"Perheen rakas Hyrre-kissa löytyi metsästä ammuttuna - metsästysseuran puheenjohtaja retosteli teolla somessa"
Kommentit (594)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on koira tappanut jo kaksi kissaa meidän pihalla. Että päästäkää vaan ihmiset niitä kissoja irti, minä en niitä ammu, mutta koirani niitä karsii. Muovipussiin ja roskikseen päätyvät nämä uhrit.
Noin empatiakyvytön ei voi olla kyllä kaksinen koiranomistajakaan.
Sääliksi käy koiriasi.
Siis tiedotteen mukaan ei mitään muita varsinaisia sanktioita. Kuultava vain ilmoitti eroavansa seuran puheenjohtajuudesta.
Varsinaiset sanktiot tyypille tietysti tulevatkin julkisuuden kautta. Maine on mennyt täydellisesti.
Kissantappaja saatava laillisin keinoin vastuuseen teoistaan:
Vierailija kirjoitti:
Jakakaa vetoomusta somessa eläinten tunnistusmerkinnän saamiseksi lakiin! Näin autetaan sekä kissoja että tuodaan kunnille ja valtiolle säästöjä.
Kunnon sanktiot kissojen ja muiden lemmikkieläinten heitteillejätöstä.
OMH-metsästysseura:
"Kuultavan mukaan mitään rikosoikeudellisia toimia ei ole vireillä."
ILKKA-lehti:
"Perhe menetti rakkaan Tahvo-kissansa – Poliisi on aloittanut esitutkinnan Lapualla kuolleista kissoista
Pohjanmaan poliisi on aloittanut esitutkinnan liittyen viime viikon keskiviikkona useissa sosiaalisen median ryhmissä jaettuun kuvaan, jossa on kaksi kuollutta kissaa."
Missä viipyvät Ammattiliitto Pro:n ja SDP:n Lapuan paikkallisosaston kannanotot?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä ketään Lapualta?
Mä olen Lapualta, haluatko tietää jotain tms. vai miksi kysyit? :-) En kylläkään tunne Ville Halmesmäkeä.
Katsoin mitä Halmesmäen faceprofiilista löytyy, ja siellä on aika paljon julkisia päivityksiä, vaikuttaa siltä että tekee kaikki päivitykset julkisina. Joku oli kaivanut vuodelta 2010 päivityksen ja laittoi siitä kuvakaappauksen johonkin uusimpien päivitysten kommentteihin, että Halmesmäki on jo tuolloin 2010 kehuskellut facessa metsästäneensä kissan. Eli kissantappamisia on tässä vuosien varrella kertynyt varmaan aika monta....
Ja sitten todella huolestuttava asia josta joku kommentoija on jo tehnyt eläinsuojeluilmoituksen, että facepäivitystensä mukaan Halmesmäellä on itsellään kissa, se elää navetassa jossain romukasassa, ja hän treenaa koiriaan kissantappoon sen avulla, saavat jahdata / höykkyyttää sitä kissaa säännöllisesti!!!!!
Ja kun hänen koiransa jäi auton alle, niin facepäivityksen mukaan oli ensin kysynyt yliajaneelta että onko hänellä autossa mitään kättä pitempää millä voisi lopettaa koiran (laitonta lopettaa lyömällä päähän tms. miltä tuo pahasti kuulostaa), mutta sitten kun koira oli vaikuttanutkin siltä että voisi yrittää saada parantumaan, niin oli vienyt sen kotiin. Yli ajaneella oli epäilys että jalat murtuneet tms. ja koira oli Halmesmäenkin mielestä selvästi vaikuttanut suht pahoin loukkaantuneelta. Noin vuorokauden kuluttua Halmesmäki kirjoitti faceen että tuossa se nyt kävelee jotenkuten, että eloon jää varmaan. Jäi vaikutelma, että hän ei ollut missään vaiheessa vienyt koiraa eläinlääkäriin tai edes antanut kipulääkettä. :'-(
Halmesmäen uusimmissa päivityksissä on satoja vihaisia kommentteja vierailta ihmisiltä, toivottavasti pistää vähän miettimään, kun ilmeisesti ei aiemmin ole pitänyt toimintaansa millään lailla kyseenalaisena kun kerran on julkaissut kissantappokertomuksia facessa jossa ne voi levitä. Ja koiraraukat, eipä taida niidenkään asiat olla kovin hyvin. :-(
Vaikuttaa oikeasti todella vähäjärkiseltä "ihmiseltä".
Ei ole sanoja kuinka paljon halveksin tuollaisija olioita.
Eläinten rääkkääjät ja kaltoinkohtelijat ovat auttamatta sitä kaikkein alinta sakkaa.
Minä jos nään eläinten rääkkäjän pulassa, niin apua ei heru eikä mitään sääliä.
"Laulajatähden huoli kissastaan ei suinkaan ole aiheeton. Mirror-lehden mukaan poliisit jahtaavat Lontoossa tyyppiä, jonka uskotaan tappaneen raa'asti silpomalla jo yli 200 kissaa. Uhreina on ollut myös oravia, jäniksiä ja kettuja. Eläimiltä on puuttunut raajoja ja häntiä. Tappajan uskotaan ottaneen ne talteen "muistoesineiksi".
Tappajan kerrotaan aloittaneen hämäräpuuhansa jo vuonna 2014 Croydonin alueella Lontoossa. Poliisi julkaisi mahdollisen tappajan tuntomerkkejä elokuussa. Poliisi etsii tummiin pukeutunutta, noin nelikymppistä, ruskeatukkaista valkoihoista miestä, jonka kasvoissa on arpia."
Lähde: http://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201709172200399534_vd.shtml
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä helvetin cityjunttimetsästäjiä täällä pyörii? Perinteisesti maatilalla on pidetty kissat irrallaan koska ne pitävät hiiret ja rotat aisoissa. Luulisi maalaisen tietävän edes tuon jos ei sitten ole jostain vitun kaupungista "maalle" muuttanut eli omakotilähiöön jonkun taajaman kupeeseen.
Tuntuu kaupungista maalle muuttanut olevan asenteeltaan ihan yhtä ehdottoman urpo kuin maalta kaupunkiin muuttanut "hesalainen".
Entäs linnut ja niiden pesimäaika?
kirppuiset ja sontivat linnut lentäkööt muualle pesimään jos yhdestä kissasta on enemmän häiriötä kuin esim. oravista, kärpistä, minkeistä, harakoista, variksista ja muista linnuista joille naapurin pesä = ateria
Vierailija kirjoitti:
Hyi hitto, en pysty katsomaan sitä kuvaa.
Itselläni on kaksi sisäkissaa, toinen on kerran päässyt karkaamaan, mutta tuli saman tien kotiin, kun pelkäsi olla yksin ulkona.
Miltähän halmesmäestä tuntuisi jos joku syöttäisi hänen koirat vaikka rottiksille tai pittbulleille? Oisko kiva katsoa koiranraatoja maassa ja joku vielä jalka raadon päällä irvisteli että omat koirat sai oppia.
Uskomattoman oksettava niljake...
No ei häntä hetkauttaisi. Ei arvosta elämää. Ei hänellä ole oikein kehittynyttä tunne-elämää.
Vierailija kirjoitti:
"Laulajatähden huoli kissastaan ei suinkaan ole aiheeton. Mirror-lehden mukaan poliisit jahtaavat Lontoossa tyyppiä, jonka uskotaan tappaneen raa'asti silpomalla jo yli 200 kissaa. Uhreina on ollut myös oravia, jäniksiä ja kettuja. Eläimiltä on puuttunut raajoja ja häntiä. Tappajan uskotaan ottaneen ne talteen "muistoesineiksi".
Tappajan kerrotaan aloittaneen hämäräpuuhansa jo vuonna 2014 Croydonin alueella Lontoossa. Poliisi julkaisi mahdollisen tappajan tuntomerkkejä elokuussa. Poliisi etsii tummiin pukeutunutta, noin nelikymppistä, ruskeatukkaista valkoihoista miestä, jonka kasvoissa on arpia."
Lähde: http://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201709172200399534_vd.shtml
En voi kirjoittaa tähän mitä mieltä tuollaisesta tyypistä olen, koska se olisi rikos.
Jokainen terve ihminen voi kuitenkin arvata.
Tällainenkin kissantappaja Suomessa on aiemmin murhannut kissan:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä ketään Lapualta?
Mä olen Lapualta, haluatko tietää jotain tms. vai miksi kysyit? :-) En kylläkään tunne Ville Halmesmäkeä.
Katsoin mitä Halmesmäen faceprofiilista löytyy, ja siellä on aika paljon julkisia päivityksiä, vaikuttaa siltä että tekee kaikki päivitykset julkisina. Joku oli kaivanut vuodelta 2010 päivityksen ja laittoi siitä kuvakaappauksen johonkin uusimpien päivitysten kommentteihin, että Halmesmäki on jo tuolloin 2010 kehuskellut facessa metsästäneensä kissan. Eli kissantappamisia on tässä vuosien varrella kertynyt varmaan aika monta....
Ja sitten todella huolestuttava asia josta joku kommentoija on jo tehnyt eläinsuojeluilmoituksen, että facepäivitystensä mukaan Halmesmäellä on itsellään kissa, se elää navetassa jossain romukasassa, ja hän treenaa koiriaan kissantappoon sen avulla, saavat jahdata / höykkyyttää sitä kissaa säännöllisesti!!!!!
Ja kun hänen koiransa jäi auton alle, niin facepäivityksen mukaan oli ensin kysynyt yliajaneelta että onko hänellä autossa mitään kättä pitempää millä voisi lopettaa koiran (laitonta lopettaa lyömällä päähän tms. miltä tuo pahasti kuulostaa), mutta sitten kun koira oli vaikuttanutkin siltä että voisi yrittää saada parantumaan, niin oli vienyt sen kotiin. Yli ajaneella oli epäilys että jalat murtuneet tms. ja koira oli Halmesmäenkin mielestä selvästi vaikuttanut suht pahoin loukkaantuneelta. Noin vuorokauden kuluttua Halmesmäki kirjoitti faceen että tuossa se nyt kävelee jotenkuten, että eloon jää varmaan. Jäi vaikutelma, että hän ei ollut missään vaiheessa vienyt koiraa eläinlääkäriin tai edes antanut kipulääkettä. :'-(
Halmesmäen uusimmissa päivityksissä on satoja vihaisia kommentteja vierailta ihmisiltä, toivottavasti pistää vähän miettimään, kun ilmeisesti ei aiemmin ole pitänyt toimintaansa millään lailla kyseenalaisena kun kerran on julkaissut kissantappokertomuksia facessa jossa ne voi levitä. Ja koiraraukat, eipä taida niidenkään asiat olla kovin hyvin. :-(
Eihän tämä voi olla totta! :´(
"Mitä kulttuuriväki ja Kiasma ovat tehneet?
Vuosien mittaan Teemu Mäestä on tullut suomalaisten "kulttuuriväen" lemmikki, jolle on jaeltu kosolti veronmaksajien rahoja apurahoina. Mäki on saanut mm. valtion taiteilija-apurahan neljä kertaa ja valtion taidemuseo Kiasma osti häneltä kissantappoteoksen 20 000 markalla vuonna 1994."
"Puheenjohtaja Hannele Luukkaisen näkemys:
Kyseisen videon osalta on turha hymistellä taiteilijan vapaudesta. Suomeksi sanottuna kyseessä on julma eläinrääkkäys, jossa Mäki silpoo viattoman kissan ja runkkaa silvotun ruumiin päälle. Perverssiä ja mielisairasta puuhaa, jolla ei ole mitään tekemistä taiteen kanssa. Lait koskevat myös taiteilijoita !"
Vierailija kirjoitti:
Missä viipyy SDP:n kannanotto?
Viestiä SDP:lle!
Ei taida koiratkaan hyvässä olossa olla. Eläimet pois tuollaiselta.