Lue keskustelun säännöt.
Elämän ilo kadoksissa ja olo epävarma ja sekava kuin murrosikäisellä. Mitä tämä oikein on?
08.04.2006 |
Ihmettelen itseäni. Onkohan kolmenkympin kriisi tulossa 5 vuotta liian aikaisin? Olen kadottanut kaiken ilon elämästäni, en osaa nähdä enää mitään hyvää ja onnistunutta itsessäni, vaan kaikki tuntuu epävarmalta ja sekavalta näperrykseltä, josta ei mitään tulosta tule. Voisi kuvitella, että jostain murkkuikäisestä tuntuu tältä, tosin minulla ei murrosiässäkään ollut näin huono olo. Opiskelut ovat valmistumassa, mutta työtilanne on tosi huono. Se vie hurjasti motivaatiota tehdä lopputyötä. En jaksa enää tuntea aitoa innostusta eri asioista, koska ne kuitenkaan eivät tule onnistumaan ja päättymään siten kuten toivoisin.
Kysymys siis kuuluu, onko elämän tarkoituskin olla seesteisen elämän ja kriisien vuoropuhelua, jolloin minulla olisikin ihan normaali elämänvaihde menossa?
Kommentit (3)
Elämän muutosten miettiminen ja niistä ahdistuminen on ihan normaalia. Ehkä joku sen tapainen rennompi suhtautuminen auttaisi, että sanoisit itsellesi että sinäkään et voi koko maailman tulevia asioita ja tilanteita etukäteen ennakoida ja ratkaista, että katsotaan mitä elämä tuo ja mietitään sitten mitä siinä tilanteessa on mahdollista tehdä.
Ja minusta myös elämän luonne on sellaista, että siinä on joskus alakuloa ja surullisuutta, joten jos näitä ihan luonnollisia tunteita joskus tuntee, ei kannata siitä tuntea syyllisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki lapsia, saat iloa elämääsi sekä ehdit ajatella vain päivän loppuun kerrallaan, mitä teet. Et tosiaan surra sitä mitä on ensi vuonna. Päivät kuluvat lasten kanssa ulkoillessa, sukuloidessa, muita lapsia tavatessa, kotia hoitaessa jne käytännöllisesti ja ajatuksellisesti keveämmin kuin istumalla päivät pitkä miettimässä asioita, joille et voi mitään.
Huolehtiminen on usein merkki vastuullisuudesta, joten käännä se piirre nyt hyvään kohteeseen, lapsiin.
Perusteellisina siivouspäivinä tunnen itseni vielä jotenkin täysivaltaisen aikuisen kirjoissa olevaksi. Käyn aika paljon myös esim teatterissa ja elokuvissa, tapaan ystäviä jne, harrastan monenlaista liikuntaa. Yritän ajatella aikaa rikkautena tehdä asioita, joita moni ei ehdi, vaikka haluaisin.
Sitten melko pian tulee täydellinen masennus, kun jotenkin tietoisuus siitä, että tämä kaikki on vaan täyteohjelmaa tyhjässä elämässäni, iskee. Minulla on vain niin kaavoihin kangistunut kuva siitä, miten elämän kuuluu mennä ja miltä sen kuuluu näyttää, jotta se olisi kelvollista oikeaa elämää. Työttömyys ja jatkuvat pettymykset työnhaussa täyttävät ajatukseni päivittäin.
Ap