Vuodet kuluvat mutta minä en vain tule ehjäksi pettämisestä

Faktaa on että ei siitä koskaan täysin toivu, jos elämä paljastuu valheeksi.

Selviytyä tottakai voi, mutta luottamus toisiin ihmisiin ei ole ikinä entisellään. 

Voi kurja!

En ole kokenut tuollaista pettämistä. Mutta elin pitkään avioliitossa, jossa en voinut luottaa toiseen. Se ilmeni monin tavoin. Tulin tosi murheelliseksi, kireäksi ja epäileväksi. Mies kyllä vakuutteli rakkauttaan mut käytös oli toista.

Oli meillä kivojakin yhteisiä juttuja, mutta tietenkin esim. seksi lakkaa kiinnostamasta. Mulla oli usein semmonen olo, että mä olen miehelle "ihan sama".

Mun alotteesta erottiin. 2 viikkoa siitä kun asumusero alkoi, mies poimittiin talteen. Oli todella kipeää nähdä ja kuulla sivusta, miten intona se oli, miten se toinen nainen sai kaiken mitä mä olin pyytänyt turhaan. Mies oli vielä niin ääliö, että hehkutti mulle miten nyt on kaikki helppoa! Sekä valitti, että mun kanssa opitut tavat ei toimikaan uuden kanssa.

Musta tuntui, että mua on huijattu. Koska nyt näin, miten se käyttäytyy rakastuneena.

Olin tietysti vihainen itsellenikin, etten ollut uskonut intuitiotani joka sanoi, että rakastava puoliso ei käyttäydy kuten mies käyttäytyi mua kohtaan.

Tästä on nyt 3 vuotta. Olen edelleen masentunut ja surkea. Yritin niin kovasti saada suhteen hyväksi, koska rakastin häntä. Elämässä oli muitakin rankkoja asioita. Nyt olen vain väsynyt. Koko ajan. Millään ei ole väliä.

Olet kokenut ison pettymyksen ja käsitellytkin sitä terapiassa, mutta koet vielä asian hallitsevan elämääsi.

Ajattelen, että ihmisen on opittava hyväksymään ja antamaan anteeksi kipeätkin kokemukset, jotta niistä voi vapautua. Se ei tarkoita, että pyyhitään tapahtunut yli tai teeskennellään että sitä ei ole, vaan että se hyväksytään olevan osa ja yksi raita elämän räsymatossa, mutta että raitoja on muitakin ja tumma raita on vain yhdessä kohtaa eikä hallitse koko mattoa. Asioista pitää opetella päästämään irti. Voisitko vielä käsitellä teemaa esim. saman terapeutin kanssa uudestaa. Jotta saisit tämänhetkisen elämäsi täyteen etkä eläisi menneisyyden kahlitsemana. Läsnäolosi ja elinvoimasi voisivat olla enemmän totta nyt tällä hetkellä.

Mitä jos en saa käsiteltyä sitä niin että se tuntuisi raidalta räsymatossa.

Tuntuu ettei se onnistu.

Olisko silloin parempi vain luovuttaa ja kuolla pois.

Siis jos tämä asia hallitsee elämääni loppuiän, en halua tätä enää.

Olen eronnut miehestä joka loppuaikana käyttäytyi todella kurjasti kaikin tavoin. Yritin sopeutua asioihin joita hän minusta halusi kuvitellen että minussa on vika kun ei toimi.

Kun halusin eron, hän pitkään esitti että on loukattu ja haluaisi jatkaa. Kuitenkin kun pidin pintani, niin kuukauden päästä näin hänet uuden vieraan naisen kanssa sattumalta. Mieheni säteili onnesta ja tajusin että hän on rakastunut.

Kyllähän se järkytti ja loukkasi, siitäkin huolimatta että itse halusin erota. Itse vielä kipuilin siinä vaiheessa. Lisäksi hän meni kihloihin kahdessa kuukaudessa, kun häneltä oli kestänyt viisi vuotta kosia minua ja kahdeksan vuotta viedä minut vihille.

Myöhemmin tajusin ettei se ollut enää minulta pois. Emme olleet enää olleet onnellisia emmekä oikeat toisillemme. Tunsin että olin elänyt osaltaan valheessa, mutta asialle ei enää voinut mitään.

Hänkin on vain ihminen. Tuon jälkeen hän on eronnut jo pari kolme kertaa, ja minä olen löytänyt rinnalle luotettavan ihmisen.

Uuden miehen kanssa ei ole samaa viatonta uskoa, mutta toisaalta on kypsää luottamusta ja kunnioitusta.

Minäkään en ole enää sama kun parikymppisenä. On turha jossitella mitä olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä. Voi vain katsoa eteenpäin ja kieltäytyä kantamasta liikaa taakkaa.

KirkkoSisko kirjoitti:

Olet kokenut ison pettymyksen ja käsitellytkin sitä terapiassa, mutta koet vielä asian hallitsevan elämääsi.

Ajattelen, että ihmisen on opittava hyväksymään ja antamaan anteeksi kipeätkin kokemukset, jotta niistä voi vapautua. Se ei tarkoita, että pyyhitään tapahtunut yli tai teeskennellään että sitä ei ole, vaan että se hyväksytään olevan osa ja yksi raita elämän räsymatossa, mutta että raitoja on muitakin ja tumma raita on vain yhdessä kohtaa eikä hallitse koko mattoa. Asioista pitää opetella päästämään irti. Voisitko vielä käsitellä teemaa esim. saman terapeutin kanssa uudestaa. Jotta saisit tämänhetkisen elämäsi täyteen etkä eläisi menneisyyden kahlitsemana. Läsnäolosi ja elinvoimasi voisivat olla enemmän totta nyt tällä hetkellä.

Tää on sitä diipadaapaa, mitä joka puolelta syydetään. Mistä lie kopsattu.

Todellisen elämän ja kokemusten kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Tämän sisältöisiä artikkeleita on 13 tusinassa, joka lehdessä, joka blogissa, joka sivulla.

Jos mietit kuolemaa, se on masennusta. Se voi iskeä myös hormonalisista syistä vaihdevuosissa. Hoida ensin lääkitys kuntoon ja katso sitten uudestaan haluatko edelleen kuolla. Omakohtaista kokemusta on.

Jos mielialasi on jatkuvasti alakuloinen ja koet elämän raskaana, kannattaa tietnkin ilman muuta mennä lääkäriin masennuksen ja mielialan hoitamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

KirkkoSisko kirjoitti:

Olet kokenut ison pettymyksen ja käsitellytkin sitä terapiassa, mutta koet vielä asian hallitsevan elämääsi.

Ajattelen, että ihmisen on opittava hyväksymään ja antamaan anteeksi kipeätkin kokemukset, jotta niistä voi vapautua. Se ei tarkoita, että pyyhitään tapahtunut yli tai teeskennellään että sitä ei ole, vaan että se hyväksytään olevan osa ja yksi raita elämän räsymatossa, mutta että raitoja on muitakin ja tumma raita on vain yhdessä kohtaa eikä hallitse koko mattoa. Asioista pitää opetella päästämään irti. Voisitko vielä käsitellä teemaa esim. saman terapeutin kanssa uudestaa. Jotta saisit tämänhetkisen elämäsi täyteen etkä eläisi menneisyyden kahlitsemana. Läsnäolosi ja elinvoimasi voisivat olla enemmän totta nyt tällä hetkellä.

Tää on sitä diipadaapaa, mitä joka puolelta syydetään. Mistä lie kopsattu.

Todellisen elämän ja kokemusten kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Tämän sisältöisiä artikkeleita on 13 tusinassa, joka lehdessä, joka blogissa, joka sivulla.

Olen selvinnyt tuolla asenteella orvoksi jäämisestä, sijoitusperheestä, työttömyydestä ja parista erosta. Ei ole diipadaapaa.

-eri, N50

KirkkoSisko kirjoitti:

Jos mielialasi on jatkuvasti alakuloinen ja koet elämän raskaana, kannattaa tietnkin ilman muuta mennä lääkäriin masennuksen ja mielialan hoitamiseksi.

Vou mennä joo. Saat lääkkeitä ja tulet entistä sairaammaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KirkkoSisko kirjoitti:

Olet kokenut ison pettymyksen ja käsitellytkin sitä terapiassa, mutta koet vielä asian hallitsevan elämääsi.

Ajattelen, että ihmisen on opittava hyväksymään ja antamaan anteeksi kipeätkin kokemukset, jotta niistä voi vapautua. Se ei tarkoita, että pyyhitään tapahtunut yli tai teeskennellään että sitä ei ole, vaan että se hyväksytään olevan osa ja yksi raita elämän räsymatossa, mutta että raitoja on muitakin ja tumma raita on vain yhdessä kohtaa eikä hallitse koko mattoa. Asioista pitää opetella päästämään irti. Voisitko vielä käsitellä teemaa esim. saman terapeutin kanssa uudestaa. Jotta saisit tämänhetkisen elämäsi täyteen etkä eläisi menneisyyden kahlitsemana. Läsnäolosi ja elinvoimasi voisivat olla enemmän totta nyt tällä hetkellä.

Tää on sitä diipadaapaa, mitä joka puolelta syydetään. Mistä lie kopsattu.

Todellisen elämän ja kokemusten kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Tämän sisältöisiä artikkeleita on 13 tusinassa, joka lehdessä, joka blogissa, joka sivulla.

Olen selvinnyt tuolla asenteella orvoksi jäämisestä, sijoitusperheestä, työttömyydestä ja parista erosta. Ei ole diipadaapaa.

-eri, N50

No kerrotko käytännössä, miten "päästät asiasta tai tunteesta irti"?

Jos olo on yhtä peetä, miten sä korjaat sen olemalla siinä peessä enemmän läsnä?

Jos olet niin väsynyt, että hädin tuskin jaksat nousta vessaan ja syömään, millä energialla teet positiivisia asioita?

Vakuutan, että olen yrittänyt.

Nyt myönnän itselleni, että olisi ihanaa jos kuolisi unessa. Tämä retuuttaminen loppuisi vihdoin. Kokonaan.

Ja kyllä, olen hakenut apua. En vain jaksa enää.

Tunnustiko entinen miehesi tehneensä väärin, osoittiko katumusta, pyysikö anteeksi? Valitsitko antaa anteeksi?

Uskottomuus avioliitossa on niin suuren luokan vääryys, että tuskin siitä tämän elämän aikana kokonaan parantuu. Jotain jäänee aina jäljelle: vaikeus luottaa toisiin ihmisiin (varsinkin parisuhteessa), epävarmuus jne.

Me kaikki ihmiset olemme jossain määrin rikkinäisiä, eri kohdista vain. Et ollut täysin ehjä ennen tuota uskottomuuden kohteeksi joutumistakaan, vaikka se olikin entisestään hajottava kokemus.

Pahat kokemukset tuovat yleensä viisautta mukanaan, vaikka kokemuksen kypsymisessä viisaudeksi saattaa kulua pitkänkin aikaa.

Sana kirjoitti:

Tunnustiko entinen miehesi tehneensä väärin, osoittiko katumusta, pyysikö anteeksi? Valitsitko antaa anteeksi?

Uskottomuus avioliitossa on niin suuren luokan vääryys, että tuskin siitä tämän elämän aikana kokonaan parantuu. Jotain jäänee aina jäljelle: vaikeus luottaa toisiin ihmisiin (varsinkin parisuhteessa), epävarmuus jne.

Me kaikki ihmiset olemme jossain määrin rikkinäisiä, eri kohdista vain. Et ollut täysin ehjä ennen tuota uskottomuuden kohteeksi joutumistakaan, vaikka se olikin entisestään hajottava kokemus.

Pahat kokemukset tuovat yleensä viisautta mukanaan, vaikka kokemuksen kypsymisessä viisaudeksi saattaa kulua pitkänkin aikaa.

Pahat kokemukset yleensä rikkovat ihmistä. Erityisesti lapsuuden huono kohtelu. Sen vuoksi saa vinoutuneen kuvan elämästä, ja hankkiutuu aikuisena vaistomaisesti sairaisiin suhteisiin. Terveet ihmiset ovat outoja, niitä kaihtaa.

Kun ihmistä murjotaan tarpeeksi, ei sitä lopulta jaksa.

Terapian kanssa täytyy olla kärsivällinen, se auttaa kyllä, mutta vaatii aikaa. Olen itse jo melko hyvin selvinnyt kuvailemastasi olotilasta ilman lääkkeitä ( paitsi nukahtamislääke välillä ). Parhaiten on auttanut, kun antaa vaikeillekin tunteille luvan, mutta suostuu sitten päästämään lopulta niistä irti. Ja opettelet olemaan itsellesi myötätuntoinen ja armollinen. Tseppiä, sinä selvitä kyllä. OLET ARVOKAS ja TÄRKEÄ : )

KirkkoSisko kirjoitti:

Olet kokenut ison pettymyksen ja käsitellytkin sitä terapiassa, mutta koet vielä asian hallitsevan elämääsi.

Ajattelen, että ihmisen on opittava hyväksymään ja antamaan anteeksi kipeätkin kokemukset, jotta niistä voi vapautua. Se ei tarkoita, että pyyhitään tapahtunut yli tai teeskennellään että sitä ei ole, vaan että se hyväksytään olevan osa ja yksi raita elämän räsymatossa, mutta että raitoja on muitakin ja tumma raita on vain yhdessä kohtaa eikä hallitse koko mattoa. Asioista pitää opetella päästämään irti. Voisitko vielä käsitellä teemaa esim. saman terapeutin kanssa uudestaa. Jotta saisit tämänhetkisen elämäsi täyteen etkä eläisi menneisyyden kahlitsemana. Läsnäolosi ja elinvoimasi voisivat olla enemmän totta nyt tällä hetkellä.

Ajattelen, että ihmisen ei tarvitse oppia hyväksymään eikä antamaan anteeksi. Jos niin tapahtuu, se voi olla helpottavaa ja vapauttavaa, mutta pakottaa anteeksiantoa ei voi. Ja jos ihmiseltä sellaista vaaditaan, se voi vain satuttaa entistä enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos en saa käsiteltyä sitä niin että se tuntuisi raidalta räsymatossa.

Tuntuu ettei se onnistu.

Olisko silloin parempi vain luovuttaa ja kuolla pois.

Jos päädyt umpikujaan toimiessasi yhdellä tavalla niin vaihda toimintatapaa, älä luovuta. Älä lyö päätäsi seinään vaan kierrä se. Jos ilman lääkkeitä yksin et onnistu, niin kokeile terapeuttia, vertaistukiryhmiä, joogaa, kirjoittamista, masenmuslääkkeitä, nukahtamislääkkeitä, lomaa, vuorotteluvapaata, opiskelua, eläkettä. Mutta älä luovuta.

Vierailija kirjoitti:

KirkkoSisko kirjoitti:

Olet kokenut ison pettymyksen ja käsitellytkin sitä terapiassa, mutta koet vielä asian hallitsevan elämääsi.

Ajattelen, että ihmisen on opittava hyväksymään ja antamaan anteeksi kipeätkin kokemukset, jotta niistä voi vapautua. Se ei tarkoita, että pyyhitään tapahtunut yli tai teeskennellään että sitä ei ole, vaan että se hyväksytään olevan osa ja yksi raita elämän räsymatossa, mutta että raitoja on muitakin ja tumma raita on vain yhdessä kohtaa eikä hallitse koko mattoa. Asioista pitää opetella päästämään irti. Voisitko vielä käsitellä teemaa esim. saman terapeutin kanssa uudestaa. Jotta saisit tämänhetkisen elämäsi täyteen etkä eläisi menneisyyden kahlitsemana. Läsnäolosi ja elinvoimasi voisivat olla enemmän totta nyt tällä hetkellä.

Ajattelen, että ihmisen ei tarvitse oppia hyväksymään eikä antamaan anteeksi. Jos niin tapahtuu, se voi olla helpottavaa ja vapauttavaa, mutta pakottaa anteeksiantoa ei voi. Ja jos ihmiseltä sellaista vaaditaan, se voi vain satuttaa entistä enemmän. 

Anteeksiantoa ei pidä ajatella niin että se on asiaan alistumista ja toisen voittoa. Vaan ajatella niin että itse päästää siitä asiasta irti, niin että se ei enää myrkytä omaa mieltä ja omaa elämää, ettei itse enää kanna turhaa taakkaa asioista joille ei enää voi mitään.

Mies on jo jatkanut elämäänsä. Et voi enää rankaista tai voittaa häntä olemalla unohtamatta. Häntä ei haittaa eikä kiinnosta. Se haittaa vain sinua itseäsi, jos katkeroidut, haudot, kannat kaunaa. Se vahingoittaa vain sinua. Päästä irti.

Aloittaja tässä. En oikeastaan mietikään enää ex-miestä. Hänen ajattelu ei oikeastaan herätä tunteita suuntaan tai toiseen, ellen ikään kuin matkusta ajatuksissani takaisin menneisyyteen ja niihin hetkiin kuin meinasin hukkua tuskan ja nöyryytyksen tunteisiin. Olen kai jollain tavalla antanut anteeksi, toivon vilpittömästi että hänellä nykyisin menee hyvin.  Takaisin en häntä ole kaivannut. Tavallaan pystyn ajattelemaan hyvinkin "kypsästi" tuota eroa nykyisin. 

Mutta se tunne, että minussa itsessäni on jotain epäkelpoa, tai että olen menettänyt jonkin todella tärkeän osan itsessäni lopullisesti tullessani loukatuksi ja petetyksi, siitä tuskasta en ole päässyt eroon, se asuu edelleen jossain syvällä yhtä tuoreena, kuin tapahtunut olisi ollut vasta eilen. 

Se haava nousee pintaan aika ajoin, kun tarkastelen elämääni ja huomaan, että vaikka minulla on paljon hyvää ja rakasta elämässäni, suhtaudun itse elämään yhä jotenkin väsyneen kyynisesti. Ikään kuin katselisin elämääni lasin läpi. Haluaisin lasin takaa pois, mutta en vain ymmärrä miten.

Kiitos että luitte kirjoitukseni ja joku jaksoi vastatakin. 

Näitä samoja asioita olen pohtinut ja miettinyt ja yrittänyt löytää vastauksia, että missä menin vikaan. Mutta joka hemmetin aloituksen pettävästä aviomiehestä poistaa y p. Ja jos mainitsen tai edes vihjaan, että seksuaalisesti kyvytön mieheni onnistui pettämään minua kuitenkin kymmeniä kertoja toisen naisen kanssa. Niin kuin taikaiskusta kirjoitus vain häviää. Onko se pettävä aviomies kielletty puheen aihe ja siitä mainittu jossain säännöissä?