Turvaton kiintymyssuhde ja parisuhde

Up

Mulla on täysin samanlainen ongelma vanhemmat mukaanlukien. Enpä tiedä mitä tässä tehdä. Ainakin olen lukenut paljon aiheesta, mutta se kantaa vain niin pitkälle.

Löysin määrätietoisen, välittävän miehen, joka jaksoi katsella typeryyksiäni ja sabotointiyrityksiäni 5+ vuotta antamatta periksi. Sinä aikana kasvoin ihmisenä ja opin luottamaan edes vähän.

Minun kohdallani: en ole pystynyt koskaan luottamaan tai kiintymään kehenkään.

En edes yritä parisuhdetta koska se ei onnistu ja koska tunnen olevani täysin kuollut ja kylmä sillä alueella.

Elän yksin, paitsi kissani ja koirani. Olen tyytyväinen elämääni ja hyväksyn itseni tällaisena kun olen. Aikoinaan yritin, mutta vähitellen opin että se ei koskaan tule onnistumaan kohdallani. Olen puhunut tästä psykologille, ja hyväksynyt asian. En jaksa enkä halua taistella ja potkia tosiasiaa vastaan. Se vie vain turhaan voimia enkä todellakaan ainakaan onnellisemmaksi tule. Oman itsensä hyväksyntä on ollut suuri helpotus ja tuonut rauhan.

Elämäni on varsin hyvää ja voin sanoa olevani varmastikin keskivertoa tyytyväisempi ja onnellisempikin!

Hienoa että elämäsi on tasaantunut noiden vaikeampien ongelmien osalta, onnittelut siitä! Minulla on vähän turvaton kiintymyssuhdetyyli myös, ja olen opetellut siitä ulos parisuhteissani. Nyt viimeisimmän miehen kanssa tuntuu että pääsen siitä varmaan kokonaan eroon, koska hän on todella hyvä, luottavainen ja rakastava kumppani.

En osaa oikein muuta neuvoa antaa kuin että ajan kanssa nämäkin ongelmat vähenevät. Itse olen lisäksi analysoinut itseäni ja sitä, minkälainen kumppani minulle olisi hyvä, ja nähnyt paljonkin vaivaa juuri oikeanlaisen löytämiseksi. Siis olen pitänyt kriteerilistaa ja lähtenyt lätkimään, jos kriteerit eivät ole täyttyneet. Kriteereinä ei kuitenkaan ollut mitään ulkonäköön, varallisuuteen tai koulutukseen liittyvää, vaan mm seuraavaa:

- miehellä on takanaan ainakin yksi onnellinen useamman vuoden suhde ja hän puhuu ex-kumppanistaan avoimesti ja arvostavasti,

- mies kohtaa konfliktitilanteet rakentavasti ja proaktiivisella otteella,

- miehellä ei ole riippuvuuksia eikä hän käytä päihteitä juuri lainkaan tai ei lainkaan,

- kun mies puhuu suhtautumisestaan mm. pettämiseen, pornoon, avioliittoon tai muuhun tulenarkaan aiheeseen, puheesta kuulee että hänellä on hyvät tunnetaidot ja kyky kunnioittaa muiden ihmisten tunteita ja arvoja silloinkin, kun ne poikkeavat omista, ja että hän ymmärtää oman onnellisuuden olevan sidoksissa siihen, miten läheiset ihmiset voivat.

Siinä muutama kriteeri, joista pidin ehdottomasti kiinni enkä siis huolinut miehiä joilla oli noilla alueilla puutteita. Hankalassa suhteessa olisin tuhlannut vain aikaani ja vahingoittunut mahdollisesti vielä aiempaa pahemmin. Paljon mieluummin olen siis vaikka yksin. Moni sellainen mies, joka noita kriteerejä ei täytä, levittää propagandaa ettei ne täyttäviä miehiä ole olemassakaan. Älä usko sitä. Itse olen ollut sellaisten miesten kanssa useammankin kerran. Suhteet ovat onnistuneet hyvin ja olen kasvanut niiden myötä ihmisenä paljon. 

Olet jo yhden askeleen edempänä, kun olet itse ymmörtänyt asian.

Vastaaja 5 lisää vielä, että myös tuo nelosen kertoma suhtautumistapa on varmasti tosi hyvä! Ei parisuhde edes ole kaikille se paras vaihtoehto. Jos siinä onnistuminen vaatisi aivan yli-inhimillisiä ponnistuksia, niin aivan varmasti elämä on mielekkäämpää jos sen elää rauhassa yksinään. Minäkin olen niin paljon nähnyt vaivaa suhteideni eteen, että osa tuttavistani pitää minua hieman hulluna. Omalla kohdallani se on kannattanut, mutta jos lähtökohdat olisivat olleet jonkin verran vaikeammat, olisi varmaan jo ylitetty se raja jonka jälkeen ponnistelusta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Tsemppiä ap, mihin ratkaisuun sitten päädytkin.

Milkä tavalla turvaton kiintymyssuhde näyttäytyy parisuhteessa?

Minulla tämä sama ja johtanut siihen, että kiinnostaa vaan "jännät", vaikeat jotenkin ongelmaiset miehet. Miten ihmeessä vaihtaisin miesmakuni terveemmäksi? Ja jos suhdetta yritän, pyrin olemaan aina se joka ensiksi jättää.

Vierailija kirjoitti:

Milkä tavalla turvaton kiintymyssuhde näyttäytyy parisuhteessa?

Minulla on jonkin sortin kiintymyssuhdehäiriö myös enkä pysty luottamaan ihmisiin ja päästämään muutenkaan lähelle. Eli aikalailla kyky niihin olennaisimpiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Löysin määrätietoisen, välittävän miehen, joka jaksoi katsella typeryyksiäni ja sabotointiyrityksiäni 5+ vuotta antamatta periksi. Sinä aikana kasvoin ihmisenä ja opin luottamaan edes vähän.

Onnekas olet

Lämmin kiitos kaikille lankaan vastanneille.

Vapaaehtoisesti yksin jättäytymistä en toistaiseksi pidä vaihtoehtona, mutta mikäli olen vaikka 10-15 vuoden päästä samassa jamassa ajatuksineni ja totaalisen kyllästynyt suhteiden yrittämiseen, niin miksei. Nytkin koen kieltämättä helpommaksi ja turvallisemmaksi olla yksin, vaikka jatkuva kaipuu parisuhteeseen on olemassa.

Vitoselle: tuo kriteerilistasi on järkevä. Huomaan, että itse olen nimenomaan vältellyt järkeviä miehiä ja napsinut ne tunne-elämältään vaurioutuneet yksilöt. Ei liene ihme, että turvattomasti kiintynyt kokee vetoa toisiin samanlaisiin. Täytyisi yrittää päästä tästä yli ja yrittää antaa vaihteeksi mahdollisuus turvallisille ja tunne-elämältään tasapainoisille miehille.

Ap

Inspiroiduin langan myötä vielä hieman jatkamaan pohdintojani. Yksi ehdottomasti pariutumista haittaava tekijä on isäsuhteeni. Isäni oli etäinen, mutta silti ankara ja kriittinen. Hän esimerkiksi arvosteli teini-ikäisenä ulkonäköäni, mistä jäi ikuiset arvet. Mikään tekemäni asia ei tuntunut hänelle kelpaavan.

Huomaan odottavani myös miesten suhtautuvan minuun nyt samalla tavalla kuin isäni aikoinaan. Uskon heidän lopulta kritisoivan ja haukkuvan minua. Se oli lapsena hyvin traumaattista, ja edelleenkin pelkään sitä yli kaiken.

Ap:lta siis edellinen viesti nro 13.

Erittäin hankalaa tai lähes mahdotonta on muodostaa tunnetason ihmissuhteita. Näin miehenä ulkoiset odotukset ovat vaatimattomat, joten kärsin ongelmasta lähinnä itse.

Vierailija kirjoitti:

Inspiroiduin langan myötä vielä hieman jatkamaan pohdintojani. Yksi ehdottomasti pariutumista haittaava tekijä on isäsuhteeni. Isäni oli etäinen, mutta silti ankara ja kriittinen. Hän esimerkiksi arvosteli teini-ikäisenä ulkonäköäni, mistä jäi ikuiset arvet. Mikään tekemäni asia ei tuntunut hänelle kelpaavan.

Huomaan odottavani myös miesten suhtautuvan minuun nyt samalla tavalla kuin isäni aikoinaan. Uskon heidän lopulta kritisoivan ja haukkuvan minua. Se oli lapsena hyvin traumaattista, ja edelleenkin pelkään sitä yli kaiken.

Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, miten suhtaudut sellaisiin miehiin, jotka suhtautuvat sinuun myönteisesti? Oma nykyisen mieheni käytös tuntui minulle aluksi oudolta. Hän on todella tunteellinen, sanoo päivittäin monta kertaa rakastavansa minua, kehuu kauniiksi, älykkääksi ja kaikin tavoin ihanaksi, ja myös osoittaa rakkauttaan hellimällä ja suukottelemalla. Minua alussa ahdisti olla tällaisen pidäkkeettömän rakkauden kohteena ja vetäydyin jopa miehestä hieman kauemmaksi kun en osannut suhtautua.

Mies onneksi oli kärsivällinen ja sieti oikutteluni ja vetäytymiseni, eikä muuttanut omaa käyttäytymistään - paitsi tietyt jutut jotka minua erityisesti ahdistivat, hän jätti vähemmälle (ne olivat ihan tiettyjä sanavalintoja ja muita tosi pieniä juttuja, mutta jostain syystä ne tuntuivat minusta erityisen hankalalta). Uskalsin onneksi puhua miehelle näistä asioista, ja mies osasi suhtautua juuri oikealla tavalla.

Nykyään, alkujärkytyksestä yli päästyäni, tuntuu aivan ihanalta saada mieheltä näin paljon rakkautta ja välittämistä. Nyt huomaan myös sen, että ympärilläni olevista ihmisistä osa on sellaisia, joita avoin rakastamisen näyttäminen jotenkin ällöttää. He suhtautuvat ivallisesti siihen, jos käy ilmi miten mieheni kohtelee minua (en koskaan hehkuta asialla tai ota sitä erikseen puheeksi, mutta joskus keskustelun lomassa nämäkin asiat tulevat ilmi). Olen ottanut näihin ihmisiin hieman etäisyyttä, koska en usko heidän seuransa olevan minulle terveellistä. Heillä lienee omat ongelmansa kiintymyssuhteissa, tai sitten muilla alueilla.

On tosi mielenkiintoista huomata, miten olin suhteen alussa vähällä ajaa mieheni pois läheltäni omalla typerällä käytökselläni ja ongelmoinnillani!

t. 5

Minä olen melko varma, että miehelläni on turvaton kiintymyssuhde ja minulla turvallinen kiintymyssuhde. Miehen perhetaustassa on monenlaista ongelmaa ja esimerkiksi minulla on miestäni parempi kyky reflektointiin, tunteiden tunnistamiseen ja niistä puhumiseen. Erityisesti lasten syntymät ovat nostivat näitä asioita pintaan, ja miehelle on ollut jotenkin paljon vaikeampaa vastata lasten tarpeisiin oikein. Mies on alusta asti pystynyt hillitsemään tunteensa, mutta kerää vihaa kuin painekattila, ja helposti sitten räjähtää kerralla. Hänelle on myös vaikeaa miettiä toisen tunnetilaa ja olla sensitiivinen. Esimerkiksi vauvaiässä hänelle on ollut haasteena tulkita vauvan tarvetta oikein, vaikka on viettänyt vauva-aikoinakin paljon lasten kanssa aikaa lähes yhtä paljon kuin minä.

Aloitukseni venähti nyt liian pitkäksi, mutta jotenkin sattuman kautta me kuitenkin pariuduimme. Mies oli alkuun todella vaikeasti tavoitettava ja etäinen. Mutta jotenkin sinnikyydellä jaksoin yrittää ja parin vuoden aikana lähennyimme. Mies opetteli puhumaan tunteistaan, vaikka vieläkin se on hänelle vaikeaa. Yksi iso muutos hänelle oli jonkinasteinen henkinen irtautuminen lapsuudenperheestään. Hän alkoi ehkä nähdä tilannetta vähän objektiivisemmin, sillä hänen vanhempiensa käytöksessä vielä aikuisiällä oli monenlaista ongelmaa. Uskon, että tässä auttoi paljon myös minun perheeni kanssa olo, joka ei ole täydellinen, mutta suhde aikuisiin lapsiin on paljon terveempi. Uskon että se tavallaan avasi miehen silmiä enemmän, joka oli todella tottunut aikuisten vanhempiensa lapselliseen käytökseen, jatkuvaan puuttumiseen (olimme tuolloin jo +30v), läheisriippuvuuteen ja moniin muihin ongelmiin. Lapset ovat meitä molempia kasvattaneet entisestään, ja ovat olleet yksi avaintekijä myös oman lapsuuden käsittelyssä.

Mielestäni sinä tarvisit turvallisen kiintymyssuhteen omaavan puolison, tai ainakin niin olisi helpompaa eheytyä kuin toisen turvattoman kanssa. On varmasti vaikea löytää, kun helposti saattaa etsiä niitä itselle "tuttuja" piirteitä toisesta. Sanoisin, että iso merkitys on sattumalla ja tuurilla, sinnikkyydellä, ja halulla muuttua. Ehkä voisit pyrkiä tapaamaan mahdollisimman nopeasti miehen perheen ja yleensäkin kuunnella millä tavalla hän puhuu perheestään? Sekä liikaa etäisyys että liika palvonta/riippuvuus ovat molemmat hälyttäviä merkkejä. Usein turvattomilla suhde vanhempiin on kummallinen sekoitus molemminpuolista riippuvuutta ja suurta henkistä etäisyyttä.

up

Vierailija kirjoitti:

Minä olen melko varma, että miehelläni on turvaton kiintymyssuhde ja minulla turvallinen kiintymyssuhde. Miehen perhetaustassa on monenlaista ongelmaa ja esimerkiksi minulla on miestäni parempi kyky reflektointiin, tunteiden tunnistamiseen ja niistä puhumiseen. Erityisesti lasten syntymät ovat nostivat näitä asioita pintaan, ja miehelle on ollut jotenkin paljon vaikeampaa vastata lasten tarpeisiin oikein. Mies on alusta asti pystynyt hillitsemään tunteensa, mutta kerää vihaa kuin painekattila, ja helposti sitten räjähtää kerralla. Hänelle on myös vaikeaa miettiä toisen tunnetilaa ja olla sensitiivinen. Esimerkiksi vauvaiässä hänelle on ollut haasteena tulkita vauvan tarvetta oikein, vaikka on viettänyt vauva-aikoinakin paljon lasten kanssa aikaa lähes yhtä paljon kuin minä.

Aloitukseni venähti nyt liian pitkäksi, mutta jotenkin sattuman kautta me kuitenkin pariuduimme. Mies oli alkuun todella vaikeasti tavoitettava ja etäinen. Mutta jotenkin sinnikyydellä jaksoin yrittää ja parin vuoden aikana lähennyimme. Mies opetteli puhumaan tunteistaan, vaikka vieläkin se on hänelle vaikeaa. Yksi iso muutos hänelle oli jonkinasteinen henkinen irtautuminen lapsuudenperheestään. Hän alkoi ehkä nähdä tilannetta vähän objektiivisemmin, sillä hänen vanhempiensa käytöksessä vielä aikuisiällä oli monenlaista ongelmaa. Uskon, että tässä auttoi paljon myös minun perheeni kanssa olo, joka ei ole täydellinen, mutta suhde aikuisiin lapsiin on paljon terveempi. Uskon että se tavallaan avasi miehen silmiä enemmän, joka oli todella tottunut aikuisten vanhempiensa lapselliseen käytökseen, jatkuvaan puuttumiseen (olimme tuolloin jo +30v), läheisriippuvuuteen ja moniin muihin ongelmiin. Lapset ovat meitä molempia kasvattaneet entisestään, ja ovat olleet yksi avaintekijä myös oman lapsuuden käsittelyssä.

Mielestäni sinä tarvisit turvallisen kiintymyssuhteen omaavan puolison, tai ainakin niin olisi helpompaa eheytyä kuin toisen turvattoman kanssa. On varmasti vaikea löytää, kun helposti saattaa etsiä niitä itselle "tuttuja" piirteitä toisesta. Sanoisin, että iso merkitys on sattumalla ja tuurilla, sinnikkyydellä, ja halulla muuttua. Ehkä voisit pyrkiä tapaamaan mahdollisimman nopeasti miehen perheen ja yleensäkin kuunnella millä tavalla hän puhuu perheestään? Sekä liikaa etäisyys että liika palvonta/riippuvuus ovat molemmat hälyttäviä merkkejä. Usein turvattomilla suhde vanhempiin on kummallinen sekoitus molemminpuolista riippuvuutta ja suurta henkistä etäisyyttä.

Ap täällä.

Molemmilla vanhemmillani on turvaton kiintymyssuhde ja vielä paljon heikommat lähtökohdat kuin itselläni. Tämä kyllä valitettavasti on näkynyt heidän kasvatustyyleissään. Kerroinkin jo, että isäni on ankara ja etäinen. Äitini taas on takertuva, mutta omalla tavallaan myös etäinen. Häneen on ollut vaikea tukeutua vuosien aikana, koska äidilläni on ollut niin paljon omassa elämässään selvitettävää. Eli hyvin kuvailit kyllä tuon läheisyyden ja etäisyyden ristiriidan. Kuten miehelläsi, on minullakin ollut tunne-elämän kanssa ongelmia, koska olen lapsesta saakka opetellut tukahduttamaan tunteitani ja syyllistyn helposti negatiivisista tunteista. Tosin terapia on auttanut tämän asian kanssa suuresti.

Turvallisesti kiintyneen miehen etsiminen voisi olla ratkaisu. Olenkin huomannut viime aikoina itsessäni uusia piirteitä - olen nimittäin alkanut arvostaa miessuhteissani turvallisuutta todella paljon. Olen alkanut viehättyä miehistä, jotka saavat kokemaan oloni turvalliseksi. Ehkä tämä on askel oikeaan suuntaan. On kieltämättä aika ahdistavaa kävellä tätä polkua kohti tuntematonta, omia pelkojaan kohti. Olen kuitenkin päättänyt löytää rohkeuden siihen. Kiitos sinullekin kannustavasta viestistäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inspiroiduin langan myötä vielä hieman jatkamaan pohdintojani. Yksi ehdottomasti pariutumista haittaava tekijä on isäsuhteeni. Isäni oli etäinen, mutta silti ankara ja kriittinen. Hän esimerkiksi arvosteli teini-ikäisenä ulkonäköäni, mistä jäi ikuiset arvet. Mikään tekemäni asia ei tuntunut hänelle kelpaavan.

Huomaan odottavani myös miesten suhtautuvan minuun nyt samalla tavalla kuin isäni aikoinaan. Uskon heidän lopulta kritisoivan ja haukkuvan minua. Se oli lapsena hyvin traumaattista, ja edelleenkin pelkään sitä yli kaiken.

Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, miten suhtaudut sellaisiin miehiin, jotka suhtautuvat sinuun myönteisesti? Oma nykyisen mieheni käytös tuntui minulle aluksi oudolta. Hän on todella tunteellinen, sanoo päivittäin monta kertaa rakastavansa minua, kehuu kauniiksi, älykkääksi ja kaikin tavoin ihanaksi, ja myös osoittaa rakkauttaan hellimällä ja suukottelemalla. Minua alussa ahdisti olla tällaisen pidäkkeettömän rakkauden kohteena ja vetäydyin jopa miehestä hieman kauemmaksi kun en osannut suhtautua.

Mies onneksi oli kärsivällinen ja sieti oikutteluni ja vetäytymiseni, eikä muuttanut omaa käyttäytymistään - paitsi tietyt jutut jotka minua erityisesti ahdistivat, hän jätti vähemmälle (ne olivat ihan tiettyjä sanavalintoja ja muita tosi pieniä juttuja, mutta jostain syystä ne tuntuivat minusta erityisen hankalalta). Uskalsin onneksi puhua miehelle näistä asioista, ja mies osasi suhtautua juuri oikealla tavalla.

Nykyään, alkujärkytyksestä yli päästyäni, tuntuu aivan ihanalta saada mieheltä näin paljon rakkautta ja välittämistä. Nyt huomaan myös sen, että ympärilläni olevista ihmisistä osa on sellaisia, joita avoin rakastamisen näyttäminen jotenkin ällöttää. He suhtautuvat ivallisesti siihen, jos käy ilmi miten mieheni kohtelee minua (en koskaan hehkuta asialla tai ota sitä erikseen puheeksi, mutta joskus keskustelun lomassa nämäkin asiat tulevat ilmi). Olen ottanut näihin ihmisiin hieman etäisyyttä, koska en usko heidän seuransa olevan minulle terveellistä. Heillä lienee omat ongelmansa kiintymyssuhteissa, tai sitten muilla alueilla.

On tosi mielenkiintoista huomata, miten olin suhteen alussa vähällä ajaa mieheni pois läheltäni omalla typerällä käytökselläni ja ongelmoinnillani!

t. 5

En todellakaan ole osannut suhtautua positiiviseen huomioon. Yleensä olen jotenkin jäätynyt, minkä miehet ovat tulkinneet ylimielisyydeksi tai vastaavaksi. Nyt kun tiedostan asian, osaan ehkä jo vähän paremmin ottaa kehuja vastaan. Tiedän jo, että haluan jo suhteeltani samanlaista lämpöä ja rakkautta kuin sinäkin olet saanut, mutta on kyllä todella paradoksaalista, kuinka vaikeaa sen vastaanottaminen välillä on. Onneksi sinun tapauksessasi mies oli sitkeä ja itselläsikin oli uskallusta puhua peloistasi hänelle!