Jos ulos lähtiessä lähtee joka kerta juominen käsistä pitääkö alkaa absolutistiksi?
Käytännössä aina tulee juotua siihen pisteeseen että olen ihan sekaisin ja unohdan yleensä takin narikkaan. Tämä siis 1-4 viikon välein, pahimpina aikoina tulee joka viikonloppu juotua tällä tavalla, nykyään hieman harvemmin.
Voikohan kyse olla jonkintasoisesta kemiallisesta addiktiosta alkoholiin? Sillon kun olin kerran 2kk juomatta niin olo koheni huomattavasti eikä tuntenut tarvetta juoda kun siitä silloin tulee vaan myrkyttynyt olo ja on jo valmiiksi onnellinen.
Tuolloin siis pystyin juoda kohtuudella tuon tipattoman ajanjakson jälkeen, muttei sillon se alkoholi rentouttanut mitenkään, joten sinänsä juominen olisi turhaa.
Minun mielestäni se hilpeä hiprakka ja poltteleva euforia johtuu juuri siitä että on jonkinlinen fyysinen riippuvuussuhde valmiiksi päässyt kehittymään. Se, että kokee tarvetta juoda hirveästi päästäkseen käyntiin.
Lisäksi huovaan kaverien kanssa ollessa, että keskityn enemmän siihen itse juomiseen enkä seuraan. Jatkuvasti mielessä viinakset ja baarissa kokoajan jankutan muille että otetaan tequilat.
Kontrolli siis katoaa melkein kokonaan juomisen suhteen kun ottaa pohjia, vaikka olisi kuinks vakuuttunut ollut aiemmin samana päivänä, että nyt otetaan iisisti.
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Suomessa pidetään normaalina humalahakuista juomista. Muualla Euroopassa ei kännääminen ole hienoa vaan noloa. Juhliessakin nautitaan vain muutama lasillinen, jotta hauska tunnelma pysyy. Enempi ottavat vain ne joilla on hyvä viinapää, siis voivat juoda ilman että tulee näkyvästi humalaan. Humalassa heiluva saa nopeasti huonon maineen, etenkin naiset.
Ihan vois ihminen omalta kohdalta miettiä että millaisen kuvan antaa itsestään kännissä sekoillessaan.
Esim. Britannia on Eurooppaa vielä Brexitin jälkeenkin ja juovat kyllä ihan meikäläiseen tahtiin. Samoin irkut, svedut ja turskat. Ja entiset itäblokin maat.
Vierailija kirjoitti:
Joojoo lopettakaa jankkaus, ketään ei kiinnosta miten ulkomailla dokataan.
Ap:n ongelma liittyi henkilökohtaiseen riippuvuuteen tai kontrollin puutteeseen, ei kansallisuuteen tai ryhmien käytökseen.
Kyse ei olekkaan ulkomaista, mutta kyse on siitä että Suomessa on aivan normaalia että arkenakin sinut ohittaa turhan usein keskellä päivää joukko voimakkaasti päihtyneitä juomat käsissä huutaen jotain vain huutamisen takia. Tai joka arkipäivä klo9 alkon edessä on jono äriseviä toisilleen ja ohikulkijoille huutavia muitahuomioon ottamattomia alkoholisteja jotka eivät häpeä kulkea kuset housuissa ihmisten ilmoilla vaan ovat katkeran ylpeitä omasta alennustilastaan, johon syypää on se, että he eivät hallitse omaa juomistaan.
Ei, eihän minulla ole ongelmaa vaan vaimolla ja muilla ihmisillä.
Suosittelen ap:lle absolutismia. Kyllä tuossa ollaan vaarallisella tiellä, jos on vaikea lopettaa kun on kerran korkannut. Kohta et enää voi olla ilman alkoholia, vaikka haluaisit. Silloin lopettaminen on jo todella paljon vaikeampaa.
Ihan kunnon tipaton käyntiin vaan nyt.
Lopeta kokonaan juominen kun et tunne rajojasi. Tuollainen kännääminen on typerää, lapsellista ja edesvastuutonta. Et sovi edes puolisoksi tuon ominaisuuden takia.Rajat opitaan ekan 3-4 kännin jälkeen.
Mitä turhaa.
Henkisen puhdistautumisen oleellisena osana on ottaa perseet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia. Normaalia on se, että voit itse päättää paljonko tänään juot tai voi lopettaa juomisen kesken illan jos olet jo hyvässä seilissä. Normaalia on, että bailatessa juominen menee ennemmin huomaamatta siinä sivussa kuin se, että koko ajan miettii sitä juomista.
Eikö tuossa kannata pitää niitä absolutisti jaksoja aina kun huomaa juomisen riistäytyvän käsistä ja olevan numero ykkönen bailatessa?
Joo täytyy pitää keitoton talvi ja katsoa mitä tapahtuu.
Ap
Juopoksi tulee juomalla eli riippuvuus lisääntyy ja määrät suurenevat, samoin muut haitat. Muistinmenetykset ovat jo selkeä merkki siitä, että juot liikaa. Hienoa on se, että olet itse havahtunut asiaan.
Matkan varrella olen tavannut monia miehiä, jotka ovat kertoneet, kuinka ekat kännit tuntuivat hyvältä ja kuinka pian annosmäärät lisääntyivät. Kolmekymppiseksi pidettiin juuri tuollaista ihan normijuomisena. Aiemmin ei ollut myöskään niin paljon alkoholin käytön seurantatutkimuksia kuin nykyisin on.
Esim. aivot kehittyvät miehillä 26v. asti, joten olisi ihan fysiologinen syy suojata aivojaan liikajuomiselta. Ja mitä nuorempana aloittaa päihteiden käytön, sitä helpommin addiktoituu, koska elimistön suoja ei ole sama kuin aikuisen, vaikkapa maksan kyky polttaa alkoholia.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa pidetään normaalina humalahakuista juomista. Muualla Euroopassa ei kännääminen ole hienoa vaan noloa. Juhliessakin nautitaan vain muutama lasillinen, jotta hauska tunnelma pysyy. Enempi ottavat vain ne joilla on hyvä viinapää, siis voivat juoda ilman että tulee näkyvästi humalaan. Humalassa heiluva saa nopeasti huonon maineen, etenkin naiset.
Ihan vois ihminen omalta kohdalta miettiä että millaisen kuvan antaa itsestään kännissä sekoillessaan.
Sun tietosi on pahasti vanhentunutta. Kännääminen ei ole ollut Suomessa in enää 10-15 vuoteen ja nykyisin baareissa tilataan alkoholittomia paukkuja.
Tietty sun piireistä en tiedä mutta meillä päin on näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa pidetään normaalina humalahakuista juomista. Muualla Euroopassa ei kännääminen ole hienoa vaan noloa. Juhliessakin nautitaan vain muutama lasillinen, jotta hauska tunnelma pysyy. Enempi ottavat vain ne joilla on hyvä viinapää, siis voivat juoda ilman että tulee näkyvästi humalaan. Humalassa heiluva saa nopeasti huonon maineen, etenkin naiset.
Ihan vois ihminen omalta kohdalta miettiä että millaisen kuvan antaa itsestään kännissä sekoillessaan.Esim. Britannia on Eurooppaa vielä Brexitin jälkeenkin ja juovat kyllä ihan meikäläiseen tahtiin. Samoin irkut, svedut ja turskat. Ja entiset itäblokin maat.
Turskat😂
Joojoo lopettakaa jankkaus, ketään ei kiinnosta miten ulkomailla dokataan.
Ap:n ongelma liittyi henkilökohtaiseen riippuvuuteen tai kontrollin puutteeseen, ei kansallisuuteen tai ryhmien käytökseen.