Suomalainen ei ole ylpeä kulttuuristaan
Meistä on tulossa aikamoisia tasapäistyneitä maailmankansalaisia. Samalla kun ainutlaatuinen kulttuurimme on kansakuntamme tukevin peruskivijalka, se voisi toimia valtavana valttikorttina maailmalla. Mutta me omaksumme jatkuvasti toisien kulttuurien toimintatapoja. Sitä sitten pidetään kulttuurin rikastuttamisena. On McDonaldseja joka kaupungin sivu täynnä, puhekielemme on jo täynnä englanninkielestä omaksuttuja sanamuotoja, puhumme suomalaiset toisillemme jopa englanniksi, get it? Sitten on vielä nämä juhlapyhät, jotka eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin.
Me emme ole ylpeitä siitä mitä suomalaisuus on, emme osaa arvostaa juuriamme. Eikä meillä ole samanlaista kunnioitusta omaa kulttuuriamme kohtaan, mikä löytyy suurimmalta osalta menestyneitä valtioita,esim. Ranska, USA, Saksa.
Suunta on suomalaisten kohdalla huolestuttava.
Kommentit (121)
Olemme pieni länsivenäläinen niemimaa, joka on sattumalta maailman pyörteissä julistautunut itsenäiseksi. Kielemme on keksitty 1500-luvulla, kulttuurimme on yhdistelmä saksalaista ja ruotsalaista. Romantikkojen mielestä suomalaisuus on myös karjalaista runonlaulantaa. Juuremme ovat sekoitus venäläisyyttä ja balttilaisuutta. En minä tiedä, mikä tässä nyt niin erityisen ylpeyttä herättävää pitäisi olla.
Minun suomalaisuuteni ei ole eristäytymistä eikä menneisyyden muistoissa elämistä. Minun suomalaisuuteni on koko ajan kosketuksissa muuhun maailmaan, niin kuin ovat muidenkin maiden tavat ja kulttuurit. Ja olen todella ylpeä isänmaastani.
Itse pidän suomalaisia hyvinkin erityislaatuisena pikkujoukkiona maailman epämääräisessä myllerryksessä. Ainutlaatuinen skandinaavinen kulttuuri, luonto, musiikki (Vaikka Sibelius), kieli (Tolkieninkin ihailema), joka erottuu kyllä joukosta. Mutta kuinka kauan. - ap
Vierailija kirjoitti:
Minun suomalaisuuteni ei ole eristäytymistä eikä menneisyyden muistoissa elämistä. Minun suomalaisuuteni on koko ajan kosketuksissa muuhun maailmaan, niin kuin ovat muidenkin maiden tavat ja kulttuurit. Ja olen todella ylpeä isänmaastani.
Voimme olla suvaitsevaisia ja avoimia, ilman että adaptoimme kaiken toisilta itseemme? Onko mainitsemani valtiot eristäytyneet mielestäsi? - ap
Vierailija kirjoitti:
Ai mitä suomalaista kulttuuria?
Mitä haet takaa? Ap
Hampurilaispaikat voisi korvata karjalanpiirakkakahviloilla. Ei se ole nykyihmisen vika, että suomalainen ruokakulttuuri on mautonta. Se on ymmärrettävääkin. Suomi oli vieraan vallan alla, köyhä kuin kirkonrotta, eikä mausteita pohjolan perukoille tuotu tosta noin vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun suomalaisuuteni ei ole eristäytymistä eikä menneisyyden muistoissa elämistä. Minun suomalaisuuteni on koko ajan kosketuksissa muuhun maailmaan, niin kuin ovat muidenkin maiden tavat ja kulttuurit. Ja olen todella ylpeä isänmaastani.
Voimme olla suvaitsevaisia ja avoimia, ilman että adaptoimme kaiken toisilta itseemme? Onko mainitsemani valtiot eristäytyneet mielestäsi? - ap
Eivät ole, mutta myös ne ovat imuroineet maailmalta valtavan määrän tapoja ja vaikutteita. Ranskassa kannetaan syvää huolta englannin kielen tunkeutumisesta arkeen, Saksa on täynnä balkanilaisia kauppoja ja ravintoloita, ja USA tietenkin on varsinainen sulatusuuni.
Vierailija kirjoitti:
Olemme pieni länsivenäläinen niemimaa, joka on sattumalta maailman pyörteissä julistautunut itsenäiseksi. Kielemme on keksitty 1500-luvulla, kulttuurimme on yhdistelmä saksalaista ja ruotsalaista. Romantikkojen mielestä suomalaisuus on myös karjalaista runonlaulantaa. Juuremme ovat sekoitus venäläisyyttä ja balttilaisuutta. En minä tiedä, mikä tässä nyt niin erityisen ylpeyttä herättävää pitäisi olla.
Suomesta olisi voinut tulla mahtava jos täällä olisi ollut kyky yhdistäytyä. Mikä tekee maasta vahvan on kyky yhdistää kansa ja sen tekee vahva johtaja.
Mitä juhlapyhiä tarkoitat, jotka eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin?
Vierailija kirjoitti:
Olemme pieni länsivenäläinen niemimaa, joka on sattumalta maailman pyörteissä julistautunut itsenäiseksi. Kielemme on keksitty 1500-luvulla, kulttuurimme on yhdistelmä saksalaista ja ruotsalaista. Romantikkojen mielestä suomalaisuus on myös karjalaista runonlaulantaa. Juuremme ovat sekoitus venäläisyyttä ja balttilaisuutta. En minä tiedä, mikä tässä nyt niin erityisen ylpeyttä herättävää pitäisi olla.
Karjalaisuus on aitoa suomalaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Suomesta olisi voinut tulla mahtava jos täällä olisi ollut kyky yhdistäytyä. Mikä tekee maasta vahvan on kyky yhdistää kansa ja sen tekee vahva johtaja.
1) Miksi Suomen pitäisi olla mahtava?
2) Määrittele kansa.
3) Kaipaatko vaikkapa Putinin kaltaista diktaattoria?
Vierailija kirjoitti:
Karjalaisuus on aitoa suomalaisuutta.
Meillä täällä läntisessä Suomessa ei ole mitään tekemistä karjalaisuuden kanssa. Olemmeko suomalaisia siis ollenkaan?
Aiheeseen väljästi liittyvä kirjoitus Ylen sivuilta:
https://yle.fi/uutiset/3-9904406
Onneksi en asu pääkaupunkiseudulla. :)
Vierailija kirjoitti:
Hampurilaispaikat voisi korvata karjalanpiirakkakahviloilla. Ei se ole nykyihmisen vika, että suomalainen ruokakulttuuri on mautonta. Se on ymmärrettävääkin. Suomi oli vieraan vallan alla, köyhä kuin kirkonrotta, eikä mausteita pohjolan perukoille tuotu tosta noin vain.
No joo, peukku karjalanpiirakoille. Mutta kyllä nykyään mielikuvitus voi olla rajana kyökin puolella. Esimerkiksi Islannin tapauksessa markkinoidaan turisteille ruisleipää mitä erilaisemmissa variaatioissa. Miksi Suomessa ei tehdä näin? Meillä on kyllä resursseja käyttää lähiruokaa tänä päivänä ja maustaa luonnosta saatavien antimien mukaan. Siellä kasvaa kaikenmaailman suppilovahveroita ja mustikoita yms yms. Mutta Suomen brändäys ei ole vain onnistunut. - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karjalaisuus on aitoa suomalaisuutta.
Meillä täällä läntisessä Suomessa ei ole mitään tekemistä karjalaisuuden kanssa. Olemmeko suomalaisia siis ollenkaan?
Vastaan tähän vaikka ei ollut minulle osoitettu. Eri puolilla Suomea suomalaisuus on erilaista. Ap
Taitaapi olla niin, että saamelaiset ovat lähimpänä sitä oman kulttuurin ylpeyttä. Mitä etelämmäksi mennään, niin sitä enemmän ollaan 'kansainvälisiä' (eli hajuttomia ja mauttomia)
Suomalainen kulttuuri.. :D Mitä se on?
Vierailija kirjoitti:
Aiheeseen väljästi liittyvä kirjoitus Ylen sivuilta:
https://yle.fi/uutiset/3-9904406
Onneksi en asu pääkaupunkiseudulla. :)
Nyt oli kyllä hyvä kirjoitus. :) ap
Pitää olla ylpeä hyvistä jutuista, peruskoulutus, sauna, sosiaaliturva. Mutta pitää myös tiedostaa huonot jutut, persut, räntäsade, itsemurhat.