Voiko puoliso olla myös paras ystävä?

Puolisollani on useita rooleja elämässäni; hän on rakastavani, kumppanini, lasteni isä sekä paras ystäväni.

Hän on äitini lisäksi ainoa henkilö, joka pistäisi kaikkensa likoon puolestani, yksikään muista ystävistäni sitä tuskin tekisi.

Meidän suhde toimii siten, että me ei olla toistemme parhaat ystävät vaan mies ja vaimo ja elämänkumppanit. Kummallakin on ne bestikset sitten erikseen ja vietetään aikaa myös kodin ulkopuolella. En usko, että meillä toimis suhde läheskään näin hyvin jos oltais myös toistemme parhaat ystävät.

Mä en edes menisi naimisiin kenenkään muun kuin parhaan ystäväni kanssa, sillä muiden kanssa en haluaisi koko elämääni jakaa.

kaljapullo on ystäväni

Vierailija kirjoitti:

Mä en edes menisi naimisiin kenenkään muun kuin parhaan ystäväni kanssa, sillä muiden kanssa en haluaisi koko elämääni jakaa.

Luitko tuon jutun linkin takaa?

Vierailija kirjoitti:

Puolisollani on useita rooleja elämässäni; hän on rakastavani, kumppanini, lasteni isä sekä paras ystäväni.

Hän on äitini lisäksi ainoa henkilö, joka pistäisi kaikkensa likoon puolestani, yksikään muista ystävistäni sitä tuskin tekisi.

Meillä sama. En voisi kuvitellakaan parisuhdetta jossa en olisi myös paras ystävä ja kumppani puolisolleni ja hän minulle. Se ei sulje muita ystävyyssuhteita pois mutta on ihanaa kun on joku jonka kanssa jakaa kaikki parhaat hetket ja unelmoida yhdessä. Rakkaus voi loppua intohimon haaletessa mutta ystävyys pysyy. Onneksi kaikkea löytyy.

Tavallaan ollaan kuin paita ja peppu, sosiaalisuudestamme huolimatta viihdymme yhdessä - teemme jopa kotitoimistolla molemmat töitä suuren osan ajasta. Silti ei olla mitään nyhjäkkeitä, reissataan omia reissujamme, tavataan omia ystäviä (no, usein ystävät kyllä kutsutaan meille:D) ja  kummallakin on omat kiinnostuksen kohteet. Mutta reissuiltakin (oli sitten työ tai huvi) lähetetään heti toiselle kuvia ja viestejä jos on nähty ja koettu jotain kivaa.

Olemme olleet 23 vuotta naimisissa, ha minusta on selvää, että puolison on oltava paras ystävä. Vähempään ei kannata tyytyä. Vuosien varrella romantiikkaa on välillä enemmän, välillä vähemmän (ja taas enemmän) mutta se mikä oikeasti kantaa, on se, että puoliso on todellinen kumppani.

Outo artikkeli muuten. Tutkimustulokset osoittavat, että on paras ja kestävin tilanne, että puoliso on paras ystävä, mutta terapeutti pitää riskinä.

Ehdottomasti. En voisi kuvitella muuta tilannetta. Juuri se ystävyys on kannatellut meitä niinäkin aikoina kun se rakkauselämä (seksi jne) on ollut hiljaisemmissa kantimissa.

Kummallakin on myös omia hyviä ystäviä, meillä on myös paljon yhteisiäkin ystäviä ja kummallakin on omia harrastuksia ja menoja.

Vierailija kirjoitti:

Meidän suhde toimii siten, että me ei olla toistemme parhaat ystävät vaan mies ja vaimo ja elämänkumppanit. Kummallakin on ne bestikset sitten erikseen ja vietetään aikaa myös kodin ulkopuolella. En usko, että meillä toimis suhde läheskään näin hyvin jos oltais myös toistemme parhaat ystävät.

Meillä taas ollaan parhaat ystävät, eikä se tarkoita etteikö meillä olisi muita ystäviä, omia kiinnostuksenkohteita ja harrastuksia.

Meille ei tule kriisiä siitä että kummallakin on myös oma elämä ja toisinaan omia lomamatkojakin. Välillä reissataan yhdessä ja välillä kavereiden kanssa.

Ollaan kumpikin vapaita sieluja ja tarvitaan itsenäistä elämää. Parisuhde on meille se voimaa ja turvallisuutta tuova turvasatama. Eikä se ole mikään kämppissuhde.

Vierailija kirjoitti:

Outo artikkeli muuten. Tutkimustulokset osoittavat, että on paras ja kestävin tilanne, että puoliso on paras ystävä, mutta terapeutti pitää riskinä.

Tuli semmoinen tunne että terapeutti hakemalla haki ongelmia sieltä missä niitä ei ole.

Taisi sekoittaa sellaisen pystyyn kuolleen kämppissuhteen tilanteeseen jossa puoliso on paras ystävä. Ehkä tarkoituksella, ehkä vahingossa.

Eihän semmoisessa kämppissuhteessa olla enää edes ystäviä. Kavereita pikemminkin.

Väittäisin, että suurempi ongelma on, jos suhde on sukupuolineutraali.

Jos puolisoni ei olisi myös paras ystäväni, tuskin olisin hänen kanssaan enää.

Tapaan tänään toisen parhaista ystävistäni. Minulla heitä on kaksi. Molemmat naisia, jos sillä nyt on jotain merkitystä. Kummankin olen tuntenut vuosia kauemmin kuin mieheni. Nämä ystävät ovat niitä ihmisiä elämässäni, jotka ovat olleet tukenani silloin, kun olin sinkku, kun tutustuin mieheeni, kun alkuvaiheessa epäröin tuleeko suhteestamme mitään jne. Jos parisuhteeni jonakin päivänä päättyisi, nämä ystävät olisivat todennäköisesti ottamassa minusta kopin, etten romahtaisi täysin.

Mieheni ei missään tapauksessa voisi olla paras ystäväni samassa tarkoituksessa kuin ko. ystäväni ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en edes menisi naimisiin kenenkään muun kuin parhaan ystäväni kanssa, sillä muiden kanssa en haluaisi koko elämääni jakaa.

Luitko tuon jutun linkin takaa?

Luitko sinä?

Linkin kaikissa tutkimuksissa todettiin että liitto kestää parhaiten jos puolisot ovat parhaat ystävät ja tällaisessa liitossa avioliiton hyödyt ovat suurimmat.

Vain yksi terapeutti koki tällaisen liiton ongelmaksi.

Ehkäpä voisin nimetä vaimoni parhaaksi ystäväkseni. Hänen kanssaanhan jaan elämäni. Toisaalta on asioita, joista puhun ja teen miespuolisten ystävieni kanssa. Niitä ei kaikissa asioissa pistetä paremmuusjärjestykseen vaan ne täydentävät toisiaan.

Ongelma on siinä, että kahden aikuisen välinen rakkaus on kovin ehdollinen tunne ja ystävyys on riippuvainen rakkaudesta. Moni eroaa ja harva on eron jälkeen parhaita kavereita. Sen sijaan paras miespuolinen ystäväni on ollut ystäväni vuosikymmeniä, eikä ystävyytemme ole niin ehdollista kuin puolisoiden välinen.

Puoliso vs. ystävät kirjoitti:

Ehkäpä voisin nimetä vaimoni parhaaksi ystäväkseni. Hänen kanssaanhan jaan elämäni. Toisaalta on asioita, joista puhun ja teen miespuolisten ystävieni kanssa. Niitä ei kaikissa asioissa pistetä paremmuusjärjestykseen vaan ne täydentävät toisiaan.

Ongelma on siinä, että kahden aikuisen välinen rakkaus on kovin ehdollinen tunne ja ystävyys on riippuvainen rakkaudesta. Moni eroaa ja harva on eron jälkeen parhaita kavereita. Sen sijaan paras miespuolinen ystäväni on ollut ystäväni vuosikymmeniä, eikä ystävyytemme ole niin ehdollista kuin puolisoiden välinen.

Ehkä tässä näkyy ero myös suhtautumisessa avioliittoon. Minä sitouduin mieheeni kuolemaani asti, en siihen asti, kunnes kyllästymme. Joten mieheni tulee olemaan elämässäni aina, ystävät jäävät muuttojen ym takia välillä aika kauas.

Puolison/kumppanin PITÄISI olla myös paras ystävä. Toivottavasti tämä omalla kohdallani toteutuu.

Vierailija kirjoitti:

Puoliso vs. ystävät kirjoitti:

Ehkäpä voisin nimetä vaimoni parhaaksi ystäväkseni. Hänen kanssaanhan jaan elämäni. Toisaalta on asioita, joista puhun ja teen miespuolisten ystävieni kanssa. Niitä ei kaikissa asioissa pistetä paremmuusjärjestykseen vaan ne täydentävät toisiaan.

Ongelma on siinä, että kahden aikuisen välinen rakkaus on kovin ehdollinen tunne ja ystävyys on riippuvainen rakkaudesta. Moni eroaa ja harva on eron jälkeen parhaita kavereita. Sen sijaan paras miespuolinen ystäväni on ollut ystäväni vuosikymmeniä, eikä ystävyytemme ole niin ehdollista kuin puolisoiden välinen.

Ehkä tässä näkyy ero myös suhtautumisessa avioliittoon. Minä sitouduin mieheeni kuolemaani asti, en siihen asti, kunnes kyllästymme. Joten mieheni tulee olemaan elämässäni aina, ystävät jäävät muuttojen ym takia välillä aika kauas.

Ja sinä tiedät, että miehesi on yhtä sitoutunut? Et tarvitse ketään, jos hän jättää, pettää tai kuolee ennen sinua?

Miksi ei voisi olla - joillakin on, joillakin ei. Tämä on pers- ja parikohtainen juttu. Exäni on yksi parhaista ystävistäni.