Katalonia itsenäistyi!
Eläköön taas kerran on uusi maa itsenäisyyttä! Ottakaa nyt mammat lasit esille ja nostetaan lasit viiniä Katalonian kunniaksi! ¡Viva Catalalonia!
Kommentit (95)
Anna111 kirjoitti:
Työvoiman vapaa liikkuminen ja Britannian - ainakin tähän asti - houkuttelevat työmarkkinat ovat olleet se kivijalka, jonka varaan muun muassa Brittien kasvu on perustunut. Taloustieteilijöiden arvioissa on ollut ennusteita Brittien talouden ohittamisesta Saksan vastaavasta ja isoimpana argumenttina on juuri ollut maan houkuttelevat työmarkkinat. Ovat saaneet kermat päältä huippuosaajista, mutta myös paljon työvoimaa matalammin palkattuihin palveluammateihin.
Ulkopuolisen työvoiman virran rajoittaminen osuu omaan nilkkaan talouskasvun hiipumisena.
Katalonian antama itsenäisyysjulistus taas on mahdollisimman huono asia Katalaanien itsenäisyyshankkeille, jotka ottavat tästä 20 vuotta takapakkia. Mandaatti yksinkertaisesti puuttuu. Alle puolet alueella on antanut tukensa itsenäisyydelle ja viimeisin "äänestys" on korkeintaan provosoitu mielenilmaus. Itsenäisyyteen ei ole oikotietä ja nykytilanne on pikemminkin seurausta Katalonian aluehallinnon itseaiheuttamasta poliittisesta umpikujasta. Laillisuus on keskushallinnon puolella.
Kerrotko mistä noita sieniä saa, mitä sinä syöt?

Näinhän se on. Demokratiaan vetoaminen on "vähän" hataralla pohjalla kun se demokratia on sitä, että etukäteen valitaan ne ketkä saavat äänestää ja ketkä eivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katalaanit ovat hyvin itsekkäitä marjanpoimijoita, kun kieltäytyvät muuta maata vauraampana ja onnekkaampana alueena osallistumsta yhteisiin kustannuksiin. Vastaisi tilannetta jossa Uusimaa itsenäistyisi muusta Suomesta.
Olen samaa mieltä, MUTTA on heillä oikeus toisaalta murjottaakin kun tunnetaan Francon aika ja se kuinka katalaaneja ja baskeja syrjittiin. Nykynuoret ei sitä tiedä, mutta heidän vanhemmat ja isovanhemmat kyllä muistavat. Itse en toivo, että Espanja hajoaisi, mutta ymmärrän sen kaunan mitä he kantavat.
Francon aika päättyi yli 40 vuotta sitten. Nykyespanja on hyvin paljon erilainen kun vuonna 1975.

Jep. Ei ole Francolla mitään tekemistä tämän kanssa. Tässä on kyse katalaanien ahneudesta, pelkästään siitä, halutaan itselle vain enemmän ja enemmän massia.
Taitaisin äänestää Kärnää presidentiksi ( onnitteli Katalonian itsenäisyydestä) jos olisi keskustan ehdokas, muutenhan en koskisi siihen puolueeseen pitkällä tikullakaan.
Hölmöä verrata Espanjan historiaa ja Katalonian tilannetta meidän maahamme. Ei Katalonia ole kuin joku suomen osa-alue.
Jos unohdetaan politiikka niin tämän alueen ihmisiä tapettiin törkeästi menneisyydessä.
Heillä on oikeasti aihetta katkeruuteen.
En yhtään ihmettele, että he haluavat itsenäistyä. Ei isovanhemmille tehty paha unohdu.
Minä en hyväksy EU,n tyyliä.
En käsitä miten on mukamas ihmisoikeksienmukaista tuomita joku Katalonian itsenäisyyttä ajava 30- vuodeksi vankilaan kun samalla EU maissa raiskauksista saa ehdollista.
Näin me sokeudumme. Eu, sta tulee peto joka sallii säilymisensä vuoksi vaikka mitä.
Miellyttääkseen Espanjaa sallii siis tämän.
Miksi toisilla on mukamas oikeus määrätä toisten kuulumisesta maahan johon eivät halua kuulua?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä Helsinginkin pitäisi itsenäistyä persulandiasta. Äänestys pystyyn!
Helsinki työnnetään mereen puskutraktoreilla ja meidän maalle rakennetaan uutta ja parempaa tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi toisilla on mukamas oikeus määrätä toisten kuulumisesta maahan johon eivät halua kuulua?
Tämä on se vaikein asia. Kuinka pieni yksikkö on se riittävin pieni? Yksi ihminen ja oma maa. Taitaa Amerikassa olla tällainenkin.
Sen sijaan keskustelu siitä, ketkä haluaisivat olla itsenäisiä ja sen estäminen väkivallalla on rikos ihmiskuntaa vastaan.
Aivan samoin kuin siirtomaa-aikaan. Nyt sitten syyllistetään kansalaisia siitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Taitaisin äänestää Kärnää presidentiksi ( onnitteli Katalonian itsenäisyydestä) jos olisi keskustan ehdokas, muutenhan en koskisi siihen puolueeseen pitkällä tikullakaan.
Hölmöä verrata Espanjan historiaa ja Katalonian tilannetta meidän maahamme. Ei Katalonia ole kuin joku suomen osa-alue.
Jos unohdetaan politiikka niin tämän alueen ihmisiä tapettiin törkeästi menneisyydessä.
Heillä on oikeasti aihetta katkeruuteen.
En yhtään ihmettele, että he haluavat itsenäistyä. Ei isovanhemmille tehty paha unohdu.Minä en hyväksy EU,n tyyliä.
En käsitä miten on mukamas ihmisoikeksienmukaista tuomita joku Katalonian itsenäisyyttä ajava 30- vuodeksi vankilaan kun samalla EU maissa raiskauksista saa ehdollista.Näin me sokeudumme. Eu, sta tulee peto joka sallii säilymisensä vuoksi vaikka mitä.
Miellyttääkseen Espanjaa sallii siis tämän.Miksi toisilla on mukamas oikeus määrätä toisten kuulumisesta maahan johon eivät halua kuulua?
No tässä on toki se puoli, että jos 51% riittää siihen, että Katalonian annetaan itsenäistyä, silloin 51% pitää riittää myös siihen, että Krim saa liittyä Venäjään (ja 51% se olisi saanut demokraattisestikin). Muutenhan EU olisi tekopyhä ja epäjohdonmukainen.
Se on sitten hyvin kyseenalaista, että pitääkö jollain Euroopan löyhällä liitolla olla mitään sanomista minkään maan sisäisiin kriiseihin? Mitä tahansa Espanja päättää, EU:n ei tulisi puuttua siihen. Tosin juuri Katalonian itsenäisyyssiipi, ei niinkään Espanja, haluaa apua EU:lta ja se on kyllä uskomattoman lapsenuskoista Katalonialta. Toki koko itsenäisysjulistus on vaikuttanut alusta asti siltä, että marttyyrit haluavat vain tehdä itsestään sankareita itsenäisyysmielisten silmissä.

Toki on tässä sekin dilemma, että jos 51% haluaa itsenäisyyttä ja 49% ei, niin miten ratkaiset kiistan? Se 49% jää sitten Espanjalle, 51% itsenäistyy - miten tehdään geografinen aluejako?
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni näistäkin katalaanien puolelle asettujista on sitä mieltä, että Venäjä toimi kuitenkin väärin Krimin kanssa? Se on kuitenkin aikas varmaa, että Krimin asukkaat halusivat yksimielisemmin eroon Ukrainasta kuin katalaanit haluavat eroon Espanjasta. Vaikka Krimin vaalit nyt olivakin täysin järjestetyt. Jos katalaaneille tämä sallitaan, niin kai se on silloin sallittava myös krimiläisille?
Katalonia ei yritä liittyä toiseen valtioon. Onko Suomenkin itsenäisyys kyseenalaistettava mielestäsi?

Miksi oman valtion perustaminen on jotenkin hyväksyttävämpää kuin vaihtaa toisen valtion alaisuuteen?
Ei taida onnistua tuo Fc Barcelonan boikotoiminen. Taitaa olla yksi suurimmista ja seuratuimmista seuroista maailmassa. Tuo tosi paljon massia niin Espanjan La Ligalle ja Uefa:lle jne.
Vierailija kirjoitti:
Ei taida onnistua tuo Fc Barcelonan boikotoiminen. Taitaa olla yksi suurimmista ja seuratuimmista seuroista maailmassa. Tuo tosi paljon massia niin Espanjan La Ligalle ja Uefa:lle jne.
Niin suurta mahtia UEFAlla ja La Lagilla ei ole, että se pystyy uhmaamaan Espanjan valtiota. Jalkapalloseurojen suuruutta paisutellaan muutenkin. Manu ja Real ovat arvokkaimmat seurat, mutta silti ne ovat arvoltaan ja liikevaihdoltaan pienempiä kuin esim Tapola.
Mitä järkeä, maailma muutenkin vavahtelee niin aletaan tällasta turhaa paskaa vielä järjestää. hohhoijaa.