Kylmät välit isään

Vanhempani erosivat isän alkoholismin takia ollessani vielä vauva, eli siitä en muista mitään. Muutettiin äidin ja isoveljen kanssa toiselle puolelle Suomea. Pienenä nähtiin veljen kanssa isää melkein joka kuukausi muutamia päiviä kerrallaan. Isä kävi töissä eikä ikinä juonut kun oli meidän kanssa.

Jossain vaiheessa isän tapaamiset harvenivat koulun ja harrastusten takia. Nähtiin kuitenkin aina lomilla jne. Joskus sitten kun oltiin veljen kanssa isällä, isä oli aivan umpikännissä koko reissun ajan. Näin tapahtui muutaman kerran. Isä oli myös narsistinen ja en enää teininä halunnut tavata häntä. En vastannut isälleni pitkiin aikoihin kännykkään. Silloin tällöin oli kuitenkin pakko olla isän kanssa tekimisissä, koska vanhemmilla oli yhteishuoltajuus ja isä kiristi äitiä, koska halusi nähdä meitä.

Nyt olen parikymppinen enkä ole enää moneen vuoteen halunnut nähdä isääni. Vaikka tiedän, että hän rakastaa minua, inhoan häntä. Isä ei ole ikinä ollut väkivaltainen, mutta itserakas ja alistava kyllä. Isäni on myös rasisti ja sovinisti. Nykyään hän juo entistä enemmän ja kieltäytyy avusta. Mua ei enää vaan kiinnosta auttaa. Oon viime aikoina miettinyt, jos katkaisisi välit isään kokonaan. Ei hän ole ollut mulle ikinä läheinen tai rakas. Isästä on ollut mulle lähinnä harmia. Mulla on onneksi maailman ihanin isäpuoli, häneen oon isän sijasta tukeutunut aina kun on tarve vaatinut.

Mutta mietin, että entä jos tulen katumaan sitä, jos katkaisen välit isääni? Mitä ajatuksia tämä herätti, miten te toimisitte?