Lue keskustelun säännöt.
Kaverit katosivat ruuhkavuosiin,
13.10.2017 |
Olen suht sosiaalinen ja nuorempana tykkäsin nähdä paljon kavereita, seurustella ja käydä ulkona.
Nyt kun itsellä ja muilla on lapsia, menee kaikkien arki ja viikonloput melkein lasten kanssa ja muissa kiireissä.
Olen kadottanut lähes kaikki ystävät ruuhkavuosien vuoksi.
Nyt vihdoin omat lapset alkavat olla isompia ja olisi taas aikaa ja halua käydä vaikka viihteellä tai edes syömässä/kahvilla kavereitten kanssa. Ongelma siis on tosiaan vain se, että kaverit ovat kaikonneet.
Olen jo pitkään viettänyt viikonloput kotona tylsäillen, ja enää en kehtaa laittaa kavereillekaan muka-spontaaneja "lähde drinkille?" -viestejä... Kun vastaus aina kuuluu "täällä on vesirokkoa", "Janipetterin jäkisviikonloppu" tai muuta vastaavaa.
Mitä ihmettä keksisin? Tässä iässä on vaikea saada uusia ystäviä, jolleivat ne tule luontevasti esim. työpaikan kautta. Haluan vain sosiaalisen elämäni takaisin! :(
Taas viikonloppu käsillä, ja kalenterissa pelkkää tyhjää..
Kritisoijille: en lähde sieneen tai metsään, enkä halua uutta harrastustakaan. Haluan vain kaveripiirini takaisin :D
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Osa mammoista muuttuu muuten aika ikäviksi lapset saatuaan. Lapsettomien kanssa voi käydä ulkona tuulettumassa, mutta muuten ei voi ottaa lapsiperheen arkeen mukaan, kun "eihän se mistään mitään tajua". Vaikka sattuisi olemaan lastentarhanopettaja. Suljetaan piirin ulkopuolelle.
Apua, se nyt vielä puuttuisi, että lisääntyjäkaverit koettaisivat saada minua mukaan lapsiperheen arkeen. Jos olisin kiinnostunut lapsiperhearjesta, olisin varmaan hankkinut lapsia itse. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekee mieli kysyä, mitä olet itse viime vuosien aikana tehnyt pitääksesi yllä näitä kadonneita ihmissuhteita? Oletko ehdottanut drinkkejä, lenkkejä, perhevierailuja tai -yökyläilyjä, oletko kysellyt kuulumisia? Siten ne vanhat ystävät pidetään, että edes soitellaan tai viestitellään, jos ei ehditä näkemään.
Kun elämät ovat kiireisiä, ainut keino treffailulle on sopia riittävän hyvissä ajoin etukäteen. Jos laitat viestiä perjantaina, että nähtäisiinkö huomenna, niin aika harvalla on oikeasti tyhjää - ihmiset haluavat elämästään merkityksellistä ja suunnittelevat siksi menojaan etukäteen. Mutta voit laittaa nyt viestiä, että sovittaisiinko marraskuulle joku drinksu- tai leffailta.
Jopa lapsettomana iltatreffit kaverien kanssa venyivät aina viikkojen päähän, koska ihmisillä on parempaakin tekemistä kuin odotella illat pitkät, että voi kunpa joku joskus pyytäisi johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa nyt kuitenkin, että normaalille ihmiselle, lukuunottamatta ikävuosia 12-20, oma perhe on aina tärkeämpi kuin kaverit. Evoluutio sanelee tämän, koska lajin selviäminen jää muuten lyhyeksi.
Kyllä minullekin oma aika on tärkeämpää kuin kavereiden tapaaminen, mutta silti tapaan kavereita useamman kerran viikossa.
Minä olen yli kolmekymppisenä saanut uusia ystäviä: töistä, yhdistyksistä joiden toimintaan ja hallitukseen olen mennyt rohkeasti mukaan, lasten kavereiden vanhemmista, yhteisten ystävien kautta esim. kaverin kolmekymppisillä oli hänen kaverinsa jonka kanssa tutustuttiin. Ei kai kukaan tosiaan kaupassa mene kyselemään, että "ootko mun kaveri?". Vaatii siis itseltä vähän aktiivisuutta. Pakkejakin olen saanut, kun vastapuoli ei olekaan halunnut syventää tuttavuutta. Mutta mitäs noista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa mammoista muuttuu muuten aika ikäviksi lapset saatuaan. Lapsettomien kanssa voi käydä ulkona tuulettumassa, mutta muuten ei voi ottaa lapsiperheen arkeen mukaan, kun "eihän se mistään mitään tajua". Vaikka sattuisi olemaan lastentarhanopettaja. Suljetaan piirin ulkopuolelle.
Apua, se nyt vielä puuttuisi, että lisääntyjäkaverit koettaisivat saada minua mukaan lapsiperheen arkeen. Jos olisin kiinnostunut lapsiperhearjesta, olisin varmaan hankkinut lapsia itse. :D
Minulle taas ei vapaaehtoisesti lapsettomana ole mikään ongelma poiketa vaikkapa arki-iltana perheellisen ystävän luona kahvilla ja samalla tehdä jotain lasten kanssa, piirtää tai rakentaa legoilla tms. tai ihastella uutta Elsa-nukkea, jos se on lapselle tärkeä. Tunti-pari kerrallaan nyt on kumminkin hyvin eri asia kuin omat lapset.
Mä en osaa auttaa. Ehkä naapureista löytyisi seuraa, lenkkisauna tms?
Me on tietoisesti pidetty kiinni ystävistä, sen näki niin selvästi että jotkut hävisivät siihen ruuhkavuosihelvettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa mammoista muuttuu muuten aika ikäviksi lapset saatuaan. Lapsettomien kanssa voi käydä ulkona tuulettumassa, mutta muuten ei voi ottaa lapsiperheen arkeen mukaan, kun "eihän se mistään mitään tajua". Vaikka sattuisi olemaan lastentarhanopettaja. Suljetaan piirin ulkopuolelle.
Apua, se nyt vielä puuttuisi, että lisääntyjäkaverit koettaisivat saada minua mukaan lapsiperheen arkeen. Jos olisin kiinnostunut lapsiperhearjesta, olisin varmaan hankkinut lapsia itse. :D
Minulle taas ei vapaaehtoisesti lapsettomana ole mikään ongelma poiketa vaikkapa arki-iltana perheellisen ystävän luona kahvilla ja samalla tehdä jotain lasten kanssa, piirtää tai rakentaa legoilla tms. tai ihastella uutta Elsa-nukkea, jos se on lapselle tärkeä. Tunti-pari kerrallaan nyt on kumminkin hyvin eri asia kuin omat lapset.
Okei, no minä en juuri pidä lapsista enkä saa tuollaisesta mitään irti.
Vierailija kirjoitti:
Minulle on mysteeri tuo lasten harrastus -kortti. Siis oikeasti? Vanhempieni nuoruudessa niihin käveltiin tai pyöräiltiin. Omassa lapsuudessa kuljettiin julkisilla. Ihan omatoimisesti jo pienestä asti. Sääntö oli aina se, että riittävän lähellä pitää olla ja sitä peliä sitten harrastetaan, mitä on tarjolla, eikä maksa liikaa.
Niin, eli kaikkien perheiden pitäisi omaksua sinun vanhempiesi säännöt? Minua ihmetyttää aikuiset ihmiset, jotka vetoavat siihen, mitä heidän vanhemmat ovat tehneet - ihan kuin jonkun random-Pirjon äippä olisi kasvatuksen ylin auktoriteetti.
Jos lapsi haluaa hararstaa ja vanhemmat olla mukana lapsen hararstuksessa, niin sitten näin on. Tämä on pois kavereilta, mutta lisää aikaa lapsen kanssa.
Vaikka jokainen perhe saa määrittää sääntönsä itse, niin aika ihmeellisenä pitäisin sitä, että esim. kisamatkoja sisältävä harrastus kiellettäisiin sen takia, että isän/ äidin ppitää ola varuilla, jos random-Pirjo kaipaa kaljakaveria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen hankkinut aina uusia kavereita sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopimaan. En oikeasti jaksaisi enää tuhlata vapaapäivää kutsuun, tuu drinkille. Menisi loppupäivä sitten väsyneenä pikku pöhnässä pilalle. Tai jos ottaisi useamman, niin seuraava päivä menisi hukkaan kankkusessa.
Tällä hetkellä elämäntilanteeseen sopii kaverit, joiden kanssa voi jutella leikkipuistossa tai tulevat omien muksujen kanssa kylään ja voidaan istua sen kaaoksen keskellä kahvilla ja jutella lasten leikkiessä keskenään.
Kaikki ymmärtävät, että viikonloput ovat perheaikaa ja haluavat viettää sitä perheenä, joten tapaamme yleensä viikolla lasten kanssa ja otamme siinä sivussa kaveriaikaa.
Kun tämä aika menee ohitse, niin sitten on taas toisenlaisten kaverien aika
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa mammoista muuttuu muuten aika ikäviksi lapset saatuaan. Lapsettomien kanssa voi käydä ulkona tuulettumassa, mutta muuten ei voi ottaa lapsiperheen arkeen mukaan, kun "eihän se mistään mitään tajua". Vaikka sattuisi olemaan lastentarhanopettaja. Suljetaan piirin ulkopuolelle.
Apua, se nyt vielä puuttuisi, että lisääntyjäkaverit koettaisivat saada minua mukaan lapsiperheen arkeen. Jos olisin kiinnostunut lapsiperhearjesta, olisin varmaan hankkinut lapsia itse. :D
Minulle taas ei vapaaehtoisesti lapsettomana ole mikään ongelma poiketa vaikkapa arki-iltana perheellisen ystävän luona kahvilla ja samalla tehdä jotain lasten kanssa, piirtää tai rakentaa legoilla tms. tai ihastella uutta Elsa-nukkea, jos se on lapselle tärkeä. Tunti-pari kerrallaan nyt on kumminkin hyvin eri asia kuin omat lapset.
Okei, no minä en juuri pidä lapsista enkä saa tuollaisesta mitään irti.
Se on tietysti sitten eri asia, mutta toisaalta ei kannata myöskään ihmetellä yhteydenpidon vähäisyyttä, jos selkeästi osoittaa kaverille, ettei pidä hänen perheenjäsenistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen hankkinut aina uusia kavereita sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopimaan. En oikeasti jaksaisi enää tuhlata vapaapäivää kutsuun, tuu drinkille. Menisi loppupäivä sitten väsyneenä pikku pöhnässä pilalle. Tai jos ottaisi useamman, niin seuraava päivä menisi hukkaan kankkusessa.
Tällä hetkellä elämäntilanteeseen sopii kaverit, joiden kanssa voi jutella leikkipuistossa tai tulevat omien muksujen kanssa kylään ja voidaan istua sen kaaoksen keskellä kahvilla ja jutella lasten leikkiessä keskenään.
Kaikki ymmärtävät, että viikonloput ovat perheaikaa ja haluavat viettää sitä perheenä, joten tapaamme yleensä viikolla lasten kanssa ja otamme siinä sivussa kaveriaikaa.
Kun tämä aika menee ohitse, niin sitten on taas toisenlaisten kaverien aika
No jos kertakäyttökaverit on jees etkä arvosta pitkiä ystävyyssuhteita, niin mikäs siinä sitten.
Voi olla, että olet ollut aikoinasi liian päällekäyvä? Itsellä ruuhkavuosien aikana on nyt noussut arvoon ne ystävät, joiden kanssa ei tule stressiä kaiken muun kiireen ja stressin päälle siitä, että pitäisi nähdä useammin. Arvostan sitä, että nähdään suht harvakseltaan, jatketaan silloin siitä mihin jäätiin ja päivitetään kuulumiset. EI käytetä puolta ajasta siihen syyllistävään puhinaan, että "no on teillä kiire kun ei taaskaan olla pitkään aikaan nähty, teitä on kyllä hankala nähdä, sua ei kyllä koskaan saa kiinni ku et vastaa"...
Niin. En jaksa enää kuin harvakseltaan vastata niille, joiden tiedän joka yhteydenotolla aloittavan sen seuraavan tapaamisen vatvomisen. "Olis kiva nähdä', koitetaan nyt nähdä", "Sopiiko teille se, tämä, tuo, siitä seuraava, vai sitä seuraava viikonloppu???".
Satsaan niihin ystäviin, joille voi soitella kuulumiset ja juoruta iloisella mielellä ilman velvoitetta, että puhelun päätteeksi on kaivettava kalenteri esiin ja puoli tuntia vatvottava jotain seuraavaa tapaamisaikaa tai seliteltävä miksei nyt ehdi (=arki aivan jäätävän hektistä ja ei aina edes jaksa kun vapaata aikaa on vähän, haluan joskus olla kotonakin).
Joten jospa kokeilisit jonkun aikaa ihan vaan soitella kuulumisia ilman, että aloitat ahdistelemaan tapaamisella? Kokeile ainakin! Ja nauti yhteisestäajasta kun näette, älä luo syyllistävää ilmapiiriä tai selittelyn tarvetta toiselle. Nämä saisivat ainakin minut tapaamaan useammin muutamaa entistä erittäin hyvää ystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa mammoista muuttuu muuten aika ikäviksi lapset saatuaan. Lapsettomien kanssa voi käydä ulkona tuulettumassa, mutta muuten ei voi ottaa lapsiperheen arkeen mukaan, kun "eihän se mistään mitään tajua". Vaikka sattuisi olemaan lastentarhanopettaja. Suljetaan piirin ulkopuolelle.
Apua, se nyt vielä puuttuisi, että lisääntyjäkaverit koettaisivat saada minua mukaan lapsiperheen arkeen. Jos olisin kiinnostunut lapsiperhearjesta, olisin varmaan hankkinut lapsia itse. :D
Minulle taas ei vapaaehtoisesti lapsettomana ole mikään ongelma poiketa vaikkapa arki-iltana perheellisen ystävän luona kahvilla ja samalla tehdä jotain lasten kanssa, piirtää tai rakentaa legoilla tms. tai ihastella uutta Elsa-nukkea, jos se on lapselle tärkeä. Tunti-pari kerrallaan nyt on kumminkin hyvin eri asia kuin omat lapset.
Okei, no minä en juuri pidä lapsista enkä saa tuollaisesta mitään irti.
Se on tietysti sitten eri asia, mutta toisaalta ei kannata myöskään ihmetellä yhteydenpidon vähäisyyttä, jos selkeästi osoittaa kaverille, ettei pidä hänen perheenjäsenistään.
Mitä kummaa tarkoitat "selkeästi osoittamisella"?
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että olet ollut aikoinasi liian päällekäyvä? Itsellä ruuhkavuosien aikana on nyt noussut arvoon ne ystävät, joiden kanssa ei tule stressiä kaiken muun kiireen ja stressin päälle siitä, että pitäisi nähdä useammin. Arvostan sitä, että nähdään suht harvakseltaan, jatketaan silloin siitä mihin jäätiin ja päivitetään kuulumiset. EI käytetä puolta ajasta siihen syyllistävään puhinaan, että "no on teillä kiire kun ei taaskaan olla pitkään aikaan nähty, teitä on kyllä hankala nähdä, sua ei kyllä koskaan saa kiinni ku et vastaa"...
Niin. En jaksa enää kuin harvakseltaan vastata niille, joiden tiedän joka yhteydenotolla aloittavan sen seuraavan tapaamisen vatvomisen. "Olis kiva nähdä', koitetaan nyt nähdä", "Sopiiko teille se, tämä, tuo, siitä seuraava, vai sitä seuraava viikonloppu???".
Satsaan niihin ystäviin, joille voi soitella kuulumiset ja juoruta iloisella mielellä ilman velvoitetta, että puhelun päätteeksi on kaivettava kalenteri esiin ja puoli tuntia vatvottava jotain seuraavaa tapaamisaikaa tai seliteltävä miksei nyt ehdi (=arki aivan jäätävän hektistä ja ei aina edes jaksa kun vapaata aikaa on vähän, haluan joskus olla kotonakin).
Joten jospa kokeilisit jonkun aikaa ihan vaan soitella kuulumisia ilman, että aloitat ahdistelemaan tapaamisella? Kokeile ainakin! Ja nauti yhteisestäajasta kun näette, älä luo syyllistävää ilmapiiriä tai selittelyn tarvetta toiselle. Nämä saisivat ainakin minut tapaamaan useammin muutamaa entistä erittäin hyvää ystävää.
Komppaan tätä. Ruuhkavuosissa on riittävästi muutenkin syyllisyydentuntoa jatkuvasti jostain. Aina on aikaa jollekin liian vähän. Sitä korostavat "ystävät" ovat rasittavia. Jos tapaamisen suunnittelu ja tapaaminen ottaa enemmän kuin antaa, miksi vaivautua?
...aika entinen ei koskaan elää palaa...
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa nyt kuitenkin, että normaalille ihmiselle, lukuunottamatta ikävuosia 12-20, oma perhe on aina tärkeämpi kuin kaverit. Evoluutio sanelee tämän, koska lajin selviäminen jää muuten lyhyeksi.
niin paitsi naisten hedelmällisyysluku on 1.57 ja tippumassa.
En osaa sanoa. En kaipaa todellakaan joka viikko jotain kahvittelua tai ylipäätään sosialisointia. Työ on ihmisten parissa, lasten kanssa on härdelliä ja iltaisin vielä harrastuksia, missä saa sitä pinnallista löpinää olla taukoamatta pitämässä. Tulisin hulluksi jos viikkoon ei mahtuisi lainkaan omaa rauhaa, koti-iltaa, vaan sekin aika täytyisi vaihtaa kuulumisia jonkun kanssa. Max joka toinen viikko sosialisointia töiden ulkopuolella on minulle riittävä määrä.
Ystävyyssuhteissa pitää muistaa parisuhteen tapaan, että aika tekee tehtävänsä ja riittävän usein pitää hoitaa. Syvenee vähitellen, jos synkkaa. Aina ei. Tai elämäntilanteet voivat muuttua. Mutta vaatii omaa aktiivisuutta.
Sellainenkin on hyvä ystävä, joka jaksaa välillä patistella kuulumisia, kun itse hoitaa lasten norovirusta. Pääsepähän avautumaan, vaikkei jaksaisi. Kannattaa aina välillä.