Lue keskustelun säännöt.
Ylirauhalliset joutuvat peittämään todellista luonnettaan, koska he joutuvat muuten vaikeuksiin
14.11.2017 |
"Se tehdään ulkopuolelta tulevalla ehdollistamismenetelmällä. Toivon mukaan kenenkään persoona ei kokonaan vaihdu kuitenkaan."
Miksi ensimmäinen aloitus poistettiin? Se oli hyvä aihe. Mun piti jatkaa siihen impulssikontrollista, että mua ei niinkään haittais, jos oisin lapsena räjähdellyt ihmisille ja teininä kertoakseni heille oman tahtoni. Mutta äitini esti sen. Sen sijaan, että ois sitten tukenut mua, jos muille ois tullut mun räjähtelystä paha mieli ja tarve kostaa mulle.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
minäkin olin kirjottanut siihen hyvän kommentin, mutta se hävisi kuin pieru saharaan.
kitjoitin että hyvä jos ekstrovertit osaavat hillitä itseään. On aika puuduttavaa olla pakosti äänekkään papupadan ja jatkuvasti esiin pyrkivän ihmisen seurassa. Itse olen jo tunnin jälkeen koko loppupäivän uupunut, enkä enää kotona jaksa muuta. Olen introvertti.
Minäkin olen introvertti, mutta silti kovaääninen, suurieleinen ja energinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos räjähtelystä on isoa haittaa muille ihmisille niin sitten se pitää kyllä estää. :/
Ainoana "hoitokeinona" ikävien tunteiden räiskyvien ilmaisujen estäminen on varmasti puutteellista. Lasta ois hyvä auttaa käsittelemään niitä tunteita muillakin tavoin kuin riehumalla ja huutamalla.
Tunteiden tukahduttaminen on huono juttu, mutta tunteitakaan ei voi ilmaista miten tahansa. Se pitää tehdä rakentavalla tavalla. Se on taito joka pitää opetella, kukaan ei osaa sitä valmiiksi. Ideaalisinta tietysti olisi että nuo taidot opittaisiin lapsena pääasiassa kotona.
Hyvä, että joku ns. loi uudelleen tämän ketjun, sen alkuperäisen poistetun tilalle.
Olen 45-vuotias nainen, ja käsitellyt otseäni ja elämääni psykoterapiassa yli kymmenen vuotta.
Minulla on se käsitys, että minusta ns. piti tulla alunperin hyvin erilainen persoona millainen minusta sitten lopulta tuli. Olin pienenä hyvinkin energinen, spontaani, utelias, luova, positiivinen yms. Vanhempani ja sittemmin lisäksi muu kasvuympäristöni tukahduttivat, mitätöivät, sivuuttivat, naurunalaistivat, syrjivät jne. minua, kunnes aloin muuttua yhä sulkeutuneemmaksi ja pessimistisemmäksi, väsyneeksi ja hiljaa omissa oloissani viihtyväksi. Itsetuntoni mureni, ja elämänhalu alkoi hiipua. Korvaavaa voimaa sain vetäytymällä omaan sisäiseen maailmaani, ja tukeutumalla eläimiin ja luontoon. Jonkin aikaa toteutin luovuutta itsekseni, kirjoittamalla ja piirtämällä yms, mutta vähitellen olin mielestäni sellaisissakin asioissa ihan surkea ja sellaiset puuhat olivat ajan ja energian hukkaa. Ideoita pyörii yhä päässäni vaikka mihin, mutta en jaksa alkaa toteuttaa niitä, koska en usko että jaksaisin ja osaisin tarpeeksi.
Välillä tämä kaikki surettaa minua. Mutta kuten olen puhunut terapeutilleni ja miehelleni, toisaalta tuskin pitäisin siitä ihmisestä, mikä minusta ilmeisesti olisi ollut tulossa. Hänellä olisi varmasti ollut ihan kivaa ja mielenkiintoista elämässään, ei siinä mitään. Mutta ainakaan nykyinen minäni ei jaksaisi olla tekemisessä sellaisen kärsimättömän haihattelijan, levottoman neiti suorasuun kanssa. :D Luulen että nykyinen minäni osaa paremmin pysähtyä tarkastelemaan, kuuntelemaan ja miettimään ympäristöään, elämää ja itseään. Ja noita pidän erittäin tärkeinä ominaisuuksina kenessä vain.
Mutta olisinko mielummin onnellinen vai oikeassa? Onnellinen. Sitä toivoisin. Alkuperäinen minäni olisi todennäköisesti onnellisempi kuin nykyinen minäni.
minäkin olin kirjottanut siihen hyvän kommentin, mutta se hävisi kuin pieru saharaan.
kitjoitin että hyvä jos ekstrovertit osaavat hillitä itseään. On aika puuduttavaa olla pakosti äänekkään papupadan ja jatkuvasti esiin pyrkivän ihmisen seurassa. Itse olen jo tunnin jälkeen koko loppupäivän uupunut, enkä enää kotona jaksa muuta. Olen introvertti.