Miksi naisten kuuluu uhrata oma elämänsä.
Luin lehdestä juttua, jossa kerrottiin pariskunnasta, jossa mies sairastui jo alle 40v parkinssonintautiin. Kun mies viimein joutui jäämään kotiin, nainen alkoi miehensä omaishoitajaksi ja kävi samalla töissä, koska rahaakin piti tienata. Miestä piti kuitenkin herätä myös öisin useampaan kertaan hoitamaan ja antamaan lääkkeitä. Vaimo väsyi ja masentui. Kun hän sitten vuosien kuluttua, kertoi miehellä, että oli hommannut tälle hoitopaikan, jossa miestä hoidetaan hyvin, ja hänellä on ympärivuorokautinen hoito, suku suuttu. Pariskunnan jo aikuinen esikoinen laittoi kokonaan välinsä äitiinsä poikki. Samoin miehen äiti. Vaimo oli vasta 54v ja oli sitä mieltä, että hänellä on oikeus omaankin elämään. Miehen hoito oli sitonut naisen 24/7. Koko ajan kun juttua luin, ajattelin, että joko viimeisellä sivulla on kuva tästä naisesta, jossakin arkisessa aherruksessa. Mutta ei. Kuvaa ei ollut ja nimetkin oli muutettu. Silloin tajusin, että nainen ei tälläistä juttua olisi voinut omalla naamallaan ja nimellään kertoa, koska lynkattuhan se olisi. Mies sen siaan olisi voinut kuvissa rennosti nojata vaikka lumilapioon ja kertoa koko jutun omalla nimellään ja pärställään. Ja sympatiaa olisi rapissut. Olisi kiitelty, miten hyvä mies on, kun jaksoi noinlkin kauan vaimoaan hoitaa. Miksi se on niin kamalaa, jos nainenkin joskus uskaltaa ajatella omaakin parastaan, eikä vain muiden parasta ja itsestä viis?
Kuten jo aiemmin kerroin viestiä ei ollut tarkoitus osoittaa sinulle. Aiheesi ensimmäinen kommentti saattaa helpottaa ymmärtämään viestini.