Jos itsetuntosi on huono, miten saat pääsi sisällä uskoteltua itsellesi, että olet aivan yhtä arvokas kuin muutkin?

En nyt tiedä saanko varsinaisesti uskoteltuakaan.

Joskus kuitenkin yritän ajatella niin, että samaa ainetta olen kuin muutkin, samat luonnonlait pätee minuunkin. Aina silloin tällöin syntyy ns. heikompia yksilöitä, mutta niistäkin saattaa löytyä hyviä ominaisuuksia.

Se oma "arvo" vähän riippuu näkökulmasta. Jos ajattelen arvoa pinnallisten asioiden kautta, niin en voi mitenkään huijata olevani yhtä arvokas kuin muut. Huonommat geenit, rumuus. Kuitenkin jollain tavalla se lohduttaa, etten ole mitenkään uniikki paskuudessani. Ja yritän muistuttaa, ettei huonous yhdessä asiassa tarkoita välttämättä huonoutta kaikessa. Jotenkin erehdyn joskus ajattelemaan, että mulla on jokin "huonousgeeni", joka tarkoittaisi yleistä huonoutta, koska miksei, jos "rumuusgeenikin" näyttäisi olevan.

Sitten on se näkökulma, että jokaisen ihmiset tunteet ovat yhtä merkitykselliset, ja tunteethan ovat lopulta ainoa merkitsevä asia, ilman niitä millään ei olisi väliä. Jos voisin päästä muiden pään sisälle täydellisesti, niin en näkisi ketään sitä kautta toista vähäisempänä. Kaikkien tunteet ovat omasta näkökulmasta "oikein" ja juuri omissa olosuhteissa loogisimmat. Kurjan paskan ja korkea-arvoisena pidetyn ihmisen tunteet ovat yhtä "arvokkaita" (vaikka käytännössä niihin ei välttämättä tasa-arvoisesti suhtaudutakaan).

Ihminen tarvitsee välillä lepoa, kun koko ajan jotain stressiä, ei palaudu.

Miksi luulet, että saan?