En jaksa miestäni! Jatkuvaa valitusta

Vierailija kirjoitti:

- mies ei anna minun nukkua. Jos hän kaksiossa laittaa kaikki valot päälle ja herätyskellon soimaan, minäkin herään. En pysty nukahtamaan enää uudestaan 1-2 tunniksi aamulla.

Jos on kaksio, niin miksi ne valot pitää laittaa päälle siinä huoneessa, missä sinä nukut? Äijä voi etsiä vaatteensa ja tavaransa valmiiksi jo illalla.

Hanki sille ranteeseen laitettava herätyskello, joka ei pidä ääntä.

Voit oikeasti vaihtaa unirytmiäkin, jos haluat. Ei unirytmin muodostuminen ole mitään mystiikkaa enää nykypäivänä. Pidät huolen siitä, että 1-2 tuntia aiemmin olet pimennossa ja sillä selvä. Ei sun elimistösi tiedä mitä kello on, jos et sille sitä opeta valon avulla. Jos muuttaisit itäänpäin parin aikavyöhykkeen verran, niin ihan samalla tavalla sun elimistösi oppisi uuden rytmin, eikä siihen vaikuta millään tavalla paikallinen kellonaika.

Ensinnäkin kun se vauva tulee maailmaan, perhe elää vauvan rytmin mukaan eikä miehen rytmin mukaan. Eli mies ei laita sinne kaksion makkariin niitä valoja päälle. Valitettavasti se ei mene tälle minä-ensin-tyypille millään jakeluun sillä millähän sinä sinne aivojen väliin sen toisista välittämisen siemenen kylväisin? Mies on ollut jo naimisissa kerran, eikä vielä ole ilmeisesti oppinut yhtään mitään. Kukahan jätti ja kenet?

Jos se herra hidalgo ja kuningas (luuseri mun mielestäni) ei pysty laskeutumaan sieltä tornistaan alamaistensa (lue orjiensa) tasolle, sellainen kuningas pitää syöstä vallasta. Eli otat siltä pois valtikan ja avaimet. Vaihdatat vaikka lukot asuntoosi ja sanot että kuule, se on ero nyt. Tässä vaiheessa alkaa miehen anelu, että mä muutun ja jne. No se kuuluu narsistin peliin se. En ole itse vielä tähän päivään mennessä nähnyt kusipäästä enkeliksi muuttunutta ensimmäistäkään ja olen jo 48 vuotias.

Sekin kannattaa sitten tarkkaan miettiä, tunnustetaanko mitään isyyttä vai alatko totaaliyh:ksi. Lapsi kun on keino pompottaa sua ja lasta voi pompottaa ja kohdella itsekkäästi. Jättää sovittuja aikoja tulematta ym.

Muistappas yksi asia: narsistinen valitsee uhrikseen sellaisen naisen tai miehen, jota hänen on helppo alistaa. Eli yleensä sen itsetunnoltaan epävarmemman. Sä olet hyvä kohde, koska sulla on ollut paska ex-suhde ja olet imartelulle altis. Lisäksi sanoit, että "lapsuuteni takia" eli sielläkin on ollut jotain mikä tekee susta epävarman. Tätä heikkoutta narsistinen käyttää hyväkseen. Sun pitää ymmärtää se siksi, että ymmärrät että narsistisesta pitää päästä eroon. Nyt on hyvä, kun ette asu yhdessä. Et siis vielä ole taloudellisesti alistettu. Voit vaihtaa lukot, muuttaa ihan vapaasti. Sun koti on sun koti, ei sun tarvitse miestä sinne laskea.

Olen ollut yli 20 vuotta naimisissa, meillä on neljä lasta, eikä mieheni ole ikinä päästänyt suustaan mitään tuollaista kuin "hauska nähdä sinun kärsivän synnytyksessä". Se on ihan sairasta ja kertoo mielestäni jo ihmisestä, joka nauttii kun toiseen sattuu. Pelkäisin olla sellaisen ihmisen lähellä! Mieheni piti puoliani varsinkin ensimmäisessä hyvin raskaassa synnytyksessä (4 päivää kesti) kun väsähdin ja kutsui leikkauksen jälkeen taistelijaksi. Ennen sitä ja sen jälkeen on aina kohdellut nätisti ja mm. kun 6 vuotta sitten odotin kuopustamme, tarvitsin paljon päiväunia töiden jälkeen: mies ärähteli vanhemmille lapsille että hiljempaa ja antakaa äidin nukkua. Ja kun kuopus oli vauva, mies muutti taas puoleksi vuotta lattialle vieraspatjalle nukkumaan, että minä ja kuopus saatiin pesiä rauhassa ja nukkua omaan tahtiimme. Ynnä muuta. Sitä että luopuu omista eduistaan toisen vuoksi, kutsutaan välittämiseksi!

Ei sinusta välitetä kertomasi perusteella. Sinun  miehesi kohdalla, ei se pelkkä kotitöiden tekokaan kuulosta minulta vielä välittämiseltä vaan enemmänkin mielistelyltä, joka alkaa nyt päättyä "en vie roskapussia kun mä istun nyt sohvalla tämä illan". Lapsen synnyttyä sinä teet kaiken, uskoppa vaan.

Rakkaus ei ole sitä että alistaa ja kohtelee kuin kynnysmattoa (kuten sinua nyt kohdellaan), vaan että vaalii ja varjelee kaikelta pahalta ja antaa toisen myös hengittää vapaata ja raitista henkistä ilmaa. Kotisi ilma ei kuulosta kovin vapaalta. Älä edes harkitse mitään yhteiseloa tämän tyypin kanssa.

Ihan kuin mun mies suhteen alkuaikoina. Vaati minua valvomaan seksin merkeissä klo 23 asti ja ylikin, jolloin en enää saanut unta kuin ehkä siitä h päästä. Töihin piti herätä klo 06.30, joten väsyin muutamassa kkdessa. Herra toki itse nukkui klo 8 asti, "koska on mukavaa rauhassa lähteä töihin". Alkuhuuman jälkeen aloin sanomaan, etten enää klo 22 jälkeen mihinkään sänkypuuhiin ala, siitäkös herra huonoa tykkäsi. Kuulemma oli epänormaalia. Minusta epänormaalia on se, ettei herralle saa puhua aamulla mitään, koska häntä ei juttelu aamulla huvita.

Monet riidat aiheesta riidelty. Nykyisin nukun omassa huoneessa, herra voi valvoskella miten haluaa ja myös heräillä miten lystää. Minua ei nukkumaanmenon jälkeen (klo 21.30) saa tulla häiritsemään muutoin kuin hätätapauksessa. Myös hiljaisuuden vaadin nukkumaanmenoni jälkeen.

Seksiä harrastan vain viikonloppuna, sillä lasten nukkumaanmenon jälkeinen aika - minun nukkumaanmeno on vain noin 1 h. Ja sen käytän rauhoittumiseen ja huilaamiseen. En todellakaan mihinkään seksiin, koska se vain kuluttaa minua, eikä anna mitään.

Se joka totesi että psyyke on huono ja ollut uniongelmia aikaisemmin: näistä ongelmista on 20 vuotta, jonka jälkeen _mitään_ ongelmia ei ole ollut. Nyt niitä sitten tuli, hieman yllättäen itselle. Toisaalta kun mietin kuviota, niin ehkei se niin yllätys ole. Olen kuitenkin herkkäuninen eli herään toistenkin herätyskelloihin kuten omaani. Exien kanssa heräämisajat on kuitenkin saatu sovittua.

Edellinen suhteeni oli tietysti alkuun hyvä, mutta lopussa huono mikä sitten johti eroon. Exäni ei tehnyt mitään kotitöitä ja piti minua piikana, jonka kuitenkin piti maksaa puolet asumisesta, kaikki ruoat jne. Viikonloput kävi baarissa ystäviensä kanssa, sunnuntait krapulassa. Hänellä oli pahoja univaikeuksia töiden takia, makasi työttömänä ja flegmaattisena kotona.

Nyt olen ollut kaksi yötä ilman miestä ja hei, minun ei oikeasti tarvitse itkeä väsymystäni töissä. Nyt vasta oikeastaan tajuan, että en itke päivät läpeensä raskauden takia kuten mies väittää vaan tällä hetkelläkin oloni on täysin normaali.

Äitini kärsi mielenterveysongelmista ja oli narsisti. Isäni oli ok muttei puolustanut äidin hakkaamiselta ym.

Äiti yritti myös isää takoa mutta hän nyt miehenä pystyi puolustautumaan. Jatkuvaa huutoa riitaa ja erittäin kireä ilmapiiri. Tämän takia en tiedä, millaista normaalissa perheessä olisi, mutta tietysti jos saan huonoa kohtelua enemmänkin niin alan voida huonosti. Sietokynnykseni kuitenkin on liian korkea.

Avainta en ole antanut enkä anna. Tämä tietysti johti siihen, kun miehen piti tulla eräänä iltana kokouksen jälkeen jouduin odottamaan keskiyöhön kun oli vielä mennyt yksille kokouksensa jälkeen!

Olen ehdottanut, että mies voisi herätä vasta 7ltä. Ei käy, hän haluaa herätä ennen 6tta. Tai että olisi viikonloppuna luonani. Ei käy, hänen on tehtävä mökkitöitä. Nyt kun mietin niin ei minullekaan käy eikä olisi missään vaiheessa pitänyt käydä, että minä, kaiken kukkuraksi raskaana, kärsin unettomuudesta ja uupumisesta kun vaihtoehtoja olisi tarjolla. Mies ei vaan halua kuin mennä oman aikataulunsa mukaan. Nyt kysyi sopiiko että tulee sunnuntaina. Täytyy kakaista ulos että itse asiassa ei sovi. Olen jo yrittänyt tuoda esiin että olen todella väsynyt mutta hän siis tosiaan vain naureskelee, että olen aamuäreä. Siitähän ei ole kyse vaan siitä, että olen lopen uupunut. Levänneenä en itke, en ole äreä. Sanon nyt, että minun on levättävä ainakin viikko yksin, sitten katsotaan voidaanko asialle tehdä jotakin.

Se sattuminen synnytyksessä. En ole pystynyt unohtamaan kyseistä kommenttia. Mielestäni se on vain epänormaali. EIkä olisi vitsinäkään hauska vaan outo. Ap

Ilmoitin nyt miehelle että jos hän haluaa herätä aikaisin niin minun luokse ei nyt voi tulla koska en voi enkä halua uupua. Sovittiinkin että on nyt kotonaan. Mies yllättäen itsekin sanoi että hänenkin on vaikea nukahtaa uudelleen jos herää vaikka tuntia paria ennen kellonsoittoa. Silti väitti, ettei usko että nukun huonosti hänen takiaan. Tottakai haluaisin nukkua hyvin, mutta se ei ole itsensä valittavissa. En käsitä mitä uskomista tässä on, kun kerron että herään hänen herätyskelloonsa. Se mikä juontuu näköjään sieltä 20v takaa historiasta on, että päässä alkoi pyöriä se että taas joutuu nousemaan pari tuntia etuajassa, nyt pitäisi pystyä nukkumaan kun enää 3h tai 4h aikaa jne. Sen jälkeen kun minuutit vilistää silmissä, lopulta tunnit, sitä alkaa odottaa vaikeuksia. Siitähän se unettomuus tulee kun ei usko enää nukkuvansa hyvin. Nyt haluan kuitenkin katkaista tämän ongelmakierteen alkuunsa, koska tiedän että tilanteen päästessä pahaksi en ole työkykyinen. Enkä sitä ole koko ajan nytkään enää ollut.

Jos mies haluaa mennä nukkumaan klo 21 jälkeen ja pyytää sammuttamaan vaikka tietyt valot niin en minä ala kyseenalaistamaan että en usko että ne sinua häiritsee ja jätä palamaan. Jos toinen sanoo/olettaa niiden häiritsevän se on mielestäni täysi syy ne sammuttaa. Vaikka mies joskus torkahtaa valot päällä. Niin itsekin, mutta kyllä siihen sitten nopeasti myös herää. Ja miehen olen siirtänyt pari viikkoa sitten sohvalle, ei ole siitä valittanut mutta esim viimeksi kun hän oli kylässä heräsin kun laittoi täys valaistuksen vessaan ja eteiseen. Kun on käynyt vessassa laittaen vain saunan valon en ole herännyt. Nyt ongelma vaan se että kun häiriöitä on ollut niin paljon olen alkanut nukkua katkonaisesti ja heräämään liian aikaisin herätyskelloa ennakoiden. Ykkösprioriteetti minulle on saada se loppumaan alkuunsa jos mahdollista.

Neuvolan paperiin aion merkitä uniongelmat, ilman muuta. En kuitenkaan uskalla valittaa, koska eivätkö he suhtaudu epäileväisesti potentiaalisen yh:n jaksamisongelmiin? Sossujen hampaisiin en todellakaan tahdo. Pelottaa myöntää vaikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Olen ajatellutkin, että sanon että minun on pakko verenpaineen terveyden ym takia nyt saada levättyä ja mies olla omassa kodisssaan. Samalla saan hieman hengähtää.

Seksijuttu; epäilyttää onko mies pahempikin narsisti. Mielestäni sairasta.. Tähän saakka olen ohittanut ko. kommentit, mutta eihän se ole ratkaisu.

Lisääntyminen hänen kanssaan: niin.. Minulla oli aika ruusuinen kuvitelma miehen puheiden perusteella. Kai halusin uskoa hyvää ja olla uskomatta jotakin mitä kuulin.

Ap

Tuosta lisääntymisestä... tiedän, että tämä tulee vähän myöhään, mutta kai sitä nyt kannattaisi asua yhdessä edes pari vuotta ennen lapsia, meni sitten naimisiin tai ei...

Itse asiassa tähän uskomisongelmaan olen törmännyt aimminkin, kun mm. eräs miesystäväni väitti että hänestä nautin seksistä vaikka sanoin että en nauti, vaan se sattuu enkä sellaista halua. Kyseinen tyyppi alkoi aikuismaisesti mykkäkoulun ja murjotti kuin pieni lapsi. Jostakin syystä jotkut miehet näköjään kuvittelevat tietävänsä kaikki asiat naista itseään paremmin. Kuinka joku voi väittää vastaan kun toinen sanoo että seksi sattuu -> en usko.

Tämä nykyinen sanoo ettei halua satuttaa, mutta jos kovin kuivana yrittää sisään niin tietysti se sattuu... :/ Kun sanoin, että ehkä minäkin innostuisin jos olisi pidempää esileikkiä ja hän voisi vähän "vongata" niin totesi että ei seksi saa olla vaihtokaupan väline. Sitten ollaan ilman (vaikka en haluaisi olla), koska liukkari ei ole sama kuin kiihottunut olo vaikka sitäkin aina käytetty. Ap

Jep. Mies nyt omassa kodissaan, ainakin olen saanut levättyä. Raskaudessakin kaikki ok tässä vaiheessa, paitsi pahoinvointi edelleen jyllää ja liitoskivut alkaneet. Muuten tuntuukin, ettei sitten mikään ole hyvin. Muutamia käytyjä keskusteluja viime päiviltä:

- Minä: voisit mielellään tulla välillä yöpymään, jos voisit nousta 7ltä (vrt. ennen kuutta) -> mies: miksi kaikki pitää tehdä sinun halujesi mukaan?! Lopputulos: mies ei toistaiseksi suostu tulemaan ollenkaan, koska yhteiselo ei mennyt hänen mielestään hyvin eikä hän voi nousta ennen kuutta luonani.

- Minä: olisi kiva, jos voisimme viettää aikaa yhdessä viikonloppuisin, levätä hyvin ym. (mies ollut yli kuukauden joka viikonloppu mökillänsä "syystöissä", sateen takia ei ole tehnyt käytännössä mitään) -> mies: miksi syyllistät minua mökillä olemisesta! Lopputulos: yhtään mökkiviikonloppua ei voi jättää väliin: lisäksi ennen joulua miehellä tulossa viikonloppujen yli kestäviä työmatkoja, jolloin myös poissa.

- Minä: kaipaisin hellyyttä ja läheisyyttä ja yhdessäoloa -> mies: ei parisuhde ole mikään vaihtokauppa, jossa seksiä saa vain tietyillä ehdoilla. Lopputulos: seksiä ei ole, koska en kiihotu siitä että mies vain kaivaa tavaransa esiin.

Lisäksi mies valittaa ,että hän jäätyy luonani. Tämä ehkä hänelle onkin ongelma, nukun erittäin huonosti lämpimässä ja kovin lämpimässä en ollenkaan. Elimistö väsyy ja saan kovan päänsäryn esim. töissä helteillä. Rakastan tulla viileään kotiin lepäämään. --> mies: minun (ap) täytyy opetella joustamaan.

Ja kuinka tämä jousto kävisi: minun tulee muuttaa miehen luokse, kun siellä hieman enemmän tilaa! Mies ei asu paikassa jossa haluaisin asua, eikä asunto ole mielestäni mitenkään käytännöllinen pikkulapsivaiheeseen. Vanha kerrostalo ilman hissiä, vaunuvarastoa ym. Oma asuintaloni on uusi, siinä on tilava hissi, auton saa halutessaan talon alle parkkihalliin, vaunuvarasto ym. löytyy. Miehellä myös todella pieni kylpyhuone ja keittiö.

Minä: entäs jos lapsesi haluavat muuttaa takaisin, joudunko muuttamaan pois vai olohuoneeseen? Mies: tottakai lapset pitää aina majoittaa jos haluavat tulla **hiljaisuutta** ehkä ne voisivat olla pienemmässäkin huoneessa. En siis tunne näitä lapsia juurikaan.

Minä: kuinka se asuminen sinun luonasi sitten sujuisi? mies: tietysti jossei se suju, sinun pitää sitten muuttaa pois. Lopputulos: minä: miksi muuttaisin ollenkaan kun ajattelet noin? Mies: sinun pitää puhua tuosta ahdistuksestasi neuvolassa.

Vauvasta olen innoissani ja on ihanaa saada lapsi. Alkaa tuntua, että mitään edellytyksiä muuttoon ei ole ja kaikkien näiden puheiden jälkeen miehen todella pitäisi osoittaa ottavansa tunteeni ja tarpeeni huomioon. Vaikka mies on sitä mieltä, että minä vain syyttelen häntä ja kaikki pitäisi tehdä minun pillini mukaan. Sanoin miehelle, että haluan odottaa onnellisena, en riidellen ja tämä ei todellakaan ole mitä haluan tai tarvitsen juuri nyt. Mies tietysti marttyrisoi että ai en ole saanut mitään positiivista suhteestamme koko neljään vuoteen blabla. Lisäksi kuulemma hänet ilkeästi heitin ulos kotoani ja voin hänen tavaransakin siirtää laatikkoon kun ei hän nyt sitten ole tulossa kylään enää. Huolimatta siitä että sanoin että mielellään voisi tulla, JOS suostuisi nousemaan 7ltä ja viikonloppuisin, kun ei tarvita herätyskelloa. Kumpikaan vaihtoehto ei hänelle käynyt.

Onko tässä enää mitään järkeä edes yrittää? En kerta kaikkiaan tiedä, kuinka edetä.

Ja kun exäni tuli tässä aiemmin mainittua, niin hän alkoi käyttäytyä noin inhottavasti siinä vaiheessa, kun olimme jo puhuneet että kannattaisi ehkä erota / kun olimme lopulta sopineet, että alamme etsiä omia asuntoja. Säälittää tietysti lapsi, mutta lapsikaan ei voi hyvin, jos minä en voi hyvin. Todellakin toivoin perhe-elämää, sisaruksia ym. mutta en minkä tahansa kustannuksella. Ap (edellinen myös ap)

Olen ollut yli 20 vuotta naimisissa, vuosiin on mahtunut usean lapsen lisäksi hyvinkin vaikeita aikoja; sairautta, masennusta, unettomuutta ja vaikka mitä muuta. Mutta koskaan emme ole taistelleet toisiamme vastaan, vaan etsineet aina tilanteessa parhaan tavan toimia, se kumpi on sillä hetkellä vahvempi, se joustaa.

Jos suhteessa jää syntymättä "me", ja siitä tulee vain taistelutanner, jossa tärkeintä on oman tahdon läpivieminen, ei suhteen tulevaisuus ole kovin valoisa.

Jos kumppanilla on takana jo yksi avioero, olisin itse halukas tietämään sen syistä, niistä ihan todellisista syistä, koska harvemmin ihminen muuttuu, vaan tuo samat käytösmallit myös uuteen suhteeseen. Enkä nyt tarkoita, ettei olisi suhteita, joista on syytäkin erota, ja joskus syykin on vain toisessa, vaikka jotkut muuta väittävät.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut yli 20 vuotta naimisissa, vuosiin on mahtunut usean lapsen lisäksi hyvinkin vaikeita aikoja; sairautta, masennusta, unettomuutta ja vaikka mitä muuta. Mutta koskaan emme ole taistelleet toisiamme vastaan, vaan etsineet aina tilanteessa parhaan tavan toimia, se kumpi on sillä hetkellä vahvempi, se joustaa.

Jos suhteessa jää syntymättä "me", ja siitä tulee vain taistelutanner, jossa tärkeintä on oman tahdon läpivieminen, ei suhteen tulevaisuus ole kovin valoisa.

Jos kumppanilla on takana jo yksi avioero, olisin itse halukas tietämään sen syistä, niistä ihan todellisista syistä, koska harvemmin ihminen muuttuu, vaan tuo samat käytösmallit myös uuteen suhteeseen. Enkä nyt tarkoita, ettei olisi suhteita, joista on syytäkin erota, ja joskus syykin on vain toisessa, vaikka jotkut muuta väittävät.

Kuulostaa ihanalta. Kateellisena / kaiholla mietin myös vanhempieni suhdetta, olleet yhdessä jo pitkään ja isä tukenut äitiä todella paljon jos hänellä ollut vaikeaa. Vastaavaa tukea en edes kuvittele saavani tässä suhteessa.

Miehellä on takana yksi avioero. Eroon ei ollut ehkä vain yhtä syytä, vaan suhteen luisuminen huonoon suuntaan vuosien saatossa. Varmaan puhumattomuus ja molemminpuolinen tyytymättömyys. Elivät sitten jo erillisesti, toki lapsista huolehtien, mutta mies silloinkin kävi yksin matkoilla ja mökillä, vaimo samoin joskus, paljon myös työmatkoilla (sanoi että tarkoituksella halusikin olla poissa), myös seksi kuulemma loppui jo. Nyt voin sanoa että en ihmettele miksi jos taktiikka silloinkin ollut sama. Tiedän miehen myös pettäneen nuorempana. Tämä varmasti kuulostaa pahalta, mutta uskon siltä osin viisastuneen iän myötä. Uskoisin että ongelma oli että ongelmia paettiin muihin toimintoihin eikä niistä puhuttu. Sain kuitenkin mielikuvan, että hän osallistui paljon kotona, hoiti mielellään lapsia (halusihan hän niitäkin nyt lisää) ja vaikuttaa lapsista pitävän muutenkin. Puhumattomuuden / kyvyttömyyden puhua huomaan ja se on haaste. Mies myös loukkaantuu herkästi mutta ei puhu, lopulta tiuskaisee jotakin kuinka olen hänet heittänyt ulos. En vain tiedä kuinka edetä. Tai kannattaako edes yrittää edetä. Ap

Blaa, blaa, blaa. Tangoon tarvitaan aina kaksi. Nyt teet itsestäsi viattoman uhrin, jolla tuhma mies. Jotenkin musta tuntuu, että sunkaltaiset uhriutujat ja valittajat vain valittavat, eivätkä tee mitään tilanteen eteen. Eli saat tarpeeksi tyydytystä siitä että paasaat ja haukut miestäsi tällä palstalla jotta sun ei tarivkaan erota siitä, eiks ni?

Jätä se tyyppi äläkä esitä aivotonta uhirutujaa jolle mies sanelee asioita. Ja loeta tuo juoruilu ja jankkaaminen miehestäsi, älä olo avuton, aivoton uhri vaan lähde kävelemään.

vaikutta siltä että mies yrittää rakentaa vauvalla, jonkinlaista tulevaa elämää ja sinä et vaan jaksa. Ymmärrän että olet raskaana, mutta kai nä tajuat että ei sulla ainakaan helpota tilanne lapsen tulon jälkeen...

Vierailija kirjoitti:

vaikutta siltä että mies yrittää rakentaa vauvalla, jonkinlaista tulevaa elämää ja sinä et vaan jaksa. Ymmärrän että olet raskaana, mutta kai nä tajuat että ei sulla ainakaan helpota tilanne lapsen tulon jälkeen...

Kyllä itsekin olisin enemmän kuin mitään toivonut perhe-elämää. Ja kyllä vieläkin toivon mutta mietin onko sille mitään edellytyksiä. Olisin myös valmis yrittämään itsekin kehittyä, mutta en tietenkään voi omaa hyvinvointia uhrata täysin. Minunkin on jaksettava töissä ja hoidettava kaikki muutkin asiat. Tiedostan kuitenkin sen, että vauva tullee olemaan myös tietynlainen rasitus valvomisineen eli suhteen olisi oltava hyvällä tolalla tai siinä vaiheessa se leviää täysin käsiin. Olen tällä hetkellä vain jotenkin henkisesti väsynyt koko tilanteeseen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut yli 20 vuotta naimisissa, vuosiin on mahtunut usean lapsen lisäksi hyvinkin vaikeita aikoja; sairautta, masennusta, unettomuutta ja vaikka mitä muuta. Mutta koskaan emme ole taistelleet toisiamme vastaan, vaan etsineet aina tilanteessa parhaan tavan toimia, se kumpi on sillä hetkellä vahvempi, se joustaa.

Jos suhteessa jää syntymättä "me", ja siitä tulee vain taistelutanner, jossa tärkeintä on oman tahdon läpivieminen, ei suhteen tulevaisuus ole kovin valoisa.

Jos kumppanilla on takana jo yksi avioero, olisin itse halukas tietämään sen syistä, niistä ihan todellisista syistä, koska harvemmin ihminen muuttuu, vaan tuo samat käytösmallit myös uuteen suhteeseen. Enkä nyt tarkoita, ettei olisi suhteita, joista on syytäkin erota, ja joskus syykin on vain toisessa, vaikka jotkut muuta väittävät.

Kuulostaa ihanalta. Kateellisena / kaiholla mietin myös vanhempieni suhdetta, olleet yhdessä jo pitkään ja isä tukenut äitiä todella paljon jos hänellä ollut vaikeaa. Vastaavaa tukea en edes kuvittele saavani tässä suhteessa.

Miehellä on takana yksi avioero. Eroon ei ollut ehkä vain yhtä syytä, vaan suhteen luisuminen huonoon suuntaan vuosien saatossa. Varmaan puhumattomuus ja molemminpuolinen tyytymättömyys. Elivät sitten jo erillisesti, toki lapsista huolehtien, mutta mies silloinkin kävi yksin matkoilla ja mökillä, vaimo samoin joskus, paljon myös työmatkoilla (sanoi että tarkoituksella halusikin olla poissa), myös seksi kuulemma loppui jo. Nyt voin sanoa että en ihmettele miksi jos taktiikka silloinkin ollut sama. Tiedän miehen myös pettäneen nuorempana. Tämä varmasti kuulostaa pahalta, mutta uskon siltä osin viisastuneen iän myötä. Uskoisin että ongelma oli että ongelmia paettiin muihin toimintoihin eikä niistä puhuttu. Sain kuitenkin mielikuvan, että hän osallistui paljon kotona, hoiti mielellään lapsia (halusihan hän niitäkin nyt lisää) ja vaikuttaa lapsista pitävän muutenkin. Puhumattomuuden / kyvyttömyyden puhua huomaan ja se on haaste. Mies myös loukkaantuu herkästi mutta ei puhu, lopulta tiuskaisee jotakin kuinka olen hänet heittänyt ulos. En vain tiedä kuinka edetä. Tai kannattaako edes yrittää edetä. Ap

jos miehellä on jokin iso ongelma, mutta ei halua puhua siitä..jos ajettelee vaikka ei halua stressata sua ja lasta, että selviää/hoitaa ongelman yksin.

Sulla on kamala tulevaisuus tuon kanssa, voisitko tehdä abortin?

Ainahan miehet valittaa kaikesta ja uskoo olevansa kaikessa aina oikeassa. Ja sitten ne vielä sanovat meitä naisia hankaliksi............kröhöm.....

Joo onnea vaan sen vauvan kanssa nukkumiseen, voin kertoa ettei häiritse mitkään valot kun olet valvonut monta kuukautta putkeen.

Ja esiin on noussut myös kuinka muuttoni jälkeen voisin osallistua miehen asuinkuluihin. Tilanteessa, jossa tuloni lähes puolittuisivat äitiysloman takia.. En uskalla suunnitella mitään miehen varaan. Olen kyllä tosi surullinen, jos joudun synnyttämään yksin, hoitamaan lapsen yksin jne. Ap

Jo olet oikean aarteen löytänyt lapsesi isäksi! Toivottavasti et muuta miehen kotiin komenneltavaksi ja

valvotettavaksi! Hän ei selvästikään arvosta ja rakasta sinua. Ilmeisesti sinulla ei ole kokemusta 

tasa-arvoisesta ja rakastavasta parisuhteesta, muuten et todellakaan suostuisi tuollaiseen. Tulet

pärjäämään paremmin yksinhuoltajana. Jos mies haluaa osallistua lapsen elämään,onnistuu se erillään

asuenkin.