Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

KL: Ex-ministeri johtaa yritystään palkatta – nostaa sopeutumiseläkettä 5000 €/kk

Vierailija
03.10.2017 |

Kokoomuksen entinen kansanedustaja ja ministeri Suvi Lindén pyörittää omaa konsulttiyritystään palkatta, kertoo Kauppalehti. Samaan aikaan hän nostaa kuukaudessa noin 5000 euroa kansanedustajan lakisääteistä sopeutumiseläkettä.
Sopeutumiseläkkeen suuruus vaihtelee sopeutumiseläkkeen saajan eduskuntauran pituuden, ministeriyden ja henkilön vuositulojen mukaan.

Lindén ilmoitti kesällä Iltalehden haastattelussa, että hänen pääsääntöinen tulonsa on sopeutumiseläke ja että hän käyttää aikansa startupien tukemiseen vapaaehtoistyönä. Kauppalehden mukaan hän kuitenkin myös johtaa omistamaansa konsulttialan yritystä, Pearlconia, jonka toimitusjohtaja ja hallituksen ainoa jäsen hän on.

Toimitusjohtaja ei saa palkkaa Pearlconista.

– Yritys on niin pienimuotoinen, ettei sillä ole varaa maksaa palkkaa ainakaan tässä vaiheessa, Lindén sanoo Kauppalehdelle.

Yrityksen viime vuoden tilinpäätöksen mukaan sen liikevaihto oli 53 000 euroa, missä oli kasvua 160 prosenttia verrattuna edelliseen tilikauteen. Myös tulos kasvoi alle 5000 eurosta noin 16 000 euroon.

Kauppalehti kysyy Lindéniltä, liittyykö hänen nauttimansa sopeutumiseläke siihen, ettei yritys maksa hänelle palkkaa.

– Ei liity. Yritykselläni on tiettyjä komissiopohjaisia hankkeita. Yrityksen liikevaihto ja tulos vaihtelevat vuosittain suuresti. Viime vuonna tulos oli hyvä, mutta tämä vuosi näyttää heikommalta.

KL:n mukaan konsulttiyritys ei myöskään maksanut tuloksestaan osinkoa. Yrityksellä oli kassavaroja miltei 13 000 euroa viime vuoden lopussa.

Kansanedustajien kohuttu sopeutumiseläke muuttui määräaikaiseksi sopeutumisrahaksi vuodesta 2011 alkaen. L

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
03.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eivät tienneet millaisen kiviriipan poliitikoiden maineelle tekivät kun säätivät itselleen tällaisen elinikäisen edun jota sitten räikeästi ja törkeästi hyväksikäyttävät nämä suvilindeenit ja päivilipposet sun muut. Ja moni muu jos ei aika ajoin olisi nimi lehdessä tosiaan kyseenalaisissa merkeissä.  Luulisi olevan huono juttu jo pisneksillekin.

Vierailija
2/10 |
29.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jihaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
29.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suvia ei paljon aktiivimallit haittaa.

Suvi kertoi jossain toisessa jutussa, että hänelle sopivat työt ovat Etelä-Suomessa ja hän itse on Oulussa (tjsp), eli ei voi mennä töihin. Mitäs tähän sanoo Vartiaisen Juhana?

Vierailija
4/10 |
29.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eivät tienneet millaisen kiviriipan poliitikoiden maineelle tekivät kun säätivät itselleen tällaisen elinikäisen edun jota sitten räikeästi ja törkeästi hyväksikäyttävät nämä suvilindeenit ja päivilipposet sun muut. Ja moni muu jos ei aika ajoin olisi nimi lehdessä tosiaan kyseenalaisissa merkeissä.  Luulisi olevan huono juttu jo pisneksillekin.

Kamalan näköistä toimintaa kansalle. Pitää poistuu tuo kannustinloukku ex-kansanedustajilta kyllä mitä pikemmiten!

Vierailija
5/10 |
29.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

siis...?

Vierailija
6/10 |
29.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei tuo nyt lukujen valossa mitenkään "menestykseeltä bisnekseltä" vaikuta. Ennemminkin amatöörien harrastustoiminnalta.  Palkkaa tuollaisella voitolla voisi maksaa sellainen 500-800 €/kk.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
29.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyl mun mielestä 500 eukun työmarkkinatuesta voi 30 eukkuu vielä nipistää veks. Se aktivoi, sanoi vartiainenkin.....

Vierailija
8/10 |
30.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

kiva summa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
30.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

On varmasti kivaa olla elämäntapaeläkeläinen. Se on sitä downshiftaamista. Mahtaa Suvia naurattaa kun lukee näistä työttömien aktiivimalleista.

Vierailija
10/10 |
30.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suvia ei paljon aktiivimallit haittaa.

Suvi kertoi jossain toisessa jutussa, että hänelle sopivat työt ovat Etelä-Suomessa ja hän itse on Oulussa (tjsp), eli ei voi mennä töihin. Mitäs tähän sanoo Vartiaisen Juhana?

no suvi on pikkasen eri asia ku joku täysin mieleivaltaisesti aktivoitava työtön.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi seitsemän