Millainen on autistinen aikuinen? Asiallista keskustelua kiitos!

Miten se isä meinaa, että hänen raivostumisensa auttaisi lasta saamaan kutsuja?

Ei ollut aiheena, mutta ihmetytti vain.

Ap:lla hyvä kysymys, sillä en osaa itsekään vastata. Mietin, että lieveneekö autismin ilmeneminen yhtään aikuisuuteen mentäessä? Eli onko aikuinen sitten jo vähän oppinut ihan oppimalla esim. kommunikoinnin sääntöjä ja käyttäytymisjuttuja?

Äärimmäisen yksilöllistä. Jos olet tavannut yhden autistin, olet tavannt yhden autistin.

Aspergereita (autismikirjon lievä pää) eivät normaalit ihmiset yleensä tunnista -edes silloin kun siitä olisi hyötyä. Itse yleensä kerron asiasta niille joiden kanssa on säännöllisesti tekemisissä ettei tule turhia ihmettelyjä. Aspergerista ei monella nykyaikuisella edes ole diagnoosia vaikka kriteerit täyttyisivät koska oireista ei ole niin suurta haittaa elämälle että olisi avun tarvetta. Toisilla, kuten itselläni, on avun ja erityistuen tarvetta mutta silti elän suhteellisen normaalia elämää, teen akateemista työtä ja elän avioliitossa yhden lapsen äitinä tyytyväisen oloisen nenttipuolison kanssa. Avun tarpeesta huolimatta hyväksyn sen että olen mitä olen koska aspergerpiirteisiin liittyy kohdallani myös isoja myönteisiä puolia. 

Monella aspergerilla on hyvä työpaikka ja perhe, eli siinä mielessä ihan normaali elämä. Assiin liittyy sekä yksilölle hyödyllisiä että haitallisia piirteitä. Kielteisten oireiden voimakkuus voi myös vaihdella eri elämänvaiheissa. Monella asperger vaikuttaa myös siihen millaista elämää haluaa elää. Jos esimerkiksi kuormittuu kovin ihmisten seurassa voi haluta elää yksin, mutta se on silloin oma valinta. Älyllisestä tai tunnevammaisuudesta kun ei ole kysymys.

Paljon pystyy oppimaan, mutta aina se on opeteltua ts. ei luontevaa ja kuormittavaa. Pitää löytää tasapaino sen välillä kuinka paljon jaksaa "esittää normaalia", missä tilanteissa kannattaa kertoa olevansa erilainen ja milloin voi vain olla sellainen kuin on tarvitsematta murehtia enempiä. 

Sitten jos puhutaan syvästä autismista, normaali elämä ei ole mahdollista suuren tuen tarpeen takia. Syvään autismiin voi liityä (muttei aina liity) myös älyllistä kehitysvammaisuutta.

Nykyään autisteille on tarjolla apua ja tukea, Suomessa tosin huonommin kuin monessa muussa maassa. Useimmat diagnosoidaan jo lapsena, joten tukea alkaa saamaan heti kun sitä tarvitsee. Sanoisin, että ulkopuolisen silmissä aspergerlapsen elämä näyttää usein kurjemmalta kuin se onkaan. Sosiaaliset suhteet ovat nenteille paljon tärkeämpiä kuin useimmille asseille joten niissä kompuroiminen vaikuttaa nentistä isolta onnettomuudelta. As-näkökulmasta kyse voi olla pienestä kiusasta kun maailmassa on paljon muutakin mielenkiintoista kuin rasittavat ihmiset.

T:palsta-asperger

Varmaan monella on diagnosoimattomana tuo. Kertoo siitä että voi olla hyvin huomaamaton.

Olen tavannut yhden jonka varmasti tiesin potevan autismia. 

Itseni ikäinen nainen (olen aikuinen) erittäin, sanotaanko yli-älykäs. Häneen ei saa kontaktia puhumalla. Sanomansa sanelee konemaisesti ja monotonisesti. Erittäin tarkka että esim. huonekalut ja muut tavarat huoneessa on oltava tismalleen samoilla paikoillaan.

Autismi todettu 5-vuotiaana. Ei koskaan lapsena leikkinyt eikä kiinnostunut leluista. Vain lukeminen ja asioitten tutkiminen kiinnosti jo silloin. Lapsena jo testattu varsin korkea äo.

Tämä nainen asuu äitinsä kanssa. Ei ole kykenevä työelämään, vaikka en tiedä onko koskaan edes yritetty löytää tapaa hyödyntää älykkyyttään?

Autismissa on vltavan paljon eri muotoja ja asteita. Koskaan ei voi laittaa yhteen nippuun. Jotenkin näyttää että tämä on nyt se uusi musta. Aikaisemmin oli narsismi kovassa huudossa, mikähän tämän jälkeen? Veikkauksia?