Miten kertoisin miehelle että hän on päällekäyvä?
Tutstuimme pari viikkoa sitten mutta sovittiin ekat treffit viime viikonlopuksi. Olemme tavanneet jo kolmesti viikon aikana ja mies laittaa viestiä koko ajan, joka päivä. En jaksa aina vastailla, mutta vastaan sitten lyhyesti ja mies ei ymmärrä ottaa vinkistä vaaria. Työpäivän aikana tilanne on vielä ihan ok, mutta illalla viestejä tulee koko ajan. Mies on myös linkittänyt jo pari tapahtumaa johon haluaisi mennä kanssani lähiviikkojen aikana. Sen lisäksi hän kutsui minut sunnuntaina pelaamaan lautapelejä kaveriensa kanssa.
Itse en haluaisi olla näin tiiviisti tekemisissä vielä alussa. En tapaile muita ja pidän miehestä kyllä, mutta tarvitsen myös omaa tilaa. Mies taas on kertonut jo minulle että pitää lapsista ja haluaa omia lapsia (hän on opettaja, eli joka päivä lasten kanssa tekemisissä). Minun mielestäni tälläiset asiat pitäisi säästää myöhemmin puhuttaviksi.
Miten sanoisin miehelle kauniisti että pidän kyllä hänestä mutta tarvitsen enemmän tilaa omalle elämälleni?
Palstaöyhö on surkea vähän kaikessa. Se on tainnut tälle tapaukselle tehdä aika kipeää kun yhtäkkiä huvittelu naisia kähmimällä ja hu*rittelu päin naamaa ei enää onnistukaan. Etsi siinä nyt sitten setämiehenä itselle uusi harrastus.