Mitä sanon tuttavalle, joka katuu lasten hankkimista?

Kokeilepa sellaista kuin "ähäkutti! lällällää!"

Vierailija kirjoitti:

Kokeilepa sellaista kuin "ähäkutti! lällällää!"

Olisiko yhtään parempaa neuvoa?

Minkä ikäisiä lapsia?

No kyllä niistä aina eroon pääsee, soittaa sossulle että hakekaa pois.

Ja taas kerran, yksi tehty, ei ole kivaa, mutta ei jaksa ehkäistä, joten niitä tulee lisää siihen vaivoiksi, ja sit kaduttaa...

Ei tuohon voi oikein mitään sanoa.

Pahempaakin elämässä voi tapahtua.

Mieli voi tosiaan muuttua. Tuo on kyllä aika paha aihe katua, kun lapsi on jo olemassa. Lapsen kuullen ei ainakaan saisi koskaan tuoda esille sitä, että yhtäkkiä lapsi ei olekaan toivottu, vaikka ensin oli. Jos lapsi on terve ja täysipäinen myöhemminkin, niin ei tuossa sitten pahasti käynyt. Sen kanssa vaan täytyy oppia elämään.

Jos oikeasti haluat tuttavaasi kannustaa, niin istuta hänen sohvalle miettimään asiat jotka ovat hyvin ja miettimään mitä hän silti voi tehdä ja toteuttaa, vaikka lapsi onkin. Moniin asioihin voi ottaa lapsen mukaan ja niihin joihin ei voi tai halua, niin järjestää lastenhoitajan, jotta voi välillä toteuttaa itseään. Yksi yh-äidiksi jäänyt tuttavani on löytänyt poikansa kanssa yhteisen harrastuksen, käyvät silloin tällöin ulkomailla rannoilla surffailemassa. Eikä poika ole vielä edes teini.

Luovutta kehiin sen ipanan kanssa, en osaa muuta sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä lapsia?

7 ja 11

Lapseton 42 kirjoitti:

Pahempaakin elämässä voi tapahtua.

Mieli voi tosiaan muuttua. Tuo on kyllä aika paha aihe katua, kun lapsi on jo olemassa. Lapsen kuullen ei ainakaan saisi koskaan tuoda esille sitä, että yhtäkkiä lapsi ei olekaan toivottu, vaikka ensin oli. Jos lapsi on terve ja täysipäinen myöhemminkin, niin ei tuossa sitten pahasti käynyt. Sen kanssa vaan täytyy oppia elämään.

Jos oikeasti haluat tuttavaasi kannustaa, niin istuta hänen sohvalle miettimään asiat jotka ovat hyvin ja miettimään mitä hän silti voi tehdä ja toteuttaa, vaikka lapsi onkin. Moniin asioihin voi ottaa lapsen mukaan ja niihin joihin ei voi tai halua, niin järjestää lastenhoitajan, jotta voi välillä toteuttaa itseään. Yksi yh-äidiksi jäänyt tuttavani on löytänyt poikansa kanssa yhteisen harrastuksen, käyvät silloin tällöin ulkomailla rannoilla surffailemassa. Eikä poika ole vielä edes teini.

Luovutta kehiin sen ipanan kanssa, en osaa muuta sanoa.

Toinen lapsi ei ole terve ja täyspäinen. Mitäs siihen neuvot?

No onhan näitä, vaikka harvemmin sitä kai kukaan uskaltaa ääneen sanoa. Lapsethan eivät edes tutkimuksien mukaan tee onnelliseksi, päinvastoin, varsinkin parisuhde kärsii. Kuitenkin meidän kulttuurimme pakottaa siihen, että lastenhankintaa kaunistellaan ja kerrotaan vain hyvät asiat. Jos ihan oikeasti kerrottaisiin rehellisesti millaista helvettiä lastensaaminen on ja miten paljon siinä joutuu luopumaan esim. itsestään, niin oltaisiin jo sukupuutossa. 

Tämä artikkeli kiteyttää oikeasti todella hyvin sen, miksi jotkut valitsevat elämän ilman jälkikasvua ja miksi jotkut ihan todella katuvat sen hankkimista. Lapsien tekeminen ei ole enää pakollista, esim. vanhuuden turvaksi, joten ihmiset, jotka arvostavat itseään ja omaa elämäänsä sekä parisuhdettaan, jättävät ne hankkimatta. http://ylioppilaslehti.fi/2010/12/ilonpilaaja/

t. lapseton kulttuurientutkija

9. Kommentoija:

"Lapsien tekeminen ei ole enää pakollista, esim. vanhuuden turvaksi"

Eläkkeitä ei makseta suoraan niistä rahoista, jotka kukin on itse eläkekassaan laittanut. Nytkin olevista eläkeläisistä he ovat itse maksaneet keskimäärin neljänneksen siitä, mitä todennäköisesti ehtivät nostamaan eläkkeitä elämänsä aikana. Eli käytännössä tulevat sukupolvet elättävät eläkeläiset.

Se on totta, että jokaisella ei tarvitse olla omia lapsia, mutta jos kukaan ei lapsia synnytä ja kasvata ajattelemaan, että verot ja eläkemaksut ovat hyvä juttu, tuskin meillä on kovin kivaa sitten kun ollaan eläkkeellä ja nuorempien sukupolvien "armoilla".

Suomen kansalaisia kyllä riittää, kun heitä otetaan ulkopuolelta, mutta mikä onkaan heidän kyky elättää tätä yhteiskuntaa (eli myös meitä)? Tai jos työllistyvätkin hyvin, niin onko heillä halua kustantaa meidän elämää? Jossakin vaiheessa hekin ovat tuolla eduskunnassa sankoin joukoin päättämässä asioista.

.

Ap:lle:

Niin kuin edellä joku mainitsikin, kannattaa auttaa miettimään niitä elämän positiivisia puolia, ja mitä kaikkea sellaista voisi tehdä lasten kanssa, josta itsekin nauttii.

Kerro siitä, miten hienoa on sitten kun lapset ovat jo isompia/aikuisia, ja on sellaisia läheisiä ja rakkaita ihmisiä. Lasten kanssa on varmasti välillä rankkaa, vaikka rakkaita lapsia olisivatkin.

Oliko sinun kommenttisi tuo, että toinen lapsi ei ole terve ja täyspäinen? Jos oli, niin ohjaa ammattiavun pariin.

Elämä ei ole aina kovin kivaa lasten kanssa, mutta ei se ole kyllä aina muillakaan. Jokaisella varmasti huolia riittää (olipa se sitten ei-vapaaehtoinen lapsettomuus, josta ei osaa nauttia, kun ei ole kokemusta lapsiperhearjesta; tai vaikka yksinäisyys).

Monilla ihmisillä on asioita, joita ei voi tuosta noin vain muuttaa, vaikka haluaisi/yrittäisi (sairaudet, työttömyys, ...). Olennaista on oppia elämään niiden asioiden kanssa ja pienten onnellisten asioiden löytäminen siitä arjesta, jossa elää.

En tarkoita, etteikö asioita olisi hyvä pyrkiä muuttamaan. Kuitenkin jos nyt ei kuitenkaan suorastaan vihaa lapsiaan, ei heitä kannata sossulle jättää, vaikka äärimmäisessä tilanteessa toki sekin on parempi kuin että sitten kohtelisi lapsia kaltoin.

Muistuta, että tämä on vain väliaikaista.

Vierailija kirjoitti:

No onhan näitä, vaikka harvemmin sitä kai kukaan uskaltaa ääneen sanoa. Lapsethan eivät edes tutkimuksien mukaan tee onnelliseksi, päinvastoin, varsinkin parisuhde kärsii. Kuitenkin meidän kulttuurimme pakottaa siihen, että lastenhankintaa kaunistellaan ja kerrotaan vain hyvät asiat. Jos ihan oikeasti kerrottaisiin rehellisesti millaista helvettiä lastensaaminen on ja miten paljon siinä joutuu luopumaan esim. itsestään, niin oltaisiin jo sukupuutossa. 

Tämä artikkeli kiteyttää oikeasti todella hyvin sen, miksi jotkut valitsevat elämän ilman jälkikasvua ja miksi jotkut ihan todella katuvat sen hankkimista. Lapsien tekeminen ei ole enää pakollista, esim. vanhuuden turvaksi, joten ihmiset, jotka arvostavat itseään ja omaa elämäänsä sekä parisuhdettaan, jättävät ne hankkimatta. http://ylioppilaslehti.fi/2010/12/ilonpilaaja/

t. lapseton kulttuurientutkija

Olisinpa saanut lukea tuon artikkelin ennen kuin hankin lapsia. Nyt sen tietää jo mutu-tuntumalla.

Vierailija kirjoitti:

9. Kommentoija:

"Lapsien tekeminen ei ole enää pakollista, esim. vanhuuden turvaksi"

Eläkkeitä ei makseta suoraan niistä rahoista, jotka kukin on itse eläkekassaan laittanut. Nytkin olevista eläkeläisistä he ovat itse maksaneet keskimäärin neljänneksen siitä, mitä todennäköisesti ehtivät nostamaan eläkkeitä elämänsä aikana. Eli käytännössä tulevat sukupolvet elättävät eläkeläiset.

Se on totta, että jokaisella ei tarvitse olla omia lapsia, mutta jos kukaan ei lapsia synnytä ja kasvata ajattelemaan, että verot ja eläkemaksut ovat hyvä juttu, tuskin meillä on kovin kivaa sitten kun ollaan eläkkeellä ja nuorempien sukupolvien "armoilla".

Suomen kansalaisia kyllä riittää, kun heitä otetaan ulkopuolelta, mutta mikä onkaan heidän kyky elättää tätä yhteiskuntaa (eli myös meitä)? Tai jos työllistyvätkin hyvin, niin onko heillä halua kustantaa meidän elämää? Jossakin vaiheessa hekin ovat tuolla eduskunnassa sankoin joukoin päättämässä asioista.

.

Ap:lle:

Niin kuin edellä joku mainitsikin, kannattaa auttaa miettimään niitä elämän positiivisia puolia, ja mitä kaikkea sellaista voisi tehdä lasten kanssa, josta itsekin nauttii.

Kerro siitä, miten hienoa on sitten kun lapset ovat jo isompia/aikuisia, ja on sellaisia läheisiä ja rakkaita ihmisiä. Lasten kanssa on varmasti välillä rankkaa, vaikka rakkaita lapsia olisivatkin.

Oliko sinun kommenttisi tuo, että toinen lapsi ei ole terve ja täyspäinen? Jos oli, niin ohjaa ammattiavun pariin.

On jo ammattiavun parissa, erityislapsi. Ei hänellä kyllä sen kanssa helppoa olekaan. Toinen lapsi on normaali.

Myös kaverini sanoi, ettei olisi tehnyt lapsia, jos tiesi mitä tuleman pitää. 

Vierailija kirjoitti:

No onhan näitä, vaikka harvemmin sitä kai kukaan uskaltaa ääneen sanoa. Lapsethan eivät edes tutkimuksien mukaan tee onnelliseksi, päinvastoin, varsinkin parisuhde kärsii. Kuitenkin meidän kulttuurimme pakottaa siihen, että lastenhankintaa kaunistellaan ja kerrotaan vain hyvät asiat. Jos ihan oikeasti kerrottaisiin rehellisesti millaista helvettiä lastensaaminen on ja miten paljon siinä joutuu luopumaan esim. itsestään, niin oltaisiin jo sukupuutossa. 

Tämä artikkeli kiteyttää oikeasti todella hyvin sen, miksi jotkut valitsevat elämän ilman jälkikasvua ja miksi jotkut ihan todella katuvat sen hankkimista. Lapsien tekeminen ei ole enää pakollista, esim. vanhuuden turvaksi, joten ihmiset, jotka arvostavat itseään ja omaa elämäänsä sekä parisuhdettaan, jättävät ne hankkimatta. http://ylioppilaslehti.fi/2010/12/ilonpilaaja/

t. lapseton kulttuurientutkija

No ainakaan tällä palstalla ei pakoteta kaunistelemaan, täällähän on pelkkää haukkumista, jos joku yrittää sanoa että mulla on ihanat lapset ja olen onnellinen niin lytätään heti ja väitetään valehtelijaksi. Tuo tutkimuskin olisi kiva tietää miten on tehty, kaikenlaisia päätelmiä saadaan aikaiseksi sillä mitä kysytään ja miten. Minä olen onnellinen nimenomaan lapsistani, vaikka kaikki muu maailmassa menisi pieleen, niin onneksi on lapset, toki olen siinä onnellisessa asemassa että lapseni ovat terveitä.

Kaikki ihmiset joita minä tunnen, joilla on lapsia, ovat lapsistaan onnellisia, heilläkin on vastoinkäymisiä, mutta lapset on heille se minkä takia he jaksavat käydä läpi vastoinkäymiset. Ja taas perheettömät ihmiset on kaikista onnettomimpia, koska heillä ei ole ketään joka toisi iloa heidän elämäänsä, heillä on vain ne ongelmat ja yksinäisyys.

Sanot että jätä se sika!

Vierailija kirjoitti:

No onhan näitä, vaikka harvemmin sitä kai kukaan uskaltaa ääneen sanoa. Lapsethan eivät edes tutkimuksien mukaan tee onnelliseksi, päinvastoin, varsinkin parisuhde kärsii. Kuitenkin meidän kulttuurimme pakottaa siihen, että lastenhankintaa kaunistellaan ja kerrotaan vain hyvät asiat. Jos ihan oikeasti kerrottaisiin rehellisesti millaista helvettiä lastensaaminen on ja miten paljon siinä joutuu luopumaan esim. itsestään, niin oltaisiin jo sukupuutossa. 

Tämä artikkeli kiteyttää oikeasti todella hyvin sen, miksi jotkut valitsevat elämän ilman jälkikasvua ja miksi jotkut ihan todella katuvat sen hankkimista. Lapsien tekeminen ei ole enää pakollista, esim. vanhuuden turvaksi, joten ihmiset, jotka arvostavat itseään ja omaa elämäänsä sekä parisuhdettaan, jättävät ne hankkimatta. http://ylioppilaslehti.fi/2010/12/ilonpilaaja/

t. lapseton kulttuurientutkija

Tuo artikkeli sisältää tutkittua tietoa siitä, että lapset tekevät onnettomaksi. On käsittämätöntä, että tälläkin palstalla näkee ihmisiä, jotka silti väittävät jotain muuta. Kyllähän nyt jo töissä oleminen on hauskempaa kuin lasten kanssa oleminen.

Vierailija kirjoitti:

Elämä ei ole aina kovin kivaa lasten kanssa, mutta ei se ole kyllä aina muillakaan. Jokaisella varmasti huolia riittää (olipa se sitten ei-vapaaehtoinen lapsettomuus, josta ei osaa nauttia, kun ei ole kokemusta lapsiperhearjesta; tai vaikka yksinäisyys).

Monilla ihmisillä on asioita, joita ei voi tuosta noin vain muuttaa, vaikka haluaisi/yrittäisi (sairaudet, työttömyys, ...). Olennaista on oppia elämään niiden asioiden kanssa ja pienten onnellisten asioiden löytäminen siitä arjesta, jossa elää.

En tarkoita, etteikö asioita olisi hyvä pyrkiä muuttamaan. Kuitenkin jos nyt ei kuitenkaan suorastaan vihaa lapsiaan, ei heitä kannata sossulle jättää, vaikka äärimmäisessä tilanteessa toki sekin on parempi kuin että sitten kohtelisi lapsia kaltoin.

Muistuta, että tämä on vain väliaikaista.

Väliaikaista? Toinen lapsista on erityislapsi ja tulee olemaan kotonaan koko eliniän. Ei siinä ole mitään väliaikaista.

Ei aina tarvii sanoa jotain ja ratkaista toisen ongelmia. Voi vaan kuunnella myös.

en usko tuota.

Sanoisin "jaa".