50 eurolla pitäisi ruokkia itsensä ja lapset neljä päivää
Ei ole kouluruokaakaan nyt, eli kaikki tehdään kotona sitten. Ei syödä linsseja, soijaa eikä makkaraa, myöskään kaaliruuat eivät kaikille maistu.
Kommentit (38)
Tuntuu uskomattomalta, ettei muka keksi mitään 50 eurolla. Makaronilaatikon ainekset pariksi päiväksi saa puolella tuosta ja silti jää yli! Jos tilanne on noin heikko niin luulisi minkä tahansa kelpaavan.
Jaa. Itseni ruokin viikon parilla eurolla. Ja lapsille maistuu kaali- , linssi-, makkara- ja soijaruoat jossain muodossa kun pannaan maistumaan. Tai ovat syömättä.
Kyllä tuolla rahalla pystyy neljä ihmistä syömään neljä päivää, kunhan ei laita sitä herkkuihin.
Ostan tulla rahalla yhden hyvän paistin ja viinipullon. Köyhät kyykkyyn.
Hieman kyllä helpottaisi jos tietäsi, että kuinka monta lasta on ruokittavana. Mutta jos lapsia on alle puolen tusinaa, niin tuskin heitä ja itseä on kovinkaan suuri ongelma pitää ruoassa, jos tai kun on käytössä neljälle päivälle 50 €. Pientä vaivaa se saattaa vaatia, mutta ei mitenkään mahdotonta.
Meillä menee viikossa rahaa ruokaan 100e (kaksi aikuista). Tähän kuuluu aamiaiset, lounaat, välipalat, päivälliset ja iltapalat. Eli kaikki ateriat tehdään itse, myös eväät töihin. Ostamme laadukkaita kasviksia, lihoja jne, ei mitään säästöruokaa. Jos katsoisi vähän tarkemmin mitä ostaa, pääsisi paljon halvemmalla. Kyllä 50 eurolla pitää hätätilanteessa pärjätä 4 pv. Jos ei, niin se on uusavuttomuutta!
Perunaa, porkkanaa, makkaraa, jauhelihaa, hernekeittoa. Munakasta, makaroniruokia, kiusausta, mitä tahansa keittoa. Mannapuuroa, riisipuuroa.. helppoa!! Leivo itse sämpylöitä, lettuja..
Hernekeittoa 2pv ja kasvissosekeittoa 2pv. Kukin maistakoon haluamallaan tavalla. Niiden kanssa leipää ja levitettä. Aamupalaksi pakasteesta karjalanpiirakoita ja itse tehtyä mehukiisseliä. Kasviskeiton sijaan voit myös tehdä samoista kasviksista laatikkoruoan.
Jos tarvitaan vaikka leffailtaan herkkua, osta pop cornia ja tee pari kattilallista. Se maksaa euron.
Nyt ei sanota onko lapsia kymmenen teiniä vai kaksi alle kouluikäistä, mutta ei 50 euron pitäisi tehdä tiukkaa ruokabudjettina neljäksi päiväksi. Esimerkiksi leipää aamu- ja iltapalaksi 5€ (esim vaikka Ressumiehen saa 39 sentillä melkein mistä vain paketti, niin vitonen riittää jo aika pitkälle), melkein kilo juustoa (Oltermanni) 5-6 euroa, voipaketti jos ei ole jo kotona 2€, makaronilaatikkoainekset pariksi päiväksi kympin, ketsuppipullo 2€, joku tarjouslihanpalanen suikaleiksi toisten kahden päivän kastikkeeksi tai lihasopaksi, 6-7 €, mukaan perunoita ja juureksia 5€. Tuossa ollaan jo aika pitkällä, ja yläkanttiinkin arvioiden hintaa on jotain 35€, jää vielä humputteluunkin rahaa. Tai vaikka omeniin, mandariineihin, salaattiin jne.
Vierailija kirjoitti:
Heikko trolli. Keksi parempia.
0/5
Kuinka niin? Mitä nykyään saa 50 eurolla? Ei paljon mitään. Ja ei voi pitää jotain ruuasta yhtäkkiä, josta ei ennenkään ole pitänyt.

Hienoa, kyllä ainakin lihasopan taidan tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikko trolli. Keksi parempia.
0/5
Kuinka niin? Mitä nykyään saa 50 eurolla? Ei paljon mitään. Ja ei voi pitää jotain ruuasta yhtäkkiä, josta ei ennenkään ole pitänyt.
No kyllä me saadaan helposti kahden ihmisen ruuat viikoksi viidelläkympillä. Luulisi siis onnistuvan neljäksi päiväksi yhdelle aikuiselle + lapsillekin suht helposti ellei lapsia ole yli 5.
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei sanota onko lapsia kymmenen teiniä vai kaksi alle kouluikäistä, mutta ei 50 euron pitäisi tehdä tiukkaa ruokabudjettina neljäksi päiväksi. Esimerkiksi leipää aamu- ja iltapalaksi 5€ (esim vaikka Ressumiehen saa 39 sentillä melkein mistä vain paketti, niin vitonen riittää jo aika pitkälle), melkein kilo juustoa (Oltermanni) 5-6 euroa, voipaketti jos ei ole jo kotona 2€, makaronilaatikkoainekset pariksi päiväksi kympin, ketsuppipullo 2€, joku tarjouslihanpalanen suikaleiksi toisten kahden päivän kastikkeeksi tai lihasopaksi, 6-7 €, mukaan perunoita ja juureksia 5€. Tuossa ollaan jo aika pitkällä, ja yläkanttiinkin arvioiden hintaa on jotain 35€, jää vielä humputteluunkin rahaa. Tai vaikka omeniin, mandariineihin, salaattiin jne.
2 kouluikäistä,
Montako lasta sulla on jos et tuolla rahamäärällä ruoki neljää päivää? 15? :D
Vierailija kirjoitti:
50 eurolla pitäisi ruokkia itsensä ja lapset neljä päivää
Niin, eli ei valmisruokia ja joutuu vähän hintalappujakin katselemaan?
50 eurolla ei pitäisi olla minkäänlaista ongelmaa tehdä ruoat, jos mitään erityisallergioita yms. ei ole.
Perunaa riisiä ja makaronia pussit ne saa alle 10 eurolla isommankin määrän ja varmasti 4 päiväksi riittää. Sitten jää vielä 40 euroa muuhunkin, maitoa vaikka 10 litraa niihin 10 euroa, edelleen on 30 euroa.
Paketti voita, pari pakettia leipää, 6 euroa, vielä riittää 24 euroa.
Jotain lihaa 7 euroo kilo, vihanneksia ja hedelmiä 8 eurolla, ja vielä on 9 euroa jäljellä.
Toki, jos on tottunut ostamaan valmisruokaa yms. sitten tuo ei kyllä riitä varmaan mihinkään, mutta ruoka-aineksia 50 eurolla saa kyllä melko paljon jos ei osta heti hintahaitarin kalleimmasta päästä.
Vierailija kirjoitti:
Ostan tulla rahalla yhden hyvän paistin ja viinipullon. Köyhät kyykkyyn.
halpaan tyydyt.
Se vika vain, että teillä on pelkät lounaat tässä. Vielä neljä muuta ateriaa.
Purjovuoka. Tästä satsista syö 2 aikuista 3 päivää, eli veikkaan että tekin 2 päivää:
PURJOVUOKA
800 g perunoita
700 g purjoa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
300 g naudan (vähärasvaista) jauhelihaa
100 g juustoraastetta
maitoa
125 ml crème fraiche (tai pieni purkki)
2 rkl sinappia
2 rkl valkoviinietikkaa
voita
currya
pippuria
suolaa
Kuori ja keitä perunat. Tee muusi maidon ja voin avulla. Mausta suolalla.
Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Paista jauheliha melkein kypsäksi yhdessä sipulin ja valkosipulin kanssa. Lisää curry, pippuri ja suola (maun mukaan). Lisää renkaiksi pilkottu purjo ja sekoita. Lisää valkoviinietikka ja jatka kypsentämistä kunnes purjo on pehmeä (al dente).
Sekoita crème fraiche ja sinappi keskenään. Lisää seos purjo-jauhelihaseokseen.
Kaada purjo-jauhelihaseos voideltuun uunivuokaan. Sirottele n. 1/3 juustoraasteesta seoksen päälle. Kaada perunamuusi näitten päälle, tasoita kauhalla tai veitsellä päältä tasaiseksi. Lisää loput juustoraasteet.
Laita seos uuniin, n. 30 minuuttia 200 asteessa, kunnes päällys alkaa vähän ruskistua.
Niin, mikä tässä on ongelma? Uusavuttomuus?