Lue keskustelun säännöt.
Onko töihinpaluu vs. hoitovapaan jatkaminen kaikille itsestään selvää?
kotona vai ei
28.09.2017 |
Minun on mahdottoman vaikea päättää, palatako töihin, vai jatkaako vielä kotona kunnes lapsi on 3-vuotias.
Urakehitys, rahatilanne tai mikään muukaan ei laita kiirehtimään paluutani, kuten ei myöskään kaupungin hoitopaikkatilanne.
Kotona olo on pääasiassa mukavaa, mutta en varsinaisesti ajattele olevani mikään superleikkisä kotiäiti. Tykkään kotitöistä ja lapsestakin toki, mutta esimerkiksi päivittäinen leikkipuistoissa notkuminen saa aivoni sulamaan.
Jos nyt poistetaan tilanteet, joissa töihin on taloudellisen tilanteen ajamana pakko mennä, onko ratkaisu kaikille muille tosi selvä?
Kommentit (21)
Meille oli itsestäänselvyys, että palaan töihin vanhempainvapaiden jälkeen. Mies on keskituloinen ja minä tienaan tuplasti enemmän, asumismenot ja muut on kyllä laskettu tuloihin nähden väljästi mutta ei siellä nyt minun palkkani verran löysää sentään ole. Jos toinen olisi jäänyt kotiin niin se olisi ollut mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä perhevapaat jaettiin joten lapset oli pitkään kotona. Esikoinen meni viisivuotiaana puoleen päivään. Kuopus oli kotona nelivuotiaaksi, koska astma. Vikan vuoden hänellä oli hoitaja.
Hoitopäivät limitettiin ja ne oli lyhyitä.
Oli selvä, että jäisin mielummin kotiin.
Mut siinä ratkaisi kyllä se että en " toki tykkää lapsestakin" vaan tykkään ihan tosissaan.
Ikävä kyllä raha sekoitti pään ja lähdin töihin. Nyt en enää sitä virhettä tee, että laitan sen pikkuisen hoitoon vaan jään kotiin. Sitten kitkutetaan. Lapsi vetää pitemmän korren.
Vierailija kirjoitti:
Me päätimme jo ennen raskautta, että hoidamme lasta molemmat. Palasin äitiysloman loputtua töihin ja mies jäi hoitovapaalle seitsemäksi kuukaudeksi. Sen jälkeen tein reilun vuoden lyhyempää työpäivää.
Eihän 3 kk äitiysloman jälkeen jäädä hoitovapaalle, vaan vanhempainvapaalle.
Vanhempainvapaan jälkeen jäin kotiin, kunnes lapsi oli kaksivuotias. Se oli minulle itsestään selvää. Olin säästänyt sitä varten etukäteen.
Koska mies jäi niihin aikoihin työttömäksi, minun oli pakko palata töihin elättämään perhettä. Lapsi meni päiväkotiin kaksivuotiaana 4-6 tunnin päiviksi. Mies aloitti työvoimapoliittisen monimuotokouluttautumisen uudelle alalle ja jatkoi talomme rakentamista työttömänä ollessaan.
En ole kodin hengetär. Pidän kyllä huolta siitä, että nurkat pysyvät siistinä, ja leivomme pullaa ja kokkaamme lapsen kanssa yhdessä, hoidan pyykkiruljanssin ja nurmikonleikkuun ja ompelen nukeille vaatteitta ja sitä rataa. Tarvitsen kuitenkin tilaa hengittää ja ajatella, ja lapsen kanssa oleminen 24/7 on minulle henkisesti raskasta. Pitäisi koko ajan viihdyttää lasta ja innostua jokaisesti hyppyliikkeestä ja suunnitella virikettä. Onhan se hauskaa aikansa, mutta ei joka päivä useita tunteja putkeen. Lomat ovat yhtä tuskaa. Odotan todella aikaa, jolloin lapsi on niin vanha, että jaksaa viihdyttää itseään tai mennä itsenäisesti kavereiden luokse tai he tulla meille niin, ettei heitä tarvitse valvoa.
Sen kahden vuoden kotonaolon aikana meinasin oikeasti seota. Jos olisin jäänyt vielä kolmanneksi vuodeksi kotiin vailla ketään muuta aikuiskontaktia kuin mieheni ja AV, olisin varmaan ajautunut jonkinlaiseen masennukseen. En ollut tiennyt sitä itsestäni etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me päätimme jo ennen raskautta, että hoidamme lasta molemmat. Palasin äitiysloman loputtua töihin ja mies jäi hoitovapaalle seitsemäksi kuukaudeksi. Sen jälkeen tein reilun vuoden lyhyempää työpäivää.
Eihän 3 kk äitiysloman jälkeen jäädä hoitovapaalle, vaan vanhempainvapaalle.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta ainakin minä käytän sanaa äitiysloma ja hoitovapaa, kun puhun perheen järjestelyistä. Eli ensin äitiyslomalla 9kk ja sen jälkeen hoitovapaalla reilun vuoden. Tämä noin 10v sitten.
Itse mietin samaa, palatakko töihin kun lapsi täyttää 2 vai olla vielä vuosi kotona.. Taloudellista pakkoa ei ole. Taidan olla vielä vuoden kotona, kerran hän vain on pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me päätimme jo ennen raskautta, että hoidamme lasta molemmat. Palasin äitiysloman loputtua töihin ja mies jäi hoitovapaalle seitsemäksi kuukaudeksi. Sen jälkeen tein reilun vuoden lyhyempää työpäivää.
Eihän 3 kk äitiysloman jälkeen jäädä hoitovapaalle, vaan vanhempainvapaalle.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta ainakin minä käytän sanaa äitiysloma ja hoitovapaa, kun puhun perheen järjestelyistä. Eli ensin äitiyslomalla 9kk ja sen jälkeen hoitovapaalla reilun vuoden. Tämä noin 10v sitten.
Niin. Voihan sitä vaikka sanoa lehmä hevoseksi, mutta ei se lehmä silti ole hevonen.
Minulle ainakin oli selvää. Olin jokaisen lapsen kohdalla kotona kaiken kaikkiaan vuoden eli pidin parisen kuukautta hoitovapaata. Työnteko on ollut minulle aina tärkeää. Vauvavapailla hoidin kaikki omat lapset itse, joten esikoinen sai nauttia kolme vuotta äidistä kotona ja keskimmäinen kaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on siis jo yli kaksivuotias. Ehkä ongelmani on myös se, etten ennakkoon ajatellut että edes miettisin kotona oloa 3-vuotiaaksi asti. Koen kuitenkin että ensimmäinen vuosi meni hieman "harakoille", koska vauvavuosi oli vaikea, olin todella väsynyt ja henkisesti aika hajalla.
Kadunko myöhemmin, jos "turhaan" (eli lähinnä vaihtelunhalusta kotikuvioihin) palaan töihin jo nyt? Vai purenko sitten viimeisen puoli vuotta hammasta, että saispa olla töissä.
Isän jääminen kotiin ei ole taloudellisesti mielekäs vaihtoehto.
Tuntuu, että muille tämäkin päätös on helppo tai yksiselitteinen.
-ap
Ei ollut yhtään helppo. Lopulta olin "puoliväkisin" vielä sen kolmannenkin vuoden koska ajattelin, että lapsen kasvaessa katuisin enemmän jos en olisi ollut. Nyt kun lapset on menossa yläkouluun ja huomaa että eilen ne oli vasta vauvoja niin tosiaan älyää, että tein oikean ratkaisun. Siitä huolimatta että pari minua nuorempaa saa nyt parempaa palkkaa aika samasta työstä koska olin välillä poissa. Mutta niitä vuosia ei rahassa mitattu silloinkaan kun kotona olin minimituloilla, ja ei mitata nyt jälkikäteenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen esikoista ajateltiin, että hoidetaan 2-vuotiaaksi kotona, mutta lapsen synnyttyä ja kasvaessa todettiin monestakin syystä, että halutaan itse hoitaa kotona 3-vuotiaaksi. Tietenkin vuorotellen, molemmille meistä myös työ on tärkeää.
Uskon kyllä, että 2v voi ihan hyvin mennä päiväkotiin. Ja itse en varmaan olisi jaksanut olla koko 3 vuotta itse kotona (mies ollut molempien kanssa vuoden, minä vähän alle 2v), että siinä mielessä ymmärrän hyvin kaipuusi töihin.
Jos voit, ole kotona. Se työssäkäyntirumba on raskasta. Kouluarjestakaan puhumattakaan. Ota löysästi kun vielä voit.
T. Lahden teinin äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kaupungin päivähoito on tällä hetkellä niin viturallaan että päivänselvää on ettei lasta sinne laiteta noin pienenä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaupungin päivähoito on tällä hetkellä niin viturallaan että päivänselvää on ettei lasta sinne laiteta noin pienenä.
Minä siis kotona vain koska miehen tulot ovat parhaimmillaan kuukaudessa neljä kertaa sen mitä minä saan. Lapsi kohta kaksi ja "harrastan" töissä käymistä keikkailemalla alalla jota tein nuorena. Ei siitä taloudellista hyötyä ole mutta ei pää hajoa sinne leikkipuistoon kun välillä tekee muuta.
Mulla hajos pää juuri siellä leikkikentällä. Ja muutenkin lasten kanssa, vaikka yli kaiken heitä rakastankin.
Nyt joudun kärsimään keski-iässä työttömyydestä, koska valitsin aina kotiäitiyden työtilaisuuksien sijasta.
Työllistyminen mihinkään, saati omalle alalleni (aineenopettaja), on ohi. Kaikki on ohi.
Lapset lukioiässä. Kärsivät ja oireilevat työttömyydestäni, ja sen aiheuttamista jutuista: rahapula, häpeä, mun itkuisuus ja ahdistus, paha olo kotona, jatkuvat riidat.
Tosiasia on, että työpaikka, työ, työyhteisö pitää ihmisen järjissään. Kotona oleminen lasten kanssa nonstop 24/7 vuosikausia neljän seinän sisällä hajotti minut ja identiteettini.
Olen tehnyt pelkkiä vääriä valintoja. Työasioissa täydellinen epäonnistuminen. Ei voi enää korjata tilannetta.
(Miehestä ei mitään apua lasten kanssa. Ei hän joustanut töistään, että olisin saanut tehdä rauhassa omaa työtäni - pätkissä edes.)
^Olen pahoillani, että kotivuodet aiheuttivat noin kohtuuttoman taakan loppuelämällesi :(
Minulla odottaa kyllä kohtuullisen varma vakipaikka, mutta koskaanhan ei saisi tuudittautua sen varaan.
Meille tuli ero lapsen ollessa n puoli vuotias ja lapsi lähti erossa isänsä mukaan, jolla oli uusi nainen. Uuden naisen työ vei sitten pian koko tuon uusperheen ulkomaille vuodeksi ja tyttö lähti isänsä mukaan koska oli ollut enemmän isällään ja koska isä tarvitsi hoitovapaan pystyäkseen lähtemään mukaan. Minä aloittelin työt silloin kun tyttö oli puolivuotias, osa-aikaisesti yrittäjänä ja pääasiassa kotoa käsin. Lisäsin sitten kun tyttö oli vuoden ikäinen. Lapsen hoito sujui minulta työnteon ohessa, miehellä vuorotyö joten oli usein viikolla päiväsaikaan tytön kanssa kun minä tein työtä ja puolestaan sitten öisin ja viikonloppuisin kun miehellä oli töitä niin tyttö oli minulla. Suosittelen työhön menoa mutta lyhyempää työpäivää jos vaan työnantajan puolelta onnistuu.
Me päätimme jo ennen raskautta, että hoidamme lasta molemmat. Palasin äitiysloman loputtua töihin ja mies jäi hoitovapaalle seitsemäksi kuukaudeksi. Sen jälkeen tein reilun vuoden lyhyempää työpäivää.