ADHD ja vanhemmuus

Googlettamalla löytyy paljon linkkejä ja keskusteluja siitä, miten jaksaa ADHD-lapsen kanssa, mutta itseäni askarruttaa oma ADHD:ni ja elämä tuikitavallisen lapsen kanssa.

Tunnen valtavaa syyllisyyttä aika ajoin siitä, etten aina oikeastaan jaksa lastani. Rakastan häntä suunnattomasti ja tietenkin haluan olla hänen kanssaan, mutta aina en jaksa, aivoni eivät vain jaksa.
Harmittaa, kun toisinaan (eli melko useinkin...) hänen tekemänsä äänet tai liikkeet turhauttavat aivan liiallisen paljon - siis ihan tavalliset leikin äänet ja liikkeet. Tai kosketus, kuinka paljon välillä sisäisesti lasken sataan etten ärähdä, kun lapsi tulee yllättäen kainaloon. Jossain vaiheessa vaan kaikki aistit ovat aivan liian herkillä, ja silloin kaikki (äänet, liikkeet, värit, kosketus) on liikaa.

Tiedän ja tunnistan sen, että ärsykkeisen päivän jälkeen (esim. vilkas ja hektinen työpäivä) aivoni ovat aivan loppu, ja lähestulkoon jokainen ärsyke ylikuormittaa niin, että tekee mieli vaipua koomaan. Se nyt ei onnistu, kun kotona on 4-vuotias lapsi. Enkä haluaisikaan, koska tuohan tuo lapsi myös mielettömästi iloa ja onnea :)

Lapsi on vieläpä helppo ja erittäin tasainen, eli minullahan on varsin helppoa tämä vanhemmuus. Se harmittaa vielä enemmän, koska tiedän ettei oikeastaan ole edes vaikeaa - paitsi pääni sisällä.
Emme ole isän kanssa yhdessä, mutta isä asuu lähellä ja on aktiivisesti mukana lapsen elämässä, sekä myös tukee minua sen minkä voi (/haluaa), eli siis kaikenkaikkiaan loistava tilanne näiden asioiden kannalta.

Toki olen opetellut lapselle kertomaan mm. että äiti tarvitsee lepotaukoja (menen vaikka makkariin hetkeksi), että äidin on välillä vaikea odottaa ja että äiti saattaa välillä olla vihainen, koska äidin aivot ovat niin väsyneet, mutta äiti ei ole vihainen lapselle. Lapsi osaa hyvin kyllä itsekin kertoa/huomata, että nyt äidillä on taas vaikea hetki ja tavallaan tämä on hyvä, mutta tavallaan se tuottaa entistä enemmän syyllisyyttä minulle - eihän pienen lapsiparan tulisi kantaa vastuuta siitä, millainen olo äidillä on :(

Olen toki hakenut apua, käyn säännöllisesti yksilöterapiassa ja neuvolan perhetyöntekijä käy meillä 1-2 kertaa kuukaudessa. Olen myös avoin ongelmistani ja koen suuuuureksi helpotukseksi sen, että saan apua ja olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä.

Onko täällä muita ADHD-aikuisia, tai miksei muidenkin mielenterveysongelmien kanssa kamppailevia? Miten teillä sujuu lapsiperhearki?