Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
On varmaan erottava, vaikka se on kai itsekäs teko
12.11.2017 |
Itsekästä, koska lapset eivät voi erota. He olisivat kuitenkin isän kanssa viikko-viikko jaolla. Olen vaan aivan loppu mieheni mielialojen ja "pimahdusten" ennakoimiseen. Huomaan, että menen nykyään aivan tolaltani asioista / vastoinkäymisistä, joista en ennen olisi ollut moksiskaan. Tämä siitä syystä, että tiedän miten mies tulee reagoimaan. Stressaan hänen reaktioitaan jo etukäteen, koska tiedän mitä on tulossa. Pari esimerkkiä:
5v oli kaverin luona kyläillessä hukannut fleecetakkinsa. Se oli jäänyt jonnekin, eikä kaverin äiti osannut sitä etsiä, epäili että olisi jäänyt ravintolaan jossa olivat käyneet. Mies huusi kotona suoraa huutoa, monen kymmenen euron takki hukassa! Raivosi ja kiroili minulle ja lapselle, mikään ei auttanut - ei edes se, että muistutin kyseessä olevan 5-vuotias, joka ei vielä osaa kaikista tavaroistaan huolehtia. Takki löytyi myöhemmin ravintolasta, kun soitin sinne sen auettua.
Toinen samanlainen aivan hullu ylireagointi tapahtui, kun yksi lapsen harrastusväline oli hukassa. Tässä tilanteessa minä olin jättänyt sen ulos niin, että todennäköisesti joku on sen varastanut. Huudosta ja raivoamisesta ei tullut loppua.
Näitä tapauksia riittää. Pahinta on se ennakointi ja taustalla jyskyttävä pelko siitä, milloin huuto ja kiroaminen taas alkaa, mikä milloinkin sen laukaisee. Väärin sanottu kommentti, lapsen kiukuttelu, huonosti nukuttu yö. Tänään mies sanoi, että "hänen tarpeet tulee aina viimeisenä ja hänet otetaan huomioon aina viimesenä, mikä HÄN on täällä aina huolehtimaan muista?!!" En viitsinyt sanoa, että no sinä olet se toinen aikuinen ja nämä muut tässä ovat lapsia, ME aikuiset ollaan vastuussa tästä.
Mikä tahansa vastoinkäyminen ja pieni "mutka matkassa" laukaisee aivan silmittömän ja suhteettoman reaktion. Joskus toivon, että mulla olisi oikeasti todella karmaisevia uutisia hänelle, katsoa mikä hänen reaktio silloin on.
Olen henkisesti aivan lopussa.
Kommentit (27)
No ethän sää voi lapsia tuollaisen kanssa kahdestaan jättää. Ei mitään viikko-viikko systeemiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, eiköhän puhuminen erosta olisi se karmiva uutinen hänelle.
Erosin tuollaisesta miehestä. Nyt elämä on parempaa.
Eroa!! Noin hullun kanssa ei tarvi elää. Ajattele lapsiasi ja ota äkkiä ero!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mies ollut aina tuollainen, vai onko hän muuttunut tuollaiseksi? 5-vuotiaalle huutamisessa ei ole järkeä, tai se voi olla jopa vahingollista, kun senikäinen vain pelästyy. Voisitko yrittää keskustella miehen kanssa asiasta jonakin rauhallisella hetkellä?
Vierailija kirjoitti:
No ei tuo nyt normaalilt kuulosta tuo miehesi käytös. Oletteko jutelleet asiasta?
Olemme! Olen sanonut hänelle, että näetkö kuinka suhteettomia reaktiosi ovat siihen nähden minkä kokoisesta ongelmasta on kyse. Hän toisaalta myöntää tämän, mutta toisaalta selittelee asiaa väsymyksellä ja sillä, että "hän vain on spontaani ihminen".
Minun tekisi mieli lähteä johonkin lomamatkalle, vaikka Kreikkaan. Mutta ajatus kivasta lomasta tyssää aina siihen, että reissussa sattuu ja tapahtuu ja mies sitten reagoisi omalla tavallaan (raivoamalla ja huutamalla) näihin lomakommelluksiin, jolloin lapset joutuisivat taas ikävään välikäteen kuunnellessaan isänsä raivoamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ero lapsia auta. Eron jälkeenhän lapset joutuvat olemaan kaksistaan isän kanssa joka toinen viikko tai ainakin viikonloppuisin.
Kuulostaa siltä, että miehesi on jotenkin äärimmäisen stressaantunut. Olisiko mitään tehtävissä stressin helpottamiseksi? Vapaata töistä, omaa aikaa, jokin uusi harrastus? Jos kyse on jostain vakavammasta, eikä hän tajua käyttäytyvänsä vahingollisesti, hakisin ulkopuolista keskusteluapua, joko yksin tai yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ethän sää voi lapsia tuollaisen kanssa kahdestaan jättää. Ei mitään viikko-viikko systeemiä.
Tässä syy miksi en ole aiemmin eronnut.
En itse ole kokenut avioeroa, eikä itselläni ole myöskään lapsia. Mutta silti ihmettelen, että millaisessa kuplassa oikeasti osa kuvittelee lasten elävän. Tarkoitan, että joskus tuntuu, että osa ei tajua tai pysty hahmottamaan, että lapset imevät hyvässä ja pahassa vaikutteita vanhemmistaan; siitä, mitä -yksinkertaistaen- on olla aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on selvästi masentunut. Eroaminen on varmaan paskin ratkaisu tuohon
Vierailija kirjoitti:
Ei se ero lapsia auta. Eron jälkeenhän lapset joutuvat olemaan kaksistaan isän kanssa joka toinen viikko tai ainakin viikonloppuisin.
No juuri tämän takia olen liitossa pysynyt. En halua jättää lapsia keskenään miehen kanssa, haluan olla läsnä ja tekemässä "damage controllia" näissä tilanteissa. Ehkä myöhemmin, kun lapset ovat isompia, mutta minkä ikäisiä?? Milloin voisin ajatella, että he selviävät ja ovat ok, tietävät kuinka suhtautua moiseen käytökseen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ethän sää voi lapsia tuollaisen kanssa kahdestaan jättää. Ei mitään viikko-viikko systeemiä.
Tässä syy miksi en ole aiemmin eronnut.
Mutta miksi ajattelet, että ero johtaisi automaattisesti tuohon asumistilanteeseen lapsilla? Kerrot miehen käytöksestä totuudenmukaisesti lastenvalvojalla ja tarvittaessa oikeudessa, niin eiköhän lähinnä valvotut tapaamiset tule kyseeseen sitten.
Sama tilanne täällä. Muttei erokaan ole hyvä ratkaisu. Uupuisin yksin lasten kanssa, enkä toisaalta halua olla heistä erossakaan. Nyt ollaan mahdollisimman paljon erillään ja odotan vaan että lapset kasvaa vähän ja voin jättää miehen.
Huomaan haaveilevani omasta kodista, siitä jonka perustan sitten, kun en enää ole naimisissa hänen kanssaan. Mietin tunnelmaa, miten rauhallista kotonani sitten on. Sisustusta, leppoisia iltoja lasten kanssa, lämmintä ilmapiiriä.
Sitten muistan - lapset olisivat hänen kanssaan keskenään silloin, kun olisivat. Ja myös se pointti, että miehen valitsema uusi puoliso tulisi lasten elämään, eikä minulla olisi siihen mitään sanomista. Millaisen naisen mies valitsisi ja minkälainen äitipuoli hän olisi lapsilleni..
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne täällä. Muttei erokaan ole hyvä ratkaisu. Uupuisin yksin lasten kanssa, enkä toisaalta halua olla heistä erossakaan. Nyt ollaan mahdollisimman paljon erillään ja odotan vaan että lapset kasvaa vähän ja voin jättää miehen.
"Kiva" kuulla, että joku muukin on samassa tilanteessa, käy läpi samoja mietteitä. Minä myös ajattelen, että uupusin jos olisin täysin yksin näin pienten kanssa (meillä ei ole juurikaan tukiverkkoa). Ja pahinta olisi heistä erossa olo, puolet heidän elämänsä missaamisesta. Ei sellaista siedä edes ajatella :(
Mietin, että siinä vaiheessa, kun lapset käyvät yläkoulua voisin jättää mieheni.
Ei tod mitään viikko-viikkoa tuollaisen kanssa.
Yksi vkonloppu kerran kuussa. Mieluiten lyhyen sorttinen.
Ja niin ”moraalitonta” kuin se onkin, nauhoita niitä sen äijän raivoamisia vaikka puhelimen sanelimella pari kertaa.
Eron yhteydessä vaadi sopimuksen tekeminen tapaamisista lastenvalvojalla ja lyö siellä nauhoite pyörimään, jos jätkä ämpyilee.
No mikä miestä sitten väsyttää? Onko käytös muuttunut, tai peritty malli, vai mitä? Spontaanius voi olla tottakin, eikä välttämättä tyyppi itse tajua miten lapset tai sinä koette asian. Mutta sitäpä tärkeämpää hänen olisi suostua jonnekin hoitamaan ongelmaansa.
Mitä tapahtuu, jos mieheltä vaaditaan noissa tilanteissa kunnollista käytöstä? Oletko kysynyt, huutaisiko mies pomolleenkin yhtä ihanan spontaanisti?
Onko tässä jotain muutakin nyt takana, kun sinä olet pissi sukassa asian takia, sen sijaan että laittaisit miehen pelkäämään väärien valintojensa seurauksia. Kun ei kerran se miettiminen häntä kiinnosta.
Alue: Aihe vapaa
No ei tuo nyt normaalilt kuulosta tuo miehesi käytös. Oletteko jutelleet asiasta?