Burn out+masennus eikä mahdollisuutta saikkuun
Tällainen todettu.Toinen vuoden sisään.Suositeltiin usean viikon sairaslomaa.En pysty pitämään 😑!Olen kuoleman väsynyt.
Töistä en voi olla pois,tuuraajaa ei ole ja työskentelen yksin.Kukaan ei pysty paikkaamaan (ei tietoja eikä osaamista,joutuisin kouluttamaan pitkään) ja paikka menee nurin jos olen pois.Sekä rahallisesti että muutenkin.
Miten olette selvinneet tällaisesta?Nykymaailman työelämä on toivotonta.
Kommentit (54)
Työuupumuksesta toipuminen on todella hidasta. Itsellä 1,5 vuotta siitä, kun pääsin lopen uupuneena, aivan liian suuren työkuorman alta ja huonosti johdetusta yrityksestä uuteen työpaikkaan. Uudessa työpaikassa asiat on hyvin, homma toimii ja työkuorma on kohtuullinen. Silti en tunne oloani vieläkään normaaliksi. Väsyn todella nopeasti, muisti on huono, ajatus takkuilee. Työt hoituu työnantajaa tyydyttävästi, vapaa-ajalla jaksan hyvin vähän. Eihän se edellisessä työpaikassa itsensä piippuun vetäminen enää kovin järkevältä tunnu, kun seurausten kanssa joutuu vieläkin elämään.
Niin haukkumisella tarkoitin tyhmää ja nyt myös lapasta.Olen pitänyt lomia (paitsi ylityöt),kun tilanne oli aiemmin toinen.
Käsitän ihmisten mielipiteet.Ette ole ihan kartalla,en voi kertoa kaikkea.
En tee tällä ketjulla mitään.Pyysin samassa tilanteessa olleitten kokemuksia.Muut eivät tiedä sen enempää lopulta.Pari kertomusta tulikin.
Kiitos neuvoista.
Ap
Aloita heti tänään dokumentoinaan/ohjeistamaan miten tehtäväsi hoidetaan; jokainen työaskel. Onpahan edes joku jolla firma pääsee eteenpäin.
Lieneekö ap Sauli Niinistö vai armeijan joku kiho vai HUS:in keskoshoidon ylilääkäri vai Suomen sähkönjakelun joku dirikka linjoilla? Vai mikä yli 200 henkilön firma on TÄYSIN riippuvainen yhden asiantuntijan työpanoksesta ja jolla menee niin huonosti ettei pysty palkkaamaan ketään jakamaan kriittistä työtehtävää?
Vierailija kirjoitti:
Niin haukkumisella tarkoitin tyhmää ja nyt myös lapasta.Olen pitänyt lomia (paitsi ylityöt),kun tilanne oli aiemmin toinen.
Käsitän ihmisten mielipiteet.Ette ole ihan kartalla,en voi kertoa kaikkea.
En tee tällä ketjulla mitään.Pyysin samassa tilanteessa olleitten kokemuksia.Muut eivät tiedä sen enempää lopulta.Pari kertomusta tulikin.
Kiitos neuvoista.
Ap
Noh, jos haluat vetää itsesi kiikkuun, joko fyysiseen tai psyykkiseen, niin omapa on asiasi. Terve tuo tilanne ei ole millään lailla arvioituna. Tasavallan presidentillekin löytyy sijainen, tuskin sinä sen kummempi olet.
Vierailija kirjoitti:
26,no todellakin on.Tästä on puhuttu,mutta mitään ei ole tehty.
No joo.Yritän keksiä tapoja jaksaa.Työt venyy helposti 12 tuntisiksi,viikonloppuna soitellaan kotiin yms.Teen töitä myös kotona usein.Raivostuttavaa ja kestämätöntä.
Yritän pitää huolta fyysisestä terveydestä parhaani mukaan.Levätä kun voin.Irtautua tietoisesti työasioista.Asiantuntijatyössä se on kyllä vaikeaa,kun itse ratkoo kaiken.Päähän ne putkahtaa,vaikka kuinka yrittää kotona rauhoittua.
Ap
Sulle ilmeisesti työ on koko elämä? Millään muulla ei ole mitään väliä? Kukaan sulle tärkeä ihminen ei jää kaipaamaan sua, jos kuolet? Sulla ei ole elämässäsi enää mitään, mitä haluaisit kokea?
Sairauskohtaus, jonka vuosia sitten sain, on erittäin harvinainen. Vielä harvinaisempaa on, että joku selviää siitä hengissä. Ennuste on erittäin huono. Kun makasin liikuntakyvyttömänä sairaalan sängyssä, mun mieleni täyttyi asioista, jotka halusin vielä kerran kokea. Edes yhden kerran. Eivätkä ne liittyneet millään tavalla vaativaan asiantuntijatyöhöni. En ollutkaan vielä valmis kuolemaan.
Kannattaa ihan oikeasti miettiä, eikö elämässäsi ole enää mitään muuta? Vaikka selvisinkin hengissä, mitään niin hirvittävän kivuliasta en ole koskaan aikaisemmin kokenut. En osannut edes kuvitella, että sellaista kipua voisi olla olemassa, ja olen sentään synnyttänyt ilman mitään kivunlievitystä ja multa on murtunut luita. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, tekisin toisin.
t. Nro 22
Pakko todeta,että toivottavasti edes saatte jotain tosta että ette kuuntele,vaan tulkitsette ja työnnättä omia mielipiteitä.Kun ihminen kertoo olevansa pakkoraossa,niin eiköhän ole.
Jos itsellö on elämässä asiat hyvin,niin ei ehkä kaikkea käsitä.Toivottavasti pääsee ap puhumaan jollekin ulkopuoliselle.

Höpsis, ap sai apua jo. Hän sai kehotuksen jäädä saikulle ja hoitamaan itsensä kuntoon. Hän ei halua tehdä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Pakko todeta,että toivottavasti edes saatte jotain tosta että ette kuuntele,vaan tulkitsette ja työnnättä omia mielipiteitä.Kun ihminen kertoo olevansa pakkoraossa,niin eiköhän ole.
Jos itsellö on elämässä asiat hyvin,niin ei ehkä kaikkea käsitä.Toivottavasti pääsee ap puhumaan jollekin ulkopuoliselle.
Tässä vaan yritetään saada ap ymmärtämään, että hänen ei ole pakko olla siinä pakkoraossa, vaikka kuinka siltä tuntuu.
Annan ohjeeni.Tunnistan tilanteesi.
Työtilanteeseesi en puutu,tiedät sen itse parhaiten.Älä kuormita liikaa itseäsi fyysisesti,kehosi tarvitsee fyysistä lepoa.Vältä alkoholia.
Pyri tekemään asioita joista olet nauttinut.Älä soimaa itseäsi tekemättömistä asioista.Yritä tuoda elämään iloa tavalla tai toisella.
Puhu tilanteesta kelle vain.Tarvitset tukea ja apua.
Vierailija kirjoitti:
Pakko todeta,että toivottavasti edes saatte jotain tosta että ette kuuntele,vaan tulkitsette ja työnnättä omia mielipiteitä.Kun ihminen kertoo olevansa pakkoraossa,niin eiköhän ole.
Jos itsellö on elämässä asiat hyvin,niin ei ehkä kaikkea käsitä.Toivottavasti pääsee ap puhumaan jollekin ulkopuoliselle.
Yksikään työpaikka ei ole niin arvokas, että sen takia kannattaisi tappaa itsensä. Sen hokeminen on tämän ketjun ainoaa järkevää antia, ap ei vaan halua ymmärtää.
Sinulla on vain yksi elämä. Tuskin haluat menettää terveytesi työpaikassa, joka vähät välittää työntekijöidensä terveydestä.
1. Pidä työajoista kiinni. Hanskat naulaan, kun suunniteltu työaika loppuu
2. Pyydä itsellesi avustaja, jolle jaat nykyistä työkuormaa
3. Puhelin kiinni työajan ulkopuolella
4. Nuku
5. Liiku
Ja nämä, jos todella et voi jäädä sairauslomalle. Ilman muutosta työssä et voi toipua. Eli rajat työnantajalle sekä itselle.
Ap.n tärkeily on ärsyttävää. Luulee olevansa korvaamaton, vaikkei osaa edes kirjoittaa. Ilmiselvä mies: naisilla on realistisemmat käsitykset taidoistaan ja roolistaan.
Välimerkin jälkeen tulee välilyönti. Näin alkeellinen virhe korjataan missä tahansa opinnäytetyössä. Ap on opiskelemston duunari.
Järki käteen nyt. Työtekijä ei ole orja.