Miksi toinen ei halua erota?

Vierailija kirjoitti:

Olen kysynyt lukemattomia kertoja. Haluaisin, että eroaisimme sovussa, asiat yhdessä hoitaen. En jaksa elää elämää, jollaista hän voi minulle vaivoineen tarjota. Olen todella väsynyt. Haukun häntä, eikä meillä kummallakaan ole hyvä olla. Mutta hän ei halua erota.

Onko kenelläkään ollut tällaista tilannetta? Mitä olette tehneet? Meillä ei ole lapsia, eikä juuri omaisuuttakaan.

Se mitä mä en käsitä on se että eroa haluava ei tajua että riittää jos toinen haluaa eron. Se joka haluaa eron, laittaa sen toimeksi eikä  kysele toiselta lupaa. Parisuhde kun lakkaa sillä hetkellä kun toinen ilmoittaa ettei enää halua jatkaa, sillä parisuhde perustuu täysin vapaaehtoisuuteen.

Voisitko sä kertoa mikset ole toiminut niin? Mikset ole  hommannut omaa kämppää, kerännyt kamojasi  sanonut adios? Miksi kuvittelet että sä tarviit toisen luvan lähtemiseen? Et tarvitse!

Vierailija kirjoitti:

Kuvaa hyvin tämän ajan naisten sitoutumista. "Ei eroon tarvitse mitään yhteistä päätöstä, ei tarttee ees jutella jos ei haluu. Pistää vaan paperit postiin ja homma vuokraluukun. Se on sit siinä."

Ei. Vaan tässä tapauksessa on jo juteltu ja tilanne on selvä: mies ei halua eroa, ap haluaa. Näin käy toisinaan elämässä. Ap:n viestistä tuli sellainen olo, että hänen puolestaan homma on henkisesti jo loppu, eikä enää mitenkään edes yritetä parantaa liittoa. Miksi siinä sitten roikkua, ja estää toistakin jatkamasta elämäänsä?

Vierailija kirjoitti:

Kuvaa hyvin tämän ajan naisten sitoutumista. "Ei eroon tarvitse mitään yhteistä päätöstä, ei tarttee ees jutella jos ei haluu. Pistää vaan paperit postiin ja homma vuokraluukun. Se on sit siinä."

Asia on just näin, oli  eroa haluava mitä  sukupuolta tahansa.Ei kukaan ilman syitä lähte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauskempaa erota? Enpä olekaan aikaisemmin kuullut, että eron pitäisi olla hauskakin.

Eikö elämä voi olla hauska silloinkin, kun tekee ratkaisuja, joita ei olisi joskus halunnut? Minusta eron voisi tehdä hymyillen ja nauttien kaikesta siitä ihanasta, mitä meillä on takavuosina ollut.

Jos oikeasti ajattelet niin, niin lienet jo henkisesti ajat sitten kasvanut täysin eroon miehestäsi. Kaikki kiintymykset on jo katkaistu. Niinkin voi joskus käydä, itsellenikin kävi aikoinaan avoliitossa, silloin onneksi molemminpuolisesti: huomasimme olevamme kuin sisar ja veli, ei enää puolisot, eikä lopulta kummallekaan ollut iso tuska muuttaa erilleen ja jatkaa suhdetta "vain" ystävinä.

Tässä tapauksessa toinen vaan ei koe niin että olisi henkisesti niin irti että tuosta vaan voisi lähteä. Ero tulee väkisin tuottamaan hänelle tuskaa. Sille ei voi yhtään mitään. Mutta et kai sinä siinä voi, ilmeisesti itse jo henkisesti täysin suhteesta eriytyneenä, siihen jäädä vain siksi että pelkäät tuottaa toiselle eron tuskaa? Tai no, jos voit, niin mitä se tekee ajan myötä itsellesi?

Marttyyri. Uhriutuja.

Ap.n puolison "vaivat"? Mitähän ne on?

Onko puoliso sairastunut ja siten muuttunut haitakkeeksi?

Tähän viittaa ap.n. puhuminen ero jälkeisestä " auttamisesta".

Ilmeisesti puoliso tarvitsisi hänen apuaan, ja ap suostuisi siihenkin, kunhan vain onnistuisi nyt ensin eroamaan hauskasti ja kevyesti.

Ap puolisoineen elää näkymättömässa erossa. Se on yleistä.

Niin tekevät lasten/koirien/asuntolainan/ tms. tekosyyn takia yhdessä lusivat puolisot, jotka salaa toivovat, että tulisipa vaikka ydinpommi ja lopettaisi tän helvetin!