Lue keskustelun säännöt.
Miten kestätte erityislastenne kanssa?
Kommentit (48)
Helposti. Ei tuo dysfasia loppupeleissä paljoa vaikuta meidän arkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enemmän on ”kestämistä” ympäristön ennakkoluulojen ja tietämättömyyden kansssa.
Omalla kohdalla voimat loppuivat viime keväänä. Lapsi on nyt laitoshoidossa, itse olen ollut pitkällä sairaslomalla ja terapiaa aloitan. Huoli lapsesta on valtava, mutta en pystynyt enää. Joku kotiin tuotava apu lapsen kuntoutuksessa ja käytännön kodinhoidossa olisi ehkä auttanut jaksamaan, mutta nyt on myöhäistä. Huostaanotto tulossa. Olen tosi surullinen siitä, ettei apua saa, vaikka pyytää ennen kuin sekä omat että lapsen asiat ovat todella huonosti ja se apu on sitten se laitokseen sijoittaminen ja huostaanotto. Eikö olisi halvempaa ja inhimillisempää auttaa jo aikaisemmassa vaiheessa ja kevyemmillä toimilla? Keskusteluapua kyllä tarjotaan, mutta ei se imuroi, käy kaupassa, hoida lapsia eikä tarjoa vapaa-aikaa, päinvastoin se on aikaa pois kaikista edellä mainituista.
Erittäin hyvin ja tosi huonosti. Meillä tuntuu tytön omaehtoisuus muuttuvan parin kuun sykleissä...pari kk "helppoa" ja pari kk erittäin vaikeaa.
Olen käytännössä yh, lapsi joka toinen viikonloppu isällään. Se auttaa kyllä, tai auttaa huomata, että lähes joka kerta kuitenkin ikävöin hirveästi. Tiedän myös, että Suomessa vanhemmuus on valinta, aina voisi antaa lapsen toiseen perheeseen.
Vaikka joskus tuntuu, etten yhtään enää jaksa niin kuitenkin jaksan, haluan jaksaa ja nautin elämästäni enemmän kuin koskaan aiemmin.
Se auttaa, ettei vertaa omaa arkea muihin, että pitäisi tehdä sitä ja olla tätä. Tää on meidän arkea, jos en saa lasta ulkoilemaan koko lauantaina niin sitten ollaan sisällä. Pettymys on itsellä kova kos haluaisin vaikka lapsen kanssa tehdä kotain hauskaa ja hänelle iskee.jumi. Mutta sellasta se on.
Ne normit missä raameissa suurin osa elää, ei ole meillä samanlaiset. Oon oppinut löysäämään pipoa, kunnioittamaan lapsen tarpeita, myös sitä olemista vaan.
Pahimpina jumiaikoina en ole saanut lasta edes kouluun lähtemään, hankalaa se on melkein joka aamu muutenkin. Mutta on ollut mahis jäädä töistä tekemään etähommia niin oon sitten vaan miettinyt, että ei tämä mitään elämän ja kuoleman välistä homaa ole -> siis koulunkäynti/töissä läyminen. Arvokkainta on stressitön aika. Se, että on kivaa. Se on oikeestaan lopulta kaikki mikä merkitsee.
Joten, keskityn pitämään hauskaa.
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdalla voimat loppuivat viime keväänä. Lapsi on nyt laitoshoidossa, itse olen ollut pitkällä sairaslomalla ja terapiaa aloitan. Huoli lapsesta on valtava, mutta en pystynyt enää. Joku kotiin tuotava apu lapsen kuntoutuksessa ja käytännön kodinhoidossa olisi ehkä auttanut jaksamaan, mutta nyt on myöhäistä. Huostaanotto tulossa. Olen tosi surullinen siitä, ettei apua saa, vaikka pyytää ennen kuin sekä omat että lapsen asiat ovat todella huonosti ja se apu on sitten se laitokseen sijoittaminen ja huostaanotto. Eikö olisi halvempaa ja inhimillisempää auttaa jo aikaisemmassa vaiheessa ja kevyemmillä toimilla? Keskusteluapua kyllä tarjotaan, mutta ei se imuroi, käy kaupassa, hoida lapsia eikä tarjoa vapaa-aikaa, päinvastoin se on aikaa pois kaikista edellä mainituista.
Vpimia sinne! Saanko kysyä minkä ikäinen lapsesi oli? Auttoiko isä? Ilmeisesti ei ainakaan lähellekkään riittävästi...
Ja minkälaisia erityistarpeita?
Ei ole pakko vastata jos et halua, mutta kiinnostaa vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erittäin hyvin ja tosi huonosti. Meillä tuntuu tytön omaehtoisuus muuttuvan parin kuun sykleissä...pari kk "helppoa" ja pari kk erittäin vaikeaa.
Olen käytännössä yh, lapsi joka toinen viikonloppu isällään. Se auttaa kyllä, tai auttaa huomata, että lähes joka kerta kuitenkin ikävöin hirveästi. Tiedän myös, että Suomessa vanhemmuus on valinta, aina voisi antaa lapsen toiseen perheeseen.Vaikka joskus tuntuu, etten yhtään enää jaksa niin kuitenkin jaksan, haluan jaksaa ja nautin elämästäni enemmän kuin koskaan aiemmin.
Se auttaa, ettei vertaa omaa arkea muihin, että pitäisi tehdä sitä ja olla tätä. Tää on meidän arkea, jos en saa lasta ulkoilemaan koko lauantaina niin sitten ollaan sisällä. Pettymys on itsellä kova kos haluaisin vaikka lapsen kanssa tehdä kotain hauskaa ja hänelle iskee.jumi. Mutta sellasta se on.
Ne normit missä raameissa suurin osa elää, ei ole meillä samanlaiset. Oon oppinut löysäämään pipoa, kunnioittamaan lapsen tarpeita, myös sitä olemista vaan.
Pahimpina jumiaikoina en ole saanut lasta edes kouluun lähtemään, hankalaa se on melkein joka aamu muutenkin. Mutta on ollut mahis jäädä töistä tekemään etähommia niin oon sitten vaan miettinyt, että ei tämä mitään elämän ja kuoleman välistä homaa ole -> siis koulunkäynti/töissä läyminen. Arvokkainta on stressitön aika. Se, että on kivaa. Se on oikeestaan lopulta kaikki mikä merkitsee.
Joten, keskityn pitämään hauskaa.
Mutta miten voit pitää hauskaa, jos sinulla on erityislapsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdalla voimat loppuivat viime keväänä. Lapsi on nyt laitoshoidossa, itse olen ollut pitkällä sairaslomalla ja terapiaa aloitan. Huoli lapsesta on valtava, mutta en pystynyt enää. Joku kotiin tuotava apu lapsen kuntoutuksessa ja käytännön kodinhoidossa olisi ehkä auttanut jaksamaan, mutta nyt on myöhäistä. Huostaanotto tulossa. Olen tosi surullinen siitä, ettei apua saa, vaikka pyytää ennen kuin sekä omat että lapsen asiat ovat todella huonosti ja se apu on sitten se laitokseen sijoittaminen ja huostaanotto. Eikö olisi halvempaa ja inhimillisempää auttaa jo aikaisemmassa vaiheessa ja kevyemmillä toimilla? Keskusteluapua kyllä tarjotaan, mutta ei se imuroi, käy kaupassa, hoida lapsia eikä tarjoa vapaa-aikaa, päinvastoin se on aikaa pois kaikista edellä mainituista.
Vpimia sinne! Saanko kysyä minkä ikäinen lapsesi oli? Auttoiko isä? Ilmeisesti ei ainakaan lähellekkään riittävästi...
Ja minkälaisia erityistarpeita?
Ei ole pakko vastata jos et halua, mutta kiinnostaa vain.
En halua tunnistamisen pelossa avata asiaa enempää. Isällä loppuivat voimat jo aikaisemmin. Uuvuin, kun pyöritin kuviota yksin vain vuoden verran. Halusin vain tuoda esille sen, että kaikki eivät jaksa loputtomiin erityislapsen kanssa eikä kaikissa tilanteissa sopivaa/riittävää apua ole saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
huvittava nimitys toi erityislapsi. retard se on oikeesti
Odotas, kun laskeudun tasollesi vastaamaan. Mitäs ne lapset näissä hokeekaan: "Se on, joka sanoo."
Vierailija kirjoitti:
huvittava nimitys toi erityislapsi. retard se on oikeesti
En mä kyllä sanoisi, että termi erityislapsi tarkoittaisi automaattisesti "retardia", kehitysvammaista. Erityisyyttä on niin monenlaista. Omalla lapsellani on aspergerin syndrooma ja hän oli selkeästi erityislapsi. Tosin todella "helppo". Kehitysvammaa hänellä ei ole. Sai aikoinaan peruskoulun päästötodistukseen tasan kympin keskiarvon ja kirjoitti useamman ällän ylioppilaaksi. Opiskelee nyt fysiikkaa yliopistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
huvittava nimitys toi erityislapsi. retard se on oikeesti
Sinähän sen tiiät, asiantuntija kun oot.
Ei sitä aina kestäkään. Joitain kertoja on saanut hävetä silmät päästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sellaisia olekaan kuin erityislapset, on vain erityisen kyvyttömiä vanhempia, ja väärät kasvatusmenetelmät. Näiden virheiden ansiosta näitä erityislapsiksi kutsuttuja ilmaantuu kuin sieniä sateella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huvittava nimitys toi erityislapsi. retard se on oikeesti
En mä kyllä sanoisi, että termi erityislapsi tarkoittaisi automaattisesti "retardia", kehitysvammaista. Erityisyyttä on niin monenlaista. Omalla lapsellani on aspergerin syndrooma ja hän oli selkeästi erityislapsi. Tosin todella "helppo". Kehitysvammaa hänellä ei ole. Sai aikoinaan peruskoulun päästötodistukseen tasan kympin keskiarvon ja kirjoitti useamman ällän ylioppilaaksi. Opiskelee nyt fysiikkaa yliopistossa.
Toisen assin äiti täällä moikkaa! Oliko lapsella ongelmia sosiaalisissa suhteissa? Onko saanut ystäviä hankittua? Lapsellani ei niitä ole, ajattelin jospa joskus esimerkiksi yliopistosta saisi samanmielisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huvittava nimitys toi erityislapsi. retard se on oikeesti
En mä kyllä sanoisi, että termi erityislapsi tarkoittaisi automaattisesti "retardia", kehitysvammaista. Erityisyyttä on niin monenlaista. Omalla lapsellani on aspergerin syndrooma ja hän oli selkeästi erityislapsi. Tosin todella "helppo". Kehitysvammaa hänellä ei ole. Sai aikoinaan peruskoulun päästötodistukseen tasan kympin keskiarvon ja kirjoitti useamman ällän ylioppilaaksi. Opiskelee nyt fysiikkaa yliopistossa.
Olisi kuitenkin selvempää puhua asioista niiden oikeilla nimillä: vamma on vamma.
Sitä paitsi musta on loukkaavaa terveitä kohtaan nimittää vammaisia erityisiksi. Ikään kuin nämä olisivat vamman ansiosta terveitä parempia. Kaikki ihmiset ovat erityisiä kukin omalla tavallaan.
Mitä enemmän asioiden liepeillä on varovaista hiiviskelyä ja eufemismeja, sitä enemmän on väärinkäsityksiä. On ihan turha luulla, että ennakkoluulot, häpeä tai leimaaminen häviävät ympäripyöreällä mitäänsanomattomalla terminologialla.
Joku tuttava oli jatko-opiskellut erityisopettajaksi. Ei aavistustakaan mitä se käytännössä tarkoittaa, mutta koska tarkempia tietoja ei annettu, oletin että asia halutaan jättää epämääräiseksi.
Mies77 kirjoitti:
Ei sellaisia olekaan kuin erityislapset, on vain erityisen kyvyttömiä vanhempia, ja väärät kasvatusmenetelmät. Näiden virheiden ansiosta näitä erityislapsiksi kutsuttuja ilmaantuu kuin sieniä sateella.
Ja sinä tiedät kaikkien lasten kasvatuksen ja kaikkien diagnoosit? Oma lapseni on erityislapsi, mutta sitä ei ulkopuolinen näe. Edes lapsen isä ei tunnista ongelmaa, vaikka päiväkoti ja psykologi bongasi ongelman melkein heti. Lapsi on hyvin kasvatettu ja älykäs (todistetusti).
En kykene siitä edes puhumaan. Yritän välttää ihmisiä joiden kohtaaminen satuttaa. Se auttaa hieman.
Mies77 kirjoitti:
Ei sellaisia olekaan kuin erityislapset, on vain erityisen kyvyttömiä vanhempia, ja väärät kasvatusmenetelmät. Näiden virheiden ansiosta näitä erityislapsiksi kutsuttuja ilmaantuu kuin sieniä sateella.
Voi että miten typerä kommentti. Vain se joka on kokenut voi sanoa onko vai eikö.
Itse 2 normaalia ja yhden erityisen lapsen kasvattanut äiti. Voin sanoa, että sen erityisen kanssa aikaa, vaivaa ja huolenpitoa meni monen terveen edestä ja vieläkin apua tarvitsee vaikka jo aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huvittava nimitys toi erityislapsi. retard se on oikeesti
En mä kyllä sanoisi, että termi erityislapsi tarkoittaisi automaattisesti "retardia", kehitysvammaista. Erityisyyttä on niin monenlaista. Omalla lapsellani on aspergerin syndrooma ja hän oli selkeästi erityislapsi. Tosin todella "helppo". Kehitysvammaa hänellä ei ole. Sai aikoinaan peruskoulun päästötodistukseen tasan kympin keskiarvon ja kirjoitti useamman ällän ylioppilaaksi. Opiskelee nyt fysiikkaa yliopistossa.
Toisen assin äiti täällä moikkaa! Oliko lapsella ongelmia sosiaalisissa suhteissa? Onko saanut ystäviä hankittua? Lapsellani ei niitä ole, ajattelin jospa joskus esimerkiksi yliopistosta saisi samanmielisiä.
Hei minkälaisia ongelmia noilla asbergereillä on noissa sosiaalisissa suhteissa? Mun lapsella diagnosoitu dysfasia mutta käytösongelmia paljon myös.
Haastetta riittää. Olen omaishoitaja lapselleni ja töihin lähtö teki hyvää. Lapsi on tänä aikana koulussa. En pysty tekemään kuin osa-aikatyötä mutta paremmin jaksan kotona kun olen hetken pois niistä ympyröistä. En aio luovuttaa, miksi luovuttaisin oman lapseni takia. En ole edes miettinyt, miksi meille kävi näin. Jollekin vain käy näin ja nyt oli meidän vuoro.
Ja on todella rankkaa elämää ja arkea, mutta tähän on jo totuttu. Osaan nauttia niistä hetkistä jolloin menee edes hieman paremmin ja hetkistä jolloin saan omaa aikaa. Pienikin oma aikaa auttaa taas jaksamaan.