Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, ettei tervehdi tavattaessa eikä pysähdy juttelemaan?
26.10.2017 |
Oli kaverin kanssa tilanne, että tultiin vastakkain, kaveri ei tervehtinyt. Kysyin jotain, että mitä kuuluu, niin kaveri vain jatkoi matkaansa eikä pysähtynyt vaihtamaan paria sanaa.
Ollaan samoissa töissä, niin minä sitten myöhemmin sanoin, että se tuntui minusta tylyltä. Ja kaveri oli sitä mieltä, että hän käyttäytyi ihan normaalisti.
Auttakaa nyt minua näkemään mitä normaalia on kävellä ohi kuin ei huomaisikaan toista!
Kommentit (29)
Onhan se tylyä. Kuuluu perustapoihin että tervehditään. Juttelemaan nyt ei ole aina pakko jäädä (ainahan sitä voi huikata kohteliaasti että en ehdi nyt jutella, on kiire, oli oikea syy sitten mikä tahansa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään kenenkään velvollisuus ole jäädä juttelemaan, jos ei halua. Minä kuitenkin tein mutkan ja kävelin kaveria kohti, joten oli selvää, että minulla oli jotain halua vaihtaa pari sanaa. Kaveri myös näki ja kuuli, että minä puhuin hänelle, mutta jatkoi vain matkaansa minun ohitseni. Kyllä se oudolta tuntui, vaikka kuinka yritän ajatella, että toinen saa mennä ohi, jos haluaa. Oli minulla pieni asiantynkäkin, siksi tein sen mutkan. Mutta se nyt jäi sitten hoitamatta. Ap
Ja kaveri ei todellakaan huikannut kohteliaasti, että pitää mennä. Meni vaan.
Itse asiassa tilanteesta jutellessamme sanoi, että olisin voinut juosta hänen peräänsä, jos minulla oli asiaa. Se oli minusta aika pöyristyttävästi sanottu. Että oltiin jo vastakkain ja puhe-etäisyydellä, ja silti minun olisi pitänyt juosta häen peräänsä ja ilmeisesti sitten anella, että hän armollisesti voisi pysähtyä kuulemaan minua. Ap
Jos on kiire, ei aina ehdi eikä jaksa pysähtyä tai edes tervehtiä. Silloin on vain helpompi painaa eteenpäin ja teeskennellä, ettei edes huomannut toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakin Kainuussa näyttää olevan.
Lohdullista kuulla, että jotain muutakin korpeaa. Ap
Mistä ap tietää, murehtiiko se kaveri vaikka juuri kerrottua syöpädiagnoosia tai lähiomaisen kuolemaa? Silloin ei todellakaan jaksa tervehtiä tai olla sosiaalinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on kiire, ei aina ehdi eikä jaksa pysähtyä tai edes tervehtiä. Silloin on vain helpompi painaa eteenpäin ja teeskennellä, ettei edes huomannut toista.
Miten sinä kehtaat tehdä niin? Kun toinen on ihan siinä metrin päässä, puhuu sinulle ja katsotte toisianne. Miltä tuntuu mennä eteenpäin, kun on selvää, että toinenkin tajuaa, että sinä vain teeskentelet? Ettei ollut sellaista mahdollisuutta, ettet oikeasti olisi huomannut? Minulla nousisi voimakas häpeäntunne. Ja siinä olisi aika paljon käsiteltävää. Pystytkö työntämään sen häpeän sitten vain jonnekin maanrakoon? Ap
Laita sähköpostia ja selitä asiasi.
- Kaverillasi on voinut olla "tilanne päällä" - läheinen kuollut, vakava parisuhdekuvio, lapsiongelma tms. - eikä kyennyt ottamaan vastaan yhtään enempää juuri silloin. Ei myöskään tahdo avautua ongelmastaan sinulle. Joten anna olla, jos kerran töissä puhuu.
Itse olen kyllä välillä niin ajatuksissani, etten näe, kuule, enkä tunnista. Menen automaattivaihteella ja vältyn fyysisiltä kolareilta, mutten ajattele ulkomaailman ilmiöitä ja tunnistan joskus ihmisiä huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä ap tietää, murehtiiko se kaveri vaikka juuri kerrottua syöpädiagnoosia tai lähiomaisen kuolemaa? Silloin ei todellakaan jaksa tervehtiä tai olla sosiaalinen.
Siksihän sitä tavattaessa yleensä ensimmäisenä huikataan, että mitä kuuluu, jotta toinen voi siihen sanoa, ettei nyt jaksa jutella. Me ei olla ihan etäisiä satunnaistuttuja, vaan voidaan puhua ihan oikeasti mitä kuuluu. Ap
Tervehtiminen on hyvää käytöstä, mutta jos joku ei tervehdi, ei sinun kannata siitä suuttua. Jokainen on vastuussa vain omasta käytöksestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tervehtiminen on hyvää käytöstä, mutta jos joku ei tervehdi, ei sinun kannata siitä suuttua. Jokainen on vastuussa vain omasta käytöksestään.
No tätä muistutusta juuri tarvitsen. Eli siitä tää aloituskin tuli, kun mun on nyt vaikea suhtautua kaveriin hyvillä mielin, kun minä vaan jotenkin niin järkytyin siitä tylyydestä. Voihan kaverilla olla tilanne päällä, ettei jaksa jutella. Mutta se samaa pätee toisin päinkin. Olen niin pitkämielisesti ymmärtänyt noita hänen omituisuuksiaan ja tylyyksiään, mutta en minäkään aina jaksa vain hymyillä, kun toinen nöyryyttää (siltä se minusta tuntui).
Nyt tarvitsisin jotain minkä voimin jaksan hymyillä ja jutella hänelle, kun tänään töissä nähdään. Ettei tulisi piikiteltyä. Ja ettei yhdessä toimiminen menisi mahdottomaksi. Nyt oon pari päivää lähinnä vältellyt häntä, kun en oo jaksanut kohdata. Ap
Vierailija kirjoitti:
Me ei olla ihan etäisiä satunnaistuttuja, vaan voidaan puhua ihan oikeasti mitä kuuluu. Ap
Tämä ei välttämättä ole molemminpuolista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
. Joten anna olla, jos kerran töissä puhuu.
Ei nyt ole pariin päivään puhunut töissäkään. Muille kyllä puhuu ja hymyilee, mutta minulle kohauttaa olkiaan. Onhan sekin jotain. Ap
Toivottavasti sinulla on muitakin työkavereita ja se työ, josta saat motivaatiota ja tarkoitusta [työ]elämään.
Älä juutu ihmiseen, joka vaikuttaa olemiseesi kielteisesti. Anna hänelle hänen kykenemättömyytensä mielessäsi anteeksi ja pitäydy hänen kanssaan yhteisissä työasioissanne. Jos hän on tyly luonteeltaan, se ei ole sinun syysi ja tuskin voit häntä muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei olla ihan etäisiä satunnaistuttuja, vaan voidaan puhua ihan oikeasti mitä kuuluu. Ap
Tämä ei välttämättä ole molemminpuolista.
On aiemmin ollut, mutta eihän se nyt näyttäisi olevan. Ap
Ilmeisesti olit erehtynyt henkilöstä. Työkaveri ei ole kaveri.
On se meidän kulttuurissamme. Ihan hyvin saa olla tervehtimättä tai ynähtää jotain jos siltä tuntuu. Se on meidän tapamme ja se on yhtä hyväksyttävää kuin muutkin tavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on kiire, ei aina ehdi eikä jaksa pysähtyä tai edes tervehtiä. Silloin on vain helpompi painaa eteenpäin ja teeskennellä, ettei edes huomannut toista.
Miten sinä kehtaat tehdä niin? Kun toinen on ihan siinä metrin päässä, puhuu sinulle ja katsotte toisianne. Miltä tuntuu mennä eteenpäin, kun on selvää, että toinenkin tajuaa, että sinä vain teeskentelet? Ettei ollut sellaista mahdollisuutta, ettet oikeasti olisi huomannut? Minulla nousisi voimakas häpeäntunne. Ja siinä olisi aika paljon käsiteltävää. Pystytkö työntämään sen häpeän sitten vain jonnekin maanrakoon? Ap
Mikä ihmeen pakko näin on toimia? Ap on moukka. Se juna ei odota, kun sinua pitää tervehtiä omasta mielestäsi. Ei muuten ihme, jos pyrkii karttamaan seuraasi.
Tervehtimässä jättäminen kuulostaa kyllä työtä. Sen sijaan minusta ei välttämätöntä ole jäädä vaihtamaan kuulumisia edes muutamalla sanalla.