Työsopimus tietäjät, apuja tarvitaan!
Tein reilun vuoden verran pitkää sijaisuutta, eli tyhjää paikkaa, määräaikaisilla sopimuksilla. Eli sopparia jatkettiin aina kun entinen loppui, sillä siinä tehtävässä ei ollut ketään. Edellinen vakituinen oli lähtenyt muualle.
Sairastuin ja jäin sairaslomalle. Sairaslomani aikana työsopparini päättyi.
Nyt kun olen taas, muutaman kuukauden sairastamisen jälkeen, tervehtynyt ja olin palaamassa takaisin juurikin siihen duuniin mitä tässä on vuoden verran tehnyt ja kehittänyt,, kuulinkin että minut on korvattu jollain toisella.
Siellä on joku muu, samalla tavalla määräaikaisella sopparilla ja minulle jäi luu käteen.
Voiko tästä päätellä että minut heitettiin ulos pitkäaikaisista sijaisuuksta, koska sairastuin? Olin täysin sitoutunut duuniin, tein työt hyvin, tuloksia näkyi ja kehitin hommaa eteenpäin omalla ajallani usein.
Vai onko määräaikaisen elämä näin epävarmaa ja epäreilua, että mitä tahansa voidaan tehdä , ilman että mitään vastuuta tarvii työnantajan ottaaa?
Kommentit (8)
Kyllä. Määräaikaiset sopimukset ovat juuri tuollaisia. En kyllä ymmärrä, olitko oikeasti sijaistamassa jotakuta, kun sanoit, ettei siinä tehtävässä ollut ketään. Eli oliko siellä joku esim sairaus- tai vanhempainvapaalla? Jos ei, kyseessä ei ollut sijaisuus eikä sitä voi käyttää määräaikaisuuden perusteena.
Vierailija kirjoitti:

Ei siinä paikassa ole ketään, se on tyhjä. Edellinen vakituinen sanoi tisensä irti ja alkoi koti-äidiksi.
Joo, no sun täytyy etsiä uusi työpaikka.

Jos tämä työpaikka on vielä olemassa, siihen pitäisi hakea vakituista työntekijää. Jos vakkari on lopettanut, se saattaa olla peruste sille, että sinun suhteesi katsotaan vakinaistuneen. Kannattaa kysyä liitolta, miten asiassa voisi edetä. Totuus on kuitenkin se, että määräaikaisuudelle ei voi käyttää sijaisuutta perusteena, joten pitäisi olla jokin muu peruste. Jos työnantajalla ei tällaista ole, sopimuksesi katsotaan olleen vakituinen.
Olen joskus kuullut, että ketjuttaminen eli määräaikaiset sopimukset peräkkäin tietyn aikaa on kiellettyä.
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus kuullut, että ketjuttaminen eli määräaikaiset sopimukset peräkkäin tietyn aikaa on kiellettyä.
Ketjuttaminen ei liity asiaan oikeastaan mitenkään. Ainoa ratkaiseva asia on se, onko määräaikaisuudelle oikeat ja lailliset perusteet.
Sua on kusetettu. Ota yhteys luottamusmieheen (jos siis olet liitossa). Ihan vastaava tapaus meni oikeuteen ja työnantaja joutui maksamaan korvauksia.
Ne olivat vain sijaisuuksia eli tilallesi saa palkata jonkun muun.