Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies kuvittelee, että olen kaiken pahan alku ja juuri
20.10.2017 |
Hän on pahasti masentunut, käy terapiassa. Viimeisen vuoden ajan mies on käyttäytynyt enenevissä määrin, kuin minä jotenkin vaan pilaisin asioita/olisin tiellä koko ajan. Mies elää kuin porsas eikä siivoa mitään jälkiään, esim. heittää roskat lattialle, käyttää päivässä ihan käsittämättömän määrän astioita ja sitten jättää kaiken levälleen, kun tulen kotiin keittiö voi olla kuin pommin jäljiltä. En yksinkertaisesti pysy miehen tahdissa, pitäisi olla koko ajan selkä notkolla siivoamassa. Miehen mielestä minä kuitenkin olen syypää kaikkeen sotkuun meillä, ja hän yrittää yksinään pitää asuntoa puhtaana. Jos saan hänet joskus maaniteltua siivoamaan seuranani, hän tekee kaiken niin surkeasti, että esim. astiat on ihan pakko pestä uudestaan.
Hän syyttää mua myös lihomisestaan, koska lopetti salilla käymisen seurustellessamme ja olen kuulemma tarjonnut hänelle liikaa ruokaa. Olen kuulemma liikaa kotona, eikä mies saa ikinä olla rauhassa. Miehen mielestä en vaadi itseltäni mitään enkä tee mitään itseni eteen. En ole mukamas lainkaan itsenäinen, vaan tarvitsen hänen apuaan kaikkeen. Todellisuudessa pyöritän talouttamme yksin, huolehdin kodistamme yksin, käyn töissä ja koulussa, teen ruokaa.. yritän parhaani mukaan pitää miehen onnellisena. Jos tarvitsisin miehen apua johonkin, olisin kusessa, koska mies ei auta yhtään missään.
Tuntuu, että hän kohdistaa muhun jotain itseinhoaan, koska hän on meistä se, joka possuilee, tarvitsee apuani ihan kaikkeen, ei vaadi mitään itseltään ja pitää itsestään hädin tuskin sen verran huolta, että käy suihkussa. Haluaisin ymmärtää ja jaksaa, mutta alkaa vaan voimat loppua. Hiippailen jatkuvasti miehen ympärillä, koska hän on nykyään räjähdysaltis.
Olenko paska ihminen, jos lähden? Miten tätä jaksaa? Haluaisin, mutta mulla on vaan niin riittämätön ja typerä olo. Olen miehelle äiti tai lompakko ennemmin kuin vaimo. Rakastan häntä, ja tiedän että se ihminen johon rakastuin on vielä tuolla jossain. Miten voin auttaa häntä?
Kommentit (12)
Hyvä nainen, miksi et ole jo lähtenyt kävelemään?
Et ole vastuussa toisesta AIKUISESTA ihmisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sillä hoitokontaktia, johon voisit olla yhteydessä? Sinä sairastut tuossa itse, se ei ole kenenkään etu. Jos mies ei ota vastuuta parantumisesta, olet oikeutettu pelastamaan itsesi.
Koita saada mies hoitoon. Jos ei suostu, pelasta itsesi kuten muut jo sanoivatkin <3
Olet tärkeä! Se, että miehellä on mt-ongelmia ei tee hänen hyvinvoinnistaan tärkeämpää kuin sinun.
Et ole yhtään paska ihminen jos lähdet, sinulla saa olla rajasi. Parisuhde ei saa tuhota sinun terveyttäsi, eikä siitä ole mt-ongelmaiselle edes hyötyä että lähipiiri uhrautuu ja näin tavallaan mahdollistaa mt-ongelmaisen pysymisen poissa avun piiristä. En tarkoita että sinä pahennat hänen tilaansa, vaan ihan yleisesti ottaen että ihmiset yleensä haluavat auttaa ja siinä sivussa unohtavat auttaa itseään! c:
Minä annoin elämästäni melkein 7 vuotta mt-ongelmaiselle miehelle ja koko ajan ajattelin että hän on terve koska itselläni oli erilainen mt-ongelmatausta, jonka vuoksi en tunnistanut hänen käytöstään tuhoisaksi. Annoin myöden ihan liikaa ja varoin, suostuin, tein myönnytyksiä koko ajan ajatellen että minä se tässä hankala olen kun vaadin häneltä liikoja. Kadun suuresti että annoin hänelle kaiken jaksamiseni, eikä siitä edes ollut hänelle hyötyä. Toivon ettei kukaan tee samaa! :c
Tottakai sun pitää lähteä! Olisi pitänyt jo kauan sitten.
En muuten usko, että miehellä on mielenterveysongelmaa. Hän on henkisesti väkivaltainen!
Jos tarvitset henkistä tukea, voit tilata netistä kirjan Why does he do that? Indide the minds of angry and controlling men. Tai soita Naistenlinjalle. Mutta parempi vaan lähteä joja tapauksessa. Varaudu siihen, että mies muuttuu fyysisesti väkivaltaiseksi eron uhatessa. Lähde salassa ja suunnittele se hyvin etukäteen.
Minäkin olin useamman vuoden mt-ongelmaisen miehen kanssa, joka kävi terapiassa. Siinä jäi odottamaan asioiden parantumista ja samalla kyllä kaikki romanttiset tunteet toista ihmistä kohtaan vähitellen kuoli. Jäin itse sairauslomalle masennuksen takia ja siinä kohdassa miehen käyttäytyessä minua kohtaan ylimielisesti, minulta vaan meni kerralla kuppi nurin. Suhde loppui seinään. Mies alkoi käsitellä ongelmiaan kunnolla vasta eron jälkeen. Juteltiin useita kertoja kaikesta mitä oltiin käyty läpi ja tunnettu toisiamme kohtaan eri vaiheissa. (Kasvoimme yhdessä aikuisiksi.) Romanttiset tunteet eivät kummankaan osalta enää palanneet ja matka jatkui omiin suuntiin, mutta olemme pysyneet henkisesti läheisinä. Neuvona on siis ap: autat parhaiten pistämällä rajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo kuulostaa mielestäni joltain muulta kuin masennukselta. Masentunut ihminen saattaa olla ajattelematon, itsekeskeinen ja kyyninen, mutta harvemmin ilkeä ap:n kuvaamalla tavalla.
Kuulostaa bipohäiriön maniavaiheelta. Jos ei ole, ala etsimään omaa asuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai olet sanonut suoraan että elää ihan jossain omissa harhoissaan tekemistensä suhteen? Sano myös että et jaksa enää ja asioihin on tultava muutos. Tämä siis jos haluat jatkaa hänen kanssaan. Ymmärrän toki jos tunteet ovat jo hiipuneet, mutta on mahdollista että tilanne muuttuu. On sinusta kiinni (kun muutenkin paremmin tiedät suhteenne tilan) haluatko antaa siihen mahdollisuuden. Mies tarvitsee lääkityksen jos sitä ei jo ole, ja jotain tehokkaampaa potkua perseelle terapiassa että saa normaalin arjen haltuun.
Jos hän edelleen vaan syyttää sinua,eikä edes yritä niin sitten lähteminen on fiksuin vaihtoehto.
Tuli kylmäävä fiilis, kun luin tätä, sillä tunnistin oman mieheni monesta kohtaa... Hänellä ei ole (ainakaan diagnosoitua) masennusta tai muutakaan mielenterveysongelma ja käy töissä. Mutta possuilu, minun syyttely ja jatkuva oman ajan kaipuu täsmää. Tuossa oman ajan kaipuussa on se kummallinen puoli, että jos annankin hänelle omaa aikaa ja olen vaikka vain muutaman tunnin poissa kotoa, niin alkaa viesteillä kysely, että tulenko pian kotiin ja tarvitsisi mua johonkin. Tuntuu, ettei ikinä ole hyvä, tekee sitten mitä vain. Täytyy olla melkein päivittäin varuillaan ja se on henkisesti tosi raskasta. Olen miettinyt suhteesta lähtemistä lähiviikkoina paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa bipohäiriön maniavaiheelta. Jos ei ole, ala etsimään omaa asuntoa.
Niin minustakin. Eksäni oli kovin samanlainen. Suhde ei montaa kuukautta kestänyt joten en hänen sairaushistoriaansa tuntenut, mutta yhteiset ystävät olivat sitä mieltä että mies oli lyhyessä ajassa "seonnut".
Loppujen lopuksi mies pisti itse poikki, mikä oli pelkästään helpotus!
Miksi ihmeessä pysytte tuollaisessa suhteessa!? En jaksa ymmärtää. Elämme täällä vain tämän kerran,
haluatteko todella tuhlata aikanne tuollaisessa syyllistävässä ja ankeassa suhteessa? Ette ole vastuussa
aikuisesta ihmisestä. Ehkäpä hän herää tajuamaan tilanteensa ja hakee apua kun lähdette paapomasta.
Itsekunnioitusta hyvät siskot!
Alue: Aihe vapaa
Et ole paska jos lähdet.Pelasta itsesi.