Eronneita paikalla?
Kommentit (24)
2kk.
Ero tuli täysin yllättäen. Ei mitään ennakkovaroitusta.
Olen ihan rikki. Ap.
Sitten, kun olet käsitellyt eron, saanut elämäsi taas rullaamaan ja hankkinut asioita, joita ajattelet mieluummin kuin entistä suhdettasi. Itselläni meni pahin vaihe ohi muutamassa viikossa, kun tajusin, että tosiaan tuli erottua. Seuraavaksi pahin vaihe meni puolessa vuodessa, kun olin käsitellyt asian ja aloin tekemään juttuja normaalisti elämässäni. Kahden vuoden päästä meni seuraava vaihe, kun sain elämääni uutta sisältöä, uusia ihmisiä ja uusia ihastuksia. Nyt oloni on oikeastaan sama kuin ennen parisuhteeseen lähtöä. Seuraava vaihe lienee sitten, kun/jos menen uuteen parisuhteeseen.
Erosin tänään. Mutta vinkiksi sanon että kyllä aika auttaa :)
Sanotaan että lopullisesti on päässyt omilleen vasta kun noin puolet suhteen olemassaoloajasta on kulunut. Mene tiedä.
Mikä sinua eniten surettaa teidän erossa? Mitä ajattelet kun itket?
Olimme yhdessä 27v. Yhteinen elämä ja tulevaisuus romuna. Luopuminen. Rakastan häntä ihan järkyttävästi.ap
Lapsetkin minua surettaa. Yksi varsinkin on niin isänsä poika.
Suru
Pelko
Epätoivo
Ikävä
En halua hyväksyä!
Laastaria kehiin.
Lopeta märehtiminen.
Minä erosin 6 vuotta sitten lähes 20 vuoden suhteesta josta myös kaksi lasta. Halusin itse eroa, joten tavallaan se helpottI oloa, mutta olin mm. syyllisyyden takia todella rikki puolisen vuotta ja elämän normalisoituminen vei pari vuotta. Olo kyllä helpottaa mutta aikaa se vaatii. Suosittelen lämpimästi eronneille suunnattuja ryhmiä, Fisherin eroseminaaria tai vast. Uusi suhde ei voi onnistua ilman vanhan käsittelyä loppuun. Voimia ap, selviät ihan varmasti!!
Lähibaarista jännämies ja torttua jakoon, kyllä helpottaa.
Meni kaksi vuotta että olin toipunut suht ok. Viitisen vuotta niin pystyin jo puhumaan erosta ja avioliitosta ilman tunnekuohuja.
Itsellä äkkierosta noin vuosi. Eka puolivuotta meni ihan sumussa. Tämä toinen puolisko on ollut jo helpompi, mutta varsin masentavaa on silti ollut. Nyt tuntuu kuitenkin jo (hyvänä päivänä) siltä, että selviydyn, vaikkakin ihan eri ihmisenä. Voimia!
Vierailija kirjoitti:
2kk.
Ero tuli täysin yllättäen. Ei mitään ennakkovaroitusta.
Olen ihan rikki. Ap.
Kyllä se varmaan vielä kestää. Mahdotonta sanoa, kun ei tunne sua eikä tiedä taustoja, kuten varmaan ymmärrät.
Jotkut jätetyt nousee raivoenergian voimalla piankin.
Riippuu sun muusta elämäntilanteesta ja tukijoukoista.
Älä ainakaan anna häpeälle valtaa.
Vierailija kirjoitti:
Laastaria kehiin.
Lopeta märehtiminen.
Inhottavasti sanottu!
Paha olo ei lopu kerralla vaan vähitellen. Olotila ei ole tasainen "huonosta parempaan" vaan tekee aaltoliikettä, välillä on todella huonoja hetkiä, välillä todella hyviä. Huonoina pitää yrittää muistaa että se menee kyllä ohi. Se on vaikeata mutta yritä. Hyvänä hetkenä on hyvä yrittää tiedostaa että nyt on hyvä mieli mutta huonokin voi tulla. Aluksi sinulla voi olla vain hetken hyvä mieli, vaikka vain minuutin päivässä. Sitten ajallaan kaksi, kolme, enemmän. Lopulta huomaat että hyviä päiviä on enemmän kuin huonoja. Mutta tässä kestää pitkään sen voin kertoa :( Olen pahoillani mutta näin se on!
Muista että olet rakas ja tärkeä, koita tehdä sellaisia asioita joista tulee sinulle hyvä mieli. Jätä vähemmälle tai älä tee ollenkaan sellaisia asioita mistä tulee huono mieli, äläkä vietä aikaa sellaisessa seurassa missä sinulle tulee paha olla. Yritä jaksaa!
Minulla erosta on kolme vuotta, suurin osa päivistä on hyviä ja onnellisia, välillä on erittäin huonoja päiviä edelleenkin.
Vierailija kirjoitti:
2kk.
Ero tuli täysin yllättäen. Ei mitään ennakkovaroitusta.
Olen ihan rikki. Ap.
Toivottavasti etsit jostain jotain keskusteluapua? Ja toivottavasti sulla on työpaikka että sulla on elämässä joku rutiini ettet vaan pysty kokopäivätoimisesti vellomaan itsesäälissä.
Ei mulla kyllä mitenkään lineaarisesti olo parantunut.
Päinvastoin. Vasta kun muutama kuukausi avioeron "tuomitsemisesta" oli mennyt, todellisuus alkoi pudota täysillä.
Siihen asti oli jotenkin kuvitellut, että kyseessä on tilapäinen kriisi.
Sitten vasta rupesi käytännössä valkenemaan miten pelottavaa ja raskasta on kestää yksin sairauteni vaikeat vaiheet.
Lisäksi miehen tietyt tempaukset ja mielialojen raju vaihtelu uuden naisystävän vaikutuksessa teki TODELLA vaikeaksi hoitaa käytännön asioita.
Mutta jos sulla on lapsia, et jää yksin. Et menettänyt koko perhettäsi.
Mäkin suosittelen eroryhmää, etenkin jos kaipaat uusia kontakteja. Tosin aluksi ryhmän kiinteys on luja, toisiin tutustuu pikakelauksella, koska puhutaan itsekunkin kipeimmistä yksityisasioista. Ollaan kuin joukko merihätään joutuneita pelastusveneessä. Myöhemmin saattaa tulla vastavaikutus, eikä ehkä halua enää olla tekemisissä vieraiden ihmisten kanssa, joita ei loppujen lopuksi yhdistä muu kuin että ollaan kaikki eronneita.
Kauan sulla on erosta? Ainakin näin puolessatoista vuodessa helpottaa.