Mitä mieltä olet tämän uimavalvoja käytöksestä? Sapettaa, mutta syystäkö?
Vähän tällainen asiakas on aina oikeassa --tyyppinen rant, mutta minun fiilikseni se onnistui pilaamaan.
Aloitin tänä syksynä aikuisten uintitekniikkakurssin lähes nollataidoilla, vesipelkoisena ja 15 vuoden uimattomuus takana. Oon ilahtunut siitä kuinka paljon oon kehittynyt, mut hengästyn edelleen nopeasti ja joudun ottamaan välillä reunoista kiinni ja lepäämään hetken.
Mentiin tänään aamulla kaverin kanssa Kallion uimahalliin treenaamaan ja valittiin tyhjä keskirata, niitä ei ollut mitenkään merkkailtu nopeille tai hitaille uimareille. Muualla ei ollut tilaa kunnolla enkä olisi saanut tarvittaessa kiinni reunasta ja olisin myös ollut liian hidas muille radoille.
Uitiin yhteensä yli 600 m, keskityin harjoittelemaan vapaauinnin hengitystä ka aina välillä lepäilin keskellä rataa ja pidin reunasta kiinni, koska toi määrä on mulle vielä tosi iso.
Vedettiin viimeinen pätkä, puolivälissä lepäsin hetken ja pidin puomista kiinni, sit uin loppuun ja päädyssä jäätiin juttelemaan.
Yhtäkkiä uimavalvoja tulee ja huutaa: "Hei, osaatsä uida? Jos noin paljon rupeaa hapottamaan et täytyy ottaa puomista kiinni niin ei voi uida tässä, toi on kamalan näköstä ja vaarallista. Mä en halua joutua vastuuseen. Pysy siellä matalassa päädyssä." Niin kovaan ääneen että koko halli kuuli.
Huikattiin takas että me ollaan lähdössä pois altaasta, mut tämän jälkeen jäi valvoja vielä kyttäämään meitä, etten vain "salaa" ui takaisin.
Ymmärrän, ettei valvoja halua joutua vastuuseen siitä , että joku uimataidoton hukuttaa itsensä. Mutta mä olin uinut samalla tyylillä (huonolla ja hitaalla, mutta uinut) jo lähes tunnin, enkä ollut hukkumassa, joten miksei valvoja huikannut aikaisemmin? Missä mun on tarkoitus opetella uimaan jos pitää pysyä aina vain matalassa päädyssä?
Mä lähdin niin pahoilla uintiantipatioilla syksyllä liikkeelle että mä olen kokenut kehittymiseni tosi voimaannuttavaksi. Tää episodi ei nyt ainakaan vienyt eteenpäin.
Nyt tiedän etten pidä puomeista kiinni, mutta tuo tieto olisi tuntia aikaisemmin hyödyttänyt pikkuisen enemmän, samoin ilman kuittailua siitä kuinka 'kamalalta' näyttää.
Vai enkö nyt vain itse ymmärrä uintietikettiä?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Oman turvallisuuden takia kuitenkin kannattaa opetella uimaan matalassa ennen kuin lähtee roikkumaan rataköysissä.
Mites kun osaa jo sen verran, että se matala loppuu kesken, ja uintisuunta on matalasta syvään päätyyn? Siis tämä on ihan rehellinen kysymys, en ole keksinyt vastausta.
Multa vaati ihan todella todella paljon tsemppaamista lähteä sinne uimakouluun aikuisena muiden sekaan.
Mitä jäi jäljelle on tunne, että ei näköjään kannata edes yrittää. Pienen voimaantumisen jälkeen taas tuli huomattua, että oli turhaa luulla osaavansa, olen ainoastaan säälittävä kun yritän aloittaa uuden harrastuksen ja olin alkamassa jopa pitää siitä.
Huimari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman turvallisuuden takia kuitenkin kannattaa opetella uimaan matalassa ennen kuin lähtee roikkumaan rataköysissä.
Mites kun osaa jo sen verran, että se matala loppuu kesken, ja uintisuunta on matalasta syvään päätyyn? Siis tämä on ihan rehellinen kysymys, en ole keksinyt vastausta.
Jos et jaksa uida syvään päätyyn asti, uit vain edestakaisin/pientä rinkiä matalassa päädyssä. En oikein muuta vaihtoehtoa näe, ja tällä tavalla olen itse harjoitellut lapsena uimaan. Hukkumisriskiä ei yksinkertaisesti pidä ottaa; eli ei yksin syvään päätyyn, jos ei varmasti osaa/jaksa uida.
Yksi vaihtoehto on ottaa mukaan kaveri, joka ui rinnallasi kellukkeen kanssa, ja antaa sinulle kellukkeen kun et enää jaksa uida pitempään omin voimin. Siitä uit kellukkeen kanssa radan loppuun. Syvästä päästä voi uida kellukkeen kanssa takaisinpäin sinne asti, mistä jaksaa uida taas omin voimin ilman kelluketta loppupätkän toiseen päätyyn.
Jos ei osaa uida, niin miksi ei voi aluksi vesijuosta ja opetella se uimahallin säännöt?
Jos jaksaa melkein radan päästä päähän mutta ei voimat meinaa ehtyä loppumetreillä, niin voi kävellä matalasta päästä niin pitkälle kuin pystyy ja lähteä uimaan vasta siitä. Pitää vain muistaa, että syvästä päästä on myös jaksettava uida sinne asti, että jalat ylettää taas pohjaan.
Muutoin pitää vaan hinkuttaa matalassa päässä ja treenata siellä niin kauan, että jaksaa uida päästä päähän kunnolla.
Eihän sinne radalle voi mennä, jos ei jaksa uida päästä päähän.
Huimari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman turvallisuuden takia kuitenkin kannattaa opetella uimaan matalassa ennen kuin lähtee roikkumaan rataköysissä.
Mites kun osaa jo sen verran, että se matala loppuu kesken, ja uintisuunta on matalasta syvään päätyyn? Siis tämä on ihan rehellinen kysymys, en ole keksinyt vastausta.
Käännyt ennen puoliväliä takaisin. Kaikissa käymissäni uimahalleissa saa samalla radalla uida molempiin suuntiin (oikeaa laitaa tietty), joten sitten vaan suunta takaisin kun alkaa voimat hiipua, mieluusti tietysti jo ennen sitä. Matkaa on tietysti vaikeampi mitata noin, mutta katso vaikka kelloa sitten, jos haluat kehittymistä mitata jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei osaa uida, niin miksi ei voi aluksi vesijuosta ja opetella se uimahallin säännöt?
Ei vesijuoksemalla opi uimaan.
Myöskään kunto muissa lajeissa ei mitenkään korreloi siihen, miten jaksaa uida. Uintiasento pitää hinkata taloudelliseksi ja se onnistuu vain uimalla.
Mun mielestä valvoja oli törkeä ja olisi hyvä laittaa palautetta asiasta, jotta hänen esimiehensä tietävät tuollaisesta käytöksestä!
Valvojan olisi pitänyt kävellä luoksesi ja viittilöidä sivuun ja kertoa ettei toiminta ole ok. Ei ole mitään syytä huutaa törkeyksiä kaukaa.
Kyse ei selkeästikään ollut mikään haastava hukkumistilanne, jossa törkeyksien huutelu on ymmärrettävää, mutta tuollaisessa tilanteessa se kertoo vain valvoja huonoudesta.
Siellä matalalla uit niin kauan kunnes jaksat uida radalla.
Huimari kirjoitti:
Multa vaati ihan todella todella paljon tsemppaamista lähteä sinne uimakouluun aikuisena muiden sekaan.
Mitä jäi jäljelle on tunne, että ei näköjään kannata edes yrittää. Pienen voimaantumisen jälkeen taas tuli huomattua, että oli turhaa luulla osaavansa, olen ainoastaan säälittävä kun yritän aloittaa uuden harrastuksen ja olin alkamassa jopa pitää siitä.
Höpsis! Kyllä menet uudestaankin! Kävele vaikka sen uimavalvojan luokse ja sano että viime uintikerralla huusi törkeyksiä sinulle ja toivot että tämä ei toistu enää kertaakaan.
Sitten uit uusien ohjeiden mukaisesti ja niin ettet joudu roikkumaan poijuista.
Mutta yhden urpon vuoksi et varmasti luovuta! :)
Kiitoksia valaisevista vastauksista!
Sitä ei tajuakaan miten pihalla on uimahalleista, kun on viimeksi ollut siellä 12-vuotiaana. Selitettynä jokainen sääntö on täysin ymmärrettävä.
Nyt kun miettii, Niin vasta tällä palstalla tajusin miten pitää toimia. Uimavalvojan huoli oli aiheellinen, mutta hänen huudostaan luulin vain että hän arvosteli uintitekniikkaani, ja otin siitä pahasti itseeni, koska hän nöyryytti julkisesti. Nyt ymmärrän että kyse oli siitä, että uin liian pitkälle ja jouduin puomien varaan. Ens kerralla matalaan päätyyn!
Vaihdat aina lennosta selkään kun voimat lopppuu
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä nyt taas mieleni pahoitin. Someraivoa pukkaa?
Sosiaalisesti kyvytön uimavalvoja pamahti palstalle.
Olipas asiattomasti sanottu. Laita palautetta hallille, ei tuollaista kohtelua pidä kenenkään sietää.
Tilannepäivitystä.
Kallio pahoitteli ja tarjosi ilmaisia uintilippuja. En niillä kyllä tee mitään, koska Kalliossa en enää käy. Tai jos käyn, niin haluan tietää, milloin tuo mies ei ole vuorossa.
Olen nyt oppinut uimaan päädystä päätyyn, vaihdan välillä vaparista lennosta rintaan kun kunto loppuu. Tällä tyylillä kuntokin kasvaa paljon nopeammin kuin että tarraan puomista kiinni heti kun vähän väsyttää. Se on opittu pelkoreaktio ja refleksi, että muka hukun heti, kun vähän uuvuttaa. Nyt huomaan että jaksan sittenkin. On tämä voimaannuttavaa kun vihdoin oppii!
Oman turvallisuuden takia kuitenkin kannattaa opetella uimaan matalassa ennen kuin lähtee roikkumaan rataköysissä.