Onko lääkkeet auttanut sinua sos.fobiaan?

On auttanut. Duloxine-niminen lääke. Apua en hakenut vaan kaverini soitti sitä mulle kun yritin itsaria.

On. Kun olisin tullut muuten ihan työkyvyttömäksi...

Vierailija kirjoitti:

On. Kun olisin tullut muuten ihan työkyvyttömäksi...

Mikä lääke käytössäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Kun olisin tullut muuten ihan työkyvyttömäksi...

Mikä lääke käytössäsi?

ssri

Ei, kaikkia on kokeiltu parikytä vuotta, mutta ei ne mun perusluonnetta voi muuttaa. Olen introvertti ja kammoksun ihmisiä, olen viihtynyt parhaiten omissa oloissa aina.

Pystyn kyllä hoitamaan nykyisin asiani, eli kauppakäynnit, lapsen asiat jne ihan hyvin, se riittää. Nuorena oli vaikeampi jakso, jolloin en poistunut ulos kahteen tai kolmeen vuoteen, oli niin paha fobia.

Työmaailmaan ei minusta ole, taas on eläke vetämässä, mutta eipä sinne eläkkeelle niin vaan pääse, vaikka on kaikenlaista lausuntoja ja lääkräintodistusta kertynyt vinopino vuosien mittaan. Mutta uutta yritystä vaan putkeen.

Kaikki ovat sen todenneet, ettei minua voi lääkkeillä muuttaa eikä siihen ole tarvettakaan enää yrittää, koska minulla on oikeus olla se mikä olen. Tämä maailma vaan on sellanen että kaikkien pitäisi olla sosiaalisia ekstrovertteja ja jokapaikan höyliä joilla suu käy taukoamatta, mutta minun ei ole pakko yrittää sellaseksi muokata, koska kaikki eivät sellasia ole. Onneksi tämä aletaan jo ymmärtää, lääkärit ym tämän jo ymmärtävät, ainakin mun psykiatrini ja hoitajani jolla käyn kerran kuussa.. sekä myös ihminen joka auttaa mua eläkehakemuksissa. Ainoa joka ei tunnu ymmärtävän on se kelan henkilö, joka aina eläkehakemukseni hylkää.

Vierailija kirjoitti:

Ei, kaikkia on kokeiltu parikytä vuotta, mutta ei ne mun perusluonnetta voi muuttaa. Olen introvertti ja kammoksun ihmisiä, olen viihtynyt parhaiten omissa oloissa aina.

Pystyn kyllä hoitamaan nykyisin asiani, eli kauppakäynnit, lapsen asiat jne ihan hyvin, se riittää. Nuorena oli vaikeampi jakso, jolloin en poistunut ulos kahteen tai kolmeen vuoteen, oli niin paha fobia.

Työmaailmaan ei minusta ole, taas on eläke vetämässä, mutta eipä sinne eläkkeelle niin vaan pääse, vaikka on kaikenlaista lausuntoja ja lääkräintodistusta kertynyt vinopino vuosien mittaan. Mutta uutta yritystä vaan putkeen.

Kaikki ovat sen todenneet, ettei minua voi lääkkeillä muuttaa eikä siihen ole tarvettakaan enää yrittää, koska minulla on oikeus olla se mikä olen. Tämä maailma vaan on sellanen että kaikkien pitäisi olla sosiaalisia ekstrovertteja ja jokapaikan höyliä joilla suu käy taukoamatta, mutta minun ei ole pakko yrittää sellaseksi muokata, koska kaikki eivät sellasia ole. Onneksi tämä aletaan jo ymmärtää, lääkärit ym tämän jo ymmärtävät, ainakin mun psykiatrini ja hoitajani jolla käyn kerran kuussa.. sekä myös ihminen joka auttaa mua eläkehakemuksissa. Ainoa joka ei tunnu ymmärtävän on se kelan henkilö, joka aina eläkehakemukseni hylkää.

Tosi ikävää jos ei ole mikään helpottanut.

Kylla on auttanut.  Sairastuin paniikkihairioon ja sos.tilanteiden pelkoon kun olin tayttamassa 18.  Jouduin jaamaan koulusta sairaslomalle silla en pystynyt istumaan luokkahuoneissa,  saatikka bussissa.  Kaupassa kaynti ja kaikki ahdisti ja olin lukkiutunut kotiin pitkaksi aikaa.  Laakkeiden avulla aloin taas opettelemaan elamaan normaalisti.   Sittemmin parannuin ja pystyin toteuttamaan pitkanaikaisen unelman ulkomaille muutosta (yksin).  Kaikki jarjestyy.  Itse soin Cymbalta-nimista laaketta muutaman vuoden.  Naista tapahtumista alkaa olla 10 vuotta enka ole sittemmin tarvinnut minkaanlaista laakitysta.  Tsemppia !

Up

Vierailija kirjoitti:

Ei, kaikkia on kokeiltu parikytä vuotta, mutta ei ne mun perusluonnetta voi muuttaa. Olen introvertti ja kammoksun ihmisiä, olen viihtynyt parhaiten omissa oloissa aina.

Pystyn kyllä hoitamaan nykyisin asiani, eli kauppakäynnit, lapsen asiat jne ihan hyvin, se riittää. Nuorena oli vaikeampi jakso, jolloin en poistunut ulos kahteen tai kolmeen vuoteen, oli niin paha fobia.

Työmaailmaan ei minusta ole, taas on eläke vetämässä, mutta eipä sinne eläkkeelle niin vaan pääse, vaikka on kaikenlaista lausuntoja ja lääkräintodistusta kertynyt vinopino vuosien mittaan. Mutta uutta yritystä vaan putkeen.

Kaikki ovat sen todenneet, ettei minua voi lääkkeillä muuttaa eikä siihen ole tarvettakaan enää yrittää, koska minulla on oikeus olla se mikä olen. Tämä maailma vaan on sellanen että kaikkien pitäisi olla sosiaalisia ekstrovertteja ja jokapaikan höyliä joilla suu käy taukoamatta, mutta minun ei ole pakko yrittää sellaseksi muokata, koska kaikki eivät sellasia ole. Onneksi tämä aletaan jo ymmärtää, lääkärit ym tämän jo ymmärtävät, ainakin mun psykiatrini ja hoitajani jolla käyn kerran kuussa.. sekä myös ihminen joka auttaa mua eläkehakemuksissa. Ainoa joka ei tunnu ymmärtävän on se kelan henkilö, joka aina eläkehakemukseni hylkää.

Miten ihmeessä olet löytänyt miehen ja saanut lapsia jos kammoksut ihmisiä ja viihdyt omissa oloissasi?

Tämä jaksaa aina hämmästyttää näiden av-sosfoobikoiden keskuudessa, kotoa ei voida lähteä ja ihmiset pelottaa ja silti aina löytyy se puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, kaikkia on kokeiltu parikytä vuotta, mutta ei ne mun perusluonnetta voi muuttaa. Olen introvertti ja kammoksun ihmisiä, olen viihtynyt parhaiten omissa oloissa aina.

Pystyn kyllä hoitamaan nykyisin asiani, eli kauppakäynnit, lapsen asiat jne ihan hyvin, se riittää. Nuorena oli vaikeampi jakso, jolloin en poistunut ulos kahteen tai kolmeen vuoteen, oli niin paha fobia.

Työmaailmaan ei minusta ole, taas on eläke vetämässä, mutta eipä sinne eläkkeelle niin vaan pääse, vaikka on kaikenlaista lausuntoja ja lääkräintodistusta kertynyt vinopino vuosien mittaan. Mutta uutta yritystä vaan putkeen.

Kaikki ovat sen todenneet, ettei minua voi lääkkeillä muuttaa eikä siihen ole tarvettakaan enää yrittää, koska minulla on oikeus olla se mikä olen. Tämä maailma vaan on sellanen että kaikkien pitäisi olla sosiaalisia ekstrovertteja ja jokapaikan höyliä joilla suu käy taukoamatta, mutta minun ei ole pakko yrittää sellaseksi muokata, koska kaikki eivät sellasia ole. Onneksi tämä aletaan jo ymmärtää, lääkärit ym tämän jo ymmärtävät, ainakin mun psykiatrini ja hoitajani jolla käyn kerran kuussa.. sekä myös ihminen joka auttaa mua eläkehakemuksissa. Ainoa joka ei tunnu ymmärtävän on se kelan henkilö, joka aina eläkehakemukseni hylkää.

Miten ihmeessä olet löytänyt miehen ja saanut lapsia jos kammoksut ihmisiä ja viihdyt omissa oloissasi?

Tämä jaksaa aina hämmästyttää näiden av-sosfoobikoiden keskuudessa, kotoa ei voida lähteä ja ihmiset pelottaa ja silti aina löytyy se puoliso.

Kyllä minullakin mies on. Sos.tilanteiden pelko ollut aina enemmän ja vähemmän elämässäni. Ei sitä ihmiset yleensä edes huomaa ja harvemmin sitä itse haluaa tuoda esiin. Itse pidän hyvinkin ihmisten seurassa mutta pelot... No, turha sinulle on selittää. Harva ymmärtää tätä sairautta.

up

):

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, kaikkia on kokeiltu parikytä vuotta, mutta ei ne mun perusluonnetta voi muuttaa. Olen introvertti ja kammoksun ihmisiä, olen viihtynyt parhaiten omissa oloissa aina.

Pystyn kyllä hoitamaan nykyisin asiani, eli kauppakäynnit, lapsen asiat jne ihan hyvin, se riittää. Nuorena oli vaikeampi jakso, jolloin en poistunut ulos kahteen tai kolmeen vuoteen, oli niin paha fobia.

Työmaailmaan ei minusta ole, taas on eläke vetämässä, mutta eipä sinne eläkkeelle niin vaan pääse, vaikka on kaikenlaista lausuntoja ja lääkräintodistusta kertynyt vinopino vuosien mittaan. Mutta uutta yritystä vaan putkeen.

Kaikki ovat sen todenneet, ettei minua voi lääkkeillä muuttaa eikä siihen ole tarvettakaan enää yrittää, koska minulla on oikeus olla se mikä olen. Tämä maailma vaan on sellanen että kaikkien pitäisi olla sosiaalisia ekstrovertteja ja jokapaikan höyliä joilla suu käy taukoamatta, mutta minun ei ole pakko yrittää sellaseksi muokata, koska kaikki eivät sellasia ole. Onneksi tämä aletaan jo ymmärtää, lääkärit ym tämän jo ymmärtävät, ainakin mun psykiatrini ja hoitajani jolla käyn kerran kuussa.. sekä myös ihminen joka auttaa mua eläkehakemuksissa. Ainoa joka ei tunnu ymmärtävän on se kelan henkilö, joka aina eläkehakemukseni hylkää.

Miten ihmeessä olet löytänyt miehen ja saanut lapsia jos kammoksut ihmisiä ja viihdyt omissa oloissasi?

Tämä jaksaa aina hämmästyttää näiden av-sosfoobikoiden keskuudessa, kotoa ei voida lähteä ja ihmiset pelottaa ja silti aina löytyy se puoliso.

Kyllä minullakin mies on. Sos.tilanteiden pelko ollut aina enemmän ja vähemmän elämässäni. Ei sitä ihmiset yleensä edes huomaa ja harvemmin sitä itse haluaa tuoda esiin. Itse pidän hyvinkin ihmisten seurassa mutta pelot... No, turha sinulle on selittää. Harva ymmärtää tätä sairautta.

Onko se jollain lailla valikoivaa? Miesten iskeminen onnistuu muttei mikään arkinen askare?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, kaikkia on kokeiltu parikytä vuotta, mutta ei ne mun perusluonnetta voi muuttaa. Olen introvertti ja kammoksun ihmisiä, olen viihtynyt parhaiten omissa oloissa aina.

Pystyn kyllä hoitamaan nykyisin asiani, eli kauppakäynnit, lapsen asiat jne ihan hyvin, se riittää. Nuorena oli vaikeampi jakso, jolloin en poistunut ulos kahteen tai kolmeen vuoteen, oli niin paha fobia.

Työmaailmaan ei minusta ole, taas on eläke vetämässä, mutta eipä sinne eläkkeelle niin vaan pääse, vaikka on kaikenlaista lausuntoja ja lääkräintodistusta kertynyt vinopino vuosien mittaan. Mutta uutta yritystä vaan putkeen.

Kaikki ovat sen todenneet, ettei minua voi lääkkeillä muuttaa eikä siihen ole tarvettakaan enää yrittää, koska minulla on oikeus olla se mikä olen. Tämä maailma vaan on sellanen että kaikkien pitäisi olla sosiaalisia ekstrovertteja ja jokapaikan höyliä joilla suu käy taukoamatta, mutta minun ei ole pakko yrittää sellaseksi muokata, koska kaikki eivät sellasia ole. Onneksi tämä aletaan jo ymmärtää, lääkärit ym tämän jo ymmärtävät, ainakin mun psykiatrini ja hoitajani jolla käyn kerran kuussa.. sekä myös ihminen joka auttaa mua eläkehakemuksissa. Ainoa joka ei tunnu ymmärtävän on se kelan henkilö, joka aina eläkehakemukseni hylkää.

Miten ihmeessä olet löytänyt miehen ja saanut lapsia jos kammoksut ihmisiä ja viihdyt omissa oloissasi?

Tämä jaksaa aina hämmästyttää näiden av-sosfoobikoiden keskuudessa, kotoa ei voida lähteä ja ihmiset pelottaa ja silti aina löytyy se puoliso.

Kyllä minullakin mies on. Sos.tilanteiden pelko ollut aina enemmän ja vähemmän elämässäni. Ei sitä ihmiset yleensä edes huomaa ja harvemmin sitä itse haluaa tuoda esiin. Itse pidän hyvinkin ihmisten seurassa mutta pelot... No, turha sinulle on selittää. Harva ymmärtää tätä sairautta.

Onko se jollain lailla valikoivaa? Miesten iskeminen onnistuu muttei mikään arkinen askare?

En jaksa alkaa valitettavasti vääntämään asiasta rautalangasta. Vaikka tämä pelko on, se ei tarkoita sitä etteikö ihmisten kanssa voi tulla toimeen. Voi tulla toimeen hyvinkin ja olla sosiaalisesti taitava, tilannetajua ja pelisilmää enemmän toisin kuin sinulla. Ole hyvä ja googlaa sairaudesta jos olet niin sivistymätön.

Auttaa ne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, kaikkia on kokeiltu parikytä vuotta, mutta ei ne mun perusluonnetta voi muuttaa. Olen introvertti ja kammoksun ihmisiä, olen viihtynyt parhaiten omissa oloissa aina.

Pystyn kyllä hoitamaan nykyisin asiani, eli kauppakäynnit, lapsen asiat jne ihan hyvin, se riittää. Nuorena oli vaikeampi jakso, jolloin en poistunut ulos kahteen tai kolmeen vuoteen, oli niin paha fobia.

Työmaailmaan ei minusta ole, taas on eläke vetämässä, mutta eipä sinne eläkkeelle niin vaan pääse, vaikka on kaikenlaista lausuntoja ja lääkräintodistusta kertynyt vinopino vuosien mittaan. Mutta uutta yritystä vaan putkeen.

Kaikki ovat sen todenneet, ettei minua voi lääkkeillä muuttaa eikä siihen ole tarvettakaan enää yrittää, koska minulla on oikeus olla se mikä olen. Tämä maailma vaan on sellanen että kaikkien pitäisi olla sosiaalisia ekstrovertteja ja jokapaikan höyliä joilla suu käy taukoamatta, mutta minun ei ole pakko yrittää sellaseksi muokata, koska kaikki eivät sellasia ole. Onneksi tämä aletaan jo ymmärtää, lääkärit ym tämän jo ymmärtävät, ainakin mun psykiatrini ja hoitajani jolla käyn kerran kuussa.. sekä myös ihminen joka auttaa mua eläkehakemuksissa. Ainoa joka ei tunnu ymmärtävän on se kelan henkilö, joka aina eläkehakemukseni hylkää.

Miten ihmeessä olet löytänyt miehen ja saanut lapsia jos kammoksut ihmisiä ja viihdyt omissa oloissasi?

Tämä jaksaa aina hämmästyttää näiden av-sosfoobikoiden keskuudessa, kotoa ei voida lähteä ja ihmiset pelottaa ja silti aina löytyy se puoliso.

Kyllä minullakin mies on. Sos.tilanteiden pelko ollut aina enemmän ja vähemmän elämässäni. Ei sitä ihmiset yleensä edes huomaa ja harvemmin sitä itse haluaa tuoda esiin. Itse pidän hyvinkin ihmisten seurassa mutta pelot... No, turha sinulle on selittää. Harva ymmärtää tätä sairautta.

Onko se jollain lailla valikoivaa? Miesten iskeminen onnistuu muttei mikään arkinen askare?

Luuletko että tätä haluaa huvikseen sairastaa ? Ja kyllä, meillä on myös kavereitakin, voitko kuvitella???

Minulla on auttanut lääkkeet (duloksetiini/Cymbalta) ainakin paniikki/ahdistushäiriöön, ja siitä johtuviin pelkoihin. Nykään ei ole juurikaan mitään oireita, mutta monta vuotta oli. Lääkkeet aloitin kun oireet alkoivat häiritä arkielämää (hankala käydä yliopistolla kursseilla ja töissä). Terapian aloitin kun en pystynyt enää käymään yliopistolla. En siis ole varma auttoivat pelkät lääkkeet, mutta mielestäni ne lievensivät paniikkikohtauksia.

Ja tuolle yhdelle kommentoijalle, on minullakin mies. En ole linnoittautunut kotiin, vaikka onkin ollut hankalaa. Olen ujo mutta ei minua pelottanut käydä treffeillä. Kahden kesken olen muutenkin vähemmän hermostunut ja puheliaampi. Välillä kotiin jääminen kyllä ollut aika lähellä ja on ollut vaikea lähteä  mihinkään yksin. Nykyään melkein kaikki onnistuu, vaikka olisinkin hermostunut.

Up

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, kaikkia on kokeiltu parikytä vuotta, mutta ei ne mun perusluonnetta voi muuttaa. Olen introvertti ja kammoksun ihmisiä, olen viihtynyt parhaiten omissa oloissa aina.

Pystyn kyllä hoitamaan nykyisin asiani, eli kauppakäynnit, lapsen asiat jne ihan hyvin, se riittää. Nuorena oli vaikeampi jakso, jolloin en poistunut ulos kahteen tai kolmeen vuoteen, oli niin paha fobia.

Työmaailmaan ei minusta ole, taas on eläke vetämässä, mutta eipä sinne eläkkeelle niin vaan pääse, vaikka on kaikenlaista lausuntoja ja lääkräintodistusta kertynyt vinopino vuosien mittaan. Mutta uutta yritystä vaan putkeen.

Kaikki ovat sen todenneet, ettei minua voi lääkkeillä muuttaa eikä siihen ole tarvettakaan enää yrittää, koska minulla on oikeus olla se mikä olen. Tämä maailma vaan on sellanen että kaikkien pitäisi olla sosiaalisia ekstrovertteja ja jokapaikan höyliä joilla suu käy taukoamatta, mutta minun ei ole pakko yrittää sellaseksi muokata, koska kaikki eivät sellasia ole. Onneksi tämä aletaan jo ymmärtää, lääkärit ym tämän jo ymmärtävät, ainakin mun psykiatrini ja hoitajani jolla käyn kerran kuussa.. sekä myös ihminen joka auttaa mua eläkehakemuksissa. Ainoa joka ei tunnu ymmärtävän on se kelan henkilö, joka aina eläkehakemukseni hylkää.

Miten ihmeessä olet löytänyt miehen ja saanut lapsia jos kammoksut ihmisiä ja viihdyt omissa oloissasi?

Tämä jaksaa aina hämmästyttää näiden av-sosfoobikoiden keskuudessa, kotoa ei voida lähteä ja ihmiset pelottaa ja silti aina löytyy se puoliso.

Ootko koskaan kuullut alkoholista? Se on aika ihmeellinen aine, jos haluaa kokeilla ihmisten pariin menemistä.  Tutustuin siihen heti teini-iässä, ja siitä onkin muodostunut paras lääke ja samalla myös riippuvuus vuosien mittaan..

Ei ole miestä, en sellaista halua.