Pahimmat perintöriidat joista olet kuullut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietäisin kyllä sellaisen draama jaon, mutta sen verran tuore tapaus etten voi avautua ettei ole lööppinä lehden sivuilla.

Siinä ainoa lapsi peri testamentilla toisen vanhemman kuoltua koko vanhempien omaisuuden ja toinen vanhemmista jäi ilman mitään.

Itse olivat testamentin tehneet eikä kaiketi ollut ajateltu kuolemaa tulevan.

Lapsi lupasi jäljelle jääneelle käyttöoikeudet taloon ja mökkiin ym mutta ei riittänyt vaan hänen olisi pitänyt luovuttaa koko peritty omaisuus jäljelle jääneelle vanhemmalle.

Hänen kuitenkin piti maksaa perintöverot itse.

Perijä oli tietämätön testamentin olemassa olosta ja yritti sopia asiaa, mutta lopputulos on ettei koko suku enää pidä yhteyttä.

Siinä laittoi isovanhempi myös lapsenlapset ikävään tilanteeseen, sillä nyt ei ole lapsilla kuin toisen suvun puolelta isovanhemmat läheisiä enää eli lieneekö tyytyväinen lopputulokseen.

Elävää ei voi periä ilman tämän suostumusta, joten testamentilla ei voi määrätä, että lesken omaisuus menee rintaperilliselle. Jos ei ole avioehtoa, ei lesken tarvitse luopua avio-oikeudestaan, joten vain 50% (yhteisestä) omaisuudesta on testamentattavissa. Lisäksi on ihan normaali käytäntö, että lapset maksavat perintöveron, mutta eivät saa mitään perintöä itselleen ennen lesken kuolemaa, koska asunto leskelle on turvattu.

Heillä oli avioehto mikä oli tehty yhdessä ja jostain syystä kaikki omaisuus oli toisen osapuolen nimissä.

OIkeus kyllä kohtuullistuttaa avioehtoa, joten leski ei edelleenkään menetä asumisoikeuttaan eikä omaa omaisuuttaan, vaikka selittäjät aina keksivät, että sehän oli kokonaan toisen nimissä. Koska onhan perin kummallista mennä tekemään testamentti ainoalle rintaperilliselle, joka joka tapauksessa perii kaiken, jos tuo avioehto on olemassa. MIkä olisi aiheuttanut sen, että joku kahteen kertaan varmistaa, että puoliso ei saa mitään ja vielä kaiken lisäksi puoliso yllättyy avioehdosta, jonka mukaan hän  ei edes omista mitään. Jostain syystä tässä on selittelyn makua.

Taas saa olla kiitollinen että oon ainoa lapsi, ei tarvinnut vääntää kenenkään kanssa. Eikä omasta mahdollisesta jäämistöstäkään tule riitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietäisin kyllä sellaisen draama jaon, mutta sen verran tuore tapaus etten voi avautua ettei ole lööppinä lehden sivuilla.

Siinä ainoa lapsi peri testamentilla toisen vanhemman kuoltua koko vanhempien omaisuuden ja toinen vanhemmista jäi ilman mitään.

Itse olivat testamentin tehneet eikä kaiketi ollut ajateltu kuolemaa tulevan.

Lapsi lupasi jäljelle jääneelle käyttöoikeudet taloon ja mökkiin ym mutta ei riittänyt vaan hänen olisi pitänyt luovuttaa koko peritty omaisuus jäljelle jääneelle vanhemmalle.

Hänen kuitenkin piti maksaa perintöverot itse.

Perijä oli tietämätön testamentin olemassa olosta ja yritti sopia asiaa, mutta lopputulos on ettei koko suku enää pidä yhteyttä.

Siinä laittoi isovanhempi myös lapsenlapset ikävään tilanteeseen, sillä nyt ei ole lapsilla kuin toisen suvun puolelta isovanhemmat läheisiä enää eli lieneekö tyytyväinen lopputulokseen.

Puh ja pah. Leskelle jää aina oikeus pitää yhteisenä kotina käytetty asunto hallinnassaan irtaimistoineen.

Tässä tapauksessa hallinta ei riittänyt vaan piti saada omiin nimiinsä kokonaan.

Eipä sitä häneltä kukaan ollut viemässä, mutta nyt on veroja maksettu turhaan talosta.

Ei voi edes periä toisen elävän vanhemman omaisuutta.

Avioehto kumoaa tämän jos toisen nimissä ei ole mitään omaisuutta.

Monet maatalon emännät on avioehdolla syrjäytetty ja Mitenkäs jos mies kuolee nuorena...

Sitten ei kannata ilmaista asiaa näin: "peri testamentilla toisen vanhemman kuoltua koko vanhempien omaisuuden"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietäisin kyllä sellaisen draama jaon, mutta sen verran tuore tapaus etten voi avautua ettei ole lööppinä lehden sivuilla.

Siinä ainoa lapsi peri testamentilla toisen vanhemman kuoltua koko vanhempien omaisuuden ja toinen vanhemmista jäi ilman mitään.

Itse olivat testamentin tehneet eikä kaiketi ollut ajateltu kuolemaa tulevan.

Lapsi lupasi jäljelle jääneelle käyttöoikeudet taloon ja mökkiin ym mutta ei riittänyt vaan hänen olisi pitänyt luovuttaa koko peritty omaisuus jäljelle jääneelle vanhemmalle.

Hänen kuitenkin piti maksaa perintöverot itse.

Perijä oli tietämätön testamentin olemassa olosta ja yritti sopia asiaa, mutta lopputulos on ettei koko suku enää pidä yhteyttä.

Siinä laittoi isovanhempi myös lapsenlapset ikävään tilanteeseen, sillä nyt ei ole lapsilla kuin toisen suvun puolelta isovanhemmat läheisiä enää eli lieneekö tyytyväinen lopputulokseen.

Puh ja pah. Leskelle jää aina oikeus pitää yhteisenä kotina käytetty asunto hallinnassaan irtaimistoineen.

Tässä tapauksessa hallinta ei riittänyt vaan piti saada omiin nimiinsä kokonaan.

Eipä sitä häneltä kukaan ollut viemässä, mutta nyt on veroja maksettu turhaan talosta.

Ei voi edes periä toisen elävän vanhemman omaisuutta.

Avioehto kumoaa tämän jos toisen nimissä ei ole mitään omaisuutta.

Monet maatalon emännät on avioehdolla syrjäytetty ja Mitenkäs jos mies kuolee nuorena...

Sitten ei kannata ilmaista asiaa näin: "peri testamentilla toisen vanhemman kuoltua koko vanhempien omaisuuden"

Anteeksi maalaisuuteni etten huomannut asia virhettä.

Siskoksien vanha äiti menehtyi ja jäljelle jäi iso tukku rahaa, vanha mummon mökki ja hehtaareja metsää. Vanhempi sisko huolehti äidistään tämän vanhuuteen asti ja oli monesti kysyttäessä sanonut haluavansa perinnöksi vain tämän tunnearvoltaan hänelle suuren mummonmökin,jossa voisi jatkaa asumistaan. Äiti oli sitten testamentannut vanhemmalle tyttärelleen vain tämän vanhan mökin ja nuoremmalle metsät ja rahaa(arvoltaan siis x10 kertaa suuremmat kuin tämä mökki). Nuorempi sisko suuttui tästä silmitömästi, koska hänen mielestä myös mökki olisi ehdottomasti kuulunut hänelle(vaikkei siellä asunut eikä käynyt kyin muutaman kerran vuodessa). Tästä kehkeytyi suuri riita joka vietiin oikeuteen. Lopulta nuorempi sisko hävisi jutun ja joutui maksamaan oikeudenkäynti kuluja puolet sen verran mitä perintönä sai. Siskojen välit eivät ikinä parantuneet.

Vierailija kirjoitti:

Taas saa olla kiitollinen että oon ainoa lapsi, ei tarvinnut vääntää kenenkään kanssa. Eikä omasta mahdollisesta jäämistöstäkään tule riitaa.

En oo edes ainoa lapsi, mutta nyt on kaikki perittävät haudattu ja ei ole riitaa saatu aikaiseksi mistään systerin kanssa. Kaiken kun pistää 50/50, ei tule sanomista... tavarat meni sillä periaatteella, että kumpikin sanoi mitä haluaisi ja sen mukaan se jako meni, kun oli tavara jonka kumpikin halusi (oisko ollut muutama sellainen), se sitten sovittiin. ihan ollaan puheväleissä .

Vierailija kirjoitti:

Meillä on perheessä kohtuullisesti omaisuutta. Sitä on jaettu jo vuosia verosääntöjen puitteissa. Osittain myyty pois yhteisestä sopimuksesta johon liittyy jaon helpottaminen. Kaikki jako ei mene ihan 50/50 lasten kesken (hyvin erilaiset tulot ja perhetilanteet) ja sekin on jo tehty kaikille selväksi. Ihmettelen mikseivät kaikki tee näin?

Toinen tehnyt lapsia ja tuhlannut rahansa, ja toinen hoitanut talouttaan. Ensimmäinen sitten saa isomman perinnön, kun sitä "enemmän tarvitsee"? Noinhan se usein menee, ja on täysin epäreilua. Sitä rangaistaan, joka on itse hoitanut asiansa, ja se palkitaan, joka on sikaillut koko elämänsä.

Monille tuntuu tulevan yllätyksenä, että silloin kun perinnönjaossa on pakko hypätä yhden sukupolven yli, lapsenlapset eivät peri isovanhempaansa suoraan, vaan he perivät vanhempansa osuuden tähän perintöön. Pahimmat tietämäni riidat liittyvät tilanteisiin, jossa isovanhemman perintö on mennyt suoraan lapsenlapsille, koska välipolvessa ei enää ole ketään elossa. Tällöin monet eivät käsitä ollenkaan, että perintöä ei välttämättä jaeta tasan lastenlasten kesken, vaikka mitään testamenttia ei olisikaan. Se jaetaan tasan ainoastaan siinä tapauksessa, että jokaisella vainajan kuolleella lapsella sattuu olemaan yhtä monta lasta. Perintö jaetaan ensin tasan näiden vainajan kuolleiden lasten kesken, ja sitten heidän lapsensa jakavat edelleen nämä omien vanhempiensa osuudet - riippumatta siitä, minkä kokoisista sisaruskatraista on kyse. Tavallaan ymmärrän sen, miksi tämä järjestely ei mene monen oikeudentajuun ja miksi sitä on vaikea hahmottaa. Riitoja en kuitenkaan ymmärrä. Tuollekin järjestelylle lienee omat syynsä, minkä lisäksi on mielestäni lapsellista riidellä silloin kun edetään aivan selkeästi perintökaaren mukaan, ilman että on edes epäselviä testamentteja tai mitään vehkeilyä sotkemassa asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on perheessä kohtuullisesti omaisuutta. Sitä on jaettu jo vuosia verosääntöjen puitteissa. Osittain myyty pois yhteisestä sopimuksesta johon liittyy jaon helpottaminen. Kaikki jako ei mene ihan 50/50 lasten kesken (hyvin erilaiset tulot ja perhetilanteet) ja sekin on jo tehty kaikille selväksi. Ihmettelen mikseivät kaikki tee näin?

Toinen tehnyt lapsia ja tuhlannut rahansa, ja toinen hoitanut talouttaan. Ensimmäinen sitten saa isomman perinnön, kun sitä "enemmän tarvitsee"? Noinhan se usein menee, ja on täysin epäreilua. Sitä rangaistaan, joka on itse hoitanut asiansa, ja se palkitaan, joka on sikaillut koko elämänsä.

Niin. Itse olen se joka tulee varmaan saamaan vähemmän perintöä. Toisaalta koen saaneeni jo enemmän tukea esimerkiksi opiskeluihin (henkisesti ja taloudellisesti), osittain siksi, että ajat olivat erilaiset, osittain koska ylipäätään opiskella pitkälle enkä perustaa perhettä nuorena lyhyen koulutuksen jälkeen. Minun talouteni tai tuleva eläkkeeni ei ole kiinni viimeisistä perintörahoista. Annan mielelläni niille jotka sitä enemmän tarvitsevat. Sikailut tietenkin erikseen, mutta siitä ei ole tässä tapauksessa kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallinen tarina; lapseton sukulainen testamenttinsa veljensä jälkeläisille. Osan mielestä jakosuhteet meni väärin ja siitä sitten riideltiin. Nyt näistä jälkeläisistä osa ei ole puhunut vuosiin toistensa kanssa. Enkä usko että puhevälit ikinä palautuu

Minun mielestäni jos on testamentti, niin asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää. Vainajan tahtoa täytyy kunniottaa.

Periaatteessa näin onkin, mutta silloin mennään laillisuuden rajoilla, kun puolisokeaa ja osin jo ymmärtämätöntä, tosin ilman diagnoosia olevaa, mummoa höynätään allekirjoittamaan testamentti, jossa asunto menisi sukulaistytölle, päsmärinä tytön vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Tavallinen tarina; lapseton sukulainen testamenttinsa veljensä jälkeläisille. Osan mielestä jakosuhteet meni väärin ja siitä sitten riideltiin. Nyt näistä jälkeläisistä osa ei ole puhunut vuosiin toistensa kanssa. Enkä usko että puhevälit ikinä palautuu

Meillä samantapainen tilanne, kyseessä lapsettoman pariskunnan omaisuus. Leskeksi jäänyt nainen testamenttasi oman ja miesvainajansa omaisuuden omille sukulaisilleen. Osa miehen sukulaisista riitautti asian, osa ilmoitti tyytyvänsä tilanteeseen. Nyt on suku jakautunut kahtia.

Vierailija kirjoitti:

Siskoksien vanha äiti menehtyi ja jäljelle jäi iso tukku rahaa, vanha mummon mökki ja hehtaareja metsää. Vanhempi sisko huolehti äidistään tämän vanhuuteen asti ja oli monesti kysyttäessä sanonut haluavansa perinnöksi vain tämän tunnearvoltaan hänelle suuren mummonmökin,jossa voisi jatkaa asumistaan. Äiti oli sitten testamentannut vanhemmalle tyttärelleen vain tämän vanhan mökin ja nuoremmalle metsät ja rahaa(arvoltaan siis x10 kertaa suuremmat kuin tämä mökki). Nuorempi sisko suuttui tästä silmitömästi, koska hänen mielestä myös mökki olisi ehdottomasti kuulunut hänelle(vaikkei siellä asunut eikä käynyt kyin muutaman kerran vuodessa). Tästä kehkeytyi suuri riita joka vietiin oikeuteen. Lopulta nuorempi sisko hävisi jutun ja joutui maksamaan oikeudenkäynti kuluja puolet sen verran mitä perintönä sai. Siskojen välit eivät ikinä parantuneet.

Kiinnostaa että miten tuo nuorempi sisko päätteli että mökkikin kuuluu hänelle? Millä perusteella?

Meillä vanhaa setää hoitanut otti yhteyttä ja kysyi josko muut perilliset voisivat luopua perinnöstä. Näin tehtiin, koska eivät olleet nähneet setää vuosikausiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallinen tarina; lapseton sukulainen testamenttinsa veljensä jälkeläisille. Osan mielestä jakosuhteet meni väärin ja siitä sitten riideltiin. Nyt näistä jälkeläisistä osa ei ole puhunut vuosiin toistensa kanssa. Enkä usko että puhevälit ikinä palautuu

Meillä samantapainen tilanne, kyseessä lapsettoman pariskunnan omaisuus. Leskeksi jäänyt nainen testamenttasi oman ja miesvainajansa omaisuuden omille sukulaisilleen. Osa miehen sukulaisista riitautti asian, osa ilmoitti tyytyvänsä tilanteeseen. Nyt on suku jakautunut kahtia.

Jos ensin kuolleella miehellä ei ollut testamenttia, on lain mukaan täysin selvää, että hänen osuutensa pariskunnan omaisuudesta menee lesken kuoltua miehen sukulaisille. Leskellä ei ole oikeutta määrätä testamentilla tästä osuudesta.

Sitten tilanne on toinen, jos mies oli testamentannut omaisuutensa puolisolleen.

Eihän perillisten tehtävä ole jakaa perintöä sen mukaan, kuka ketäkin hoiti ja kuka kävi useimmin katsomassa, jos vainaja on tahtonsa ilmaissut testamentissaan. Useimmat varmaan haluavat joka tapauksessa jakaa perintönsä kaikille lapsilleen, jos ei ole taustalla mitään välirikkoja tai vääryyttä. 

Testamenttia en itse ikinä ilkeäisi ruveta vastustamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Aika loppuu kirjoitti:

Viimeistään 60 v kannattaa alkaa käyttää omia säästöjään vaihdilla pois.

Myös perinnöksi saatuja? Olisi ilkeätä, joka kertoo paljon edesmenneestä. Mistä tällainen aate on tullut nyky-yhteiskuntaan, ettei perillisille jätettäisi mitään? Vaikuttaa itsekkäältä ja ilkikuriselta. En pystyisi kuvittelemaan lapsiani kohtaan, että möisin mökin ja sijoitusosakkeen sen vuoksi, etteivät lapseni saisi mitään. En vihaa heitä, vaan rakastan ja välitän heidän tulevaisuudestaan. He ovat minulle tärkeintä elämässä.

Kannattaa realisoida mökit yms. Raha on helpompi jakaa.

sellasta oon nähnyt en ensin toiset vie kaiken ja sit katkasee välit siihen, joka ei saanut mitään. joskus vuosien päästä sitten voitasiinkin tavata, joo ei.

ihmisillä menee tietenkin surussa ja stressissä se järki, mutta välejä on vaikea saada enää normaaliksi.

Riitojen syy on yleensä se, ettei ihmiset tiedä asioita ja toinen että tulee tunteet mukaan.

Asiaa auttaisi jos kukin hoitaisi testamenttiasiat kuntoon ja että perilliset kysyisivät asinatuntijalta miten homma menee.

Olen nähnyt miten perittävälle kuulumatonta omaisuutta on yritetty jakaa ja kuinka täysin vieraat sukulaiset ovat yrittäneet tulla osingoille. Yleensä taustalla on olla tietämättömyys + tunteet ("MINUN!").

Kannattaa huomata, että lapsenlapset ovat isovanhemmille yleensä kultaakin kalliimpia. Se, että on kasannut omaisuutta vain itselleen, ei sisällä samanlaista arvoa. Toki on hyvä, jos ei holtitonta elämää ole eletty, eikä olla velan puolella. Mutta miksi rahojen keräilystä vain omaan käyttöön pitäisi ketään palkita?

Eräs henkilö sai aivoinfarktin. Veljensä suunnitteli perheensä kanssa miten saisi infarktipotilaan holhoukseen, jotta saisi hänen omaisuutensa pankkitiliä myöten hallintaansa. Ei taida olla ollenkaan noin yksinkertaista. Tilanne ei ollut edes paha, toimintakyky henkilöllä säilyi.

Luottamus kuoli, koska veli asian lipsautti esille. Lienee siis pahimman varalle nimetä mahdollinen virkaedunvalvoja?