Lue keskustelun säännöt.
Jättäminen on vain niin paljon helpompaa kuin suhteen korjaaminen
03.11.2017 |
Suhteen alkuhuuma on poikkeuksetta kivaa aikaa. Sitten tulee arki, josta voi työstää mukavan ja toimivan. Kaikki ei tosin siihen kykene, vaan alkavat tuolloin haikailemaan alkuhuuman jännittävyyttä ja uutuuden tunnetta. Tässä vaiheessa tulee ero yllättävän monella nykyään.
Arjesta opitaan tykkäämään tai ainakin sietämään, mutta silti haikaillaan alkuaikojen tuntemuksia. Seuraavaksi tulee ratkaiseva vaihe, joka on ensimmäinen iso kriisi. Niitä on monia erilaisia, mutta yleisesti se uhkaa parisuhdetta jotenkin. Tämä on se helpoin kohta erota. Jos tuosta kumminkin selvitään, parisuhde vahvistuu ja seuraavat kriisit ratkeavat helpommin.
Noin puolentoista vuoden seurustelun jälkeen parisuhteemme on nyt ensimmäisessä isossa kriisissä, ja harkitsen eroa. Mietin omaa parisuhdehistoriaani, ja huomasin että minä olen aina jättänyt toisen. Se on vaan monesti se helpompi vaihtoehto.
Miksi nykypäivänä erotaan niin helposti? Onko uuden suhteen hankkiminen helpottunut? Vai onko vain huomattu että yksinkin voi elää? Onko loppuelämä yhden kumppanin kanssa vanhentunut ajattelutapa?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Aina kun alkaa tuntua kurjalta, pitäisi muistaa ajatella, että on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan ja hyvästä olosta. Se lähtee asenteesta: miksi minulla on kurja olo? Miksi purkaa sitä toiseen? Pitäisi osata keskustella syistä eikä seurauksista.
Voi myös katsoa peiliin ja miettiä, rakastaako oikeasti itseään, kunnioittaako itseään. Vain sitä kautta voi antaa samaa parisuhteessa - kunnioittaa itseään ja toista. Yllättävän monet ongelmat kumpuaa kunnioituksen ja arvostuksen puutteesta; siitä ettei huomata pieniä hyviä asioita ja sanota näitä asioita ääneen, vaan keskitytään huonoihin puoliin. Kun keskittyy myös hyvään, on paljon helpompi tarttua kehitettäviin asioihin nimenomaan siten, mitä voidaan tehdä yhdessä jotta kaikilla olisi hyvä olla - eikä niin että elämä on paskaa ja toinen on syypää.
NOinhan se on, mutta jos toinen ei ole valmis myöskin panostamaan, ei siitä parisuhteesta mitään tulee. Masentumista ja alistumista korkeintaan. Minulla oli exäni kanssa hyvin erilaiset tarpeet monessa asiassa, esim. seksuaalisesti. Hänellä ei juuri ollut halua, minä taas olen hyvinkin viriili. Vaikka kuinka tsemppasin, masennuin, aloin inhota ja hävetä itseäni, sairastuin myös fyysisesti. Ei voi odottaa että kumppani muuttuu, mutta ei voi olla niinkään, että on kunniaksi pysyä parisuhteessa missä itse kuihtuu. Kesti aika kauan toipua tuosta jatkuvasta torjutuksitulemisesta ja saada itsetuntonsa takaisin. Ja tosiaan, eroamalla niin onnettomasta suhteesta ajattelen kyllä olleeni vastuullinen, ja ottaneeni vastuun omasta hyvinvoinnistani, sen sijaan että voisin pahoin tai syytäisin kaikesta toista osapuolta. Ihmiset ovat erilaisia, ja minulle nuo vuodet tarkoittavat menetettyä, masentunutta elämänjatksoa. Vaikka kuinka yritin ja panostin, olivat elämäni onnettominta aikaa. Lasten tuoma onni ei millään lailla kompensoinut tuota aikuisten välisen elään surkeutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykypäivänä erotaan niin helposti? Onko uuden suhteen hankkiminen helpottunut? Vai onko vain huomattu että yksinkin voi elää? Onko loppuelämä yhden kumppanin kanssa vanhentunut ajattelutapa?
Kuka sen helppouden määrittelee? Miksi se ei saisi olla helppoa?
Pitkäaikaisille suhteille varmasti on vähemmän tarvetta kuin joskus aikaisemmin. Parisuhteesta ei enää olla esim. taludellisesti riippuvaisia. Itse en näe sitä ollenkaan huonona asiana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi alkumetreillä ei saisi erota, jos ei ole lapsia kuviossa mukana. Jos ne ongelmat tulevat jo parin vuoden sisällä, niin kyllä se loppuelämä aika kitkuttamista on.
No jos tarkoituksena on joskus saada pysyvä parisuhde ja se perhekin, niin ehkä ihan jokaista ei ensimmäisten hankaluuksien vuoksi kannata lopettaa.
Minä ainakin olen yleensä lopettanut parisuhteen nimenomaan siinä vaiheessa, kun olen todennut, että tämän ihmisen kanssa ei kannata perustaa perhettä. Löysin silti puolison, jonka kanssa minulla on nyt lapsi. Lapsiperheen arkeen on mahtunut pahojakin riitoja, mutta nyt olen valmis tekemään töitä parisuhteen eteen, koska meillä on se perhe, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa.
Sarjaihastuja on koukussa ihastumisen tunteeseen kun arki tulee suhteeseen niin kumppani jätetään. Osa tässä ketjussa olevista harrastaa tätä tiedostamatta.
Mikä erottaa ihastumisen ja rakastumisen toisistaan? Arki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi alkumetreillä ei saisi erota, jos ei ole lapsia kuviossa mukana. Jos ne ongelmat tulevat jo parin vuoden sisällä, niin kyllä se loppuelämä aika kitkuttamista on.
No jos tarkoituksena on joskus saada pysyvä parisuhde ja se perhekin, niin ehkä ihan jokaista ei ensimmäisten hankaluuksien vuoksi kannata lopettaa.
Minä ainakin olen yleensä lopettanut parisuhteen nimenomaan siinä vaiheessa, kun olen todennut, että tämän ihmisen kanssa ei kannata perustaa perhettä. Löysin silti puolison, jonka kanssa minulla on nyt lapsi. Lapsiperheen arkeen on mahtunut pahojakin riitoja, mutta nyt olen valmis tekemään töitä parisuhteen eteen, koska meillä on se perhe, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa.
Lisään vielä sen, että olen todella onnellinen, etten väkisin alkanut perustaa perhettä yhdenkään aiemman seurustelukumppanini kanssa vain siksi, ettei nyt vaan tulisi luovutettua. Olisi ihan kamalaa olla väkisin huonossa parisuhteessa vain, koska sellainen nyt on tullut aloitettua ennen kuin toista kunnolla tunsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sarjaihastuja on koukussa ihastumisen tunteeseen kun arki tulee suhteeseen niin kumppani jätetään. Osa tässä ketjussa olevista harrastaa tätä tiedostamatta.
Mikä erottaa ihastumisen ja rakastumisen toisistaan? Arki.
Onko kaikkien pakko sietää arkea samalla tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sarjaihastuja on koukussa ihastumisen tunteeseen kun arki tulee suhteeseen niin kumppani jätetään. Osa tässä ketjussa olevista harrastaa tätä tiedostamatta.
Mikä erottaa ihastumisen ja rakastumisen toisistaan? Arki.Onko kaikkien pakko sietää arkea samalla tavalla?
Sarjaihastujan pitää etsiä samanlainen kumppani ja jättää kiusaamatta ja pilaamatta sellaisten elämää, jotka haluavat mieluiten loppuiän kestävän liiton. Jos on pelkän ihastumisen tunteen perässä, kumppaniehdokkaan pitää sen tietää, voipahan varautua hylkäämiseen, koska kumppani ei ollutkaan kiinnostunut ihmisestä vaan vain omista "suurista tunteistaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinhän se on. Jos ei yksinkertaisesti osaa ratkoa sitä, etä toisesta kuoriutuu yhtäkkiä ihan paska, niin mitä siinä voi tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sarjaihastuja on koukussa ihastumisen tunteeseen kun arki tulee suhteeseen niin kumppani jätetään. Osa tässä ketjussa olevista harrastaa tätä tiedostamatta.
Mikä erottaa ihastumisen ja rakastumisen toisistaan? Arki.Onko kaikkien pakko sietää arkea samalla tavalla?
Sarjaihastujan pitää etsiä samanlainen kumppani ja jättää kiusaamatta ja pilaamatta sellaisten elämää, jotka haluavat mieluiten loppuiän kestävän liiton. Jos on pelkän ihastumisen tunteen perässä, kumppaniehdokkaan pitää sen tietää, voipahan varautua hylkäämiseen, koska kumppani ei ollutkaan kiinnostunut ihmisestä vaan vain omista "suurista tunteistaan".
Mä en ainakaan jätä kumppania, nalkutan tälle vain kaikesta. Sä varmaan nautitkin siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi alkumetreillä ei saisi erota, jos ei ole lapsia kuviossa mukana. Jos ne ongelmat tulevat jo parin vuoden sisällä, niin kyllä se loppuelämä aika kitkuttamista on.
No jos tarkoituksena on joskus saada pysyvä parisuhde ja se perhekin, niin ehkä ihan jokaista ei ensimmäisten hankaluuksien vuoksi kannata lopettaa.
Minä ainakin olen yleensä lopettanut parisuhteen nimenomaan siinä vaiheessa, kun olen todennut, että tämän ihmisen kanssa ei kannata perustaa perhettä. Löysin silti puolison, jonka kanssa minulla on nyt lapsi. Lapsiperheen arkeen on mahtunut pahojakin riitoja, mutta nyt olen valmis tekemään töitä parisuhteen eteen, koska meillä on se perhe, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa.
Lisään vielä sen, että olen todella onnellinen, etten väkisin alkanut perustaa perhettä yhdenkään aiemman seurustelukumppanini kanssa vain siksi, ettei nyt vaan tulisi luovutettua. Olisi ihan kamalaa olla väkisin huonossa parisuhteessa vain, koska sellainen nyt on tullut aloitettua ennen kuin toista kunnolla tunsi.
No enhän minä nyt hyvänen aika tarkoittanut että alkaisi väkisin perustaa perhettä jos parisuhde nyt on oikeasti huono. Lähinnä sitä tarkoitin että aika hankalaa tulee sen pysyvän parisuhteen löytäminen jos eka kriisi on aina se johon suhde tyssää sitä yrittämättä korjata.
Vierailija kirjoitti:
Sarjaihastuja on koukussa ihastumisen tunteeseen kun arki tulee suhteeseen niin kumppani jätetään. Osa tässä ketjussa olevista harrastaa tätä tiedostamatta.
Mikä erottaa ihastumisen ja rakastumisen toisistaan? Arki.
Ei kyllä todellakaan erota. Jos sinä katsot, että sinusta voi tulla kusipää koska arki, niin en pidä sinusta arjessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi alkumetreillä ei saisi erota, jos ei ole lapsia kuviossa mukana. Jos ne ongelmat tulevat jo parin vuoden sisällä, niin kyllä se loppuelämä aika kitkuttamista on.
No jos tarkoituksena on joskus saada pysyvä parisuhde ja se perhekin, niin ehkä ihan jokaista ei ensimmäisten hankaluuksien vuoksi kannata lopettaa.
Minä ainakin olen yleensä lopettanut parisuhteen nimenomaan siinä vaiheessa, kun olen todennut, että tämän ihmisen kanssa ei kannata perustaa perhettä. Löysin silti puolison, jonka kanssa minulla on nyt lapsi. Lapsiperheen arkeen on mahtunut pahojakin riitoja, mutta nyt olen valmis tekemään töitä parisuhteen eteen, koska meillä on se perhe, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa.
Lisään vielä sen, että olen todella onnellinen, etten väkisin alkanut perustaa perhettä yhdenkään aiemman seurustelukumppanini kanssa vain siksi, ettei nyt vaan tulisi luovutettua. Olisi ihan kamalaa olla väkisin huonossa parisuhteessa vain, koska sellainen nyt on tullut aloitettua ennen kuin toista kunnolla tunsi.
No enhän minä nyt hyvänen aika tarkoittanut että alkaisi väkisin perustaa perhettä jos parisuhde nyt on oikeasti huono. Lähinnä sitä tarkoitin että aika hankalaa tulee sen pysyvän parisuhteen löytäminen jos eka kriisi on aina se johon suhde tyssää sitä yrittämättä korjata.
Eihän sitä toista voi korjata. Turha siihen on jäädä munimaan jos toisessa on vikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi alkumetreillä ei saisi erota, jos ei ole lapsia kuviossa mukana. Jos ne ongelmat tulevat jo parin vuoden sisällä, niin kyllä se loppuelämä aika kitkuttamista on.
No jos tarkoituksena on joskus saada pysyvä parisuhde ja se perhekin, niin ehkä ihan jokaista ei ensimmäisten hankaluuksien vuoksi kannata lopettaa.
Minä ainakin olen yleensä lopettanut parisuhteen nimenomaan siinä vaiheessa, kun olen todennut, että tämän ihmisen kanssa ei kannata perustaa perhettä. Löysin silti puolison, jonka kanssa minulla on nyt lapsi. Lapsiperheen arkeen on mahtunut pahojakin riitoja, mutta nyt olen valmis tekemään töitä parisuhteen eteen, koska meillä on se perhe, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa.
Lisään vielä sen, että olen todella onnellinen, etten väkisin alkanut perustaa perhettä yhdenkään aiemman seurustelukumppanini kanssa vain siksi, ettei nyt vaan tulisi luovutettua. Olisi ihan kamalaa olla väkisin huonossa parisuhteessa vain, koska sellainen nyt on tullut aloitettua ennen kuin toista kunnolla tunsi.
No enhän minä nyt hyvänen aika tarkoittanut että alkaisi väkisin perustaa perhettä jos parisuhde nyt on oikeasti huono. Lähinnä sitä tarkoitin että aika hankalaa tulee sen pysyvän parisuhteen löytäminen jos eka kriisi on aina se johon suhde tyssää sitä yrittämättä korjata.
Eihän sitä toista voi korjata. Turha siihen on jäädä munimaan jos toisessa on vikoja.
Niin eli ei kannata antaa toisellekaan mahdollisuutta korjata vikojaan? Kaikissa ihmisissä on vikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sarjaihastuja on koukussa ihastumisen tunteeseen kun arki tulee suhteeseen niin kumppani jätetään. Osa tässä ketjussa olevista harrastaa tätä tiedostamatta.
Mikä erottaa ihastumisen ja rakastumisen toisistaan? Arki.Onko kaikkien pakko sietää arkea samalla tavalla?
Sarjaihastujan pitää etsiä samanlainen kumppani ja jättää kiusaamatta ja pilaamatta sellaisten elämää, jotka haluavat mieluiten loppuiän kestävän liiton. Jos on pelkän ihastumisen tunteen perässä, kumppaniehdokkaan pitää sen tietää, voipahan varautua hylkäämiseen, koska kumppani ei ollutkaan kiinnostunut ihmisestä vaan vain omista "suurista tunteistaan".
Voitko sinä ihastuessa tietää kummasta on kyse? Jätä ihastumatta niihin sarjaihastujiin ja kiusaamatta heitä vaatimuksilla elinikäisestä liitosta. Ihastuessa aina joutuu varautumaan myös pettymykseen siitä että toinen ei ollutkaan sitä mitä kuvittelin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi alkumetreillä ei saisi erota, jos ei ole lapsia kuviossa mukana. Jos ne ongelmat tulevat jo parin vuoden sisällä, niin kyllä se loppuelämä aika kitkuttamista on.
No jos tarkoituksena on joskus saada pysyvä parisuhde ja se perhekin, niin ehkä ihan jokaista ei ensimmäisten hankaluuksien vuoksi kannata lopettaa.
Minä ainakin olen yleensä lopettanut parisuhteen nimenomaan siinä vaiheessa, kun olen todennut, että tämän ihmisen kanssa ei kannata perustaa perhettä. Löysin silti puolison, jonka kanssa minulla on nyt lapsi. Lapsiperheen arkeen on mahtunut pahojakin riitoja, mutta nyt olen valmis tekemään töitä parisuhteen eteen, koska meillä on se perhe, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa.
Lisään vielä sen, että olen todella onnellinen, etten väkisin alkanut perustaa perhettä yhdenkään aiemman seurustelukumppanini kanssa vain siksi, ettei nyt vaan tulisi luovutettua. Olisi ihan kamalaa olla väkisin huonossa parisuhteessa vain, koska sellainen nyt on tullut aloitettua ennen kuin toista kunnolla tunsi.
Mä toki annan, mutta koska joku ois muuttunut. Ei ne muutu.
No enhän minä nyt hyvänen aika tarkoittanut että alkaisi väkisin perustaa perhettä jos parisuhde nyt on oikeasti huono. Lähinnä sitä tarkoitin että aika hankalaa tulee sen pysyvän parisuhteen löytäminen jos eka kriisi on aina se johon suhde tyssää sitä yrittämättä korjata.Eihän sitä toista voi korjata. Turha siihen on jäädä munimaan jos toisessa on vikoja.
Niin eli ei kannata antaa toisellekaan mahdollisuutta korjata vikojaan? Kaikissa ihmisissä on vikoja.
Useimmat parisuhteita lopettavat ongelmat ovat sellaisia, joita ei pysty korjaamaan: toinen haluaa lapsia ja toinen ei, toinen haluaa selvästi enemmän seksiä kuin mihin toinen on valmis, toisen älyllinen kapasiteetti ei riitä syvällisiin keskusteluihin ja niin edelleen. Voisi puhua yhteensopivuusongelmista.
Nykyisin kukaan ei varsinaisesti tarvitse parisuhdetta elääkseen onnellista ja täysipainoista elämää, joten ihmiset eivät ole valmiita kärvistelemään vuosikausia saadakseen huonosta suhteesta siedettävän. Parisuhteen täytyy oikeasti tarjota jotakin lisäarvoa sinkkuna elämiseen verrattuna, jotta sellaisessa kannattaa olla.
Tämä on luonnollisesti vain ja ainoastaan oikein. Eivät parisuhteiden määrä ja keskipituus ole yhteiskunnan tasolla mikään itseisarvo. Itseisarvoista on se, että ihmiset ovat onnellisia, tavalla tai toisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi alkumetreillä ei saisi erota, jos ei ole lapsia kuviossa mukana. Jos ne ongelmat tulevat jo parin vuoden sisällä, niin kyllä se loppuelämä aika kitkuttamista on.
No jos tarkoituksena on joskus saada pysyvä parisuhde ja se perhekin, niin ehkä ihan jokaista ei ensimmäisten hankaluuksien vuoksi kannata lopettaa.
Minä ainakin olen yleensä lopettanut parisuhteen nimenomaan siinä vaiheessa, kun olen todennut, että tämän ihmisen kanssa ei kannata perustaa perhettä. Löysin silti puolison, jonka kanssa minulla on nyt lapsi. Lapsiperheen arkeen on mahtunut pahojakin riitoja, mutta nyt olen valmis tekemään töitä parisuhteen eteen, koska meillä on se perhe, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa.
Lisään vielä sen, että olen todella onnellinen, etten väkisin alkanut perustaa perhettä yhdenkään aiemman seurustelukumppanini kanssa vain siksi, ettei nyt vaan tulisi luovutettua. Olisi ihan kamalaa olla väkisin huonossa parisuhteessa vain, koska sellainen nyt on tullut aloitettua ennen kuin toista kunnolla tunsi.
No enhän minä nyt hyvänen aika tarkoittanut että alkaisi väkisin perustaa perhettä jos parisuhde nyt on oikeasti huono. Lähinnä sitä tarkoitin että aika hankalaa tulee sen pysyvän parisuhteen löytäminen jos eka kriisi on aina se johon suhde tyssää sitä yrittämättä korjata.
Eihän sitä toista voi korjata. Turha siihen on jäädä munimaan jos toisessa on vikoja.
Niin eli ei kannata antaa toisellekaan mahdollisuutta korjata vikojaan? Kaikissa ihmisissä on vikoja.
Mä toki annan, mutta koska joku ois muuttunut. Ei ne muutu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi alkumetreillä ei saisi erota, jos ei ole lapsia kuviossa mukana. Jos ne ongelmat tulevat jo parin vuoden sisällä, niin kyllä se loppuelämä aika kitkuttamista on.
No jos tarkoituksena on joskus saada pysyvä parisuhde ja se perhekin, niin ehkä ihan jokaista ei ensimmäisten hankaluuksien vuoksi kannata lopettaa.
Minä ainakin olen yleensä lopettanut parisuhteen nimenomaan siinä vaiheessa, kun olen todennut, että tämän ihmisen kanssa ei kannata perustaa perhettä. Löysin silti puolison, jonka kanssa minulla on nyt lapsi. Lapsiperheen arkeen on mahtunut pahojakin riitoja, mutta nyt olen valmis tekemään töitä parisuhteen eteen, koska meillä on se perhe, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa.
Lisään vielä sen, että olen todella onnellinen, etten väkisin alkanut perustaa perhettä yhdenkään aiemman seurustelukumppanini kanssa vain siksi, ettei nyt vaan tulisi luovutettua. Olisi ihan kamalaa olla väkisin huonossa parisuhteessa vain, koska sellainen nyt on tullut aloitettua ennen kuin toista kunnolla tunsi.
Mä toki annan, mutta koska joku ois muuttunut. Ei ne muutu.
No enhän minä nyt hyvänen aika tarkoittanut että alkaisi väkisin perustaa perhettä jos parisuhde nyt on oikeasti huono. Lähinnä sitä tarkoitin että aika hankalaa tulee sen pysyvän parisuhteen löytäminen jos eka kriisi on aina se johon suhde tyssää sitä yrittämättä korjata.Eihän sitä toista voi korjata. Turha siihen on jäädä munimaan jos toisessa on vikoja.
Niin eli ei kannata antaa toisellekaan mahdollisuutta korjata vikojaan? Kaikissa ihmisissä on vikoja.
Toisia vikoja on helpompi sietää. Jos toinen vaan tuntuu väärältä, niin miksi jäädä jatkamaan suhdetta? Parempi vaan jatkaa matkaa ja antaa toisellekin mahdollisuus löytää jotain parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi alkumetreillä ei saisi erota, jos ei ole lapsia kuviossa mukana. Jos ne ongelmat tulevat jo parin vuoden sisällä, niin kyllä se loppuelämä aika kitkuttamista on.
No jos tarkoituksena on joskus saada pysyvä parisuhde ja se perhekin, niin ehkä ihan jokaista ei ensimmäisten hankaluuksien vuoksi kannata lopettaa.
Minä ainakin olen yleensä lopettanut parisuhteen nimenomaan siinä vaiheessa, kun olen todennut, että tämän ihmisen kanssa ei kannata perustaa perhettä. Löysin silti puolison, jonka kanssa minulla on nyt lapsi. Lapsiperheen arkeen on mahtunut pahojakin riitoja, mutta nyt olen valmis tekemään töitä parisuhteen eteen, koska meillä on se perhe, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa.
Lisään vielä sen, että olen todella onnellinen, etten väkisin alkanut perustaa perhettä yhdenkään aiemman seurustelukumppanini kanssa vain siksi, ettei nyt vaan tulisi luovutettua. Olisi ihan kamalaa olla väkisin huonossa parisuhteessa vain, koska sellainen nyt on tullut aloitettua ennen kuin toista kunnolla tunsi.
No enhän minä nyt hyvänen aika tarkoittanut että alkaisi väkisin perustaa perhettä jos parisuhde nyt on oikeasti huono. Lähinnä sitä tarkoitin että aika hankalaa tulee sen pysyvän parisuhteen löytäminen jos eka kriisi on aina se johon suhde tyssää sitä yrittämättä korjata.
Eihän sitä toista voi korjata. Turha siihen on jäädä munimaan jos toisessa on vikoja.
Niin eli ei kannata antaa toisellekaan mahdollisuutta korjata vikojaan? Kaikissa ihmisissä on vikoja.
Muuttuminen toisen ihmisen vaatimuksesta ei useimmista kuulosta kovin houkuttelevalta ajatukselta. Ihmisen kannattaa mieluummin hyväksyä vikoineen päivineen. Jos se estää pidemmän yhteiselon en oikein usko että suhdetta kannattaa jatkaa muuttumis lupauksista huolimatta.
Ompas typerä kommentti. Et sinä aikanaan kovin fiksulta vaikuta. Ihmisiä ja tilanteita on niin paljon erilaisia. Ihminen on erehtyväinen, parinvalinnassakin, ja muuttuu myös elämän myötä. Täytyy kyllä sanoa että uskallus erota, jos asiat eivät vain toimi, hyvin hoidettu ero, saati toimiva uusperhe vaativat monin verroin enemmän fiksuutta kuin yhdessä pysyminen ja toisten elämäntilanteiden epäempaattinen väheksyminen. No, todennäköistä on, että elämä kolauttaa jonkin verran myös sinua, ja saat tilaisuuden kasvaa tuosta tyhmyydestä eteenpäin.