Viikonloppujuominen aiheuttaa fyysisen addiktion alkoholiin ja humalahakuinen juominen on poikkeuksetta alkoholismia

Yleensä joka viikonloppuista humalahakuista juomista selitellään tapa-addiktiolla, ja sillä, että arki nyt vaan yksinkertaisesti on harmaata. Voin addiktiotutkijana vahvistaa, ettei tämä ole totta.

Ihmiset monesti eivät hoksaa, että perjantainen vahva viinanhimo onkin kemiallinen addiktio alkoholiin. Se miksi se himo ei tule vahvana jo arkipäivinä johtuu siitä, että elimistö yhä palautuu viikonlopun humaltumisesta, eikä ole vielä valmis vastaanottamaan alkoholia. Tapa ei addiktoi, mutta fyysinen addiktio tekee selvästä viikonlopusta ahdistavan ajatuksen, mikä lisää viinanhimoa.

Monesti tällaiset viikonloppujuojat havaitsevat, että juovat joka kerta humalahakuisesti tahtomattaan. He koittavat vakuuttaa itselleen, että seura on pääasia, vaikka tietävät sisimmissään, että ihan yhtä paljon tekee mieli jäädä kotiin juomaan. Monesti he valittavat juovansa joka kerta muistin pois, vaikka selvinpäin olisivat tehneet päätöksen juoda tällä kertaa kohtuudella.

"Omituisinta" on, kun nämä samat ihmiset pitävät taukoa (vähintään kuukauden) juomisesta, huomaavat he, että seuraavalla kerralla juominen pysyykin lapasessa kuin itsestään, eikä siihen tarvitse edes panostaa. Tällöin ihminen luulee, että on saavuttanut viimein kontrollin, vaikka kyse on vain siitä, että alkoholismi on parantunut jossai määrin sen kuukauden aikana.

No, tämä henkilö juo sitten seuraavana viikonloppunakin luullen ollensa muuttunut kohtuukäyttäjäksi. Vielä pysyy joku tolkku, mutta kolmannella viikolla lähteekin jo käsistä: samoihin entisiin tapoihin on palattu ja vahva viinanhimo palaa.

Humalahakuinen juominen ja viinanhimo viikonloppuna ei siis ole tapa, vaan kemiallinen addiktio säännöllisen käytön (viikottaisen) seurauksena. Tämän kun tiedostaa, voi oppia hallitsemaan juomismääriään pitämällä tarpeeksi pitkiä välejä juomiskertojen välillä.