Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En jaksaisi tuttua, joka pitää meitä suurina ystävinä
Mitä teen?
23.09.2017 |
Mitä tekisin? Minulla on tuttu, joka on ihan mukava. Toivon hänelle pelkkää hyvää. En koe häntä lainkaan ystäväkseni, hän pitää minua ilmeisesti parhaana ystävänään. Olemme tavanneet kaiken kaikkiaan ehkä kymmenen kertaa, meillä on samanikäiset lapset, siitä tämä lähti, leikkiseuraa puistoon. Hän on ystäväni tuttava(ei hänenkään läheisin), ystävä muutti toiselle paikkakunnalle, tapasimme ennen kolmestaan.
Hän on siis peruskiva. Hänen lapsensa ovat kivoja. Hän on hyvä äiti, monesta asiasta olemme samaa mieltä. Kasvatamme lapsiamme aika samoin arvoin ja ajatuksin, lapset on siis helppo hiekkalaatikolle laittaa.
Ongelma on se, että minulla on omat, läheiset ystäväni ja paljon åiti-lapsi-seuraa sekä myös uudempia päiväkotituttuja, joiden kanssa olen läheisempi kuin tämän tuttavan. Jossain vaiheessa näinme vähän enemmän, aikataulut osuivat yksiin ja koska olen sosiaalinen ja avoin erilaisille ihmisille, tapasin silloin vähän useammin. Minulle se oli hiekkalaatikkoseuraa lapsillemme, ei syvää ystävyyttä.
Mutta tuttava haluaa koko ajan tavata minua/meitä. Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi. Tiedättekö, en siis mitenkään inhoa häntä tms, mutta olen kiireinen, väsynyt, töissä omat haasteet, aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin ja joita kaipaan kun emme näe ja joiden kanssa vuosien keskustelut ja yhteiset työprojektitkin,
Kuumottavinta on se, että hän ihailee ja "matkii" minua. Hän haluaa samalle alalle, hän haluaa muuttaa samaan paikkaan, hän haluaa samat harrastukset, hän haluaa mielipiteeni ihan kaikkeen. Hän arvostaa minua. Minä arvostan häntä ihmisenä ja äitinä, mutta hän on minulle tutuntuttu, jonka kanssa esimerkiksi ammatillinen keksustelu ei kiinnosta. En kai jaksa työpäivän jälkeen kertoa toiselle kaikkea,joka siis on aivan uusi, siis keksinyt minulta alan. Ei siinäkään mitään pahaa sinänsä, ei hän minulta mitään vie eikä tarkoita asiaa niin, mutta minä en saa niistä keksusteluista mitään ja aihe on viimeisin, mitä jaksan työpäivän jälkeen. Minä olen hänestä kovin kiinnostava, hän on sen sanonutkin, hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano. Lapsemme viihtvät ihan ok leikeissään, mutta meillä on siis paljon lapsikavereita, heillä ei.
Hän janoaa minun mielipiteitäni ja elämänkokemustani. Kuten sanoin, olen avoin, puhun mielelläni, mutta on alkanut ahdistaa, että hän saatttaa tehdä joitain elämänmuutoksia, koska minä olen aiemmin tehnyt jotain sellaista, esim eronnut. En jaksa kantaa hänen tilannettaan, jossa minun pitäisi mennä takaisin omiin vaikeisiin vuosiini voidakseni antaa niitä hänen haluamiaan neuvoja.
Kieltäydyn useimmista tapaamisista. Syytkin ovat ihan todellisia, mutta sellaisia että oikeiden ystövieni kyseessä ollessa tapaamiset eivät peruuntuisi. Minusta olisi ihan ok edelleen leikkipustotella joskus silloin tällöin, mutta en halua kantaa hänen huoliaan enkä jakaa omiani hänelle, en suunnitella hänen asioitaan.
Itse elämässäni saatan ehdottaa tapaamisia puolituttujen ihmisten kanssa, mutta jos ne jatkuvasti peruuntuvat, peräännyn ja sanon, että laita sinä viestiä, jos tulee sopiva aika. Jos sitä viestiä ei koskaan tule, se tarkoittaa sitä, että ei ole riittävästi halua, että aikaa järjetsyisi. Näin molemmat säilyttävät kasvonsa ja jossain toisessa tilanteessa taas voi toimia kaveruus paremmin.
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset voisi suoraan sanoa, ettet halua olla hänen ystävä? Ai niin, mutta sittenhän hän ei antaisi lastensa leikkiä sinun lasten kanssa. Voi hitsit! Ei kai sitten auta muuta, kuin teeskennellä ystävällistä, ja koittaa hyötyä tästä ihmisestä sen minkä irti saat, ja tuskailla ettei hän nyt tajua ettei hän ihmisenä kelpaa sinulle, ainostaan lasten leikkihetken mahdollistajana.
On todella alhaista sanoa noin toiselle. Lisäksi ap:n lapsilla on jo paljon leikkiseuraa, lue aloitus paremmin.
Kyllä suoraan sanominen on se miten aikuinen ihminen toimii. Välttely, vetäytyminen ja ettei sano suoraan on alhaista, itsekästä ja luuserimaista toimintaa ja nöyryyttää sitä toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä olet niitä ihmisiä joita "ärsyttää" kunnihmkset haluaa olla ystäviäsi ja olet liian kiireinen ja liian hyvä heille usein. Mutta sitten kun sulla sattuu olemaan tylsää niin niiden pitää asap juosta kaupungin toiselta laidalta viihdyttämään sua viidessä minuutissa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano" ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Krooninen yksinäisyys on varmasti rankkaa ja ahdistavaa, ja siksi tuntuu pahalta sanoa tämä, mutta: juuri tällaisen ajattelumallien takia yksinäiset ihmiset ovat välillä todella raskasta seuraa. Heti kun on toiselle ystävällinen ja mukava ja tekee jonkun pienen lähestymiseleen, niin yksinäinen tulkitsee, että tässä ollaan ystäviä, ja koska ystävyyteen kuuluu sitä ja tätä, niin yhtäkkiä pitäisi olla antamassa tukea ja apua ja kuuntelevaa korvaa ja jakaa itsestään kaikki. Muuten yksinäinen loukkaantuu ja kokee, että jokin lupaus ja sopimus on petetty - vaikka mitään sellaista ei ole koskaan ollutkaan!
Minä yritän olla ystävällinen kaikille, joita kohtaan, ja yritän tehdä kaikista kohtaamisista mukavia sekä itselleni että sille toiselle. Minulla ei silti mitenkään riitä aika eikä energia rakentaa läheistä ihmissuhdetta kaikkien kohtaamieni ihmisten kanssa. Se voi tuntua raskaalta ja ikävältä siitä, joka ilahtuu, kun löytää ystävällisen, mukavan ihmisen - mutta en minä silti aio ruveta epäystävälliseksi puolitutuille tai väkisin olla kaikkien ystävä.
No älä sitten esitä mukavaa. Niin helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano" ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Uuden tuttavan käytös ei ole vain liian tuttavallista, vaan vaikuttaa ahdistavalta single white woman -tyyliseltä matkimiselta. Vaihdetaan ammattia ja parisuhdestatusta uuden ystävän mukaisiksi. Ja tottahan se on, että aikaa on rajatusti. Jos on jo paljon hyviä ystäviä, niin silloin haluaa heitä nähdä mieluummin kuin sellaista henkilöä, jonka kanssa ei mitään suurempaa sielunsisaruutta tunnu olevan. Se, että haluaa antaa enemmän aikaa parhaimmille ystävilleen ei ainakaan minusta ole mitään laskelmoivaa hyväksikäyttöä. Ei kaikkien kanssa voi olla parhaita ystäviä, mitä tämä uusi tuttavuus näköjään toivoo ap:sta saavansa. Joidenkin kanssa kohtaamiset jäävät pakostakin sille puolituttuasteelle.
Tuli juuri tuo mainitsemasi elokuva mieleen alkuperäisen tilanteesta.
Matkiminen (liika) tarkoittaa usein ettei ole mitään omaa vaan suunaton tyhjiö persoomallisuudessa jonka halutaan "ystävyyden" täyttävän ja tuovan sitä sisältöä omaan elämään ilman vastavuoroisuutta. Imetään siis toisen elämästä ja pesoonallisuudesta omaan täytettä. Toinen siinä sitten ihmettelee miksi kokee tapaamiset niin raskaiksi vuorovaikutukseltaan ja ei ennen pitkää yksinkertaisesti jaksa enää tavata. Silloin saattaa huomata, että on pahimmassa tapauksessa saanut vihamiehistä pahimman , pahansuovaksi ja häntä mustamaalaavaksi stalkkeriksi ryhtyneen (facet ja kaikki kyylätään) entisen "fanin". Nimittäin se olemassaoleva tyhjiö täytyy edelleen täyttää, ellei muulla niin sitten kääntämällä ennen ihailtu vihatuksi.
Tällaistakin kokemusta on tullut kuultua.
Kyllä ap on sitten hieno ihminen kun kaikki oikein jonottaa päästäkseen juuri hänen ystävikseen ja hiekkalaatikkobestiksekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano" ja "Minulle olisi
ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Uuden tuttavan käytös ei ole vain liian tuttavallista, vaan vaikuttaa ahdistavalta single white woman -tyyliseltä matkimiselta. Vaihdetaan ammattia ja parisuhdestatusta uuden ystävän mukaisiksi. Ja tottahan se on, että aikaa on rajatusti. Jos on jo paljon hyviä ystäviä, niin silloin haluaa heitä nähdä mieluummin kuin sellaista henkilöä, jonka kanssa ei mitään suurempaa sielunsisaruutta tunnu olevan. Se, että haluaa antaa enemmän aikaa parhaimmille ystävilleen ei ainakaan minusta ole mitään laskelmoivaa hyväksikäyttöä. Ei kaikkien kanssa voi olla parhaita ystäviä, mitä tämä uusi tuttavuus näköjään toivoo ap:sta saavansa. Joidenkin kanssa kohtaamiset jäävät pakostakin sille puolituttuasteelle.
Tuli juuri tuo mainitsemasi elokuva mieleen alkuperäisen tilanteesta.
Matkiminen (liika) tarkoittaa usein ettei ole mitään omaa vaan suunaton tyhjiö persoomallisuudessa jonka halutaan "ystävyyden" täyttävän ja tuovan sitä sisältöä omaan elämään ilman vastavuoroisuutta. Imetään siis toisen elämästä ja pesoonallisuudesta omaan täytettä. Toinen siinä sitten ihmettelee miksi kokee tapaamiset niin raskaiksi vuorovaikutukseltaan ja ei ennen pitkää yksinkertaisesti jaksa enää tavata. Silloin saattaa huomata, että on pahimmassa tapauksessa saanut vihamiehistä pahimman , pahansuovaksi ja häntä mustamaalaavaksi stalkkeriksi ryhtyneen (facet ja kaikki kyylätään) entisen "fanin". Nimittäin se olemassaoleva tyhjiö täytyy edelleen täyttää, ellei muulla niin sitten kääntämällä ennen ihailtu vihatuksi.
Tällaistakin kokemusta on tullut kuultua.
Siis kyseinen elokuva mihin viitattiin on nimeltään SINGLE WHITE FEMALE. Bridget Fonda taisi olla pääosassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano" ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Uuden tuttavan käytös ei ole vain liian tuttavallista, vaan vaikuttaa ahdistavalta single white woman -tyyliseltä matkimiselta. Vaihdetaan ammattia ja parisuhdestatusta uuden ystävän mukaisiksi. Ja tottahan se on, että aikaa on rajatusti. Jos on jo paljon hyviä ystäviä, niin silloin haluaa heitä nähdä mieluummin kuin sellaista henkilöä, jonka kanssa ei mitään suurempaa sielunsisaruutta tunnu olevan. Se, että haluaa antaa enemmän aikaa parhaimmille ystävilleen ei ainakaan minusta ole mitään laskelmoivaa hyväksikäyttöä. Ei kaikkien kanssa voi olla parhaita ystäviä, mitä tämä uusi tuttavuus näköjään toivoo ap:sta saavansa. Joidenkin kanssa kohtaamiset jäävät pakostakin sille puolituttuasteelle.
Tuli juuri tuo mainitsemasi elokuva mieleen alkuperäisen tilanteesta.
Matkiminen (liika) tarkoittaa usein ettei ole mitään omaa vaan suunaton tyhjiö persoomallisuudessa jonka halutaan "ystävyyden" täyttävän ja tuovan sitä sisältöä omaan elämään ilman vastavuoroisuutta. Imetään siis toisen elämästä ja pesoonallisuudesta omaan täytettä. Toinen siinä sitten ihmettelee miksi kokee tapaamiset niin raskaiksi vuorovaikutukseltaan ja ei ennen pitkää yksinkertaisesti jaksa enää tavata. Silloin saattaa huomata, että on pahimmassa tapauksessa saanut vihamiehistä pahimman , pahansuovaksi ja häntä mustamaalaavaksi stalkkeriksi ryhtyneen (facet ja kaikki kyylätään) entisen "fanin". Nimittäin se olemassaoleva tyhjiö täytyy edelleen täyttää, ellei muulla niin sitten kääntämällä ennen ihailtu vihatuksi.
Tällaistakin kokemusta on tullut kuultua.
Taitaa olla omassa päässäsi tämä. Kukas on kyylännyt että kuka oli kenenkin facessa kun se ei mistään näy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisille aina sanotaan ohjeeksi että pitää olla aloitteellinen, ehdottaa tapaamisia ja ottaa yhteyttä. Että kukaan ei tule kotoa hakemaan. Mutta sitten kun tekee, niin sekin on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano" ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Krooninen yksinäisyys on varmasti rankkaa ja ahdistavaa, ja siksi tuntuu pahalta sanoa tämä, mutta: juuri tällaisen ajattelumallien takia yksinäiset ihmiset ovat välillä todella raskasta seuraa. Heti kun on toiselle ystävällinen ja mukava ja tekee jonkun pienen lähestymiseleen, niin yksinäinen tulkitsee, että tässä ollaan ystäviä, ja koska ystävyyteen kuuluu sitä ja tätä, niin yhtäkkiä pitäisi olla antamassa tukea ja apua ja kuuntelevaa korvaa ja jakaa itsestään kaikki. Muuten yksinäinen loukkaantuu ja kokee, että jokin lupaus ja sopimus on petetty - vaikka mitään sellaista ei ole koskaan ollutkaan!
Minä yritän olla ystävällinen kaikille, joita kohtaan, ja yritän tehdä kaikista kohtaamisista mukavia sekä itselleni että sille toiselle. Minulla ei silti mitenkään riitä aika eikä energia rakentaa läheistä ihmissuhdetta kaikkien kohtaamieni ihmisten kanssa. Se voi tuntua raskaalta ja ikävältä siitä, joka ilahtuu, kun löytää ystävällisen, mukavan ihmisen - mutta en minä silti aio ruveta epäystävälliseksi puolitutuille tai väkisin olla kaikkien ystävä.
No älä sitten esitä mukavaa. Niin helppoa.
Ohis...vähintään kerran viikossa palstalla on aloitus, missä hakutaan suomalaiset epäsosiaalisiksi, umpimielisiksi, sisäänpäinlämpeneviksi, epäkohteliaiksi, puhumattomiksi, vaikeasti lähestyttäviksi ja smalltalkia taitamattomiksi. Ja sitten, kun joku onkin jotain muuta (kuten ap ja varmaan moni muukin), sekään ei ole hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se kyllä kumma että "sosiaalisen ja paljon ystäviä omaavan" henkilön päähän voi noinkin pahasti humahtaa se jos joku mamma hiekkalaatikolta on vähän kahville halunnut mennä pari krt kuussa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano" ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Krooninen yksinäisyys on varmasti rankkaa ja ahdistavaa, ja siksi tuntuu pahalta sanoa tämä, mutta: juuri tällaisen ajattelumallien takia yksinäiset ihmiset ovat välillä todella raskasta seuraa. Heti kun on toiselle ystävällinen ja mukava ja tekee jonkun pienen lähestymiseleen, niin yksinäinen tulkitsee, että tässä ollaan ystäviä, ja koska ystävyyteen kuuluu sitä ja tätä, niin yhtäkkiä pitäisi olla antamassa tukea ja apua ja kuuntelevaa korvaa ja jakaa itsestään kaikki. Muuten yksinäinen loukkaantuu ja kokee, että jokin lupaus ja sopimus on petetty - vaikka mitään sellaista ei ole koskaan ollutkaan!
Minä yritän olla ystävällinen kaikille, joita kohtaan, ja yritän tehdä kaikista kohtaamisista mukavia sekä itselleni että sille toiselle. Minulla ei silti mitenkään riitä aika eikä energia rakentaa läheistä ihmissuhdetta kaikkien kohtaamieni ihmisten kanssa. Se voi tuntua raskaalta ja ikävältä siitä, joka ilahtuu, kun löytää ystävällisen, mukavan ihmisen - mutta en minä silti aio ruveta epäystävälliseksi puolitutuille tai väkisin olla kaikkien ystävä.
No älä sitten esitä mukavaa. Niin helppoa.
Ohis...vähintään kerran viikossa palstalla on aloitus, missä hakutaan suomalaiset epäsosiaalisiksi, umpimielisiksi, sisäänpäinlämpeneviksi, epäkohteliaiksi, puhumattomiksi, vaikeasti lähestyttäviksi ja smalltalkia taitamattomiksi. Ja sitten, kun joku onkin jotain muuta (kuten ap ja varmaan moni muukin), sekään ei ole hyvä.
No eipä ap kyllä helposti lähestyttävääkään kuvaa itsestään antanut, päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku kertoa, millainen on liian tungetteleva tuttava?
Kyllä normityyppi tajuaa ystävyyden ja tasavertaisen vuorovaikutuksen meiningin.
Eli kysymykseesi vastaten, mun mielestäni tungetteleva tuttava on pikkasen tuollainen kuin tuon alkuperäisen (tämän keskustelun aloittajan) kuvaama henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano"
ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Uuden tuttavan käytös ei ole vain liian tuttavallista, vaan vaikuttaa ahdistavalta single white woman -tyyliseltä matkimiselta. Vaihdetaan ammattia ja parisuhdestatusta uuden ystävän mukaisiksi. Ja tottahan se on, että aikaa on rajatusti. Jos on jo paljon hyviä ystäviä, niin silloin haluaa heitä nähdä mieluummin kuin sellaista henkilöä, jonka kanssa ei mitään suurempaa sielunsisaruutta tunnu olevan. Se, että haluaa antaa enemmän aikaa parhaimmille ystävilleen ei ainakaan minusta ole mitään laskelmoivaa hyväksikäyttöä. Ei kaikkien kanssa voi olla parhaita ystäviä, mitä tämä uusi tuttavuus näköjään toivoo ap:sta saavansa. Joidenkin kanssa kohtaamiset jäävät pakostakin sille puolituttuasteelle.
Tuli juuri tuo mainitsemasi elokuva mieleen alkuperäisen tilanteesta.
Matkiminen (liika) tarkoittaa usein ettei ole mitään omaa vaan suunaton tyhjiö persoomallisuudessa jonka halutaan "ystävyyden" täyttävän ja tuovan sitä sisältöä omaan elämään ilman vastavuoroisuutta. Imetään siis toisen elämästä ja pesoonallisuudesta omaan täytettä. Toinen siinä sitten ihmettelee miksi kokee tapaamiset niin raskaiksi vuorovaikutukseltaan ja ei ennen pitkää yksinkertaisesti jaksa enää tavata. Silloin saattaa huomata, että on pahimmassa tapauksessa saanut vihamiehistä pahimman , pahansuovaksi ja häntä mustamaalaavaksi stalkkeriksi ryhtyneen (facet ja kaikki kyylätään) entisen "fanin". Nimittäin se olemassaoleva tyhjiö täytyy edelleen täyttää, ellei muulla niin sitten kääntämällä ennen ihailtu vihatuksi.
Tällaistakin kokemusta on tullut kuultua.
Taitaa olla omassa päässäsi tämä. Kukas on kyylännyt että kuka oli kenenkin facessa kun se ei mistään näy?
Noi puupäät (facestalkkariaddiktit) aina toitottaa havaintojaan kyllä ihan ääneen, ootko ite sattumalta kyylänny kun noin nikottelet ja tartuit tuohon lauseeseen heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano" ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Krooninen yksinäisyys on varmasti rankkaa ja ahdistavaa, ja siksi tuntuu pahalta sanoa tämä, mutta: juuri tällaisen ajattelumallien takia yksinäiset ihmiset ovat välillä todella raskasta seuraa. Heti kun on toiselle ystävällinen ja mukava ja tekee jonkun pienen lähestymiseleen, niin yksinäinen tulkitsee, että tässä ollaan ystäviä, ja koska ystävyyteen kuuluu sitä ja tätä, niin yhtäkkiä pitäisi olla antamassa tukea ja apua ja kuuntelevaa korvaa ja jakaa itsestään kaikki. Muuten yksinäinen loukkaantuu ja kokee, että jokin lupaus ja sopimus on petetty - vaikka mitään sellaista ei ole koskaan ollutkaan!
Minä yritän olla ystävällinen kaikille, joita kohtaan, ja yritän tehdä kaikista kohtaamisista mukavia sekä itselleni että sille toiselle. Minulla ei silti mitenkään riitä aika eikä energia rakentaa läheistä ihmissuhdetta kaikkien kohtaamieni ihmisten kanssa. Se voi tuntua raskaalta ja ikävältä siitä, joka ilahtuu, kun löytää ystävällisen, mukavan ihmisen - mutta en minä silti aio ruveta epäystävälliseksi puolitutuille tai väkisin olla kaikkien ystävä.
No älä sitten esitä mukavaa. Niin helppoa.
Ohis...vähintään kerran viikossa palstalla on aloitus, missä hakutaan suomalaiset epäsosiaalisiksi, umpimielisiksi, sisäänpäinlämpeneviksi, epäkohteliaiksi, puhumattomiksi, vaikeasti lähestyttäviksi ja smalltalkia taitamattomiksi. Ja sitten, kun joku onkin jotain muuta (kuten ap ja varmaan moni muukin), sekään ei ole hyvä.
No eipä ap kyllä helposti lähestyttävääkään kuvaa itsestään antanut, päinvastoin.
Ai, minusta taas ap vaikuttaa hyvinkin paljon ihmiseltä, jonka kanssa jossain tilaisuudessa tai tapahtumassa voisin mennä juttelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ap on sitten hieno ihminen kun kaikki oikein jonottaa päästäkseen juuri hänen ystävikseen ja hiekkalaatikkobestiksekseen.
Todennäköisesti hän on.
Vaikuttaa kieltämättä fiksulta jo pelkän kirjoittamisen ja kieliopin perusteelta. Puhumattakaan kuinka analysoi asiaa rakentavasti ja kuvaa sen vaikutuksia.
Ottaisin hänet ystäväkseni kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano"
ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Uuden tuttavan käytös ei ole vain liian tuttavallista, vaan vaikuttaa ahdistavalta single white woman -tyyliseltä matkimiselta. Vaihdetaan ammattia ja parisuhdestatusta uuden ystävän mukaisiksi. Ja tottahan se on, että aikaa on rajatusti. Jos on jo paljon hyviä ystäviä, niin silloin haluaa heitä nähdä mieluummin kuin sellaista henkilöä, jonka kanssa ei mitään suurempaa sielunsisaruutta tunnu olevan. Se, että haluaa antaa enemmän aikaa parhaimmille ystävilleen ei ainakaan minusta ole mitään laskelmoivaa hyväksikäyttöä. Ei kaikkien kanssa voi olla parhaita ystäviä, mitä tämä uusi tuttavuus näköjään toivoo ap:sta saavansa. Joidenkin kanssa kohtaamiset jäävät pakostakin sille puolituttuasteelle.
Tuli juuri tuo mainitsemasi elokuva mieleen alkuperäisen tilanteesta.
Matkiminen (liika) tarkoittaa usein ettei ole mitään omaa vaan suunaton tyhjiö persoomallisuudessa jonka halutaan "ystävyyden" täyttävän ja tuovan sitä sisältöä omaan elämään ilman vastavuoroisuutta. Imetään siis toisen elämästä ja pesoonallisuudesta omaan täytettä. Toinen siinä sitten ihmettelee miksi kokee tapaamiset niin raskaiksi vuorovaikutukseltaan ja ei ennen pitkää yksinkertaisesti jaksa enää tavata. Silloin saattaa huomata, että on pahimmassa tapauksessa saanut vihamiehistä pahimman , pahansuovaksi ja häntä mustamaalaavaksi stalkkeriksi ryhtyneen (facet ja kaikki kyylätään) entisen "fanin". Nimittäin se olemassaoleva tyhjiö täytyy edelleen täyttää, ellei muulla niin sitten kääntämällä ennen ihailtu vihatuksi.
Tällaistakin kokemusta on tullut kuultua.
Taitaa olla omassa päässäsi tämä. Kukas on kyylännyt että kuka oli kenenkin facessa kun se ei mistään näy?
Noi puupäät (facestalkkariaddiktit) aina toitottaa havaintojaan kyllä ihan ääneen, ootko ite sattumalta kyylänny kun noin nikottelet ja tartuit tuohon lauseeseen heti.
Just.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ap on sitten hieno ihminen kun kaikki oikein jonottaa päästäkseen juuri hänen ystävikseen ja hiekkalaatikkobestiksekseen.
Todennäköisesti hän on.
Vaikuttaa kieltämättä fiksulta jo pelkän kirjoittamisen ja kieliopin perusteelta. Puhumattakaan kuinka analysoi asiaa rakentavasti ja kuvaa sen vaikutuksia.
Ottaisin hänet ystäväkseni kyllä.
Jännä juttu. Mä kun valitsen mieluiten ystävikseni ihmisiä jotka ovat reiluja ja joilla on sydämen sivistystä sekä rohkeutta puhua suoraan, enkä niitä joiden teksti vauvapalstalla on kieliopillisesti oikein ja analysoivaa. No, kaikillahan meillä on kriteerimme....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano" ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Krooninen yksinäisyys on varmasti rankkaa ja ahdistavaa, ja siksi tuntuu pahalta sanoa tämä, mutta: juuri tällaisen ajattelumallien takia yksinäiset ihmiset ovat välillä todella raskasta seuraa. Heti kun on toiselle ystävällinen ja mukava ja tekee jonkun pienen lähestymiseleen, niin yksinäinen tulkitsee, että tässä ollaan ystäviä, ja koska ystävyyteen kuuluu sitä ja tätä, niin yhtäkkiä pitäisi olla antamassa tukea ja apua ja kuuntelevaa korvaa ja jakaa itsestään kaikki. Muuten yksinäinen loukkaantuu ja kokee, että jokin lupaus ja sopimus on petetty - vaikka mitään sellaista ei ole koskaan ollutkaan!
Minä yritän olla ystävällinen kaikille, joita kohtaan, ja yritän tehdä kaikista kohtaamisista mukavia sekä itselleni että sille toiselle. Minulla ei silti mitenkään riitä aika eikä energia rakentaa läheistä ihmissuhdetta kaikkien kohtaamieni ihmisten kanssa. Se voi tuntua raskaalta ja ikävältä siitä, joka ilahtuu, kun löytää ystävällisen, mukavan ihmisen - mutta en minä silti aio ruveta epäystävälliseksi puolitutuille tai väkisin olla kaikkien ystävä.
No älä sitten esitä mukavaa. Niin helppoa.
Ohis...vähintään kerran viikossa palstalla on aloitus, missä hakutaan suomalaiset epäsosiaalisiksi, umpimielisiksi, sisäänpäinlämpeneviksi, epäkohteliaiksi, puhumattomiksi, vaikeasti lähestyttäviksi ja smalltalkia taitamattomiksi. Ja sitten, kun joku onkin jotain muuta (kuten ap ja varmaan moni muukin), sekään ei ole hyvä.
No eipä ap kyllä helposti lähestyttävääkään kuvaa itsestään antanut, päinvastoin.
Ai, minusta taas ap vaikuttaa hyvinkin paljon ihmiseltä, jonka kanssa jossain tilaisuudessa tai tapahtumassa voisin mennä juttelemaan.
Mene ihmeessä mutta muista että ap:lla on oma hyvin kiireinen elämä etkä ole mitään hänen rinnallaan.
Ap kirjoittaa täällä itse itselleen kehuja.
Alue: Aihe vapaa
Krooninen yksinäisyys on varmasti rankkaa ja ahdistavaa, ja siksi tuntuu pahalta sanoa tämä, mutta: juuri tällaisen ajattelumallien takia yksinäiset ihmiset ovat välillä todella raskasta seuraa. Heti kun on toiselle ystävällinen ja mukava ja tekee jonkun pienen lähestymiseleen, niin yksinäinen tulkitsee, että tässä ollaan ystäviä, ja koska ystävyyteen kuuluu sitä ja tätä, niin yhtäkkiä pitäisi olla antamassa tukea ja apua ja kuuntelevaa korvaa ja jakaa itsestään kaikki. Muuten yksinäinen loukkaantuu ja kokee, että jokin lupaus ja sopimus on petetty - vaikka mitään sellaista ei ole koskaan ollutkaan!
Minä yritän olla ystävällinen kaikille, joita kohtaan, ja yritän tehdä kaikista kohtaamisista mukavia sekä itselleni että sille toiselle. Minulla ei silti mitenkään riitä aika eikä energia rakentaa läheistä ihmissuhdetta kaikkien kohtaamieni ihmisten kanssa. Se voi tuntua raskaalta ja ikävältä siitä, joka ilahtuu, kun löytää ystävällisen, mukavan ihmisen - mutta en minä silti aio ruveta epäystävälliseksi puolitutuille tai väkisin olla kaikkien ystävä.