Vaikea tilanne - apua?

Usein noi kaikista tyrkyimmät naiset on myöhrmmin tosielämässä oikeita nalkuttajia. Ensivaikutelma voi aina pettää.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ajatuksia herättävistä kommenteista. Paras tapa hoitaa asia on tietenkin eroaminen mahdollisimman pian. En ole tuomassa uutta ihmistä eroprosessin keskelle, eikä ihastukseni sitä haluakaan toivoessaan, että selvitän itse asiani kuntoon ennen mitään yhtään "virallisempaa".

Nyt lähinnä mietin, miten perustelisin lähtöni niin, että nykyiselle kumppanilleni tai hänen lapsilleen ei jäisi mitään syyllisyyttä tai kaunoja. Nämä muutamat vuodet heidän kanssaan ovat olleet minulle erittäin hyviä. Niistä olen kiitollinen varmasti koko loppuelämäni. Mutta toisaalta en kokisi olevani heidän arvoisensa, jos nyt vain "tyytyisin" olotilaani ja yrittäisin keinolla tai toisella unohtaa omalta kannaltani houkuttelevamman mahdollisuuden.

En missään nimessä halua jättää tämänhetkiselle kumppanilleni ja hänen lapsilleen ajatusta, että vaihtaisin heistä johonkin absoluuttisesti parempaan elämään. Mutta ehkä voisin perustella päätöstäni elämäntilanteidemme erolla. Nykyiseni on jo parisuhteita kokenut ja niiden myötä upeita lapsia saanut. Itselleni tämä on ollut vasta ensimmäinen. Olemme niin erilaisessa tilanteessa, että en varmaan sittenkään olisi se paras "isä" tähän perheeseen, ihan vain kokemuksen puutteen takia.

Luonnollisesti toivon, että tämänhetkinen kumppanini löytää itsensä ja lastensa elämään heidän arvoisensa miehen. Ehkä joku hyvä yksinhuoltajaisä olisi heille paras vaihtoehto? Heitä aivan varmasti on.

Pitäisikö tämä "pommi" pudottaa vielä nyt sunnuntaina? Vai kenties viikolla, kun arkikiireet ehkä estävät suurimmat tunnekuohut? Vai odottaako ensi viikonloppuun? Tiedän, että tämä varmaan kuulostaa hirveän ihmisen hirveiltä ajatuksilta. Mutta en ole koskaan jättänyt ketään ja nytkin haluaisin tehdä sen mahdollisimman hellävaraisesti. Siksi kyselen täältä apua.

- ap

No älä nyt noin tyhmäksi paskahousuksi ala, eipä vissiin herätä epäillyksiä ja etpä todellakaan jää kiinni siinä vaiheessa viimeistään kun joku bongaa sut alle 1kk erosta uuden naisen kanssa, kun yhtäkkiä olet vaan eronnut hyvästä liitosta. Ellei jo epäile aiemmin. Sitäpaitsi kyllä nykyinen ansaitsee tietää oikean syyn. Onko sussa on miestä kertomaan?

Hehheh, ihan kun jokainen ei joskus ihastuisi suhteessa. Ja voi, VARMASTI tuntisin siinä huumassa, että ties kuka olisi "se oikea" jos olisin nykyiselleni niin epäreilu, että alkaisin siinä tunteessa oikein mässäilemään.

Rakkaus on valinta, ei mikään b-luokan markettisatu. Minä valitsen rakastua nykyiseeni uudestaan joka päivä.

Ihan kuin en löytäisi jota kuta jännittävää koko ajan, jos antaisin sille vaan mahdollisuuden.

Sääli että oot tommonen reppana, joka menee heti sekaisin, kun joku nainen vähän kiinnostuu. Montakohan miestä sun nykyinen on torjunut samassa hengessä kuin minä? Luulen, että lukemattomia.

Luulen, että 3kk päästä yrität päästä itkien takaisin. Toivon, ettet pääse.

Olen itse tällainen tapaus, joka päätyi vaihtamaan pitkäaikaisen, onneksi lapsettoman suhteen (myös ensimmäiseni, kuten ap:llä) lennosta toiseen, koska rakastuin toiseen. Tässäkin ketjussa on monta kertaa todettu, etteivät nämä ihastukset usein ole arjen koittaessa niin ihania, kuin tunteiden huumassa tuntuu. Minun tapauksessani kuitenkin todella oli. Olemme vuosien jälkeenkin todella onnellisia. Että näinkin voi käydä, olkoon vaan epätodennäköistä (en kyllä edes tiedä, onko). Kun kyseessä ei ole yhtään sen vähempää kuin loppuelämän onni, vaikka vain pieni todennäköisyys siihen, on mielestäni ymmärettävää, että riskejä otetaan. Myös varatut, vaikka heillä onkin tilanteessa paljon enemmän vastuuta ja omat tunteensa olisi punnittava erityisen tarkkaan. Kyllä se todellinen onni voi kuitenkin joskus yllättävällä ihastumisellakin löytyä, oli sitten sinkku tai varattu. Eivät varattujen ihastumiset välttämättä ole sen useammin valheellisia kuin sinkkujenkaan, varsinkaan silloin jos ei ole suhteessa elämänsä rakkauden kanssa.

Pyörittelin kyllä itsekin läpi kaikki uhkakuvat siitä, että uusi ihastus tuottaa pettymyksen tai en edes saa häntä ja jään yksin (erotessani uuden suhteen alkamisesta ei ollut vielä varmuutta). Päätökseni ratkaisi kuitenkin viimeistään se kun tajusin, että vaikka jäisinkin vanhaan suhteeseeni, se ei tulisi olemaan enää entisensä. Helposti tulee vaihtoehtoja punnitessaan verrattua sitä, mitä uusi suhde ehkä voisi olla siihen, mitä vanha suhde on tähän asti ollut.  Se on kuitenkin virhe. Pitäisi verratta sitä, mitä uusi suhde voisi olla siihen, mitä vanha suhde voisi tästä eteenpäin olla. Jos ap olisi jäänyt velvollisuudesta entiseen suhteeseensa, hän olisi tehnyt sen tietäen, että vanha kumppani ei luultavasti ole hänelle oikea. Uusi ihastuminen saattaa tuottaa pettymyksen. Se on kuitenkin usein tuonut jo mukanaan varman pettymyksen entiseen elämään. Silloin on parasta lähteä.

Miehen näkökulmasta tuo että nyksällä on lapsia (monelle eri miehelle) muuttaa tilanteen aika totaalisesti. Käytät sanoja "perhe" ja "isä" eli et koe heitä oikeaksi perheeksi.

Nyt sinulla olisi mahdollisuus saada jopa omia jälkeläisiä eikä maksaa muiden huonoista valinnoista.

Itse tein tosin vastaavassa tilanteessa tausta-analyysi uudesta naisesta ja totesin naisen parisuhde CV:n sen verran surkeaksi, että jatkoin nyksän kanssa.

Avainjutuiksi mulla muodostui lapsi nyksän kanssa sekä että mahdollisella uudella nyksällä oli lapsia toisen miehen kanssa (olisin joutunut elättämään lapset). Naisen tausta oli pettämistä täynnä ja vaikutti että en pystyisi tuota kierrettä pysäyttämään. Oli myös muutakin, joita en tunnistettavuuden estämiseksi avaa.

Aloitus lienee kyllä provo.

Kiitos jälleen kommenteista. Haluan tuoda esiin muutaman asian.

Ensiksi: kuten eräässä hyvässä kommentissa neuvottiin, kerroin reilusti asian laidan exälleni. Kerroin myös hänen lapsilleen, että heille jää aina paikka sydämessäni, ja se että lähden, ei ole millään tavoin liity heihin, vaan ainoastaan itseeni. Tuolloin tuntui siltä, että lapset ymmärsivät asian paremmin kuin heidän äitinsä, mistä päättelin, että heillä viime kädessä on kuitenkin ikävä heidän todellisia isiään. Nykytilanteessa heillä on siihen paljon aiempaa paremmat mahdollisuudet.

Toiseksi: uusi kumppanini ei todellakaan ole mikään pinnallinen syöjätär tai ulkoiseen olemukseensa kaikkensa panostava kiiltokuva. Olemme muutaman kuukauden tarkkuudella saman ikäisiä, ja jos asialla on jotain merkitystä jollekin, niin todettakoon sekin, että nykyiseni on exääni jonkin verran vanhempi. Kuten aiemmin totesin, jos minulle tärkeitä olisivat nimenomaan ulkoiset asiat, olisin varmaankin se yökerhojen epätoivoinen setämies tai sitten se nettipornoon addiktoitunut hyypiö.

Kolmanneksi: eräs kommentoija ennakoi tilannetta, jossa nykyinen rakkauteni ei voisi saada lapsia. Se on aivan mahdollista, koska emme ole ihan nuoria enää. Olemme keskustelleet asiasta paljon ja päätyneet tulokseen, että jos niin on, niin ehkä pyrimme adoptoimaan lapsen jostakin sieltä, missä apua eniten tarvitaan. Suhteemme peruskivenä ei ole biologisen kellon tikittäminen kummallakaan osapuolella, vaan monipuolinen henkinen yhteys.

- ap

En lukenut koko kommentointia, mutta sanon kuitenkin oman mielipiteeni. Ilmeisesti nykyisen kumppanin kanssa on ihan hyvä olla ja mahdollisesti edessä onnellinen tulevaisuus. Miksi uskot, että ihastuksen kanssa tulevaisuus olisi vielä parempi? Minä olen itse kokenut sen, että jätin entisen, ihan kelvollisen kumppanin ja otin kohta tilalle uuden, jo vähän valmiiksi katsotun, joka tuntui juuri siltä oikealta. Ei ollut oikea ei ja näin jälkeen päin ajatellen, ehkä sen entisen kanssa olisi ollut sittenkin edessä se parempi tulevaisuus. Me ihmiset kun yleensä annamme itsestämme paremman kuvan potentiaaliselle tulevalle kumppanille, arki voi olla sitten jotakin aivan muuta. Päätät sitten tehdä nuin tai näin, joku joutuu kuitenkin menemään rikki, minun tapauksessani se suurin uhri olin onneksi itse.