Huolehtivat vanhemmat/kumppanit!
Te joista on pidetty vähän liikaa huolta penskoina oette varmaankin niitä vaikeimpia ja hankalimpia kumppaneita. Teillä on itsekkäät ja itsekeskeiset odotukset itseänne kohtaan ja sitten se, mitä te hellitte omana hyveenänne, muka huolenpito toisista saattaakin joko olla vallankäyttöä, jolla toinen alistetaan näkymättömällä, pieleen osuvalla kiitollisuudenvelalla valtaanne. Tai laskette itse huolenpitonne toiselle mahtavaksi eduksi, vaikka itseasiassa te ette ole tehneet toiselle asioita, joita hän tarvitsisi kipeimmin, vaan asioita, joista te tykkäätte (pitää huolta). Tämä ei ole mitään jaloa huolenpitoa toisesta, vaan julmaa valtaa.
Jos sitten sen varjolla te syytätte että huolenpitonne ei tehnytkään toisesta mieleistänne kumppania.
Kommentit (46)
Ja olenkin kasvattanut, mutta lapseni saavat nyt tehdä saman ja jos minä kykenin siihen, niin niin kykenevät hekin. Mitä vittua täällä nutistaan jostain voileivistä? Tehkööt ite.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut ihan normaali lapsuus, nuoruus ja aikuisuus. Lapsena musta huolehdittiin, rakastettiin, asetettiin rajat, rohkaistiin ja kannustettiin. Samoin olen tehnyt omien lasteni kohdalla. Olen oppinut, että rakastaminen ja välittäminen näkyvät sanojen lisäksi myös tekoina. Tapana, millä rakkaitamme kohtelemme. Päinvastoin kuin kuvittelet, se ei hankaloita parisuhteessa ja perheessä elämistä vaan helpottaa sitä.
Siis voisitko perustella ajatuksiasi minusta esittämässä, että se hankaloittaa perhe-elämää?

Tajuatko ollenkaan, että se, mitä olet tajunnut ei ole ollenkaan omaa ansiotasi tuossa tilanteessa? Et voi syyttää minua etten mä osaa, kosoa et sä itsekään mitään sen eteen ole tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut ihan normaali lapsuus, nuoruus ja aikuisuus. Lapsena musta huolehdittiin, rakastettiin, asetettiin rajat, rohkaistiin ja kannustettiin. Samoin olen tehnyt omien lasteni kohdalla. Olen oppinut, että rakastaminen ja välittäminen näkyvät sanojen lisäksi myös tekoina. Tapana, millä rakkaitamme kohtelemme. Päinvastoin kuin kuvittelet, se ei hankaloita parisuhteessa ja perheessä elämistä vaan helpottaa sitä.
Siis voisitko perustella ajatuksiasi minusta esittämässä, että se hankaloittaa perhe-elämää?
Viittasin aloituksesi ensimmäiseen lauseeseen "Te joista on pidetty vähän liikaa huolta penskoina oette varmaankin niitä vaikeimpia ja hankalimpia kumppaneita." Siis oletukseesi, että mun kaltaiseni olisivat jotenkin vaikeita tai hankalia kumppaneita.

Jaa no joo. Aika moni vain tuntuu ulisevan ettei kumppani tee hänen eteeensä sitä tai tätä, minkä voisi tehdä itsekin kuten vaikkapa varata pöydän päästäkseen ulos tuulettumaan, mutta joillain on varaa marista tuostakin parisuhteessa.