Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kumman valitsisitte? ystävän vai onnen?
29.10.2017 |
Kysyisin teiltä nyt mielipidettä tilanteeseeni. Tutustuin parhaan ystäväni kanssa yli 10 vuotta sitten. Jo heti alussa rakastuin häneen palavasti, mutta se oli yksipuolista. Tämä tuotti meille todella paljon riitoja ja ystävyys oli vaakalaudalla. Jotenkin ihmeellisesti siitä kuitenkin selvittiin ja ystävyys vain vahvistui. Ystäväni tapasi kumppanin ja perusti perheen tämän kanssa. Minä pakotin itseni etsimään muita ja unohtamaan. Todella vaikeaa se oli, mutta onnistuin kuitenkin.
Nyt ystäväni on eronnut puolisonsa kanssa ja olen yrittänyt tukea häntä siinä. Minua harmittaa todella paljon heidän ero. Näiden vuosien aikana opin lopulta tykkäämään hänen kumppanistaan. Ongelma on kuitenkin se, että minulla on palannut takaisin omat vanhat tunteet ystävääni kohtaan. Olen aivan loppu näiden tunteiden kanssa. En yksinkertaisesti halua käydä tätä taas läpi. Tilanne ei ole muuttunut miksikään. Hän ei koskaan tule rakastamaan minua samallalailla kuin minä häntä. Ahdistaa jo valmiiksi ajatus siitä, kuinka hän kohta löytää uuden kumppanin. En pysty katsomaan vierestä toisen onnea.
Olen miettiä omia vaihtoehtoja. Ensimmäinen vaihtoehto on yrittää kestää tilannetta ja olla mahdollisimman hyvä ystävä toiselle. Samalla kätkeä omat tunteet. En kertoisi mitään takas tulleista tunteista, koska en haluaisi kuormittaa näillä enää. Lisäksi pelottaa taas sama riitelyn alkaminen. Minä olin siis se vaikea osapuoli. Kiukuttelin ja käyttäydyin huonosti, kun ystävä yritti vierellä kestää ja tukea tilannetta. Tässä vaihtoehdossa ahdistaa jo ajatus siitä, että riutuisin vuosia onnettomana. Eikä olisi reilua jos itse tapaisin uuden ihmisen, mutta ajattelisin jatkuvasti ystävääni. Tämä minulla on varjostanut kaikkia edellisiä suhteita. Toinen vaihtoehto on se, että kerron rehellisesti ystävälleni tunteista ja sanon etten voi olla enää yhteyksissä. En selvästikään pääse karkuun omia tunteita, joten ehkä ne laimenee jos emme ole toistemme elämässä. Tämä vaihtoehto itkettää minua. Ajatus siitä, kuinka sären itseni ja ystäväni, jos pistän välit poikki. Hän on minulle perheenjäsen, jopa tärkeämpi kuin ne alkuperäiset. Tänään viimeksi hän kertoi viestissään rakastavansa minua. Kunpa se rakkaus olisi muutakin kuin ystävyyttä. Joka tapauksessa tässä vaihtoehdossa minulla ehkä olisi mahdollisuus onneen. Oppisin ehkä olemaan onnellinen jonkun toisen kanssa. Mutta panoksena siinä olisi ystäväni menettäminen.
Olisiko teillä mitään neuvoja tai ratkaisuja tähän tilanteeseen?
Kommentit (13)
En osaa ikävä kyllä auttaa. Sinun yksin täytyy ratkaista, onko kätketyista tunteista ja yksipuolisesta rakkaudesta ennemmän haittaa itsellesi, kuin ystävyyden tuomista ilon ja onnen kokemuksista?
Estääkö ystävyys sinua menemästä elämässäsi eteenpäin ja etsimästä rakkautta muualta?
Ahdistaako suhde sinua enemmän kuin tuo onnea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, sinun täytyy itse ratkaista asia.
Otsikon kysymykseen "Kumman valitsisitte...?", vastaan omasta puolestani, että luopuisin ystävyydestä. Se ei tarkoita, että meistä tulisi vihollisia, vaan ainoastaan, ettemme enää ole tekemisissä.
Jos miettii, mitä ystävyyden tulisi olla, mielestäni sellainen suhde, jossa toinen osapuoli vastentahtoisesti elättelee toiveita parisuhteesta ja kiukuttelee, kun ei saa toivomaansa, ei ole oikeaa ystävyyttä... En haluaisi ylläpitää vääristynyttä ystävyyttä. Ja jos kerran siihenastisten kokemusteni perusteella tietäisin, että alkaisin taas tuntea voimakkaita tunteita, minun täytyisi luopua ystävästäni.
En ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa enkä siten tiedä, miten päätyisin käytännössä toimimaan, mutta periaatteen mukaan ratkaisisin asian noin.
Vierailija kirjoitti:
En osaa ikävä kyllä auttaa. Sinun yksin täytyy ratkaista, onko kätketyista tunteista ja yksipuolisesta rakkaudesta ennemmän haittaa itsellesi, kuin ystävyyden tuomista ilon ja onnen kokemuksista?
Estääkö ystävyys sinua menemästä elämässäsi eteenpäin ja etsimästä rakkautta muualta?
Ahdistaako suhde sinua enemmän kuin tuo onnea?
Kiitos vastauksestasi.
Näitä samoja kysymyksiä olen itsekin pyöritellyt päässä. Kyllä se ystävyys on sellainen voimavara ettei sitä oikein poiskaan kannattaisi heittää. Mutta oman jaksamisen kannalta lähinnä mietin. Jos tilanne alkaa mennä siihen, että jokaisen näkemisen ja yhteydenpidon jälkeen olen ikuinen ja ahdistunut siitä, kun en saa rakastamaani ihmistä itselleni.
Elämässä pystyn menemään eteenpäin ehkä puolittain. Tämä meidän ystävyys on aiheuttanut aika suurta mustasukkaisuutta molempien seurustelusuhteissa. Minun osaltani ymmärrän sen. Tiedän, että se tulisi myös seuraavassa suhteessa vaikuttamaan. Lopulta valitsen ystäväni ja seurustelukumppani jää taakse.
Yritän käyttäytyä neutraalisti ystävää kohtaan (en käyttäydy mitenkään epäsoveliaasti, flirttaile yms.), mutta siltikin saan paljon kommentteja siitä, kuinka vaikutamme pariskunnalta. Jopa hänen omat lapsensa ovat asiasta kyselleet, ja olemmeko me rakastuneita.
Ihan hirveä tilanne. Tuntuu, että kumpikin vaihtoehto on huono.
Ap.
Sana kirjoitti:
Niin, sinun täytyy itse ratkaista asia.
Otsikon kysymykseen "Kumman valitsisitte...?", vastaan omasta puolestani, että luopuisin ystävyydestä. Se ei tarkoita, että meistä tulisi vihollisia, vaan ainoastaan, ettemme enää ole tekemisissä.
Jos miettii, mitä ystävyyden tulisi olla, mielestäni sellainen suhde, jossa toinen osapuoli vastentahtoisesti elättelee toiveita parisuhteesta ja kiukuttelee, kun ei saa toivomaansa, ei ole oikeaa ystävyyttä... En haluaisi ylläpitää vääristynyttä ystävyyttä. Ja jos kerran siihenastisten kokemusteni perusteella tietäisin, että alkaisin taas tuntea voimakkaita tunteita, minun täytyisi luopua ystävästäni.
En ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa enkä siten tiedä, miten päätyisin käytännössä toimimaan, mutta periaatteen mukaan ratkaisisin asian noin.
Tuohon kun laitoit ettei kiukuttelu kuulu oikeaan ystävyyteen. Olen samaa mieltä asiasta sinun kanssa. Jos tilanne menisi siihen, olisi valintani selvä. En ikinä voisi kohdella ystävääni yhtä huonosti kuin aiemmin kohtelin. Puolustuksena voin tähän todeta olleeni silloin vielä aika lapsen kengissä eikä nykyään tulisi mieleenkään käyttäytyä niin huonosti yhtään ketään kohtaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa ikävä kyllä auttaa. Sinun yksin täytyy ratkaista, onko kätketyista tunteista ja yksipuolisesta rakkaudesta ennemmän haittaa itsellesi, kuin ystävyyden tuomista ilon ja onnen kokemuksista?
Estääkö ystävyys sinua menemästä elämässäsi eteenpäin ja etsimästä rakkautta muualta?
Ahdistaako suhde sinua enemmän kuin tuo onnea?
Kiitos vastauksestasi.
Näitä samoja kysymyksiä olen itsekin pyöritellyt päässä. Kyllä se ystävyys on sellainen voimavara ettei sitä oikein poiskaan kannattaisi heittää. Mutta oman jaksamisen kannalta lähinnä mietin. Jos tilanne alkaa mennä siihen, että jokaisen näkemisen ja yhteydenpidon jälkeen olen ikuinen ja ahdistunut siitä, kun en saa rakastamaani ihmistä itselleni.Elämässä pystyn menemään eteenpäin ehkä puolittain. Tämä meidän ystävyys on aiheuttanut aika suurta mustasukkaisuutta molempien seurustelusuhteissa. Minun osaltani ymmärrän sen. Tiedän, että se tulisi myös seuraavassa suhteessa vaikuttamaan. Lopulta valitsen ystäväni ja seurustelukumppani jää taakse.
Yritän käyttäytyä neutraalisti ystävää kohtaan (en käyttäydy mitenkään epäsoveliaasti, flirttaile yms.), mutta siltikin saan paljon kommentteja siitä, kuinka vaikutamme pariskunnalta. Jopa hänen omat lapsensa ovat asiasta kyselleet, ja olemmeko me rakastuneita.
Ihan hirveä tilanne. Tuntuu, että kumpikin vaihtoehto on huono.
Ap.
Puhu hänelle ja ole valmis menettämään hänet. Olet jo menettänyt hänet joten ihan sama kokeilla josko hänellä olisi tunteita sinua kohtaan. Katso ettet ole vain laastari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teet itse ratkaisusi, mutta samassa tilanteessa luopuisin itse tuosta ihmissuhteesta. Ei ole reilua kohdistaa tähän ystävään vuodesta toiseen odotuksia, joihin hän ei voi tai halua vastata. Samalla tulet vieneeksi itseltäsikin mahdollisen onnelliseen parisuhteeseen, sillä kukaan ei halua olla kumppanilleen varavaihtoehto.
Sulla tuntuu myös olevan aika idealisoiva kuva ystävästäsi, ihan kuin hän olisi sulla jonkinlainen pelastajahahmo. Projisoitko kenties häneen joitain tyydyttämättömiä perustarpeitasi? Millainen minäkuva sulla on? Onko sun ns. perusturvallisuus kunnossa? Pystytkö turvallisiin kiintymyssuhteisiin? Miettisin aika tarkkaan, mikä saa sinut takertumaan ystävään noin kovasti, vaikka suhteenne tuottaa sinulle pahaa oloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa ikävä kyllä auttaa. Sinun yksin täytyy ratkaista, onko kätketyista tunteista ja yksipuolisesta rakkaudesta ennemmän haittaa itsellesi, kuin ystävyyden tuomista ilon ja onnen kokemuksista?
Estääkö ystävyys sinua menemästä elämässäsi eteenpäin ja etsimästä rakkautta muualta?
Ahdistaako suhde sinua enemmän kuin tuo onnea?
Kiitos vastauksestasi.
Näitä samoja kysymyksiä olen itsekin pyöritellyt päässä. Kyllä se ystävyys on sellainen voimavara ettei sitä oikein poiskaan kannattaisi heittää. Mutta oman jaksamisen kannalta lähinnä mietin. Jos tilanne alkaa mennä siihen, että jokaisen näkemisen ja yhteydenpidon jälkeen olen ikuinen ja ahdistunut siitä, kun en saa rakastamaani ihmistä itselleni.Elämässä pystyn menemään eteenpäin ehkä puolittain. Tämä meidän ystävyys on aiheuttanut aika suurta mustasukkaisuutta molempien seurustelusuhteissa. Minun osaltani ymmärrän sen. Tiedän, että se tulisi myös seuraavassa suhteessa vaikuttamaan. Lopulta valitsen ystäväni ja seurustelukumppani jää taakse.
Yritän käyttäytyä neutraalisti ystävää kohtaan (en käyttäydy mitenkään epäsoveliaasti, flirttaile yms.), mutta siltikin saan paljon kommentteja siitä, kuinka vaikutamme pariskunnalta. Jopa hänen omat lapsensa ovat asiasta kyselleet, ja olemmeko me rakastuneita.
Ihan hirveä tilanne. Tuntuu, että kumpikin vaihtoehto on huono.
Ap.
Puhu hänelle ja ole valmis menettämään hänet. Olet jo menettänyt hänet joten ihan sama kokeilla josko hänellä olisi tunteita sinua kohtaan. Katso ettet ole vain laastari.
Olipa erikoinen kommentti sinulla. Minulle tuli tunne, että et ole itse tainnut kokea aitoa ystävyyttä ja välittämistä.
En minä häntä menetä sen vuoksi, mitä tunnen häntä kohtaan. Tai siis ainakaan hän ei minua sen vuoksi hylkää. Mitä tarkoitit tuolla, että olen jo menettänyt hänet? En oikein ymmärtänyt pointtia. Kumppani hän ei ole minulle ikinä ollutkaan ja ystävänä en todellakaan ole häntä menettänyt, ainakaan vielä.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa ikävä kyllä auttaa. Sinun yksin täytyy ratkaista, onko kätketyista tunteista ja yksipuolisesta rakkaudesta ennemmän haittaa itsellesi, kuin ystävyyden tuomista ilon ja onnen kokemuksista?
Estääkö ystävyys sinua menemästä elämässäsi eteenpäin ja etsimästä rakkautta muualta?
Ahdistaako suhde sinua enemmän kuin tuo onnea?
Kiitos vastauksestasi.
Näitä samoja kysymyksiä olen itsekin pyöritellyt päässä. Kyllä se ystävyys on sellainen voimavara ettei sitä oikein poiskaan kannattaisi heittää. Mutta oman jaksamisen kannalta lähinnä mietin. Jos tilanne alkaa mennä siihen, että jokaisen näkemisen ja yhteydenpidon jälkeen olen ikuinen ja ahdistunut siitä, kun en saa rakastamaani ihmistä itselleni.Elämässä pystyn menemään eteenpäin ehkä puolittain. Tämä meidän ystävyys on aiheuttanut aika suurta mustasukkaisuutta molempien seurustelusuhteissa. Minun osaltani ymmärrän sen. Tiedän, että se tulisi myös seuraavassa suhteessa vaikuttamaan. Lopulta valitsen ystäväni ja seurustelukumppani jää taakse.
Yritän käyttäytyä neutraalisti ystävää kohtaan (en käyttäydy mitenkään epäsoveliaasti, flirttaile yms.), mutta siltikin saan paljon kommentteja siitä, kuinka vaikutamme pariskunnalta. Jopa hänen omat lapsensa ovat asiasta kyselleet, ja olemmeko me rakastuneita.
Ihan hirveä tilanne. Tuntuu, että kumpikin vaihtoehto on huono.
Ap.
Puhu hänelle ja ole valmis menettämään hänet. Olet jo menettänyt hänet joten ihan sama kokeilla josko hänellä olisi tunteita sinua kohtaan. Katso ettet ole vain laastari.
Olipa erikoinen kommentti sinulla. Minulle tuli tunne, että et ole itse tainnut kokea aitoa ystävyyttä ja välittämistä.
En minä häntä menetä sen vuoksi, mitä tunnen häntä kohtaan. Tai siis ainakaan hän ei minua sen vuoksi hylkää. Mitä tarkoitit tuolla, että olen jo menettänyt hänet? En oikein ymmärtänyt pointtia. Kumppani hän ei ole minulle ikinä ollutkaan ja ystävänä en todellakaan ole häntä menettänyt, ainakaan vielä.
Ap.
Koska tuollainen tunteissa kituminen ei ole sellaista mitä ystävyyden pitäisi olla.
Kuka ystävä jaksaa vuosi toisen jälkeen toisen ihastumista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juttele ystäväsi kanssa ja kerro tunteistasi. Voisiko olla että ystäväsi tuntisi kuitenkin jotakin sinua kohtaan ? Jos ei, niin jatkaisin matkaani ja kertoisin sen ystävälle ja sen jälkeen ottaisin enää harvakseltaan yhteyttä.
Mun mielestä teidän ystävyys ei ole oikeassa tasapainosuhteessa eikä se ole terveellä pohjallakaan jos sinulla on suuria tunteita ystävääsi kohtaan. Kannattaa laittaa puntariin kaikki. Kuinka paljon ystävyys tuo ja kuinka paljon vie. Minusta on jo huono se, ettet voi perustaa parisuhdetta kehenkään kun aina vertaat heitä ystävääsi. Ihmettelen myös miksi ystäväsi ei ole laittanut tälle kaikelle pistettä? Ja miten ystävän entinen kumppani jaksoi tuota tietynlaista kolmiodraamaa.
Kertomasi perusteella olet jäänyt roikkumaan ihastukseen, et päästänyt yli ja jatkanut elämääsi millään tasolla. Kuvailemasi ei ole mielestäni oikeaa ystävyyttä. Sinä roikut jossain ihmisessä koska sinulla on tunteita ja kaipausta häntä kohtaan.
Ja nämä ovat minun mielipitetäni siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-b- kirjoitti:
Mun mielestä teidän ystävyys ei ole oikeassa tasapainosuhteessa eikä se ole terveellä pohjallakaan jos sinulla on suuria tunteita ystävääsi kohtaan. Kannattaa laittaa puntariin kaikki. Kuinka paljon ystävyys tuo ja kuinka paljon vie. Minusta on jo huono se, ettet voi perustaa parisuhdetta kehenkään kun aina vertaat heitä ystävääsi. Ihmettelen myös miksi ystäväsi ei ole laittanut tälle kaikelle pistettä? Ja miten ystävän entinen kumppani jaksoi tuota tietynlaista kolmiodraamaa.
Kertomasi perusteella olet jäänyt roikkumaan ihastukseen, et päästänyt yli ja jatkanut elämääsi millään tasolla. Kuvailemasi ei ole mielestäni oikeaa ystävyyttä. Sinä roikut jossain ihmisessä koska sinulla on tunteita ja kaipausta häntä kohtaan.
Ja nämä ovat minun mielipitetäni siis.
Nyt selvennyksenä tähän ja edellisiin viesteihin. Minulla tuli tunne siitä, että ajattelette ystävyytemme olleen pelkkää minun kuolaamista. Se ei todellakaan ole sitä ollut. Olemme parhaimmat ystävät, mitä kenelläkään voi olla. Olemme olleet tukena todella vaikeissa asioissa. En viitsi tarkemmin selittää ettei mene liian tunnistettavaksi. Nyt jo mietin sitä. Se että aiemmin mainitsin hänen olevan minulle perhettä tärkeämpi, myös minä olen hänelle sitä. Meillä ne alkuperäiset perheet eivät ole olleet sitä mitä olisi pitänyt normaalisti olla. Tämän vuoksi minulla itkettää edes ajatella hänen "hylkäämistä". Nykyään meillä menee molemmilla hyvin. On työt ja tasapainoinen elämä. Mutta tämä ihastus kalvaa.
Alue: Aihe vapaa
Nosto