Minun on vaikea tuomita toisten pahoja tekoja koska niitä havaitsessani tulee aina voimakkaasti mieleen omat, kylläkin lievemmät teot/virheet

Kyllä vain. Mutta minä olenkin tehnyt jo ihan hirmuteoiksi luokiteltavia rikoksia.

Tunnen kaltaisiasi. Rasittavaa, kun joutuu aina muistuttamaan, että nyt ei puhuta sinusta. Itsekeskeisyyden yksi muoto.

Sama. Oikeastaan minun käy sääli meitä kaikkia ihmisiä, jotka rämmimme oman moraalin ja yhteiskunnan odotusten ja toisaalta eläimellisen, petoeläimen vietti- ja vaistomaailman välillä. Toisilla tähän taisteluun on paremmat edellytykset kuin toisilla, niin biologisista kuin psykologisistakin syistä. Mutta ketään en pysty olemuksellisesti tuomitsemaan, koska hän ei ole aidosti voinut valita miksi tulee ,kuten ei kukaan meistä. Teot toki voi tuomita siinä mielessä, että tuo teko oli väärin, mutta en silti pidä ihmistä olemuksellisesti sen pahempana kuin muitakaan.

Kyllä, minulla on vähän samaa.

Virheitä on kahta lajia: ne jotka vahingoittaa muita ja ne milloin vahingoittaa vain itseä.

Kukaan ei ole vastuussa toisen teoista, mutta jokainen on vastuussa omistaan. Kukaan ei voi syyttää toista omista teoistaan, eikä kenenkään tarvi vastata toisen teoista. Kuten tiedämme, on ihmisiä jotka eivät ota vastuuta. He ovat yleensä jo pilalla. Jos taas realistisesti näkee oman osuutensa, on vielä kehityskelpoinen.