Lue keskustelun säännöt.
"Ihminen on tuholaislaji" -keskustelu
26.09.2017 |
Haluaisin keskustella tästä aiheesta, koska se jäi pyörimään mieleeni. Otsikon ajatus tuli esiin tuossa pitkässä ketjussa lapsettomuuden syistä, liittyen siihen että mikä on asiallinen kohtalo ihmiskunnalle taikka miten ihmisten pitäisi tällä planeetalla elää, mutta en odota että hän joka itsensä tästä lainauksesta tunnistaa kantaansa puolustaisi, vaikka toki olen iloinen jos niin käy. Uskon että täältä löytyy monia muitakin, jotka joko ovat vahvasti tällä kannalla tai voivat ainakin väitellä aiheesta. Minusta tämä on yksi tämän ajan tärkeistä aiheista.
Joka tapauksessa, ajatus on sellainen että ihmisiä on maapallolla liikaa, ihmiset saastuttaa ja tuhoaa ympäristöään, tämä on kaikkien eläinten ja kasvien kotiplaneetta myös, ihminen ei ole missään erityisasemassa muuhun luontoon nähden, ja että parempi olisi jos ihmiset häviäisivät koska eivät kerran osaa olla. Sanotaan aika yleisestikin, että ihmiset on maapallon syöpä. Ihminen on kaikista lajeista voimakkaimmin ympäristöä muokkaava laji, ja on helppo nähdä että esim. merien saastuttaminen muovijätteellä on rikollista. Kaikki ne viattomat, turhaan muovista tukehtuvat, kuristuvat, myrkyttyvät ja hitaasti kuolevat eläimet, saastuvat elinympäristöt ja kenties loputtomiin ravintoketjussa säilyvät nanopartikkeleiksi jauhautuvat muovipalaset...
Mutta mietin sitä, että tuholainen, loinen taikka syöpä on elämää, joka on haitallinen jollekin itseään suuremmalle kokonaisuudelle tai päämäärälle. Tuholaiset syövät sadon, mutta vaikkapa perhosentoukka nokkosenlehdellä ei ole tuholainen vaan osa toimivaa ekosysteemiä. Perhosentoukka on hyvä, tuholainen on paha, koska tuholainen saattaa tappaa sadon kylväneen ihmisen.
Mutta samaan aikaan tiettävästi ihminen on ainoa joka antaa asioille tällaisia merkityksiä, hahmottaa sellaisia abstraktioita kuin päämäärä tai joka hahmottaa kokonaisuuksia ja kokonaisuuden osia. Ihminen on ainoa jolla on käsitteet hyvä ja paha, ainoa joka voi sanoa, että yksi laji on satokasvi ja toinen rikkaruoho ja kolmas loinen. Ihminen on ainoa joka murehtii maapallon tulevaisuutta. Eläin syntyy, elää, lisääntyy jos hyvin käy, ja kuolee. Jos sen elinympäristö on dramaattisesti muuttunut, se kärsii eläissään enemmän ja kuolee nopeammin kuin esi-isänsä.
Mutta ei elämä tasapainoisessa ekosysteemissä ole kärsimyksestä vapaata. Sehän on täynnä kauhua, kitumista ja kuolemaa, saaliita ja saalistajia, nälkää, janoa, vammoja ja sairauksia, äärirajoilla olemista. "Ihminen on syöpä" ajatteluun minun nähdäkseni kuuluu hyvin läheisesti ajatus, että ei haluaisi omia lapsiaan tänne kärsimään, vaikka ei kuitenkaan ole selvää miten nämä kaksi ajatusta liittyvät yhteen. Sanotaan että parempi olisi jos ihmiset kuolisivat sukupuuttoon, muut eläimet saisivat toipua rauhassa. Häiritsemätön luonto mielletään autuaaksi paikaksi, planeetan ihanteelliseksi tilaksi. Mutta jos ihmistä suojellaan kärsimykseltä sillä, että häntä ei synnytetä tänne planeetalle kärsimään, silloinhan myös eläimiä suojeltaisiin kärsimykseltä sillä, että niiden ei annettaisi syntyä tänne kärsimään. Jos eläimet kuolisivat sukupuuttoon, kaikki kärsimys tiettävästi päättyisi maailmankaikkeudesta. Eikö tässä ole sovittamaton ristiriita?
Ja miksi ihmisvapaa luonto on se tasapainoinen ekosysteemi? Jos ihminen on planeetan kotoperäinen laji, kehittynyt saman evoluution seurauksena kuin muutkin, eikä missään erikoisasemassa, eikö ihmisen "kuulu" säilyä täällä siinä missä torakan ja heinäsirkankin? Miksei ihanteellinen planeetan tila ole sellainen, jossa ihminen syntyy, elää, lisääntyy jos hyvin käy, ja kuolee siinä missä muutkin lajit?
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
No itse näen sen niin, että vaikka ihminen kuuluukin tälle pallolle, niin liikaa meitä on. Jokainen varmasti allekirjoittaisi, että jos esimerkiksi niitä viljasatoja syöviä heinäsirkkoja olisi tullut niin paljon, että ne hyvää vauhtia söisivät kaiken kasvatetun ja puolet villeistäkin kasveista, niin niitä olisi liikaa. Eikä tässä kohtaa pysähdyttäisi miettimään, minkälaiset älyn kapasiteetit niillä sirkoilla on, vaan nähtäisiin vain se uhka ympäristölle. Ja kuitenkin luonnon tuloksena tämäkin olisi voinut tapahtua. Näin ollen en näe, että ihmisellä olisi välttämättä mitään erityisasemaa.
Mutta en myöskään näe harmonisena tasapainona sitä, että ihmiset häviäisivät kokonaan, vaan että ratkaisu olisi sama kuin muillakin lajeilla, joita miellämme olevan liikaa: kannan harveneminen. Sitä tietysti, että mistä päästä ja millä eettisillä periaatteilla tätä voisi toteuttaa, voi väitellä maailman tappiin, mutta mielestäni se olisi hyvä ensiaskel, että ne yksilöt, joilla on teknologia ja edistys asian säätelemiseen todella säätelisivät lisääntymistään ja levittäisivät tätä hyötyä myös niille, joilla sitä ei ole. Osittainhan tätä jo toteutetaankin: monessa länsimaassa tyydytään yhteen lapseen ja jäädään useammin lapsettomiksi kuin ennen, ja ehkäisyvälineitä viedään kehitysmaihin.
Kiitos! Ihmisen erityisasema on kuitenkin siinä, että ihminen on ainoa joka voi toimia yhdenkään kannan harventamiseksi, tai vastaavasti suojella ja lisätä jotain harvinaista lajia, jonka lukumäärän arvioi olevan liian alhainen. Ihminen koko ajan arvioi sitä, mikä on hyvä muutos ja mikä ei. Ihmisen olemassaolo aiheuttaa jo itsessään esimerkiksi sen, että ihmisen pitää päättää miten suhtautua luonnonmullistuksiin jotka uhkaa paitsi ihmisiä myös muita lajeja, pitäisikö yrittää torjua vai antaa tapahtua.
Kehitysmaiden ja länsimaiden suhteen on myös se ongelma, että jotta saavutettu teknologia ja halu kannan rajoittamiseen ja ekosysteemin näkeminen kokonaisuutena ylipäätään säilyy ja leviää ihmiskunnassa, pitää olla olemassa niitä ihmisiä jotka tähän kulttuuriin ovat kasvaneet. Yhden lapsen perheet ja kohtalainen osa lapsettomia tarkoittaa väistämättä sitä, että näin toimivien ihmisten määrä, tällaiseen perinteeseen kasvaneiden osuus, tarkastellaan sitä sitten suvun tai kansanosan tai kansallisuuden tasolla, supistuu sukupolvi sukupolvelta. Määrä pysyisi ennallaan sillä, että jokaisella miehellä ja naisella olisi kaksi lasta. Voi olla, että kun ihmisten lukumäärä on tarpeeksi supistunut, jonkin tietyn rajan alle, kulttuurin loppu tulee hyvin nopeasti, ei hallitusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ihminen ei ole kykenevä muuttamaan toimintatapojaan yhteisönä ja lopettamaan oman elinympäristönsä tuhoamista ja keskinäistä nahisteluaan niin sitten me olemme lajina syöpä ja mitä nopeammin tuhoamme itsemme niin sen parempi. Maapallo on täällä vielä satoja miljoonia vuosia meidän jälkeemmekin.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole kykenevä muuttamaan toimintatapojaan yhteisönä ja lopettamaan oman elinympäristönsä tuhoamista ja keskinäistä nahisteluaan niin sitten me olemme lajina syöpä ja mitä nopeammin tuhoamme itsemme niin sen parempi. Maapallo on täällä vielä satoja miljoonia vuosia meidän jälkeemmekin.
Mutta jos ihminen on hävinnyt, ei ole enää ketään arvioimassa mikä on syöpä ja mikä ei, mikä on oikea kohtalo maapallolle ja onko hyvä vai paha että maapallo jatkaa ilman ihmistä. Jos ihminen häviää, koko kysymys siitä mikä olisi oikein, häviää. Siis sikäli kuin olemme arvioineet eläinten kognitiiviset kyvyt oikein. Eläimet ei pysty murehtimaan sitä onko niiden jälkeläisillä puhdasta vettä ja elintilaa, niitä kiinnostaa vaan selviävätkö tässä hetkessä ja iso osa niistä joka tapauksessa ei selviydy, ihan ihmisestä riippumatta.
Ratkaisuna ihmisen hävittäminen on vähän kuin... Asun täällä maakuopassa enkä jaksa siivota niin tapan itseni, koska kun en ole sotkemassa, niin ainakin miun kodissa on ikuisesti siistiä.
Voisiko joku selittää, miksi maapallon säilymisellä tai tuhoutumisella olisi enää mitään merkitystä, jos ihmisiä ei olisi antamassa sille merkitystä? En näe tälle mitään vaihtoehtoa.
No itse näen sen niin, että vaikka ihminen kuuluukin tälle pallolle, niin liikaa meitä on. Jokainen varmasti allekirjoittaisi, että jos esimerkiksi niitä viljasatoja syöviä heinäsirkkoja olisi tullut niin paljon, että ne hyvää vauhtia söisivät kaiken kasvatetun ja puolet villeistäkin kasveista, niin niitä olisi liikaa. Eikä tässä kohtaa pysähdyttäisi miettimään, minkälaiset älyn kapasiteetit niillä sirkoilla on, vaan nähtäisiin vain se uhka ympäristölle. Ja kuitenkin luonnon tuloksena tämäkin olisi voinut tapahtua. Näin ollen en näe, että ihmisellä olisi välttämättä mitään erityisasemaa.
Mutta en myöskään näe harmonisena tasapainona sitä, että ihmiset häviäisivät kokonaan, vaan että ratkaisu olisi sama kuin muillakin lajeilla, joita miellämme olevan liikaa: kannan harveneminen. Sitä tietysti, että mistä päästä ja millä eettisillä periaatteilla tätä voisi toteuttaa, voi väitellä maailman tappiin, mutta mielestäni se olisi hyvä ensiaskel, että ne yksilöt, joilla on teknologia ja edistys asian säätelemiseen todella säätelisivät lisääntymistään ja levittäisivät tätä hyötyä myös niille, joilla sitä ei ole. Osittainhan tätä jo toteutetaankin: monessa länsimaassa tyydytään yhteen lapseen ja jäädään useammin lapsettomiksi kuin ennen, ja ehkäisyvälineitä viedään kehitysmaihin.