Elämässä ei saa palkintoa hyvyydestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös uskontojen mukaan hyvyys palkita vasta kuoleman jälkeen?

Tuskinpa näin. Minusta se on liian naiivi, joskin yleinen, tulkinta. Esimerkiksi juutalaiset ei erityisesti edes usko kuoleman jälkeiseen elämään.

Luin tässä juuri Kalevalasta Väinämöisen matkasta Tuonelaan. Tuonelaan on vaikea päästä ja sinne yleensä mennään kuolleena. Väinämöinen, mahtava velho, kuitenkin onnistui löytämään tien sinne elävänä. Hän yritti valehdella lautturille siitä miten on muka kuollut, mutta pääsi yli vasta kun puhui totta. Perillä hänelle tarjottiin matoista juomaa, hän kieltäytyi, sillä ei ollut tullut juomaan Tuonelan juomia. Hänet vaivutettiin uneen ja unen aikana Tuonelan virran poikki viritettiin vahvat verkot estämään hänen karkaaminen. Väinämöinen kuitenkin onnistui heräämään ja muuttamalla itsensä käärmeeksi pääsi verkoista läpi ja pois Tuonelasta.

Vapauduttuaan Väiski lausuu:

"Elkätte, imeisen lapset, sinä ilmoisna ikänä

tehkö syytä syyttömälle, vikoa viattomalle!

Pahoin palkka maksetahan tuolla Tuonelan ko'issa:

sija on siellä syyllisillä, vuotehet viallisilla,

alus kuumista kivistä, palavoista paateroista,

peitto kyistä, käärmehistä, tuonen toukista ku'ottu."

Tuo on minusta erikoinen käänne, se tekee Tuonelan reissun muuksi kuin turistimatkaksi erikoiseen maailmaan. Tuonelan piti olla paikka johon jokainen siirtyy kuoleman jälkeen, miksi se olisi erityisesti paikka syytöntä syyttäneelle ja viatonta vahingoittaneelle? Tiedän että Tuonela mielletään helvettiä vastaavaksi paikaksi jossa kärsitään kuolemanjälkeistä rangaistusta pahoista teoista, mutta minusta oli mielenkiintoista että Tuonelaan mennään kuin mihin tahansa paikkaan tässä maailmassa, reitti vain on vaarallinen ja vaikea löytää. Tuonelassakin on kesäinen yö, se ei siis ole maan alla eikä ikijäässä esimerkiksi. Se on kuin mikä tahansa ihmisasutus joen varrella, mutta siellä vaan kaikki on surkeasti ja se on kuolemaa ja tuskaa täynnä. Ja miten Väinämöinen pääsi sinne, hän joutui kertomaan rehellisesti kuka on ja mitä siellä tekee. Tuonelassa ei käydä valheellisen identiteetin turvin, vaan sinne on mentävä rehellisesti omana itsenään, paljaana.

Tästä kaikesta tulee mieleen, että Tuonela on metafyysinen paikka, se edustaa sitä henkilökohtaista helvettiä, johon kuka tahansa voi joutua kun tekee tarpeeksi vääriä valintoja ja erityisesti rikkoo viattomia vastaan. Tuonelasta ei enää nousta, varsinkaan jos on juonut "Tuonelan maljan" tai nukahtanut sinne. Kuoleminen teräaseeseen, hukkumalla tai kärventymällä on varmasti suurinta hätää mitä elävä voi kuvitella, ja Tuonela on siitä seuraava askel joka kuljetaan ypöyksin, tämä kuvaa sitä miten tuskallinen ja pelottava paikka se on suhteessa mihinkään muuhun. Toinen reitti, se Väinämöisen reitti, kuvaa sitä miten Tuonela on läsnä tässä maailmassa.

Tuonelaan ei mennä perille sillä, että käy vaikka katsomassa syrjäytyneiden narkkarien elämää, ulkopuolisena, lautturi kieltäytyy silloin viemästä viimeisen virran yli. Tuonelaan mennään kulkemalla oikea reitti ja olemalla läsnä siellä kamaluudessa rehellisesti omana itsenään. Sieltä paetaan vain valtavalla voimalla ja oikeanlaisella oveluudella, hyvin pienestä aukosta, ja hyvin harva siinä onnistuu. Ihan niin kuin hyvin harva saa itsensä kuiville valheiden ja petoksen täyttämästä elämästä.

Niinpä ainakin Kalevalan mukaan hyvyyttä vastaan tekeminen tuo kuoleman, tulisen vuoteen ja käärmeisen peitteen kenen tahansa elämään.

Paratiisin ongelma on sama kuin helvetinkin, ne on ikuisia. Kiltteyteni takia olen joutunut kärsimään paljon, enkä halua ikuista elämää, tämä riittää