Mitä sanoisit 15-vuotiaalle itsellesi?
Sanoisin, että vaikka kaikki ympärillä väittää päinvastaista niin maailma ja Suomikin on äärimmäisen kova paikka naiselle, eikä vähiten naisten ansiosta. Sanoisin ettei tarvitse niellä pureskelematta mitä muut sanovat olivat ne kavereita, poikaystäviä, miesystäviä, pomoja, kollegoita, feministejä tai menestyneitä sovinisteja vaikka ne kuulostavat uskottavalta. Kaikkein tärkeintä on pitää huoli omasta (mielen)terveydestä ja rakkaista ihmisistä niin jaksaa yrittää hyvien ja huonojen aikojen yli.
Kommentit (81)
Että olet fiksu ja hyvä tyyppi, älä häpeä itseäsi ja sitä että olet herkkä.
Mene sen pojan kanssa naimisiin joka pyytää. Kannattaa sitäkin kärsimystä kokeilla koska paskan sait vaikka ilman jäit. Tuntuupahan edes että rangaistus on seurannut jostain tekemisestä eikä tekemättä jättämisestä. Vetäytyminen ja yksin jääminen ei pelasta pahalta.
Oikeasti se helpottaa.
Ei kosaan kokonaan.
Mut helpottaa.
Uskalla vaan, uskalla uskaltaa
Uskalla rakastaa.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti se helpottaa.
Ei kosaan kokonaan.
Mut helpottaa.
Uskalla vaan, uskalla uskaltaa
Uskalla rakastaa.
Äh, *KOSKAAN
Olisit antanut sille hiljaiselle runopojalle edes mahdollisuus. Siitä on jo yli neljäkymmentä vuotta, mutta siltikin kaduttaa.
Äidin skitsofrenia ei johdu sinun huonoudestasi, eikä myöskään isäpuolen dokailu. Teit oikean päätöksen kun soitit itse lasuun ja muutit pois kotoa. Älä anna enää poikaystävän nöyryyttää sinua kertaakaan, älä retostele seksikokemuksilla sillä itket niitä kypsempänä kun tajuat kuvion oikean laidan, puhu siellä terapiassa, lakkaa olemasta pelkkä helppo reikä, syö terveellisemmin ja keskity siihen kouluun, ettet 10v myöhemmin itke kouluttamattomuutta ja pieniä tuloja. Ps noi meikit ei oikeesti oo mitenkään hienot
Kampaa tukkasi. Syö. Älä murehdi niin paljon. Sydänsurut menevät ohi ja tyhmiin poikiin ei kannata tuhlata liikaa aikaa.
Mene lastenkotiin ja psykoterapiaan, koska lapsuutesi on ollut väkivaltainen. Opettele rakastamaan ja hoivaamaan itseäsi.
Juokse ja lujaa. Älä pidä yhteyksiä vanhempiisi. He eivät toivo sinulle mitään hyvää.
Arvosta itseäsi, älä usko vanhempien vähättelyä!
Kyynärpäät esiin, sillä ketään ei sun asiat kiinnosta, ei vaikka maassa makaisit. Se, että olet reilu ja rehellinen auttaa kyllä säilyttämään itsekunnioituksesi, mutta sillä ei laskuja makseta eikä muita kiinnosta olla sulle reilu ja rehti joten nyrkit pystyyn ja menoksi.
Mene sinne kauppaopistoon! Siitä voisit vielä jatkaa eteenpäin. Jos et kestä kotona enää asua, mene siskolle asumaan. Koulua kannattaa käydä! Pääset toimistoon, joo, kauppakoulun jälkeen. Ja millä palkalla?? Et pysty sillä maksamaan yksin vuokraa. Ole kärsivällisempi, koita suunnitella vähän elämääsi. Eteesi tulee IHAN VÄÄRÄ mies, huhhuh! Kun kävisit koulua, et ehtisi pyörimään ravintoloissa eikä sinulla olisi siihen rahakaan. No, ethän paljoa siellä tuhlaa, se on hyvä. Ja onhan se diskoilu kiva...on se :))
Mutta jatka herrajumala sitä opiskelua! Kun kerran siihen olisi päätä. Ei sun tarvi olla aina luokan paras, tai parhaita. Ei siitä ole ollut hyötyä, kunhan pärjäät keskinkertaisesti. Tai vähän, ihan vähän paremmin. No, ethän sinä ketään usko kuitenkaan...
Unoha kmij,se on petollinen paska lortto joka nauraa selkäis takana,haaskaat vuoskymmenen turhuuteen. Parempia naisia saatavilla pilvin pimein ja aknekin parantuu joskus. Panosta matikkaan.
Mene lukioon. Vaikka opiskelitkin unelmien ammatin ja olet sitä työtä tehnyt onnellisena jo 22 vuotta, se ettet käynyt lukiota kaataa monta mahdollisuutta uran vaihtamisessa.
En sanoisi mitään. Hyvin kävi lopulta, joten turha siihen olisi sekaantua.
Ole vähemmän mulkku kavereille ja pidä ne sakset kiinni. Lisäksi, älä vedä niitä ryynejä. Tollo!
Jännämieheen haksahtanut. kirjoitti:
Olisit antanut sille hiljaiselle runopojalle edes mahdollisuus. Siitä on jo yli neljäkymmentä vuotta, mutta siltikin kaduttaa.
Pitää olla: " Olisit antanut sille hiljaselle runopojalle edes mahdollisuuden". Äidinkielj ei sitte kiinnostana etkä menny lukioonkaan?
Sanoisin että ihan oikeasti kannattaa uskoa kokeneempia. Että en ole ensimmäinen joka niitä asioita käy läpi, ja että vaikka ennen aika olikin toinen, niin ihmisten ajatukset ja tunteet oli aika samoja.
Surullista on se, että en uskoisi.