Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun lapsi vihaa etävanhempaa..
16.10.2017 |
Sydän särkyy lapsen vihan kohteena. Erosta jo kolme vuotta, mutta silti 12-vuotias elättelee toiveita yhteenpaluusta. En palaa exän kanssa ikinä yhteen. Lapselle en kaikkea voi kertoa eron suhteen. Kun asiasta keskustellaan, lapsi saa raivarit. Kirominen ja haukkuminen on ihan silmitöntä. Oma jaksaminen tuohon käytökseen alkaa olla lopussa. Muut perheenjäsenet saavat aina osansa raivokohtauksista. Surettaa. Sanoin lapselle, että jos meillä on niin huono käydä, niin ehkä pitäisi jättää tulematta. Tietysti tämäkin kääntyi lapsen päässä niin, että häntä ei haluta meille.
Mitä tässä voisi tehdä, kokemuksia? Kuinka pitkälle etälapsi ikään kuin saa mennä, että tulee piste ja lapsen on parempi olla vain lähihuoltajan luona? Lasta on nämä vuodet manipuloitu vihaamaan minua. Täytyykö minun ottaa vihat vastaan loputtomasti?
Kommentit (12)
No jos haluat provoksi ajatella, niin ihan vapaasti.
Löytyisikö muuta kommentoijaa, jolla olisi vastaavasta kokemuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsella voi olla muelenterveysongelmia. Ne pitäisi hoitaa.
Mielestäni lapsen olisi hyvä asua vähän aikaa lähihuoltajan luona. Sitähän lähihuoltaja tässä nyt ilmeisesti yrittää. Tosin meillä miehen lasta manipuloitiin melkein 10vuotta haukkumalla isää ja valittamalla kun ei osallistu mihinkään (ei pitänyt paikkansa). Sitten kun isä ja poika halusivat että15 v muuttaa isän luo niin äiti käänsi kelkkansa ja vaati pojan itselleen ja uhkaili oikeudella. Isä luopui lapsestaan sillä sosiaalitoimisto oli äidin puolella. Mitään yhteyttä lapseen ei ole, mutta ei sitä ollut kai aiemminkaan kun lasta painostettiin inhoamaan isäänsä (ja nyt ei ole kyse alkoholistista vaan ihan fiksusta miehestä). Mies ei kaipaa "entistä" lastaan, sillä kiintymyssuhdetta ei syntynyt kun ero tuli vauvavuotena ja sen jälkeen koko homma lähti käsistä kun ei kerran silloin 2000-luvun alussa vielä ajateltu että isäkin voi kasvattaa lasta (eikä taideta ajatella vieläkään) Kärsijä tässä oli lapsi, tietysti... :/
Hei!
Tuntuu, että lapsi käsittelee vihan ja kiukun kautta omaa pettymystään ja suruaan eroon liittyen. Lienee ihan yleistäkin. Sinulta vanhempana vaatii vahvuutta kestää nämä tunteenpurkaukset ja tukea lasta tuomitsematta ja kieltämättä hänen tunteitaan. Neuvoisin keskustelemaan hänen kanssaan "tunteita sanoittaen". Kysy miltä lapsesta ero tuntuu ja ymmärrät hänen olevan pettynyt ja vihainen. Kerro, että tunteet ovat sallittuja, oikeita, eivätkä ne tee lapsesta huonoa. Kerro itsekin surevasi eroa, mutta se näkyy toisin. Muista korostaa, että molemmat vanhemmat rakastavat edelleen lasta. Kysyisin ehkä myös neuvoa ammattilaisilta esim. kunnan perheneuvolasta, että miten tukea lasta. On läheisyyden merkki, että lapsi uskaltaa näyttää myös kielteiset tunteet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskusteluita on ollut ja ymmärrystäkin. Onkohan tämä nyt vaan loppuelämän projekti, että lapsii vihaa minua ja kolme vuotta on tätä käyty läpi.. vaikka olenkin hänen äiti, niin jaksaminen on vain tullut tien päähän. Kun ei ne keskustelut ja ymmärrykset vie mihinkään.
Muut perheenjäsenet ovat sisarus ja avopuoliso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten niin kääntyi lapsen päässä? Itsehän sinä kerrot meille hakevasi rajaa, jonka jälkeen vastuusi raukeaa. Sori, ei raukea. Olet pikkuisen liian etä nyt.
Etsi apua, itsellesi. Olet aloitusviestissäsi hylännyt oman lapsesi jo kaksi kertaa ja etsit vielä oikeutusta sille ja syyllinen omaan rajuun hylkäävyyteesi on puhtaasti se toinen tyyppi, joka on manipuloinut...
Vihaat ja halveksit lastasi, siitä hyvästä, että tämä kokee aivan oikeantasoista raivoa vanhemmasta, joka on valmis nakkaamaan hänet elämästään.
Oletko yleisemminkin marttyyriuteen taipuvainen tai muuten teatraalinen?
Onko lapsi narsisti? Onko narsismi VARMASTI poissuljettu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen ei tietenkään tarvitse tietää kaikkea vanhempien parisuhteesta, mutta eikö tietyn ikäiselle lapselle voi jo suoraan sanoa, että exä on varmasti loistava ja kiva vanhempi, hyvä niin, mutta ei ollut niin kiva puolisona? Eli, että ei, en halua palata yhteen, isompana kyllä tajuat kuvion, mutta nyt se pitää vaan hyväksyä? pahempiakin asioita tapahtuu lapsille tässä maailmassa, sinulla on kuitenkin rakastavat vanhemmat molemmat elossa.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin kääntyi lapsen päässä? Itsehän sinä kerrot meille hakevasi rajaa, jonka jälkeen vastuusi raukeaa. Sori, ei raukea. Olet pikkuisen liian etä nyt.
Etsi apua, itsellesi. Olet aloitusviestissäsi hylännyt oman lapsesi jo kaksi kertaa ja etsit vielä oikeutusta sille ja syyllinen omaan rajuun hylkäävyyteesi on puhtaasti se toinen tyyppi, joka on manipuloinut...
Vihaat ja halveksit lastasi, siitä hyvästä, että tämä kokee aivan oikeantasoista raivoa vanhemmasta, joka on valmis nakkaamaan hänet elämästään.
Oletko yleisemminkin marttyyriuteen taipuvainen tai muuten teatraalinen?
Miten ap on hylännyt lapsen? Lukeeko siinä edes, että olisi lapselle omista ajatuksistaan puhunut? Hohhoijakkaa..
Alue: Aihe vapaa
Sä taidat olla sama provoilija, joka kirjoitteli väkivaltaisesta etäisästä.