Ihastus ahdistaa

uppista

käy tapaamassa ystävänä

vaikea tilanne, koita kestää...en osaa antaa neuvoa

Parisuhdeasiat ovat yksi niitä elämän realiteettejä, joissa kakkua ei voi sekä syödä että säästää yhtaikaa. Hyvin usein suhteen ulkopuoliset ihastukset kertovat jostain vaikeudesta omassa parisuhteessa, jota pyritään ratkaisemaan suuntaamalla tunteet muualle. Ihastus on itseään palkitseva olotila, johon helposti syntyy riippuvuutta. Kuitenkaan sitä perusparisuhteen hankaluutta ei saa sillä tavoin ratkottua. Usein myöskään ihastussuhde ei olisi realistinen parisuhde, koska se toimii eri lähtökohdista.

Kuitenkaan kukaan toinen ei voi puolestasi tietää, miten sinun tulee menetellä.  Teet itse valinnat ja elät elämääsi. Itse rohkaisisin sinua menemään päin alkuperäistä parisuhdettasi ja päivittämään sitä: miten siinä voisi lisätä esim. läheisyyttä tai ratkoa ongelmia.  Paetut ja käsittelemättömät ongelmat tuppaavat siirtymään kuitenkin elämässä eteenpäin, paljastuakseen jälleen samankaltaisina myöhemmin.

Onko tässä mitään ajatuksia , jotka auttavat sinua?

Vähän arveluttaa tuo tilanne. Jos menet tapaamaan ihastusta, kerro miehelle. Näin mieskin tietää, missä mennään.

Mulla sama tilanne mutta olen naimisissa oleva mies ja olen ihastunut vapaaseen naiseen ja hän myös minuun.

Pitäisikö minun tavata tämä ihastus?

en näe tässä ongelmaaa. elikkä sulla on onneton liitto. sinuna eroaisin. ja sitten tapaamaan ihastusta.

etkai sä vaan pelkää olla yksin? aikuinen ihminen

Mieheni tietää ihastuksesta ja olemme taistelleet tästä asiasta useamman kuukauden. Hän ei pidä ajatuksesta että tapaan miehen, vaikka olen yrittänyt sitä jollain tavalla hänelle kertoa ja pyytää lupaa. Ajattelen että saisin asian mielestäni vaivaamasta tällä tavoin.

Suunnaton ahdistus.

ap

Pelkään olla yksin

up

Olet jo alunperin tehnyt väärin alkaessasi viestitellä toisen kanssa kuin olet parisuhteessa. Tuollainen vain lisää ihastumisen tunteita, ei ratkaise mitään. On oikein olla uskollinen omalle puolisolleen ja pyrkiä ratkaisemaan sen suhteen ongelmat. Puolisoaan pitää kohdella kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Nyt on aika pysäyttää oma puoliso, jotta tämä todella ymmärtäisi kuinka pahasti olet pettynyt nykyiseen tilanteeseeneemme.

Ei se mies vaihtamalla parane. Kaikki jollain tavalla rasittavia ja vajaita.

Onko olemassa jokin erityinen syy jatkaa nykyisessä epätyydyttävässä avioliitossasi?

Vierailija kirjoitti:

Ei se mies vaihtamalla parane. Kaikki jollain tavalla rasittavia ja vajaita.

Mulla parani ainakin. :)

Nykyinen on kumpaakin exää komeampi, isomunaisempi ja paremmin tienaava, haluaa lapsia ja kelvollisempi lisääntymiskumppani kahteen edelliseen verrattuna. Ja paljon muutakin, mikä on parantunut vaihtamisen myötä.

Vierailija kirjoitti:

Olet jo alunperin tehnyt väärin alkaessasi viestitellä toisen kanssa kuin olet parisuhteessa. Tuollainen vain lisää ihastumisen tunteita, ei ratkaise mitään. On oikein olla uskollinen omalle puolisolleen ja pyrkiä ratkaisemaan sen suhteen ongelmat. Puolisoaan pitää kohdella kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Nyt on aika pysäyttää oma puoliso, jotta tämä todella ymmärtäisi kuinka pahasti olet pettynyt nykyiseen tilanteeseeneemme.

Jos puoliso ei enää osoita hellyyttä ja rakkautta, eikä keskustelu aiheesta ja muut tilanteen korjausyritykset ole auttaneet, niin minusta ihan oikein alkaa katsella seuraavaa. Ei kukaan ole velvollinen jäämään epätyydyttävään suhteeseen tai edes avioliittoon. Jollei aviomiestä kiinnosta panostaa suhteen hyvinvointiin niin ero voi olla parempi ratkaisu. Toki olisi reilumpaa erota, ennen kuin lähtee tämän uuden ihastuksen kanssa mitään ystävällistä viestittelyä ihmeempää tekemään.

Minä en ole suostunut tapaamaan erästä miestä, vaikka hän on antanut puh.numeronsa ja toivonut tapaamista. Olen muuttanut asumuseroon miehestäni, tai mies muutti pois kodistamme, mutta tapailemme edelleen.

Ajattelen että on loukkaavaa tavata sellaista miestä, josta olen oikeasti kiinnostunut, kun emme ole vielä kokonaan eronneet edellisestä miehestäni. Sehän loukkaisi miestäni ja lisäksi se rasittaisi minua itseäni.

Yksi kerrallaan... Katsotaan sitten myöhemmin, kun ja jos en enää tapaile entistä avomiestäni.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tietää ihastuksesta ja olemme taistelleet tästä asiasta useamman kuukauden. Hän ei pidä ajatuksesta että tapaan miehen, vaikka olen yrittänyt sitä jollain tavalla hänelle kertoa ja pyytää lupaa. Ajattelen että saisin asian mielestäni vaivaamasta tällä tavoin.

Suunnaton ahdistus.

ap

Minusta vihoviimeinen asia oli kertoa tuosta miehellesi. Reilumpaa olisi vain erota hänestä ja sitten katsoa, mitä tämän uuden kanssa tapahtuu. Ellet sitten halua jäädä epätyydyttävään avioliittoon ja muuttaa suhdettanne esim. avoimeksi suhteeksi, mutta sellaiseen vaihtoehtoon miehesi ei ilmeisestikään halua tarttua päätellen tuosta nihkeydestä.

Nostakaa kissa pöydälle, että onko miehesi ylipäätään kiinnostunut pitämään suhdetta sellaisena, että sinäkin olet siinä onnellinen vai onko parempi kääntää kantapäät vastakkain.

Kokeilkaa sopiiko osat yhteen ja teet sitten ratkaisun

Kun luen tätä ketjua tulee fiilis, että elämä olisi vaan niin paljon helpompaa, jos kaikki parisuhteet, avoliitot ja avioliitot olisivat aina lähtökohtaisesti avoimia suhteita. Tällainen, että joku muu alkaa oman kumppanin sijaan kiinnostaa, vaikkei varsinaisesti haluakaan erota, on vain niin tyypillistä lajillemme. Ihminen ei ole mikään yksiavioinen eläin.

Omassa elämässäni on kahdesti käynyt niin, että olen ollut sinänsä onnellisessa rakastavassa parisuhteessa ja ihastunut toiseen tyyppiin, päätynyt tämän kanssa sänkyyn ja eronnut välittömästi kertomatta kuitenkaan maanneeni toisen tyypin kanssa, koska se olisi vain silloista avopuolisoani loukannut turhanpäiten.

Nyt olen alkanut miettiä, että ehkä se eroaminen tuossa tilanteessa oli typerä veto. Tällä hetkellä olen ihan onnellisessa parisuhteessa, mutta ihastunut varattuun kaveriini. Olen hänen kanssaan puhunut asiasta asiallisesti ja välimme ovat ihan asialliset toistaiseksi ja vietämme välistä aikaa kaveripohjalta, kuten ennenkin. Miehelleni en ole sanonut mitään, enkä sano, koska en näe siinä yksinkertaisesti mitään järkeä.

Tässä ihastukseni keskellä olen välistä miettinyt, olisiko se salasuhde loppupeleissä niin paska juttu, jos sattuisi olemaan niin, että kaverini olisi myös kiinnostunut minusta? Käsittääkseni kumpikaan meistä ei halua erota nykyisestä kumppanistaan, eikä kumppanit meistä, mutta kumpikin kokee välistä, että omassa suhteessa on esim. liian vähän seksiä.

Toki avoin suhde tai polysuhde olisi tässä kohtaa kaikille osapuolille reiluin ratkaisu.

Yksiavioisuus ei mielestäni sovi ihmisille. Moni on vaan tosi onneton monogamisessa suhteessa, kun tätäkin ketjua lukee.

Harmittaa ja vituttaa vaan tämä yksiavioisuuden nimeen vannova kulttuuri yms., jossa muut vaihtoehdot nähdään jotenkin pahoina ja epämoraalisina. Ja kun se olisinkin vain minä, mutta tuntuu, että tämä sama ilmiö toistuu yllättävän monilla ihmisillä niin alkaa mietityttää, onko tämä yleismaallinen yksiavioisuus loppupeleissä niin hyvä juttu.

Mitä haittaa siitä lopultakaan olisi, jos ihmiset voisivat vaan mennä ja harrastaa seksiä, olivatpa parisuhteessa tai eivät? En minä ainakaan koe minään maailmanloppuna, jos minun mieheni kävisi välillä panemassa jotakuta muutakin naista, yhdenyön juttua tai vaikka jotain toista häntä kiinnostavaa henkilöä ja jatkaisi silti minun kanssani seurustelua. Toki tämän pitää sitten olla molemminpuolista.

Ei tarvitsisi noista poikien Levinreissuistakaan av:lla itkeä.

Epäilen myös, että ihmiset panostaisivat enempi siihen omaan rakkaaseen kumppaniinsa, jos tietäisivät, että tämä voi kyllä hakea tyydytyksensä muualtakin, jossei kotona peitto heilu. Siis mikäli olisivat tästä aidosti kiinnostuneita ja rakastaisivat tätä muutenkin kuin arkisen kiintymyksen muodossa.

Ihmiset voisivat ylipäätään vapauttaa voimavarojaan elämän eri iloista nauttimiseen ainaisen pettämisen pohdiskelun sijaan. Suhteessa, jossa on rakkautta, mutta toinen osapuoli on seksuaalisesti aktiivisempi kuin toinen, kumpikin voisi olla aidosti onnellinen.

Toki mustasukkaisuus, jota moni teistä kokee, on sille esteenä. Itse koen aitoa mustasukkaisuutta hyvin hyvin harvoin - lähinnä ehkä tilanteessa, jossa minua kiinnostava ihminen torjuu minut ja harrastaa mieluummin seksiä jonkun muun kanssa, mutta tuollaisessa tilanteessa se harmi on joka tapauksessa nieltävä.

Ja emmehän me voi loppujen lopuksi toista ihmistä omistaa. Jokainen päättää itse, ketä panee ja ketä rakastaa. Miksi sen täytyisi aina olla parisuhteen loppu?

Tästä sitten tämän enempää keskustelua syntynyt?