Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

Vierailija
22.10.2017 |

EI osannut pohjalainen autopeltiseppä aavistaa, millaisen kuperkeikan elämä heittäisi, kun hän pakkaili tammikuussa 2013 matkalaukkuaan Thaimaan-reissulle.

Mauri Palmi oli sinkku, muttei varsinaisesti haku päällä. Vaan kuinka ollakaan, Pattayan kuuluisalla baarikadulla hän tutustui Marisa-nimiseen thainaiseen. Romanssihan siitä kehittyi, vaikka Mauri liiteli juhlatunnelmissa eikä yhteistä kieltä ollut.

Onneksi Mauri on aina ollut kova puhumaan. Hän myös sai taustatukea kavereiltaan, jotka yllyttivät paria naimisiin heti ensikohtaamisella.

Iloinen ilta jatkui tanssin merkeissä, ja ennen kuin tiet erkanivat, Marisa ja Mauri vaihtoivat puhelinnumeroita. Viimeistään seuraavana päivänä kävi selväksi, että Marisa oli kiinnostunut Maurista: hän ehdotti miehelle kaupunkikierrosta.

Se oli menoa.

MARISA oli kolmen lapsen yksinhuoltaja. Hän hankki elantoa myymällä vaatteita torilla. Elämä oli köyhää ja velatkin painoivat päälle.

Mauri tuntui turvalliselta ja mukavalta. Pari jatkoi tapailuaan koko Maurin loman ajan. Kun loma loppui ja arki alkoi, umpirakastunut mies ei saanut ihanaa naista mielestään. Puhelut ja viestit Thaimaahan eivät helpottaneet ikävää. Polte rinnassa oli niin kova, ettei työnteostakaan tahtonut tulla mitään.

Maurin pomo oli tilanteen tasalla ja antoi alaiselleen luvan palata Phuketiin. Sinne tämä myös matkusti ennen kuin tammikuu ehti vaihtua helmikuuksi.

– Soitin serkkupojalle, joka oli mukana ensimmäisellä reissulla. Hän ihmetteli, että kuinka minä siellä yksin pärjään, kun en yhtään osaa englantia, kertoo Mauri, nyt 62.

Kolmannella reissulla maaliskuussa Mauri kosi Marisaa.

Valkoisen rintamamiestalon olohuoneessa Alavudella on monta kuvaa Marisa ja Mauri Palmin häistä. Niitä juhlittiin morsiamen kotikylässä Koratissa, kun ensitapaamisesta oli kulunut kolme kuukautta.

– Me ollaan menty kaksi kertaa naimisiin. Thaimaassa oli mahtavat systeemit: pöydät oli koristeltu hienosti, koko kylän väki toi ruokaa ja kaljaa, ja jytä soi. Kolme päivää juhlittiin, muistelee Mauri.

Suomalaismies oli Marisan vanhemmille ja koko suvulle oikea onnenpotku. Avioliitto ”rikkaan falangin” kanssa tietää parempaa elämää myös heille.

Thaimaassa kuvatussa potretissa ovat mukana myös Marisan kaksi nuorta poikaa ja tytär Elina, joka on nyt 11-vuotias.

Marisa, nyt 43, tuli Suomeen toukokuussa 2013. Lapset jäivät aluksi hänen vanhempiensa luo.

Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Kerrostaloasunto Seinäjoella vaihtui omakotitaloksi Alavudella. Elina muutti äitinsä luo ja meni kouluun. Maurista tuli Elinalle isä. Muita lapsia Maurilla ei ole.

Myös pojat ehtivät jo muuttaa Suomeen, mutta koska he olivat jo täysi-ikäisiä, he eivät saaneet oleskelulupaa.

– Heillä oli täällä työpaikatkin, mutta sekään ei auttanut. Kahdeksan kuukauden jälkeen heidän oli lähdettävä pois. Sen jälkeen Maahanmuuttovirastosta tuli kysely, että ovatko pojat varmasti poistuneet maasta.

– Sanoin, että teidänhän se pitäisi tietää, kertoo Mauri.

Tilanne suututtaa häntä vieläkin. Toinen poika on sittemmin saanut kelpo työpaikan kotimaastaan, mutta toisen elämä päättyi traagisesti.

Suruviesti tuli Thaimaasta huhtikuussa neljä vuotta sitten. Poika oli jäänyt auton alle ja menehtynyt.

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000005412731.html

Kommentit (252)

Vierailija
41/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalaista naista ei kiinnosta jos kännissä kuin käki oleva mies tulee baarissa juttelemaan.

Vierailija
42/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kielitaidoton ja työtön thainainen = unelmien täyttymys

Kielitaidoton ja työtön maahanmuuttajamies = loinen

Marisan työpaikka = työharjoittelupaikka pesulassa

Marisa kuitenkin edes yrittää työllistää itsensä. Sekö on pahasta?

Niin yrittää moni maahanmuuttajamieskin. Miten tilanne eroaa heidän välillään?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan on suomanaisen mitoissa tämä Marisa. Ei mikään siro thaikku.

Hoitanee kuitenkin kotityöt, laittaa ruokaa, ei nalkuta eikä pihtaa.

Miksiköhän vie suomivalaista voiton?

Kylää minäkin kotirouvana tekisin kotityöt, laittaisin ruokaa, en nalkuttaisi enkä pihtaisi.

Mutta vitsit kun sellanen pienen pieni hidaste nimeltä työ kodin ulkopuolella.

Niin, suomalainen Mauri elättää tämän kotirouvan, ja thaimaalaiset naiset yritteliäinä ja ahkerina työllistyvät hyvin todennäköisesti nopeasti kun oppivat kielen.

Mutta Maurit ei kelpaa suomiluuskille.

Kuten et sinäkään. Mutta sen sijaan, että menisit hakemaan oman marisan, kiukuttelet kuin pikkulapsi täällä meidän halveksimiesi suomiluuskien seurassa.

Mitä arvelet sen kertovan sinusta? ;-D

Marisa elätti itsensä Kelan työmarkkinatuella jota sai harjoittelusta pesulassa.

Vierailija
44/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kielitaidoton ja työtön thainainen = unelmien täyttymys

Kielitaidoton ja työtön maahanmuuttajamies = loinen

Marisan työpaikka = työharjoittelupaikka pesulassa

Marisa kuitenkin edes yrittää työllistää itsensä. Sekö on pahasta?

Niin yrittää moni maahanmuuttajamieskin. Miten tilanne eroaa heidän välillään?

Haluat viedä keskustelun sivuraiteille, mutta mainistemasi ryhmä harvoin työllistyy, toisin kuin thaimaalaiset.

Vierailija
45/252 |

Olen ilmoittanut viestisi asiattomaksi

Vierailija
46/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kielitaidoton ja työtön thainainen = unelmien täyttymys

Kielitaidoton ja työtön maahanmuuttajamies = loinen

Marisan työpaikka = työharjoittelupaikka pesulassa

Marisa kuitenkin edes yrittää työllistää itsensä. Sekö on pahasta?

Niin yrittää moni maahanmuuttajamieskin. Miten tilanne eroaa heidän välillään?

Haluat viedä keskustelun sivuraiteille, mutta mainistemasi ryhmä harvoin työllistyy, toisin kuin thaimaalaiset.

Onneksi thai-hierontaa tarjoavia yrityksiä on runsaasti tarjolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan on suomanaisen mitoissa tämä Marisa. Ei mikään siro thaikku.

Hoitanee kuitenkin kotityöt, laittaa ruokaa, ei nalkuta eikä pihtaa.

Miksiköhän vie suomivalaista voiton?

Kylää minäkin kotirouvana tekisin kotityöt, laittaisin ruokaa, en nalkuttaisi enkä pihtaisi.

Mutta vitsit kun sellanen pienen pieni hidaste nimeltä työ kodin ulkopuolella.

Eipä tuo onnistu suomivalailta edes opiskeluaikana miehen rahoilla siipeillessä , eikä äitiyslomalla kotona maatessa. Joten äläpä viitsi valehdella siellä.

Älä pelkää. Kukaan ei tule sun korvauksia ja tölkinpalautusrahoja vaanimaan. Saat rauhassa maata kuset housussa.

Unohdit sanoa, etten ole koskaan naista saanutkaan? Onko lähiöyyhollaa noin paha darra että perussetitkin unohtuu? Montako sidukkaa eilen meni? Oliko kaikki lapset eri isillään, että pääsit lähibaariin laulamaan kaijakoota ja pokailemaan makea, kaitsua ja ripaa? Lohkesiko vai oliko peräti kimppaa?

Voi kun sulla on paha mieli.Menikö lähikaupan pullokone rikki? Olin töissä 10-22 ja tänäänkin 9 tuntia. Silti ehdin rakastella illalla ja tänä aamuna ihanan mieheni kanssa, tein ruoan valmiiksi, pesin pyykit ja tiskasin.

Illalla kun pääsen kotiin on mieheni lämmittänyt saunan ja menemme paljuun.

Aamulla kuuteen töihin molemmat.

Koita päästä yli pettymyksistäsi, parin viikon päästä on jo tukipäivä 😊

Tuntuu olevan tukipäivät hyvin hallussa?

Tosiasiassa keräilit tänään siideritölkkejä kämpästäsi, oksensit pari kertaa, häädit keken pois kämpiltäsi aamuvarvin jälkeen. Kävit hakemassa lapsille iltaruoaksi atrian mikropitsoja ja kymmenisen siideriä korjaussarjaksi. Palju ja sauna = kävit huljuttelemassa pahimmat mömmöt eilisten lemmenleikkien jäljiltä lähiöneukkukuutiosi peltikylpyhuoneessa.

Nyt sitten soitit niille lapsiesi eri isille, että vievät lapset aamulla kouluun, että pääset vielä tänään

katsastamaan olisiko lähiräkälässä vielä jotain vientiä.  Ennen lähtöä syöt toki ne mikropitsat ja juot kekeltä jääneen kossupullon pohjiksi.

No nyt meni jollain tunteisiin. Suutuit, kun joku ei tykännyt miten haukut kaikkia suomalaisia naisia valaiksi. Jos et tänä kesänä ehtinyt valkata Suomeen tulleista thainaisista sopivaa, niin ensi kesänä heitä tulee tänne taas lisää. Jos et jaksa odottaa, niin mene vaan nyt hakemaan itsellesi vaimo.

Kenelläköhän tässä meni tunteisiin? Koko ketju on puolillaan suomalaisten miesten haukkumista.

Ja väitätkö , etteikö suomalaisnainen olisi varsin vapaamielinen, alkoholiin menevä ja lapsia on sinne ja tänne tehtynä? Totuus ottaa koville, ymmärrän.

En tiedä, millaisissa piireissä sinä liikut, itse en tunnista tuota. Minä, sukulaiseni, miehen sukulaiset ja ystäväni ovat olleet ja ovat pitkissä liitoissa. Puolisoa valitessa kannattaa katsoa muutakin kuin ulkonäköä.

Vierailija
48/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kielitaidoton ja työtön thainainen = unelmien täyttymys

Kielitaidoton ja työtön maahanmuuttajamies = loinen

Marisan työpaikka = työharjoittelupaikka pesulassa

Marisa kuitenkin edes yrittää työllistää itsensä. Sekö on pahasta?

Työharjoittelusta ei makseta palkkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosielämän "ensitreffit alttarilla" ja varmaan aviossakin hyvän aikaa ennen kuin on parempaa kommunikaatiotapaa kuin kehon kieli.

Vierailija
50/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hetkinen. 2013 ja 2017 välillä ihmiset ovat aivan erinäköisiä. Taitaa Marisalla ja Maurilla olla uusi yhteinen harrastus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä yllätyin, kun näin eräässä tapahtumassa, kuinka usealla nuorella miehellä on thai-vaimo tällaisessa pienehkössä suomalaiskaupungissa. Mistä lie johtuu?

Johtuisko ihan vaikka suomalaisista naisista?

Mitä itse lottoat? Kun jopa 40-vuotiaille yh-äideille kelpaa vain kirurgimallimiljönääriastronautti-miehet.

Kappas vaan, Kimmo Vehviläinen on ehta av-mamma.

Vierailija
52/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä!

Suomalaisilla naisilla on niin hullut vaatimukset, ettei sellaisiin pysty kuin pienen pieni osa koko miespopulaatiosta. Netissä näkee jopa puolen sentin tarkkuudella määritettyjä pituusrajoja. Olen oikeasti nähnyt naisen profiilissa pituusvaatimuksena joku 185,5 cm. WTF!

Tollasii näkee kyl miehilläkin. Tosin yleensä "ei yli 175cm:lle" tyylillä.

Siinä on se suuri ero että yli 90% naisista ovat alle 175 mutta ehkä joku 15% miehistä on yli 185. Sitten kun sillä on kaikenlaisia muita kriteereitä ulkonäön, sosiaalisten taitojen, tulojen jne suhteen niin se on suunnilleen lottovoiton mahis että kelpaa sille naiselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naurattaa tuossa se, että Mauri on onnellinen, että vaimo ei "nalkuta". Ja vaimo kärsii siitä, että mies(Mauri) on liian puhelias ja puhuu liian kovalla äänellä. Mauri toteaa siihen, että täytyy puhua niin  lujaa, että kuuluu. Eli miehen puhe on puhetta, mutta naisen nalkutusta?????. Oon aina ihmetellyt tätä, että naiset ne vaan "nalkuttaa" jos uskaltavat suunsa avata, mutta mies saa vaikka kajottaa korvat pilalle, mutta silti se vaan "puhuu". Ja miten nämä kommunikoi, kun yhteistä kieltä ei ole? Ja sekin tässä kertomuksessa on hauskaa, että naisen mielestä mies on hyvä, jos ottaa vaimon mukaan lomalle, eikä jätä tätä kotiin , kun itse lomailee.

Vierailija
54/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ottaisin mieluusti suomalaisen naisen, mutta se on likipitäen mahdottomuus tällaiselle keskiluokkaiselle miehelle.

Yksin en kuitenkaan aio koko ikääni elää, joten jossain vaiheessa tulee väkisinkin eteen joku tällainen järjestely. Harmittaa vaan kun menee "paras osa elämästä" (mistä sen tietää ennakkoon että mikä tulee olemaan paras vaihe...) yksin ja naisten hyljeksimänä.

Miksi naista ei voisi hakea ulkomailta jo nuorempanakin?

Eikö tullut uusi laki että tulojen pitää olla 2500e/kk netto jotta ulkomaalainen puoliso saa oleskeluluvan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan on suomanaisen mitoissa tämä Marisa. Ei mikään siro thaikku.

Hoitanee kuitenkin kotityöt, laittaa ruokaa, ei nalkuta eikä pihtaa.

Miksiköhän vie suomivalaista voiton?

Kylää minäkin kotirouvana tekisin kotityöt, laittaisin ruokaa, en nalkuttaisi enkä pihtaisi.

Mutta vitsit kun sellanen pienen pieni hidaste nimeltä työ kodin ulkopuolella.

Eipä tuo onnistu suomivalailta edes opiskeluaikana miehen rahoilla siipeillessä , eikä äitiyslomalla kotona maatessa. Joten äläpä viitsi valehdella siellä.

Älä pelkää. Kukaan ei tule sun korvauksia ja tölkinpalautusrahoja vaanimaan. Saat rauhassa maata kuset housussa.

Unohdit sanoa, etten ole koskaan naista saanutkaan? Onko lähiöyyhollaa noin paha darra että perussetitkin unohtuu? Montako sidukkaa eilen meni? Oliko kaikki lapset eri isillään, että pääsit lähibaariin laulamaan kaijakoota ja pokailemaan makea, kaitsua ja ripaa? Lohkesiko vai oliko peräti kimppaa?

Voi kun sulla on paha mieli.Menikö lähikaupan pullokone rikki? Olin töissä 10-22 ja tänäänkin 9 tuntia. Silti ehdin rakastella illalla ja tänä aamuna ihanan mieheni kanssa, tein ruoan valmiiksi, pesin pyykit ja tiskasin.

Illalla kun pääsen kotiin on mieheni lämmittänyt saunan ja menemme paljuun.

Aamulla kuuteen töihin molemmat.

Koita päästä yli pettymyksistäsi, parin viikon päästä on jo tukipäivä 😊

Tuntuu olevan tukipäivät hyvin hallussa?

Tosiasiassa keräilit tänään siideritölkkejä kämpästäsi, oksensit pari kertaa, häädit keken pois kämpiltäsi aamuvarvin jälkeen. Kävit hakemassa lapsille iltaruoaksi atrian mikropitsoja ja kymmenisen siideriä korjaussarjaksi. Palju ja sauna = kävit huljuttelemassa pahimmat mömmöt eilisten lemmenleikkien jäljiltä lähiöneukkukuutiosi peltikylpyhuoneessa.

Nyt sitten soitit niille lapsiesi eri isille, että vievät lapset aamulla kouluun, että pääset vielä tänään

katsastamaan olisiko lähiräkälässä vielä jotain vientiä.  Ennen lähtöä syöt toki ne mikropitsat ja juot kekeltä jääneen kossupullon pohjiksi.

No nyt meni jollain tunteisiin. Suutuit, kun joku ei tykännyt miten haukut kaikkia suomalaisia naisia valaiksi. Jos et tänä kesänä ehtinyt valkata Suomeen tulleista thainaisista sopivaa, niin ensi kesänä heitä tulee tänne taas lisää. Jos et jaksa odottaa, niin mene vaan nyt hakemaan itsellesi vaimo.

Kenelläköhän tässä meni tunteisiin? Koko ketju on puolillaan suomalaisten miesten haukkumista.

Ja väitätkö , etteikö suomalaisnainen olisi varsin vapaamielinen, alkoholiin menevä ja lapsia on sinne ja tänne tehtynä? Totuus ottaa koville, ymmärrän.

Suomalaisia naisia on moneen lähtöön. Ja vaikka minäkin olen vapaamielinen, on minulla elämässä ollut tasan tarkkaan  yksi mies(ollut siis montakymmentä vuotta) 4 lasta, kaikki tälle samalle ja alkoholin kulutus on sitä, että juon silloin tällöin yhden siiderin saunan jälkeen . Ja tämäkin on totuus suomalaisesta naisesta. Ja varmaan monen suomalaisen naisen totuus.  Ottaako totuus koville? Ymmärrän.

Vierailija
56/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä!

Suomalaisilla naisilla on niin hullut vaatimukset, ettei sellaisiin pysty kuin pienen pieni osa koko miespopulaatiosta. Netissä näkee jopa puolen sentin tarkkuudella määritettyjä pituusrajoja. Olen oikeasti nähnyt naisen profiilissa pituusvaatimuksena joku 185,5 cm. WTF!

Tollasii näkee kyl miehilläkin. Tosin yleensä "ei yli 175cm:lle" tyylillä.

Siinä on se suuri ero että yli 90% naisista ovat alle 175 mutta ehkä joku 15% miehistä on yli 185. Sitten kun sillä on kaikenlaisia muita kriteereitä ulkonäön, sosiaalisten taitojen, tulojen jne suhteen niin se on suunnilleen lottovoiton mahis että kelpaa sille naiselle.

Onko ihan kaikilla naisilla ihan jokaisella nettipalstalla tuollaiset vaatimukset miehille? Jos vain osalla on, niin älä ota heihin yhteyttä. Naisia löytyy muualtakin kuin nettitreffipalstoilta.

Vierailija
57/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Thaimaalaiselle naiselle suomalainen mies on kultakimpale. Toinen vaihtoehto olisi joku paikallinen juopotteleva ja narkkaava tyhjätaskuinen uhkapeluri joka pieksää perhettään. Ja jos mieskin on tyytyväinen, niin mikäs sen parempaa.

Vierailija
58/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä yllätyin, kun näin eräässä tapahtumassa, kuinka usealla nuorella miehellä on thai-vaimo tällaisessa pienehkössä suomalaiskaupungissa. Mistä lie johtuu?

Pienehköissä suomalaiskaupungeissa on useimmiten puolitoistakertainen määrä nuoria/keski-ikäisiä miehiä verrattuna naisiin. Miehet hakevat yhä enemmän puolisoita maista joissa on naisenemmistö.

KAIKISSA maissa on naisenemmistö lukuunottamatt eräitä Aasian maita, joissa tyttösikiöitä abortoidaan.

Vierailija
59/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh huh. Saan olla onnellinen omasta työstäni, toimeentulostani ja kansalaisuudestani. En osaa kuvitella sitä onnettomuutta mikä seuraisi jos joutuisin muuttamaan perähikiälle maailman toiselle laidalle vanhan miehen kanssa ja leikkimään reikäistä patjana jotta perheeni kotona saisi ruokaa. Ja riskinä vielä, että se mies vetelee pitkin korvia, ja olisin "onnekas" jos näin ei tapahtuisi.

Toisilla joko ei ole, tai ei vain näe vaihtoehtoja kuin alistua. Ja toiset sitten alistavat ihan vaan koska voivat.

Vierailija
60/252 |
22.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei viitsi nyt haukkua suomalaisia naisia kuitenkaan tässä.

Ongelma Suomessa ei ole se ettei hyviä naisia olisi omastakin takaa, vaan se että naisia on paljon vähemmän kuin miehiä ja naisilla on niin kovat vaatimukset miesten suhteen ettei niihin enää voi yltää ellei ole saanut oikeaa lottopottia geeneissä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi yksi