Nuoret- ja teiniäidit!

Olin 19. Samoin mieheni. Kaikki hyväksyivät asian ihan hyvin alkujärkytyksen jälkeen. Elimme ihan normaalia perhe-elämää, lapsi on nyt teini-ikäinen ja elämme edelleen ihan yhtä normaalia ja onnellista elämää. Kavereilla ruuhkavuodet kun me miehen kanssa saadaan jo omaa aikaa

Oon 17, avokki täyttää 22.

Asutaan yhessä vuokralla kerrostalo kolmiossa.

Itse opiskelen, mies töissä ja hyvin on lähipiiri ottanu uutiset. 24.rv tääl menossa ja hyvin kaikki on hoitunu. Tosin meillä tilannetta avittaa se ettei kädestä suuhun tarvii elää ja varallisuutta löytyy sen verran että voin hyvin olla lapsen kanssa kotona vaikka loppuikäni.

Miten olette kertoneet vanhemmillenne ja tutuillenne olevanne raskaana?

- Vanhemmille ja muille läheisille mä vaan kerroin suoraa, että oon tullu vahingossa raskaaks ja että siitä huolimatta oon päättäny pitää lapsen. Tutut sai tietää pikkuhiljaa, huomas kun alko vatsa kasvaa tai kun kuulivat joltain juoruna.

Miten he reagoivat asiaan?

- Vanhemmat oli ensin järkyttyneitä. Vähän koitti kääntää päätäkin selvästi, mutta mä tiesin mitä haluan niin vakaasti, että ei auttanu. Kavereista ja tutuista jotkut reagoi ihan positiivisesti, jotkut kauhisteli ja jotkut esitti edessä kivaa ja arvosteli sitten seläntakana.

Minkä ikäisiä olitte/olette saadessanne esikoisenne?

- Olin 16-vuotias, täytin 17 vielä myöhemmin sinä samana vuonna.

Miten asutte ja oletteko töissä vai opiskeletteko?

- Asutaan pikkusen kanssa kahdestaan kerrostalossa kivassa vuokrakämpässä. Käyn töissä, en tietenkään joka päivä aamusta iltaan, mutta mulla on yleensä noin kolme työvuoroa viikossa. Silloin nyt noin 2,5-vuotias lapseni on joko hoitopaikassa ja/tai isovanhempien kanssa. Kaiken muun ohessa opiskelen nettilukiossa siihen tahtiin mihin ehdin, koska mulla jäi lukio kesken raskausaikana ja haluan päästä ylioppilaaks jatko-opintojen takia.

Olin 20v. Äidille kerroin heti, kysyi, että en kai aio pitää sitä kakaraa. Hetken päästä palasi kuitenkin asioilla käytyään munkkikahvien kera. Äiti kertoi muulle perheelle, kukaan heistä ei onnitellut. Tätini sanoi äidilleni, että "anteeksi vaan mutta en aio onnitella".

Mulla ei ole hirveästi kavereita, joten ne harvat joille kerroin, olivat yllättyneitä mutta ihan iloisia.

En ollut koskaan halunnut lapsia enkä puhunut asiasta kenellekään perheestä tai kavereista, joten siksi olivat yllättyneitä. Mutta edelleen näin 5 vuotta myöhemmin suorastaan vituttaa, että kohdeltiin noin. Jos tulisin nyt 25-vuotiaana raskaaksi ja olisin parisuhteessa jne, kaikki onnittelisivat ja olisivat innoissaan. Ihan kuin minun raskauteni ja vauvani olisivat olleet jotenkin vähäpätöisiä eivätkä iloitsemisen arvoisia.

Olin tuolloin opiskelija ja avoliitossa. Jatkoin opintoja lapsen ollessa 2v, valmistun ensi keväänä. Olen töissä. Lapsen isästä erosin pari vuotta sitten. En ole koskaan ollut mikään bilehile tai muuten vastuuton tai naiivi, joten sekään ei ole voinut olla syynä ihmisten nihkeään suhtautumiseen.

Hyviä voimia ja jaksamista kaikille äideille ja isille, erityisesti nyt teille jotka olette saaneet tai saamassa jälkikasvua! Tämän palstan yksi suurimpia opetuksia on ollut itselleni, että äidiksi voi tulla vain kahtena ajankohtana aina jonkun mielestä liian nuorena tai sitten liian vanhana. Sellaista aikaa tai ajankohtaa joka olisi kaikille se ehdottoman oikea ja sopiva ei yksinkertaisesti ole. Siksi toivon, että jokainen tietää itse milloin on valmis äidiksi, jos sellainen mahdollisuus tulee. 

Minä olin 19 kun lapsi synty, mies 20 vuotta. Olin ihan paniikissa ku sain tietää raskaudesta (18-vuotiaana), enkä uskaltanut kertoa kenellekkään paitsi poikaystävälleni. Salattiin asia niin pitkään että mun vanhemmat huomas suunnilleen raskauden puolivälissä että oon raraskaana. Sen jälkeen alettiin kertoa myös muille ihmisille. Kaikki meni ihan hyvin, kukaan ei tuominnut vaan saatiin apua ja tukea kun läheiset sai tietää.

Kertokaa miten kerrotte, mutta kertokaa pian. On kamalaa salailailla ja pelätä reaktiota niin kauan aikaa. Kyllä te pärjäätte, ihan varmasti!