Lue keskustelun säännöt.
Miehen asunto on kamala
18.10.2017 |
Olen seurustellut puolisen vuotta ihanan miehen kanssa. Olemme kaukosuhteessa (150km) ja ehkä hieman useammin minä reissaan miehen luo, koska oma työni sallii liikkumisen paremmin.
En vaan viihdy yhtään mieleni luona, koska hänen asuntonsa on hirveä. Ikkunoista roikkuu rikkinäiset lakanat, altaassa lojuu kahden viikon tiskit, imuria mies ei ole varmaan aikoihin nähnyt ja asunnon lämpötila on ehkä 15 astetta. Miehellä ei ole sänkyä, vaan yksi iso patja. Pesuhuone on niin kylmä ja likainen, että käyn yleensä samalla paikkakunnalla asuvan ystäväni luona "kahvilla" eli suihkussa. Tähän kohtaan mainitsen, että olen asunut 7 vuotta Aasiassa ja en missään kovin kivoissa olosuhteissa, mutta ei sielläkään ollut tällaista!
Asunnosta ei siivoamallakaan saisi kovin hehkeää, mutta jos mies edes hieman panostaisi kotiinsa, olisi siellä hieman mukavampaa. Hän on toki töissä kiireinen.
Minun luonani mies aina tiskaa molempien tiskit, siivoaa jälkensä ja on muutenkin avulias, joten en laittaisi laiskuuden piikkiin. Jotain parannuksia on tapahtunut, esimerkiksi käsisaippua ilmestynyt vessaan, kun siitä huomautin... En kuitenkaan haluaisi alkaa nalkuttamaan aikuiselle miehelle.
Kommentit (33)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eww. Siitä vaan muuttamaan yhteen!
Tuollainen ei olisi täydellinen dealbreaker – kunnioitan ihmisten vapautta asua niin kuin tykkäävät – mutta en koskaan muuttaisi yhteen tuollaisen ihmisen kanssa. En, vaikka minun avullani nykyinen kämppä saataisiin säälliseen kuntoon. Siisteyskäsitysten täytyy pohjimmiltaan olla samalla tasolla, jotta yhdessä asumista kannattaa edes miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Miten arvelisit hänen suhtautuvan, jos ehdottaisit, että laitatte yhdessä asunnon viihtyisämmäksi? Käytte hankkimassa verhoja ja muuta tarpeellista ja autat häntä siivoamisessa.
Ehkä hiukan aikaista mutta itsekin tein noin kun tutustuin leskimieheen. Ehkä parin vuoden tutustumisen jälkeen uskalsin toista loukkaamatta pikku hiljaa muutosta.
Koti oli aika kammottava (likainen!), pari teiniä asui miehen kanssa. Aloitus pikkuhiljaa, muksut päällysti ruokapöydän tuolit, sitten käytiin tytön huoneeseen ostamassa uudet verhot ja matto, järjesteltiin huone uudelleen, saatiin sinne 2-3 neliötä lisää tilaa. Siitä sitten pikkuhiljaa. Viimeisenä olkkari; maalattiin katto ja seinät, uudet verhot, matto (peitettiin parketin vauriot), sohva... kyllä tuli kehuja vierailta ja sukulaisilta; annoin miehelle kaiken kunnian muutoksesta. En itse koskaan sinne muuttanut mutta viihtyisyys kasvoi nollasta sataan. Ja ihan meidän kaikkien mielestä.
No sehän on jokaisen oma asia, minkälainen se oma asunto on. Siisti, tai sikolätti. Miesystäväsi vaikuttaa epäsiistiltä, eikä osaa pitää kotiaan kodikkaana ja siistinä. Sinun luonasi osaa olla siististi ja kunnioittaa sinun tapoja kodissasi siisteyden suhteen. Ehkä sinun osassasi harkitsisin tällaisen possun kanssa yhteisen kodin perustamista, kun tuo epäsiisteys on selvästi olemassa. Jos teillä olisi yhteinen asunto, saattaisi tämä herra alkaa elämään sielläkin omien opittujen vaistejensa varassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhde voi olla oikein antoisa ilman, että koskaan muutetaan yhteen.
Itse olin samanlaisen tapauksen kanssa vuosikausia yhdessä. Kävi ilmi, että sisustamaton asunto oli sisustamaton, koska tavarat oli tarkoitettu väliaikaisiksi. 15 vuotta aiemmin siis. Kävi ilmi, että kaikki muukin miehen elämässä oli vain "väliaikaista": kaverit, työ, parisuhde, muukin elämäntilanne. Mies oli sitoutumiskammoinen ja eli aina jossain taivaanrantaan maalaillussa "paremmassa huomisessa", sen sijaan että olisi ottanut kontrollia elämästään tässä ja nyt. Lopputuloksena loputon paikoillaan jumittaminen ja kykenemättömyys päätöksiin. Erohan siitä tuli.
Plussana tosin mainittakoon, että niinä neljänä vuotena kun asuimme yhdessä, sain äärimmäisen vapaasi valita asuntomme sisustuksen juuri haluamakseni. Kunhan ostin kaikki huonekalut käytettynä, siltä varalta, että niistä pitäisi hankkiutua jossain kohtaa eroon, koska eihän sitä tiedä mitä huominen tuo tullessaan, voidaan vaikka muuttaa eri kaupunkiin, ja sitten on epäkäytännöllistä jos on paljon sellaista tavaraa, minkä haluaa säilyttää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ehdotin hänelle vitsillä siivoojan palkkaamista. Tienaa sen verran, että siihen ei talous kaatuisi. Kämppä on ihan alkuperäiskunnossa, joten siitä ei saisi edes siivoamalla kunnollista, mutta sentään vähän viihtyisämmän. Aiemmin siellä asui valtava lauma koiria, joiden haju ei ole vieläkään lähtenyt sieltä. Kysyin tänään, haluaisiko hän minun verhojani. Eivät oo mitään unikko-kuvioisia, vaan ihan miehen asuntoonkin sopivia, mutta sanoi ei kiitos.
Mies tekee yrittäjänä todella pitkiä työpäiviä, joten ymmärrän, ettei ihan joka päivä oo asuntoaan jynssäämässä, mutta vähän saisi olla enemmän "otetta", että kämppä olisi edes asuttava ja paidat reiättömiä.
av
Eksäni piti oman kämppänsä ihan huippukunnossa, minä sain valituksia kun en siivonnut kerran paria leivänmurusta. Muutettiin yhteen ja siitä alkoi sikailu, mies ei siivonnut edes omia jälkiään. En tämän kokemuksen takia uskalla tehdä mitään johtopäätöksiä siitä, millainen mies olisi jos asuisimme yhdessä...
ap*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin samanlaisen tapauksen kanssa vuosikausia yhdessä. Kävi ilmi, että sisustamaton asunto oli sisustamaton, koska tavarat oli tarkoitettu väliaikaisiksi. 15 vuotta aiemmin siis. Kävi ilmi, että kaikki muukin miehen elämässä oli vain "väliaikaista": kaverit, työ, parisuhde, muukin elämäntilanne. Mies oli sitoutumiskammoinen ja eli aina jossain taivaanrantaan maalaillussa "paremmassa huomisessa", sen sijaan että olisi ottanut kontrollia elämästään tässä ja nyt. Lopputuloksena loputon paikoillaan jumittaminen ja kykenemättömyys päätöksiin. Erohan siitä tuli.
Plussana tosin mainittakoon, että niinä neljänä vuotena kun asuimme yhdessä, sain äärimmäisen vapaasi valita asuntomme sisustuksen juuri haluamakseni. Kunhan ostin kaikki huonekalut käytettynä, siltä varalta, että niistä pitäisi hankkiutua jossain kohtaa eroon, koska eihän sitä tiedä mitä huominen tuo tullessaan, voidaan vaikka muuttaa eri kaupunkiin, ja sitten on epäkäytännöllistä jos on paljon sellaista tavaraa, minkä haluaa säilyttää...
Miksi plussaa on se, että sisustus tehtiin juuri niin kuin SINÄ haluat? Yhteisessä kodissa?
En ymmärrä, miksi minun kotini pitäisi miellyttää miesystävääni. Eli en muuta miehen kodista mitään, hän ei tarjoa minulle omia verhojaan jne. Jokaisella on vapaus elää omaa elämäänsä. Se siivoaa, jota lika kauhistuttaa eli miksi ihmeessä ap ei tiskaa, luuttua jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin samanlaisen tapauksen kanssa vuosikausia yhdessä. Kävi ilmi, että sisustamaton asunto oli sisustamaton, koska tavarat oli tarkoitettu väliaikaisiksi. 15 vuotta aiemmin siis. Kävi ilmi, että kaikki muukin miehen elämässä oli vain "väliaikaista": kaverit, työ, parisuhde, muukin elämäntilanne. Mies oli sitoutumiskammoinen ja eli aina jossain taivaanrantaan maalaillussa "paremmassa huomisessa", sen sijaan että olisi ottanut kontrollia elämästään tässä ja nyt. Lopputuloksena loputon paikoillaan jumittaminen ja kykenemättömyys päätöksiin. Erohan siitä tuli.
Plussana tosin mainittakoon, että niinä neljänä vuotena kun asuimme yhdessä, sain äärimmäisen vapaasi valita asuntomme sisustuksen juuri haluamakseni. Kunhan ostin kaikki huonekalut käytettynä, siltä varalta, että niistä pitäisi hankkiutua jossain kohtaa eroon, koska eihän sitä tiedä mitä huominen tuo tullessaan, voidaan vaikka muuttaa eri kaupunkiin, ja sitten on epäkäytännöllistä jos on paljon sellaista tavaraa, minkä haluaa säilyttää...
Kuulostaa tutulta. Elin 12 vuotta suhteessa, missä mitään huonekaluja ei saanut ostaa kuin korkeintaan käytettynä, koska muutto voi olla tosi asia päivänä minä hyvänsä. Erosta on jo 15 vuotta, ja mies asuu edelleen samassa asunnossa, josta oli muka aina "tiedä vaikka huomenna" muuttamassa. Nykyisen kanssa en asu yhdessä, ja hän silti kontroloi kokoajan, etten vaan osta mitään huonekaluja, tai uutta pyörää, jostaolen haaveillut. Nämä kun on täyttä rahanhukkaa. Pyörä pitää olla joku risa, jonka hän on löytänyt ojanpenkalta. Arvatkaa huvittaakosillä kulkea.... Mies siitäkin valittaa, kun en sitä käytä. Miksikähän, kun on kiero ja väärä, ja ilmat ei pysy kumeissa. Mikähän siinä on kun toisen ihmisen elämään pitää kokoajan puuttua, vaikka ei asuta edes yhdessä. En ikinä pyydä mieheltä rahaa, eikä hän maksa mitään ostoksiani, että siitä ei ole kysymys.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi minun kotini pitäisi miellyttää miesystävääni. Eli en muuta miehen kodista mitään, hän ei tarjoa minulle omia verhojaan jne. Jokaisella on vapaus elää omaa elämäänsä. Se siivoaa, jota lika kauhistuttaa eli miksi ihmeessä ap ei tiskaa, luuttua jne.
Jos miehen sisustusmaku eroaisi omastani, se olisi ok, mutta mielestäni ikkunasta ei kuulu roikkua riekaleina olevia lakanoita.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä herran tähden muuta yhteen.Mä tein sen virheen exäni kanssa ja kaduin katkerasti, se oli myös syy eroon.Ei ikinä parisuhteeseen sottapossun kanssa! Oikeasti se ei näe syytä parantaa tapojaan etkä sinä saa sitä asennetta muuttamaan nalkuttamalla.Sä vaan katkeroidut kun siivoat sen jälkiä kun et pysty itse elämään sikolätissä.
Itse en pystyisi yöpymään tuollaisissa olosuhteissa.
Eihän se esim ole normaalia että tiskit lojuu päivätolkulla. Eikö hänellä ole astianpesukonetta? Tai miten vaikeaa on muka pestä ne kiposta ja kupit heti käytön jälkeen?
Yök. Onko hän alkkis tai onko mt-ongelmia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin samanlaisen tapauksen kanssa vuosikausia yhdessä. Kävi ilmi, että sisustamaton asunto oli sisustamaton, koska tavarat oli tarkoitettu väliaikaisiksi. 15 vuotta aiemmin siis. Kävi ilmi, että kaikki muukin miehen elämässä oli vain "väliaikaista": kaverit, työ, parisuhde, muukin elämäntilanne. Mies oli sitoutumiskammoinen ja eli aina jossain taivaanrantaan maalaillussa "paremmassa huomisessa", sen sijaan että olisi ottanut kontrollia elämästään tässä ja nyt. Lopputuloksena loputon paikoillaan jumittaminen ja kykenemättömyys päätöksiin. Erohan siitä tuli.
Plussana tosin mainittakoon, että niinä neljänä vuotena kun asuimme yhdessä, sain äärimmäisen vapaasi valita asuntomme sisustuksen juuri haluamakseni. Kunhan ostin kaikki huonekalut käytettynä, siltä varalta, että niistä pitäisi hankkiutua jossain kohtaa eroon, koska eihän sitä tiedä mitä huominen tuo tullessaan, voidaan vaikka muuttaa eri kaupunkiin, ja sitten on epäkäytännöllistä jos on paljon sellaista tavaraa, minkä haluaa säilyttää...Kuulostaa tutulta. Elin 12 vuotta suhteessa, missä mitään huonekaluja ei saanut ostaa kuin korkeintaan käytettynä, koska muutto voi olla tosi asia päivänä minä hyvänsä. Erosta on jo 15 vuotta, ja mies asuu edelleen samassa asunnossa, josta oli muka aina "tiedä vaikka huomenna" muuttamassa. Nykyisen kanssa en asu yhdessä, ja hän silti kontroloi kokoajan, etten vaan osta mitään huonekaluja, tai uutta pyörää, jostaolen haaveillut. Nämä kun on täyttä rahanhukkaa. Pyörä pitää olla joku risa, jonka hän on löytänyt ojanpenkalta. Arvatkaa huvittaakosillä kulkea.... Mies siitäkin valittaa, kun en sitä käytä. Miksikähän, kun on kiero ja väärä, ja ilmat ei pysy kumeissa. Mikähän siinä on kun toisen ihmisen elämään pitää kokoajan puuttua, vaikka ei asuta edes yhdessä. En ikinä pyydä mieheltä rahaa, eikä hän maksa mitään ostoksiani, että siitä ei ole kysymys.
Nyt on ihan pakko kertoa sulle että suhteessa jossa ei asuta saman katon alla eikä maksella yhteistä asuntolainaa tms. ei kummallakaan ole mitään oikeutta puuttua toisen rahankäyttöön. Sä jukoliste ostat sen pyörän josta olet haaveillut, sama koskee huonekaluja omaan kotiisi. Ne huonekalut kun ovat kuvioissa vielä silloin kun olet tuon ukkelin heivannut (toivottavasti nopsaan, älä muuta yhteen). Sun ostokset eivät sille kuulu pätkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Eww. Siitä vaan muuttamaan yhteen!
Ei nyt pidä olla niin jyrkkä 😉
No eivät toki kaikki elä siivosti koskaan, mutta ei nyt välttämättä tarvitse vetää täysin järkkymättömiä johtopäätöksiä. Itse olin yksin asuessani melkoisen huoleton, ei siis paskaista ollut, mutta sekaista senkin edestä enkä hirveän usein viitsinyt laittaa kämppää vimpan päälle järjestykseen. Mutta yhdessä asuessa olen ihan erilainen, koti on kyllä aina siisti. No okei, mies on meistä se huomattavasti parempi siivoamaan ja paljon järjestelmällisesti kuin minä, mutta omaa osuuttani siivoamisesta en kyllä jätä väliin.
Olen parisuhteessa miehen kanssa, joka ei ole koskaan asunut naisen kanssa samassa osoitteessa. Ikää jo 50, joten sisustus on aika askeettinen. Mutta pikku hiljaa se vain on alkanut muuttua minun näköiseksi, kun vien jotain pientä aina mennessäni ja siivoilen ihan ohimennen.. Ei ole tullut mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin samanlaisen tapauksen kanssa vuosikausia yhdessä. Kävi ilmi, että sisustamaton asunto oli sisustamaton, koska tavarat oli tarkoitettu väliaikaisiksi. 15 vuotta aiemmin siis. Kävi ilmi, että kaikki muukin miehen elämässä oli vain "väliaikaista": kaverit, työ, parisuhde, muukin elämäntilanne. Mies oli sitoutumiskammoinen ja eli aina jossain taivaanrantaan maalaillussa "paremmassa huomisessa", sen sijaan että olisi ottanut kontrollia elämästään tässä ja nyt. Lopputuloksena loputon paikoillaan jumittaminen ja kykenemättömyys päätöksiin. Erohan siitä tuli.
Plussana tosin mainittakoon, että niinä neljänä vuotena kun asuimme yhdessä, sain äärimmäisen vapaasi valita asuntomme sisustuksen juuri haluamakseni. Kunhan ostin kaikki huonekalut käytettynä, siltä varalta, että niistä pitäisi hankkiutua jossain kohtaa eroon, koska eihän sitä tiedä mitä huominen tuo tullessaan, voidaan vaikka muuttaa eri kaupunkiin, ja sitten on epäkäytännöllistä jos on paljon sellaista tavaraa, minkä haluaa säilyttää...Miksi plussaa on se, että sisustus tehtiin juuri niin kuin SINÄ haluat? Yhteisessä kodissa?
Koska sisustukseen liittyvät asiat ovat sellaisia, mistä usein tulee kiistoja parisuhteessa, ihan niinkuin siitäkin, mitä tehdään ruoaksi. Sain siis sisustaa asunnon juuri haluamani laiseksi, sekä söimme aina mitä minä halusin (koska minä tein aina ruoat), koska loppujen lopuksi olin suhteessa ainoana aktiivisena osapuolena ja mies vähän loismaisesti soluttautui minun elämääni. Nautti siis lopputuloksesta (kivasta asunnosta, hyvästä ruoasta, ym.) osallistumatta itse sen rakentamiseen. Ja tietysti toinen jalka kuitenkin aina ovesta ulkona, jos vaikka löytyisi jotain kivempaa, minkä rakentamiseen haluaisi oikeasti sitoutua.
Yllä olevassa ei kuitenkaan ole kyse parisuhteesta, vaan toisen elämän kannibalisoimisesta.
-Se, jolle suuntasit kommenttisi.
Miten arvelisit hänen suhtautuvan, jos ehdottaisit, että laitatte yhdessä asunnon viihtyisämmäksi? Käytte hankkimassa verhoja ja muuta tarpeellista ja autat häntä siivoamisessa.