Mokasin treffeillä, miten korjata tilanne?
Kaipaisin vinkkejä...
Tutustuin nettitreffisivustolla mukavaan naiseen ja viestittelimme aluksi muutaman viikon ja nyt olemme käyneet treffeillä pari kertaa. Treffit menivät kahvittelun ja kävelyn merkeissä. Treffien lopuksi halasimme ja nainen ehdotti heti uutta tapaamista, joka sovittiin muutaman päivän päähän. Viestiteltiin muutama päivä ja molemmat vaikuttivat tyytyväisiltä ja odottivat uutta tapaamista.
Sitten tuli se toinen tapaaminen, joka ei mennytkään ihan putkeen. :( Minulla oli mielessäni monenkinlaista, mistä halusin hänen kanssaan puhua. Mutta sitten kun istuimme kahvipöytään ja nainen alkoi heti jutella, niin jäin vain tuijottamaan häntä (huulia, silmiä) ja miettimään että miten kaunis hän on. Liitelin ajatuksissani jonnekin linnunradalle ja mietin jo hänen suutelemistaan, kun sitten tajusin että tuskin hän nyt on vielä siihen valmis, kun hän kertoo asioitaan ja minun pitäisi kuunnella. Onnistuin jotenkin laskeutumaan takaisin tilanteeseen ja yritin lopputreffien ajan keskittyä kuuntelemaan ja juttelemaan, mutta siitä ei tullut enää mitään. Jotenkin ajatukset vain harhailivat ja vaikka kykenin jotain keskustelemaan niin ei siitä mitään kovin henkevää keskustelua tullut. :( Nainen sitten päättikin treffit parin tunnin jälkeen sanomalla, että hänen tarvii lähteä kotiin.
Treffien jälkeisenä päivänä laitoin naiselle kuitenkin viestin, ja kiitin treffeistä. Hänestä ei heti kuulunut, mutta lopulta hän vastasi ja kertoi että hänelle oli jäänyt epävarma fiilis eilisistä treffeistä, kun hän koki joutuneensa viemään keskustelua koko ajan ilman apua minulta. Nainen kertoi olevansa epävarma, että olisiko meillä riittävästi yhteistä jotta tapailua kannattaisi jatkaa. Kerroin että olin ollut jännittynyt treffeillä, koska olin kiinnostunut hänestä ja pahoittelin huonoja treffejä. Ehdotin että pidettäisiin vähän taukoa ja tavattaisiin viikon päästä ja katsottaisiin miltä homma tuntuu. Nainen ei tähän vastannut, mutta muutaman päivän jälkeen laitoin hänelle vielä viestin, jossa kerroin olevani pahoillani huonoista treffeistä ja kerroin että haluaisin vielä tavata ja että olisin valmis antamaan itsestäni enemmän. Hän suostui tapaamiseen ja ehdotti päivääkin, joka meillä on nyt sitten sovittuna ensi viikolle. :)
Hän ei kuitenkaan vaikuta aivan yhtä innostuneelta kuin aiemmin, esimerkiksi kun kyselen häneltä kuulumisia viestillä. Mietin nyt, että mitä voisin vielä tehdä jotta saisin hänen tunteensa uudelleen heräämään? Miten minun kannattaisi treffeillä käyttäytyä? Tähän asti emme ole kovin suoraan puhuneet tunteista tai seurustelusta yms, sivunneet vain hiukan ja mietin että kannattaako niistä tässäkään vaiheessa puhua, ettei nainen säikähdä jos on epävarma. Haluaisin olla jotenkin romanttisempi, jotta hän näkisi kiinnostukseni olevan aitoa. Olemme molemmat noin kolmekymppisiä.
Kiitos vinkeistä.
Kommentit (7)
Jaa-a. Voinet kertoa juuri sen mitä kirjoitit tänne. Tosi kauniisti ajattelet ja kirjoitat.
Kerro, että olit häkeltynyt ja asioita paljon mielessä.
Ehkä voisi olka hyvä tehdä yhdessä jotain. Menette vaikka kiipeilemään tai uimaan tai pelaamaan sulkapalloa tai keilaamaan. Jotain tekemistä... ei tarvi sitten koko ajan puhua ja helpompi olla lähellä, kun on tekemistä. .. ja tulee uusia jutun juuria.
Minusta se oli niin romanttista, että jäit ajatuksiasi... nautit läsnäolosta tuon ihmisen kanssa.
Kaikkia luusereita niitä onkin.. ei kukaan terveellä itsetunnolla varustettu nainen halua tuollaista epävarmaa haihattelijaa.
Aiheutat todella massiivista myötähäpeää, mutta toisaalta on kiva huomata millaisten pellejen kanssa sitä naisista "kilpailee".
Voi poikarukka sinua poloista. Kylläpä sinulla onkin kurja tilanne. Olit jo niin lähellä pilde ja sitten munasit koko jutun. Voi hitsi sentään.
Kiitos sinulle asiallinen vastaaja. Ei ole ennen tullut tuollaista jäätymistä treffeillä, osittain juuri sen takia jäi tunne että toi nainen on jotenkin erityinen. Ainakin ekoilla treffeillä viihtymisen tunne oli yhteinen. Olemme menossa nyt pelaamaan minigolfia, tuntui itsestäkin parhaalta vaihtoehdolta tekemispainoitteiset treffit, niin pystyy ottamaan rennommin. Kiitos vinkeistä, yritän saada tuntemukset puettua sanoiksi sitten treffeillä.
- Ap
"Ehdotin että pidettäisiin vähän taukoa ja tavattaisiin viikon päästä ja katsottaisiin miltä homma tuntuu." olisi ollut mulle turn off. Olettaisin miehen olevan vain pilden perässä ja haluaisi pitää mut varalla.
Homma meni sitten lopulta hyvin. Treffeillä kerroin suoraan omista fiiliksistä, siitä että olen alkuunsa ujo ja että menin viimeksi hämilleni. Kaikki meni hyvin ja treffien lopuksi nainen kertoi nyt nauttineensa seurastani ja ehdotti itse seuraavaa tapaamista.
Halusin tulla sanomaan tämän tänne, ihan vain rohkaisuksi. Aina voi ja kannattaa yrittää uudestaan, jos kokee toisen sen arvoiseksi.
- Ap
Voi jeesus. Miksi et olisi vain oma itsesi? Jos ei naista kiinnosta, etsi joku toinen. T. Mies