Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisuus ahdistaa!
23.09.2017 |
En kestä sitä, että omat vanhempani ikääntyvät ja alkavat tarvita lastensa apua. Myös oman lapsen kasvu ja itsenäisyys ahdistavat minua.
Jollain kummallisella tavalla haluaisin itsekin olla vielä lapsi. Kaipaan huolenpitoa ja hoivaa. En kestä olla vastuussa koko ajan kaikesta. Haluaisin olla lapsi, josta vanhemmat pitävät huolta, en itse aikuinen.
Parikymppisenä olin niin iloinen aikuistumisesta, mutta nyt nelikymppisenä se ahdistaa todella paljon. Tämän taustalla täytyy olla jokin trauma tai läpikäymättä jäänyt elämänvaihe.
Voivatko nämä tunteet johtua siitä, että sain lapseni jo 19-vuotiaana? Otimmeko miehen kanssa liian aikaisin vanhemman roolit itsellemme? Kokeeko kukaan muu tällaisia tunteita?
Välillö ahdistus on niin suurta, että pohdin lääkärillä käyntiä. Jos pitäisi vaikka saada lähete johonkin mielenterveyspalveluun.
Kommentit (5)
Elämän paras aika oli itsellä alle kouluikäisenä. Sitten kaikki onkin ollut enemmän tai vähemmän paskaa,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuntuu, että elämäni oli parasta ala-asteen aikana. Oli paljon kavereita, elämä oli yksinkertaista, pärjäsin koulussa ja harrastuksissa todella hyvin ja olin jotenkin ehjä ja iloinen ihminen. Perheemme teki lomamatkoja ja vietimme aikaa yhdessä lauantaisin.
Koen, että olen itse ollut köyhä ja huono vanhempi. Lapseni kärsii siitä edelleen, hänellä on päihdeongelmia. Kadun koko elämääni ja olen siksi erittäin ahdistunut.
En halua olla aikuinen. Tiedän, että tämä on kauheaa ja lapsellista, mutta en kykene hillitsemään näitä tunteita.
Voinko oikeasti saada tähän apua jostain?
Ap
Täällä yksi jota aikuisuus ja vastuut ahdistaa.. Jo lapsena kun tajusin että en haluaisi olla aikuinen ikinä, olin onnellisimmillani siinä 7-10v.
Elämä on ollut ihan hyvää, mitä nyt tottakai pieniä pettymyksiä, suht huonoa itsetuntoa ja masennusta ollut matkassa, mutta paljon ystäviä, naurua, matkoja ja ihania elämyksiä mitä en vaihtaisi mistään hinnasta pois. Vaikka mitä tekisin niin silti elämä tuntuu alituiselta paineelta, suoritukselta, onnettomuuksilta ja rahahuolilta. Kuormittavalta ja sit ku tietää että muutkin on kuormittuneita niin ei sitä paskaa heillekään voi kokoajan olla heittämässä niskaan.
Tunne siitä että on aina väärässä paikassa väärään aikaan.
Sama homma, ei ole lapsia juuri koska en halua ylimääräistä vastuuta. Varmaan koska jouduin vanhempien takia olemaan "järkevä vastuuntuntoinen aikuinen" pienestä lapsesta asti. Käyn terapiassa, terapeutin mielestä tämä on normaalia juuri em syystä. Jotain kehitysvaiheita on käymättä läpi.
Alue: Aihe vapaa
todellakin johtuu siitä että liian aikaisin. Mutta joku muu saattaa olla tuossa iässä valmis... mutta epäilen että ne ovat niitä ihmisiä jotka ovat läheisriippuvaisia jollakin tapaa....