Moikkaatko vähemmän tuttua reippaasti jos sinulla on mahdollisuus hilpaista vaivihkaa hänen ohitseen?

En todellakaan.. katson varalta ihan muualle jos se toinen moikkaa ja esitän iloisen yllättynyttä jos pitää moikata. Lisäksi olen kiireisen näköinen, jotta voin jatkaa matkaa. Saatan tehdä näin paremmillekin tutuille, e vaan jaksaisi jäädä koskaan juttelemaan jos ei ole erikseen sovittu. En tiedä miksi :/

Mä en tunnista ihmisiä joten yleensä kävelen vaan ohi. Unohdan nimet ja kasvot samantien jollei  niillä ole mulle merkitystä.Harvalla on.

Mieluiten hiihtelen ohi. En jaksa mitään väkinäistä smalltalkkia.

Riippuu tuttavasta, mutta tuollaista sattuu kyllä tuhkatiheään. Olen tällainen harmaa kilttimies joka kukaan ei huomaa ja saatan kävellä metrin päästä naapurista tai työkaverista ilman että nämä tunnistavat. Minusta nämä tilanteet ovat aika koomisia ja olen monesti miettinyt että minua voisi hyödyntää panttivanki- ja kriisitilanteissa. Näkymättömänä voisin käydä hakemssa panttivangit turvaan kenenkään huomaamatta.

Joskus esitän kaivavani kassista jotain ja kävelen samalla, toivon ettei tuttu tule jutulle.

Moikkaan. Ei ole niin vaikeaa. Noloa tuo muualle katselu, kun sen AINA huomaa, että se on teeskenneltyä.

Riippuu millainen tuttu. Mutta häpeäkseni myönnän, että välillä oikeasti arpoo pitääkö jotakin vanhaa koulukaveria moikata, vaikkei kuitenkaan edes kouluaikana ollut missään tekemisissä. Helpommaksi tietysti tulisi, jos vain moikkaisi. Mutta monesti kävelen vain ohi muka huomaamatta, jollei nyt esim. vahingossa katseemme kohtaa, jolloin on ikään kuin pakko tervehtiä. 

Jos näen jonkun tutun, ja jos on mahdollista mennä sillä tavalla, ettei hän huomaa minua, niin ehdottomasti hilpaisen taka-alalle vaivihkaa. Ainakin tällä seudulla ollaan sitä niin ollakseen olevaa valikoivaa porukkaa, että se hyvän päivän, huomenen ja tervehdyksen kuuleminen on todella harvinaista.  Ihmiset ovat tällä seudulla aika tavalla omissa valitsemissaan porukoissa ja kuppikunnissa ja lisäksi tämä paikkakunta on vain pelkkiä juntteja täynnä.

En muutenkaan tervehdi enää ketään. Johtunee siitä, että muut (etenkään naapurit) eivät sitä enää ole tehneet vuosikausiin. Jos näen jonkun tutun, joka sanoo oikein raikuvalla äänellä, että:  " Moi!!", niin jostakin syystä menen lähes kokonaan takalukkoon. Kun ei enää saa osakseen hyvää ja asiallista kohtelua, niin kaikenlainen tervehtiminen ja ne rituaalit tuntuu jotenkin niin kaukaiseen ajanjaksoon iäksi kadonneilta ja unohduksien hämäriin sulautuvilta.